Kirjoittaja Aihe: Historia on mielenkiintoista osa 3  (Luettu 4600 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Poissa Leena

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 11269
Vs: Historia on mielenkiintoista osa 3
« Vastaus #60 : 03.09.22 - klo:22:04 »
Mielestäni polttopullo on kehitetty v. 1936 Espanjan sisällisodan vaiheissa. Toisaalta tuossa espanjalaisessa pullossa ei ole ollut molotovin cocktailin ainesosasia.

olin epätarkka, kirjoitin Molotovin coctailista. En tiedä oliko muualla --- epäilen että polttopullo on vielä tuotakin vanhempi --- myöskään kylkeen kiinnitettyä pitkää tulitikkua, johon raapaistiin valmiiksi tuli. Erilaisia polttopulloja on muöhemmissäkin yhteenotoissa kiteytynyt verkkokalvolloe, ainakin Ukrainassa kamera oli napannut kuvaa jossa nesteeseen oli upotettu kangassuikale, kiedottu sitten pullonkaulan ympärille. Joku nimitti niitäkin Molotoveiksi.  Noh, ei nimi pulloa pahenna kun se on oikeassa käytössä.  :icon_cool:
Jos ahdistuksen tie on edessämme, myös silloin Kristus meitä kuljettaa. Annamme Isän käteen elämämme, Hän itse meille rauhan valmistaa.

Poissa 007

  • Körttiläisyyden jäljillä
  • Viestejä: 7
Vs: Historia on mielenkiintoista osa 3
« Vastaus #61 : 11.09.22 - klo:18:30 »
Herman Lindqvist - Ruotsin historia, jääkaudesta tulevaisuuteen. Suomennettu ruotsinkielisestä alkuteoksesta Historien om Sverige - från istid till framtid, Suomentanut Seppo Hyrkäs.

"Sinulle, joka olet osa Ruotsin historiaa, asuit sitten Ruotsissa, Suomessa tai missä muualla hyvänsä"

Kirjassa on 805 sivua, joten voi olla, että jos kiinnostaa lukea kokonaan, niin joudun uusimaan lainan. Alun muutama kymmenen sivua jotka olen nyt lukenut, on todella kiinnostavaa tällaiselle, jota kiinnostaa esihistoria ja varhaiskeskiaika.

Poissa Riitta-mummi

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 31612
Vs: Historia on mielenkiintoista osa 3
« Vastaus #62 : 12.09.22 - klo:10:04 »
Olen kertoillut molempien vanhempieni kotikylien muistoja. Äidin kotipitäjän Virolahden Orslahdesta minulla on äidinkertomia ja kirjoittamia muistoja, mutta isän Valkjärven Salokylästä on vähemmän.

Tosin Laila Hietamies on kirjoittanut salokyläläisistä kirjasarja alk. Mäeltä näkyy toinen mäki.
Tietoja L H:lle on kertonut opettaja Karin Tikka.

Äsken siivosin lipastosta yli 20 vuotta vanhempia papereita. Paljon jouti pois, mutta ruskea puolen arkin kuori oli yllätys. Se sisältää isän serkun, mielisairaahoitaja Aino Turkin minulle lähettämän muistelma kotikylästään. Aino oli isän serkku.

Muistelma kertoo kylän taloista ja suvuista. Taloja oli 40 ja sellaiset minulle tutut sukunimet kuin:Hännikäinen, Talikainen, Temonen, Sällinen, Kaivolainen, Kopra,Oinas, Uosukainen, Turunen, Pekki,Pulkkinen ja Tikka, joka viimeisin on oma sukuni. Myös Sälliset ja Talikaiset tiedän sukulaisiksi.

Varsinaisesti lähes kaikki viljelivät maata ja pitivät karjaa. Muitakin ammatteja harjoitettiin laajalti.
Oli kauppa, pärehöylä,kotitarvemylly, seppiä, ajokalujen valmistajia, kuten isoisäni ja hänen veljensä. Pietariin ajopelit myytiin.
Ompelijoita oli useita, neulomakone oli Uosukaisella, suutareita, hierojia . Seppä Jooseppi Sällinen iski suonta.

Erikoinen lisä-ansio saatiin keräämällä muurahaisenmunia. Sitä isovanhempanikin tekivät. Muistan mummon käyneen meillä kyläillessän säkin kanssa Simolan metsässä pesiä keräämässä. Munat seulottiin jollakin menetelmällä erikseen . Tavara myytiin ymmärtääkseni apteekeille.

Metsät olivat marjaisia ja marjoja kerättiin myös myyntiin.

Koululla, joka oli kylään saatu 1919, pidettiin monenlaisia tilaisuuksia, kuten kaiketi kaikkialla maassamme.
Aino-täti kirjoittaa:Koululla toimivat Martat, Lotat ja Suojeluskunta voimakkaasti.
Opettajat olivat 1919 - 1939 Helen Pulkkinen, Karin Tikka ja Otto Sihvo.

Nurisolle oli juhlia Laskiaisena, Pääsiäisenä ja Juhannuksena. Mäenlaskun, keinumisej ja kokon polton ollessa huvina.

Japaninlähetys toimi kylässä, Tahvo Miettisen ollessa sen sydän.

Sama mies yhdessä Tuomas Temosen ja Kaapre Talikaisen kanssa piti pyhäkouluja
kiertäen taloissa.  Sitä käytiin aina rippikoulu-ikään asti.
Seuroja pidettiin parin viikon välein( ilm. evankelisia).

Kirkkotie ei kyläläisiltä nurmettunut. Kävellen mentiin useimmiten 10 - 12 km matka.

Kylän sosiaalihuolto oli emäntien käsissä. Aino-täti muistelee kuinka hän vei liinasen sisälle pakattua uunijuustoa tai muuta viemistä, uutisleipää ym.
Saadut kiitokset ja siunaukset hän kertoo siunanneen koko elämäänsä.

Loppusanat kuuluvat vuonna 1990: Nyt on asiat aineellisesti paremmin täällä, ja olisivat Salokylässäkin jos olisimme saaneet olla siellä.
Elämän näen pientareelle piirtyvän...
Lopulla matkaa ikäväni ymmärrän;
Ihmisen on määrä kotiin päästä kerran      (Kaija Pispa)