Juuri luin loppuun Aila Ruohon ja Vuokko Ilolan Usko, toivo ja raskaus. Vaikka kirjan pohjana olevat elämänkuvaukset ja ihmiskohtalot ovat lestadiolaisuudesta, niin moni asia kuitenkin on hyvin yleisinhimillinen. Kirjoittajat osaavat kuitenkin erotella, miten juuri lestadiolainen säännöstö ja arvot vaikuttavat asioihin eri tavalla kuin ei-lestadiolaisissa perheissä. Samoin sitä, etteivät nämä tarinat ole ainoa totuus, on myös niitä, jotka eivät uuvu monilapsisen perhe-elämän keskellä, mutta nekään tarinat eivät ole koko totuus. Pauliina Rauhalan Taivaslaulussa kosketti lause: vain synnyttämällä pääsee taivaaseen. Tässä kirjassa lopussa ajatus siitä, ettei miehensä pahoinpitelemä vaimo voi ottaa eroa, koska miehen seksuaalisuuden toteuttaminen, jota siis voi toteuttaa vain avioliitossa, on tärkeämpää kuin naisen fyysinen koskemattomuus.
Lasten kaltoinkohtelusta kerrottiin paljon, ja rehellisesti. Nämä ilmiöt eivät ole mitenkään sidoksissa vakaumukseen - paitsi ison lapsimäärän aiheuttaman uupumuksen kautta - ja pitää muistaa, että samanlaisia kaltoinkohtelutarinoita on muuallakin. Tässä kirjassa niistä vain kerrotaan rehellisesti.
