Karjalaisenkyösti kirjoitti
edellisessä ketjussa näin:
"Yhteinen kakku on synonyymi yhteiselle aineelliselle ja aineettomalle varallisuudelle.
Eli kaikkien ihmisten ja toimijoiden kaikki omaisuus."
"selkeä esimerkki aineettomasta varallisuudesta on johonkin tuottavaan työhön hankittu osaaminen, joka voi olla hyvinkin arvokasta ja maksanut paljon sen hankkiminen. On sitä muutakin aineetonta arvokasta omaisuutta toki."
Sekä kommentoi (esimerkiksi ottamansa) matkan mittaamiseen ehdottamaani matkaan kuluvaa aikaa:
"se ei ole yksiselitteinen, selkeä tapa"
Oletan näistä, että kakun mittaamiseenkin - tai itse kunkin kakkuun tuomansa viipaleen paksuuden - mittaamiseen pitäisi olla jokin yksiselitteinen, selkeä tapa. Mikä se sitten on? Ei ainakaan palkka, koska ihmisellä voi olla varallisuutta töissä käymättäkin. Samoin osaamista voi olla meillä työttömilläkin. Ja sitten sen muun mittaaminen vielä päälle.
Mutta en minä sitä mittaria kaipaa, vaan sitä että pidettäisiin mielessä, mistä oikein oli kysymys, eli siitä, pitääkö työperäisille maahanmuuttajille olla joku tuloraja, ennen kuin katsotaan että ovat hyödyksi. Eli jos tarjolla olisi työtä, josta maksetaan niin vähän että palkka jää tuon tulorajan alle, katsommeko että on parempi että moinen homma jää vain tekemättä.
Osa matalapalkkatöistä ei ole niin tarpeellisia, esim. tomaattien kasvatus Närpiössä. Voitaisiinhan kasvihuonetyöläisten palkkoja nostaa, jolloin tomaattienkin hinnat nousisivat ja niitä söisivät vain todella varakkaat, mutta entä sitten kun onhan kaalikin keksitty ja se on halpaa. Mutta osa esimerkiksi vanhustenhoidossa on tarpeellisempaa ja suorastaan välttämätöntä. Ollaanko niidenkin töiden palkkoja valmiita nostamaan, vai jätetäänkö vain tekemättä? Niillä, jotka työstä hyötyvät, ei kaikilla ole varaa sitä itse ostaa. Eli tullaan siihen mitä olen tähdentänyt, eli että valtion päätehtävä ei ole taloudellisen hyödyn maksimointi vaan joidenkin peruspalvelujen tarjoaminen kansalaisille. Voidaan joko nostaa palkkaa jos ei tekijöitä muuten saada, tai sitten makaa palkan päälle jotain tukia, jotta työ tulee tehdyksi. (Valtiohan ei suoraan palkoista edes päätä.) Kummassakin mallissa on puolensa, niin hyvät kuin huonot. Haluaisin tietää, mikä se perussuomalaisten vaihtoehto sitten on. Sekö, että jätetään ne työt vain tekemättä? Vai se, että pakotetaan työnantajat rekrytoimaan kotimaisia tekijöitä, vaikka olisivat hommaan haluttomiakin. Toistaiseksi ovat itse saaneet valita työntekijänsä (siihen suuntaan, että jos joku hakee niin ei ole pakko ottaa töihin).
