Körttifoorumi

Keskustelu => Yleinen keskustelu => Aiheen aloitti: öppiäinen - 27.03.21 - klo:00:25

Otsikko: Miten selviytyä koronaviruspandemiasta (jatkoa 2)
Kirjoitti: öppiäinen - 27.03.21 - klo:00:25
Pakko jatkaa, kun halusin kommentoida edellistä osaa:

Lainaus käyttäjältä: Riitta-mummi
Minulle on kerrottu että eläinkunta uudistuu juuri tähän tapaan. Lajit jotka ovat kasvaneet aivan liian suuriksi, rappeutuvat ja sairastuvat. Ne vähenevät , kunnes taas terveet yksilöt jatkavat sukua ja laji runsastuu.

Eikö näin voisi käydä ihmis-lajillekin. Onhan näitä ruttoja ja epidemioita ollutkin ja väestö on vähentynyt.
Nyt on lievästi sanoen liikakasvua etenkin Aasiassa, Etelä- Amerikassa ja Afrikassa.

Tuota noin, Euroopan väestöntiheys on kyllä huomattavasti korkeampi kuin Afrikan saati Etelä-Amerikan. Tuolla logiikalla poiston pitäisi kohdistua eurooppalaisiin. Mielikuva väkeä kuhisevista alkeellisista kehitysmaista on osin virheellinen. Tasoihin päästään, jos Venäjä kokonaisuudessaan lasketaan osaksi Eurooppaa. Siellähän sitä lääniä riittää.

Maailman väestönkasvu on sitä paitsi lupaavasti hidastumassa. Intian ja Bangladeshin kaltaisissa maissa syntyy nykyään ihan pikkuisen päälle kaksi lasta per nainen enää. Väestönkasvu siellä ei enää johdu syntyvyydestä vaan pitenevästä eliniästä. Etelä-Amerikassa syntyvyys alkaa olla eurooppalaisella tasolla. Afrikan väkiluku kasvaa nopeasti, mutta siellä ei vielä asutakaan ihan niin sillit suolassa kuin jossain Euroopassa tai Aasiassa.

Maailman hedelmällisyyskartta esim. tässä: https://en.wikipedia.org/wiki/World_population#/media/File:Total_Fertility_Rate_Map_by_Country.svg

Suunta on viilenemään päin. Sinisillä alueilla väki vähenisi ilman muuttoliikettä, ja paikoin vähenee siitä huolimatta. Bulgarian väkiluku on romahtanut, Kreikan ja Serbian pienenee, muutamia mainitakseni.

Otsikko: Vs: Miten selviytyä koronaviruspandemiasta (jatkoa 2)
Kirjoitti: vn - 27.03.21 - klo:10:49
Mielenkiintoisia nuo maailman väestökehityksen ennusteet.
Lapsenlapsemmehan kehitystä sitten ehkä toteavat vuosikymmenien kuluttua.
Ennusteiden mukaan kuten öppiskin totesi, Afrikan väkiluku noussee huomattavasti.
Intian väkiluku noussee Kiinaa suuremmaksi.
Linkkejä löytyy, en ryhdy niitä laittamaan.
Otsikko: Vs: Miten selviytyä koronaviruspandemiasta (jatkoa 2)
Kirjoitti: luterilainen - 01.04.21 - klo:08:39
 Pääministeri Sanna Marinin arvovalta meni tuhnuksi, sillä perustuslakivaliokunta piti liikkumisrajoituksia perustuslain vastaisina.  :eusa_pray:

"Hallitus katsoo, että perustuslakivaliokunnan lausunnon vuoksi esitys liikkumisvapauden ja lähikontaktien väliaikaisesta rajoittamisesta on vedettävä pois eduskunnasta. Asiasta järjestetään vielä tänään ylimääräinen valtioneuvoston istunto."
(Sanna Marin)

https://twitter.com/MarinSanna/status/1377283068088741892
Otsikko: Vs: Miten selviytyä koronaviruspandemiasta (jatkoa 2)
Kirjoitti: Pena - 01.04.21 - klo:11:06
Pääministeri Sanna Marinin arvovalta meni tuhnuksi, sillä perustuslakivaliokunta piti liikkumisrajoituksia perustuslain vastaisina.

Sinun aivopieruistasi saamme kärsiä edelleen.
Otsikko: Vs: Miten selviytyä koronaviruspandemiasta (jatkoa 2)
Kirjoitti: inehmo - 01.04.21 - klo:12:07
(https://hs.mediadelivery.fi/img/1920/afcf0a166ca549209e1024c1fe75b2c3.jpg)
Otsikko: Vs: Miten selviytyä koronaviruspandemiasta (jatkoa 2)
Kirjoitti: luterilainen - 01.04.21 - klo:13:04
Pääministerimme Sanna Marinhan pani arvovaltansa peliin liikkumisrajoitusten takia, ja koko hallitus taipui Marinin esityksen taakse vaikean väännön jälkeen. Luulisi Marinin pääministerinä osaavan perustuslain, jotta perustuslakivaliokunta ei jarrutattaisi hallituksen koronatoimia?  :017:

Olisiko hyvä miettiä meidän jokaisen kansalaisen perusoikeuksien loukkaamattomuutta? Kansalaisillahan on perustuslain mukaan oikeus terveyteen ja elämään.  :eusa_pray:
Otsikko: Vs: Miten selviytyä koronaviruspandemiasta (jatkoa 2)
Kirjoitti: öppiäinen - 01.04.21 - klo:17:28
Pääministerimme Sanna Marinhan pani arvovaltansa peliin liikkumisrajoitusten takia, ja koko hallitus taipui Marinin esityksen taakse vaikean väännön jälkeen. Luulisi Marinin pääministerinä osaavan perustuslain, jotta perustuslakivaliokunta ei jarrutattaisi hallituksen koronatoimia? 

Laeissa on aina se tulkinnanvara, myös perustuslaissa. Perustuslakivaliokunta koostuu tavallisista kansanedustajista, joista useimmilla ei ole sen isompaa perustuslain tuntemusta kuin pääministerillä. Valiokunnan puheenjohtaja sentään on aina juristi, mutta muilta sitä ei vaadita. Tietysti valiokunta kuuntelee asiantuntevia juristeja osana kannanmuodostustaan.

Lisäksi lakia ei valmistele pääministeri yksin, vaan ministeriöt virkakuntineen. Hesarin artikkelissa (https://www.hs.fi/politiikka/art-2000007894918.html) (joka ei liene kaikkien luettavissa) kolme merkittävää oikeusoppinutta ihmetteleekin, miten ministeriöiden lainvalmistelun taso oli noin heikkoa. No, kiirehän niillä tietysti oli (tämä oma kommenttini).

Samaahan on käynyt ennenkin, mm. Sipilän sote-lakipaketin kanssa.

Toisesta Hesari artikkelista lainaus (lihavointi minun):

Lainaus käyttäjältä: https://www.hs.fi/politiikka/art-2000007893759.html
”Perustuslakivaliokunta katsoo, että hallituksen esityksen perusratkaisu kieltää liikkuminen kokonaan on oikeasuhtaisuuden vastainen, eikä sitä voi pitää perustuslain tarkoittamalla tavalla välttämättömänä”, puheenjohtaja Antti Rinne (sd) kertoi tiedotustilaisuudessa keskiviikkona.

Eivät lait ole yksiselitteisiä, ei perustuslakikaan. Perustuslaki takaa liikkumisvapauden, mutta silti meillä on vankeja, joilta se on viety. Perustuslaki takaa oikeuden elämään, mutta silti joka päivä kuolee ihmisiä. Nyt valiokunta joutui arvioimaan, ovatko hallituksen esittämät liikkumisrajoutukset oikeassa suhteessa siihen, että oikeus elämään toteutuisi vähän paremmin, ja totesi, että eivät ole.

Valiokunnassa hallituspuolueilla on enemmistö, mutta se pystyy silti asettumaan hallituksen kanssa eri linjoille, mikä on oikein hyvä asia.
Otsikko: Vs: Miten selviytyä koronaviruspandemiasta (jatkoa 2)
Kirjoitti: 1944 - 01.04.21 - klo:17:34
Inehmon lataus on hyvä. Kulehan mukana aina, kun ehdit ja viitsit :039:
Otsikko: Vs: Miten selviytyä koronaviruspandemiasta (jatkoa 2)
Kirjoitti: luterilainen - 03.04.21 - klo:13:36
Laeissa on aina se tulkinnanvara, myös perustuslaissa. Perustuslakivaliokunta koostuu tavallisista kansanedustajista, joista useimmilla ei ole sen isompaa perustuslain tuntemusta kuin pääministerillä. Valiokunnan puheenjohtaja sentään on aina juristi, mutta muilta sitä ei vaadita. Tietysti valiokunta kuuntelee asiantuntevia juristeja osana kannanmuodostustaan.

Lisäksi lakia ei valmistele pääministeri yksin, vaan ministeriöt virkakuntineen. Hesarin artikkelissa (https://www.hs.fi/politiikka/art-2000007894918.html) (joka ei liene kaikkien luettavissa) kolme merkittävää oikeusoppinutta ihmetteleekin, miten ministeriöiden lainvalmistelun taso oli noin heikkoa. No, kiirehän niillä tietysti oli (tämä oma kommenttini).

Samaahan on käynyt ennenkin, mm. Sipilän sote-lakipaketin kanssa.

Toisesta Hesari artikkelista lainaus (lihavointi minun):

Eivät lait ole yksiselitteisiä, ei perustuslakikaan. Perustuslaki takaa liikkumisvapauden, mutta silti meillä on vankeja, joilta se on viety. Perustuslaki takaa oikeuden elämään, mutta silti joka päivä kuolee ihmisiä. Nyt valiokunta joutui arvioimaan, ovatko hallituksen esittämät liikkumisrajoutukset oikeassa suhteessa siihen, että oikeus elämään toteutuisi vähän paremmin, ja totesi, että eivät ole.

Valiokunnassa hallituspuolueilla on enemmistö, mutta se pystyy silti asettumaan hallituksen kanssa eri linjoille, mikä on oikein hyvä asia.
Koronavirukseen liittyvän perustuslakikiistelyn taustalla on jo 30 vuotta kestänyt oikeusoppineiden koulukuntakiista. Jos tajuaa sen, tajuaa kaiken. Estääkö perustuslaki kaiken järjellisen toiminnan?  :017:

Lähde

Analyysi: Estääkö perustuslaki kaiken järjellisen toiminnan?  https://yle.fi/uutiset/3-11849667
Otsikko: Vs: Miten selviytyä koronaviruspandemiasta (jatkoa 2)
Kirjoitti: öppiäinen - 03.04.21 - klo:16:10
^Joo kiitos, mielenkiintoinen juttu.

Perustuslaki tuskin estää kaikkea järjellistä toimintaa. Voi estää jotakin järjellistä toimintaa, ja paljon järjetöntä.

Tosin: Ei se laki itse mitään estä, vaan sen tulkitsijat. Siitähän tuossakin on kysymys.

Perustuslakifundamentalisti Scheinin itse joutuu toteamaan näin: "Vedotaan abstraktisti milloin mihinkin yksittäiseen perusoikeuteen – oli se sitten elinkeinovapaus, omistusoikeus tai uskonnonvapaus. Sillä tavoin vain jarrutetaan tehokkaita koronatoimia."

Yllättäen ihan vastakkaiselta laidalta kiistaa löytyy samantapainen ajatus: "Se ei ole hyvä asia, kun asioita tarkastellaan vain yhden perusoikeuden näkökulmasta, eikä tehdä perusoikeuspunnintaa, jossa toiseen vaakakuppiin siinä vaa´assa asetetaan muiden ihmisten perusoikeudet", sanoo perustuslakivaliokunnan entinen puheenjohtaja Ben Zyskowicz.

Ovatko nämä siis jostakin eri mieltä keskenään  :017:
Otsikko: Vs: Miten selviytyä koronaviruspandemiasta (jatkoa 2)
Kirjoitti: luterilainen - 05.04.21 - klo:22:51
(https://hs.mediadelivery.fi/img/1920/afcf0a166ca549209e1024c1fe75b2c3.jpg)
Tammikuussa 2021 todettiin Suomessa muutaman vuoden tauon jälkeen jälleen korkeapatogeenista lintuinfluenssaa. Muuttolintujen ennustetaan tuovan lisää lintuinfluenssaa. Siipikarja kehotetaan pitämään sisätiloissa toukokuun loppuun.  :eusa_pray:

Lähteet

Lintuinfluenssaa löytynyt ympäri Uuttamaata – "Tämä on nyt poikkeuksellista", sanoo valvontaeläinlääkäri
https://yle.fi/uutiset/3-11861915

Suojaa siipikarjasi luonnonvaraisilta linnuilta
https://www.ruokavirasto.fi/viljelijat/elaintenpito/elainten-terveys-ja-elaintaudit/elaintaudit/siipikarja/lintuinfluenssa/siipikarjan-ulkonapitokielto/
Otsikko: Vs: Miten selviytyä koronaviruspandemiasta (jatkoa 2)
Kirjoitti: luterilainen - 06.04.21 - klo:10:59
(https://hs.mediadelivery.fi/img/1920/afcf0a166ca549209e1024c1fe75b2c3.jpg)
Mitäköhän perustuslakivaliokunta tuohon sanoisi?  :017:
Otsikko: Vs: Miten selviytyä koronaviruspandemiasta (jatkoa 2)
Kirjoitti: öppiäinen - 06.04.21 - klo:15:05
On kyllä hyvä kuva, sekä ajatus että etenkin piirtojälki, jota olen jo moneen kertaan käynyt ihailemassa. Tavoitettu Marinin tuikea olemus, se millaiseksi se saattaa toisen ihmisen tehdä, ja pidän ideasta piirtää linnut taivaalle tuolla tavoin seisoma-asetoon odottelemaan. (En ole perustuslakivaliokunnan jäsen, joten tämä ei ole kommenttini edelliseen.)
Otsikko: Vs: Miten selviytyä koronaviruspandemiasta (jatkoa 2)
Kirjoitti: Leena - 06.04.21 - klo:15:17
Minulla on silmävika, sen tietäen joutun toteen, jotten ole havainnu Marinin olemuksellisuudessa niinkään tuota tuikeutta mutta hauskahan kuva saattaa kuitenkin olla.  En ole sosialidemokraatti jonka tässä toteen niinikään.

Otsikko: Vs: Miten selviytyä koronaviruspandemiasta (jatkoa 2)
Kirjoitti: 1944 - 08.04.21 - klo:09:30
Minulla on silmävika, sen tietäen joutun toteen, jotten ole havainnu Marinin olemuksellisuudessa niinkään tuota tuikeutta mutta hauskahan kuva saattaa kuitenkin olla.  En ole sosialidemokraatti jonka tässä toteen niinikään.
En minäkään :039:.
Saimme piikkimme erinomaisten järjestelyjen kautta. Paperissani luki Pfizer terminator ?, aion kyllä sinnitellä elämäni tappiin asti. Se on ollut nähtynä jo äitini kohtuun mennessä.
Otsikko: Vs: Miten selviytyä koronaviruspandemiasta (jatkoa 2)
Kirjoitti: luterilainen - 10.04.21 - klo:16:30
Vielä  reilut pari viikkoa sitten pääministeri Sanna Marinista liikkumisrajoitukset olivat välttämättömiä Astra Zenecan koronarokotteenkin ollessa vielä turvallinen. Nyt Marin esitteli exit-strategian suuntaviivoja, joilla normaalioloihin palattaisiin kevään ja kesän aikana sekä uusimman tiedon mukaan Astra Zenecan koronarokote voi sittenkin lisätä epätavallisen veritulpan riskiä, mutta riski on erittäin pieni. Hallitus selvittää myös rokotepassin ja rokotetodistuksen käyttöä kotimaassa.

Hallitus lähetti viime viikolla lausuntokierrokselle asetusmuutoksen, joka mahdollistaisi yksittäisten rokote-erien alueellisen painottamisen. Uudessa rokotejärjestyksessä rokotteita jaettaisiin enemmän alueille, joilla koronaepidemia on pahin. Käytännössä tämä tarkoittaisi pääkaupunkiseutua ja Varsinais-Suomea.

Helsingissä pelko ja ennakkoluulot Astra Zenecan valmistamaa koronarokotetta kohtaan ovat aiheuttaneet uhkaavia tilanteita Helsingin rokotuspisteillä. Kyse on usein ollut verisuonitukosten pelosta. Torstaina yhdelle kaupungin rokotuspaikoista oli kutsuttava poliisi.

Lähteet

Analyysi: Pääministeri Sanna Marin pani arvovaltansa peliin liikkumisrajoitusten takia, koska niille ei pääministerin mukaan ole vaihtoehtoa
https://yle.fi/uutiset/3-11854320

Pääministeri Marin: Hallitus selvittää rokotepassin käyttöä kotimaassa - Yle keräsi koronarajoitusten purkamissuunnitelman keskeisen sisällön yhteen
https://yle.fi/uutiset/3-11876020

Vääntö rokotetodistuksista saa uusia kierroksia – Zyskowicz: ”Marinin-Kiurun linja tarkoittaa, että kärsikööt sitten kaikki”
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/78b261b2-861f-46cf-a9db-b9a37def100f

Hoitajat ja HUS napit vastakkain rokotusjärjestyksen muuttamisesta, Tehy: "Koronarokottajiakaan ei ole vielä rokotettu"
https://yle.fi/uutiset/3-11876982

Rokotuspisteiden vartiointia tehostetaan Helsingissä – Astra Zenecan rokotteesta toistuvia välikohtauksia
https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000007908821.html
Otsikko: Vs: Miten selviytyä koronaviruspandemiasta (jatkoa 2)
Kirjoitti: Leena - 11.04.21 - klo:20:40
Itseäni kiinnostaa suuremmin Hanna Nohynekin kannanotto Astra Zenecan rokotteeseen, kuin yhdenkään poliitikon, mutta kukin tyylilllään.   Mieluummin ottaisin Pfizerin valmisteen, kun tuota päävikaa on riittämiin vanhastaan, mutta kukin tietysti tyylillään :icon_cool:
Otsikko: Vs: Miten selviytyä koronaviruspandemiasta (jatkoa 2)
Kirjoitti: seppos - 11.04.21 - klo:21:44
Minut on rokotettu Pfizerillä eikä se aiheuttanut minulle eikä rakkaalleni oireita. Toivottavasti pääsette pian piikille ellette ole jo käyneet.
Otsikko: Vs: Miten selviytyä koronaviruspandemiasta (jatkoa 2)
Kirjoitti: 1944 - 12.04.21 - klo:06:46
Minut on rokotettu Pfizerillä eikä se aiheuttanut minulle eikä rakkaalleni oireita. Toivottavasti pääsette pian piikille ellette ole jo käyneet.
Sama tilanne täällä. Juuri pistoskohta oli jäykänoloinen yhden yönseudun.
Otsikko: Vs: Miten selviytyä koronaviruspandemiasta (jatkoa 2)
Kirjoitti: Riitta-mummi - 12.04.21 - klo:18:22
IS  https://www.is.fi/kotimaa/art-2000007915347.html

Katsoin heti astmalääkkeni , ja käyttämäni SymbiCort  on mainittu bunesodi-lääke.
 :eusa_clap:
Otsikko: Vs: Miten selviytyä koronaviruspandemiasta (jatkoa 2)
Kirjoitti: luterilainen - 14.04.21 - klo:16:05
Minut on rokotettu Pfizerillä eikä se aiheuttanut minulle eikä rakkaalleni oireita. Toivottavasti pääsette pian piikille ellette ole jo käyneet.
Harvinaisten haittavaikutusten takia otsikoissa ollut Astra Zenecan rokote on aiheuttanut paljon kieltäytymisiä rokotuspaikoilla Helsingissä, Tampereella ja Turussa. Astra Zenecan lisäksi myös muiden rokotteiden jälkeen on havaittu veritulppia. Veritulppa on verihyytymä, joka voi johtaa hengenvaaralliseen tilaan.  :eusa_pray:

Lähteet

AstraZenecan koronarokotteen epäillään aiheuttaneen Husin alueella kolme aivolaskimotukosta – yksi potilas kuollut
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000007916664.html

Astra Zenecan rokote kuumentanut tunteita – rokotuspaikoilla kymmeniä välikohtauksia, vartijoita lisätty
https://www.iltalehti.fi/koronavirus/a/c76d3103-257e-4861-8904-d99b9dd2569e

Yhdysvalloissa keskeytyksiä Johnson & Johnsonin koronarokotteen käyttöön – syynä huoli veritulpista
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/a9754ab1-99de-4ad6-b436-032f31fb9f12

Suomen rokotusaikataulu venyy taas – Johnson & Johnson keskeyttää toimitukset Eurooppaan
https://yle.fi/uutiset/3-11881823

Veritulppa iskee useimmiten jalkaan – tunnista hälyttävät oireet
https://www.iltalehti.fi/terveysuutiset/a/0715cb00-72c7-44e1-acf6-17d8356c2fa9
Otsikko: Vs: Miten selviytyä koronaviruspandemiasta (jatkoa 2)
Kirjoitti: Pena - 14.04.21 - klo:16:41
Astra Zenecan lisäksi myös muiden rokotteiden jälkeen on havaittu veritulppia. Veritulppa on verihyytymä, joka voi johtaa hengenvaaralliseen tilaan.

Tällaisten lausumien yhteydessä olisi hyvä tietää myös määrät ja suhdeluvut. 'On havaittu' tarkoittaa yhtäkin havaintoa. 'Voi johtaa' saattaa merkitä yhtä mahdollisuutta tuhannesta. Tiedätkö asiasta tarkemmin?
Otsikko: Vs: Miten selviytyä koronaviruspandemiasta (jatkoa 2)
Kirjoitti: luterilainen - 15.04.21 - klo:08:42
Tiedätkö asiasta tarkemmin?
Asiaa tutkitaan.  :eusa_pray:
Otsikko: Vs: Miten selviytyä koronaviruspandemiasta (jatkoa 2)
Kirjoitti: Pena - 15.04.21 - klo:09:04
Tämän aamun lehdestä luin, että veritulpan riski on ehkäisypillereissäkin suurempi kuin covid-rokotteissa.
Otsikko: Vs: Miten selviytyä koronaviruspandemiasta (jatkoa 2)
Kirjoitti: luterilainen - 15.04.21 - klo:10:03
Tämän aamun lehdestä luin, että veritulpan riski on ehkäisypillereissäkin suurempi kuin covid-rokotteissa.
Asian tutkimukset jatkuvat.  :eusa_pray:
Otsikko: Vs: Miten selviytyä koronaviruspandemiasta (jatkoa 2)
Kirjoitti: öppiäinen - 18.04.21 - klo:23:39
Minulla on silmävika, sen tietäen joutun toteen, jotten ole havainnu Marinin olemuksellisuudessa niinkään tuota tuikeutta

Ehkä se näkyy täällä Tampereella paremmin. Täällähän hän vaikutti kaupunginvaltuuston topakkana puheenjohtajana. "Noin nuorena jo noin äreä akka", kuten joku Aamulehdessä jo useita vuosia sitten sanoi.
Otsikko: Vs: Miten selviytyä koronaviruspandemiasta (jatkoa 2)
Kirjoitti: Leena - 19.04.21 - klo:00:17
Lapsuudesta saakka ystäväni muistutti jo unohtamani varautumiskeinot. joissa näyttäytyi kulttuurizset vaihtelut

Hollannissa hamstrattiin kannabista kaupat tyhjiksi 
Jenkeissä varauduttiin asehankinnoin, kaupat tyhjiksi
ja meillä täällä meni vessapaperia, kaupat tyhjiks.   :icon_cool:

onkohan suomalkaisilla jotenkin herkkä vatsa ja taipumus ripuliin, tuli mieleeni.   :icon_cool:
Otsikko: Vs: Miten selviytyä koronaviruspandemiasta (jatkoa 2)
Kirjoitti: Leena - 19.04.21 - klo:00:19
Asiaa tutkitaan.  :eusa_pray:

Näette, hän tietää    :icon_cool:
Otsikko: Vs: Miten selviytyä koronaviruspandemiasta (jatkoa 2)
Kirjoitti: Leena - 19.04.21 - klo:00:24
Harvinaisten haittavaikutusten takia otsikoissa ollut Astra Zenecan rokote on aiheuttanut paljon kieltäytymisiä rokotuspaikoilla Helsingissä, Tampereella ja Turussa. Astra Zenecan lisäksi myös muiden rokotteiden jälkeen on havaittu veritulppia. Veritulppa on verihyytymä, joka voi johtaa hengenvaaralliseen tilaan.  :eusa_pray:

Lähteet

AstraZenecan koronarokotteen epäillään aiheuttaneen Husin alueella kolme aivolaskimotukosta – yksi potilas kuollut
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000007916664.html

Astra Zenecan rokote kuumentanut tunteita – rokotuspaikoilla kymmeniä välikohtauksia, vartijoita lisätty
https://www.iltalehti.fi/koronavirus/a/c76d3103-257e-4861-8904-d99b9dd2569e

Yhdysvalloissa keskeytyksiä Johnson & Johnsonin koronarokotteen käyttöön – syynä huoli veritulpista
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/a9754ab1-99de-4ad6-b436-032f31fb9f12

Suomen rokotusaikataulu venyy taas – Johnson & Johnson keskeyttää toimitukset Eurooppaan
https://yle.fi/uutiset/3-11881823

Veritulppa iskee useimmiten jalkaan – tunnista hälyttävät oireet
https://www.iltalehti.fi/terveysuutiset/a/0715cb00-72c7-44e1-acf6-17d8356c2fa9 :icon_cool:

Koska se  aiheuttaa sitä tulppaa Helsingissä, olen päättänyt muuttaa Askaan, jossa ei mainittua ns tulppaa
 :icon_cool:  ole todettu yhdelläkään henkilöllä. 
Otsikko: Vs: Miten selviytyä koronaviruspandemiasta (jatkoa 2)
Kirjoitti: 1944 - 19.04.21 - klo:07:56
Askassa on maalikyläkin lähellä, vieläpä varuskuntapaikka.
Otsikko: Vs: Miten selviytyä koronaviruspandemiasta (jatkoa 2)
Kirjoitti: Leena - 19.04.21 - klo:09:40
Askassa on maalikyläkin lähellä, vieläpä varuskuntapaikka.

Mainituissa maalikylissä ei ole havainnoitu ns tulppaa   :icon_biggrin:   
Otsikko: Vs: Miten selviytyä koronaviruspandemiasta (jatkoa 2)
Kirjoitti: 1944 - 19.04.21 - klo:09:54
Se taitaakin tulla kuin varas yöllä, että miten siihen tulppaan voi varautua. Kenties syömällä hyvin, nukkumalla paljon ja liikkumalla vähän, että enrgia säästyisi. :003: :023:
Otsikko: Vs: Miten selviytyä koronaviruspandemiasta (jatkoa 2)
Kirjoitti: Riitta-mummi - 27.04.21 - klo:14:04
Tilasto koko maailman koronaan sairastuneista, kuolleista ja parantuneista:

https://mediawolf.fi/fi/korona/   kuolleita    3,136,635
Otsikko: Vs: Miten selviytyä koronaviruspandemiasta (jatkoa 2)
Kirjoitti: Pena - 27.04.21 - klo:14:27
Se taitaakin tulla kuin varas yöllä, että miten siihen tulppaan voi varautua. Kenties syömällä hyvin, nukkumalla paljon ja liikkumalla vähän, että enrgia säästyisi.

On toki olemassa lääkeaineita, joilla voi vähentää tulpan mahdollisuutta. Asetyylisalisyylihappo on yksi. Tunnetaan aspiriinina.
Otsikko: Vs: Miten selviytyä koronaviruspandemiasta (jatkoa 2)
Kirjoitti: 1944 - 27.04.21 - klo:15:16
Olet oikeassa. Minullekin annetaan sitä, jos konttaan pirttiin kovan rämereissun jälkeen.
Otsikko: Vs: Miten selviytyä koronaviruspandemiasta (jatkoa 2)
Kirjoitti: Leena - 29.04.21 - klo:07:42
Olet oikeassa. Minullekin annetaan sitä, jos konttaan pirttiin kovan rämereissun jälkeen.

ja minulle tunnustan, Primaspan- nimisenä, koska en tästä ota laihtuakseni ja kolesterolittomammnaksi muuttuminen on vaiheessa...  Nyt meinaan kun jotenkin menetin haluni syödä jäätelöä, paheeni kome vuotta.  Se tulppa on jotenkin erilainen jos on. 

Mutta antoivat juuri Pfizerin, ikääni katsoen.  Kuume nousi mutta laski myös  :kahvi:   

Muuten en ole ollut näin terve ikinä eläissäni.  Minulle sopisi maskit ja käsipesut ja kaikkien välttely...   :kahvi:
Otsikko: Vs: Miten selviytyä koronaviruspandemiasta (jatkoa 2)
Kirjoitti: Pena - 29.04.21 - klo:08:02
Minuun pistivät Modernan vaikka lapset vinoilvat, että iskä saa Fadernan, kun Moderna annettiin äiskälle.
Otsikko: Vs: Miten selviytyä koronaviruspandemiasta (jatkoa 2)
Kirjoitti: Leena - 29.04.21 - klo:08:04
Minuun pistivät Modernan vaikka lapset vinoilvat, että iskä saa Fadernan, kun Moderna annettiin äiskälle.

Juu, kyllä sie Pena nyt erehyt taikka seuraa nyt tarkoin hormonitasapainoasi, jos niille sattui erehys  :icon_cool:
Otsikko: Vs: Miten selviytyä koronaviruspandemiasta (jatkoa 2)
Kirjoitti: 1944 - 29.04.21 - klo:09:24
Meneeköhän miehinen lauluääni ylikimeäksi?
Otsikko: Vs: Miten selviytyä koronaviruspandemiasta (jatkoa 2)
Kirjoitti: Leena - 04.05.21 - klo:04:11
Kyllä on, on nyt viisasta kuunnella tarkoin, saako maamme lisää altisteja ja sopranisteja, kun vanhastaan oli vain kolme tietämäni mukaan.   :icon_cool:

Otsikko: Vs: Miten selviytyä koronaviruspandemiasta (jatkoa 2)
Kirjoitti: Pena - 04.05.21 - klo:06:10
Meneeköhän miehinen lauluääni ylikimeäksi?

Samat rakkaat vinoilevat jälkeläiset ovat sitä mieltä, ettei lauluääntä olekaan, sävelkorvasta puhumattakaan. Ei siis ole vaaraa.  :003:
Otsikko: Vs: Miten selviytyä koronaviruspandemiasta (jatkoa 2)
Kirjoitti: 1944 - 04.05.21 - klo:08:22
Niin täälläkin.
Otsikko: Vs: Miten selviytyä koronaviruspandemiasta (jatkoa 2)
Kirjoitti: öppiäinen - 04.05.21 - klo:14:50
Onko se nyt niin, että jos käy piikillä, niin pitää sitten tehostesatsi ottaa sitä samaa sorttia.  :017: Ja jos niin täytyyköhän itse lahopäässään pitää tallessa se tieto, mitä tuli saaneeksi.

Taitaisin jo päästä rokotettavaksi, mutta tällä viikolla en ehdi. Kuulemma ollut tunnin jonotkin Ratinan stadionin rokotuspisteellä. Kyllähän sitä tunnin seisoo, jos on sopivaa tekemistä ja hyvä sää ja asianmukainen vaatetus. Mutta pitäisi olla sellainen vaatetus kanssa, että saa olkavarren nopeasti paljaaksi, kun sen aika on.
Otsikko: Vs: Miten selviytyä koronaviruspandemiasta (jatkoa 2)
Kirjoitti: seppos - 04.05.21 - klo:15:10
A) jatko piikki on mitä tahansa.
B) Me saimme A4 dokumetit missä oli ohjeita, rokotteen nimi, ja aika milloin annetaan toinen piikki. Tämä siis KEUSOTEn pisteellä.
Otsikko: Vs: Miten selviytyä koronaviruspandemiasta (jatkoa 2)
Kirjoitti: sivullinen - 04.05.21 - klo:15:35
Sain piikin Siilaisen terveysasemalla reilu pari viikkoa sitten. Jonoa ei ollut, vain minä ja yksi pariskunta. Kun menin sisälle piikityshuoneeseen, niin sair. hoit oli jo uhkaavasti asemissa piikki valmiina ja esitti kysymyksen: perusterve mies? johon en kerennyt muuta kuin äännähtää, että e... (siis tarkoittaen, että en ole), mutta piikki oli jo olkavarressa. Sain lapun, että 7.7 toinen piikki ja sama aine eli Astra Zeneca. Kymmenen minuuttia piti odottaa aulassa, ennen kuin sai lähteä. Ei kyllä kymmenessä minuutissa ehdi mitään sivuoireita tulla kun ohjelapussa, minkä sain, luki että oireisiin menee yleensä 4-16vrk. Nivelissä on vähän häikkää ollut, mutta niissä on muutenkin, joten en tiedä, johtuuko Astra Zenecasta, vai muusta.
Otsikko: Vs: Miten selviytyä koronaviruspandemiasta (jatkoa 2)
Kirjoitti: Leena - 04.05.21 - klo:17:27
Onko se nyt niin, että jos käy piikillä, niin pitää sitten tehostesatsi ottaa sitä samaa sorttia.  :017: Ja jos niin täytyyköhän itse lahopäässään pitää tallessa se tieto, mitä tuli saaneeksi.

Taitaisin jo päästä rokotettavaksi, mutta tällä viikolla en ehdi. Kuulemma ollut tunnin jonotkin Ratinan stadionin rokotuspisteellä. Kyllähän sitä tunnin seisoo, jos on sopivaa tekemistä ja hyvä sää ja asianmukainen vaatetus. Mutta pitäisi olla sellainen vaatetus kanssa, että saa olkavarren nopeasti paljaaksi, kun sen aika on.

Oli niin, eli samaa annetaan, elleivät keksi jotain aivan mielikuvituksellista.   :icon_cool:

En miekään heti syöksynyt, koska käsitin väärin millä viikolla mikäökin ikäluokka.  Sitten kaikki hoitui niin minuutin tarkkuudella että hämmästytti, paikallisen koulun jumppasalissa jossa oli monta looshia erotettuna. Lujaa mentiin ja siitä eteenpäin vartin valvontaan ja ulos ja kotiin.   Hyvin  onnistui koillinen terveysasema tässä  :icon_cool:  ikäluokka, nimi, passi esiin ja ilmoitus että Pfizeria tulee, 9.7.toinen piikki, ja kipeäksi tulin. 

Otsikko: Vs: Miten selviytyä koronaviruspandemiasta (jatkoa 2)
Kirjoitti: Riitta-mummi - 04.05.21 - klo:18:21
Meillä rokotetaan nyt niin ahkerasti , että lähes kaikki terveydenhoidon ammattilaiset laboratorioista on valjastettu piikittämään.

Etsin tänään aikoja meille toukokuulle määrättyihin labroihin. Matti sai ajan ip.21.5 . ja minä aamuajan 14.6. Yhtään aikoja ei ollut minään päivänä antaa ennen näitä.
Akuuttitapaukset tietysti hoidetaan jossakin paikassa.

Kyllä se hyvä onkin näin. Täällä Lahdessa nuoriso ei noudata ohjeita, ja tapauksia on asukasmäärää kohti toiseksi eniten nyt koko maassa. Tuossa läheisillä portailla nuoriso 'linkoaa' oluttölkkien voimalla. Mukkulan koulussa on tartuntoja.

Omalla kohdalla kaikki pelasi hienosti, olimmehan yli 75-vuotiaitten vuorossa.
On tullut vahvistukset sähköpostiin ja tekstiviestiin, sekä annettu 'muisto-lappu' siltä varalta jos on dementiaa.
Otsikko: Vs: Miten selviytyä koronaviruspandemiasta (jatkoa 2)
Kirjoitti: Riitta-mummi - 08.05.21 - klo:10:28
Päijät-Häme on nyt mustin alue koko maassa, ja niimpä PHHYKYn Tuomo Nieminen on toivonut ettei kokoonnuttaisi aitienpäivää perheittäin viettämään.

Kuuliaisena peruin kutsut kakkukahveille, ja ostin vain yhden voileipäkakun.

Perheissä ja suvuissa se nyt täranteenilaisia sen mukaanällä leviää. Kouluissa on ollut jatkuvasti tartuntoja, ja karanteeneja kymmenittäin.
Otsikko: Vs: Miten selviytyä koronaviruspandemiasta (jatkoa 2)
Kirjoitti: Riitta-mummi - 09.06.21 - klo:09:19
Päijät-Häme on edelleen leviämisaluetta. Toivottavasti pian päästään lievempään kategoriaan kun mekin lähdemme kohta saamaan 2. rokotuksen.

Naapurimme, Kanta-Häme ja Uusimaa pitävät seuraa. Ihmeen nopeasti Keski-Pohjanmaa selvisi korkeimmista lukemista takaisin kiihtymisvaiheeseen.

Minun on hyvin hakala käyttää maskia. Täytyy tarkistaa onko nyt kohta lupa olla ilman.
Otsikko: Vs: Miten selviytyä koronaviruspandemiasta (jatkoa 2)
Kirjoitti: PekkaV - 09.06.21 - klo:09:22
Täytyy tarkistaa onko nyt kohta lupa olla ilman.

Vasta kun pandemia julistetaan päättyneeksi. Siihen asti:

MASKI!

Otsikko: Vs: Miten selviytyä koronaviruspandemiasta (jatkoa 2)
Kirjoitti: Riitta-mummi - 09.06.21 - klo:12:04
Näin hoitajakin, joka meidät piikitti, sanoi. Maski silloin kun ollaan tilanteessa jossa on muitakin kuin perheen jäseniä.

Ennen pistämistä hoitaja kysyi tuliko ensimmäisestä mitä oireita. Eihän meille mitään tullut. Tästä toisesta kuuluu tulevan vähän useammin. Niihin lepoa ja särkylääkettä neuvottiin käyttämään.

Minä käyn nyt lepäämään ja kuuntelemaan Anneli Kannon kirjaa Lahtarit.
Otsikko: Vs: Miten selviytyä koronaviruspandemiasta (jatkoa 2)
Kirjoitti: Riitta-mummi - 31.08.21 - klo:16:35
Minulla on ollut vilutusta ja aivasteluja jokusen päivän ajan. Tänä aamuna heräsin kovaan paleluun ja ihon arkuuteen. Niveliäkin särki.

Tämä jutti ISssä sekä huoletti, että huojensi:

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000008230308.html

Hankalaan aikaan syysflunssa tuli, sillä meillä on menoa ylihuomena.
Jos tämä tästä pahenee, minun on jäätäcä pois, mutta muut menkööt.

Niin kauan kuin meillä on ollut ' koulukkaita' olen sairastunut kaksi viikkoa koulun alkamisen jälkeen.

Posivil Fluzink'ä aloin imeskellä ja muut vaki-lääkkeetkin kai helpottavat. Onhan minulla panadolia 3 x 1000 ja Ventoline, Symbicort ja Seebri keuhkoille.
Otsikko: Vs: Miten selviytyä koronaviruspandemiasta (jatkoa 2)
Kirjoitti: öppiäinen - 03.09.21 - klo:23:30
Toinen piikki otettu torstai-iltapäivänä. Ei tullut sen pahempia oireita kuin ensimmäisestäkään. Käsivarsi joitakin tunteja aristi, kuin kunnon jumpan jäljiltä, ei muuta.

Oli se jotenkin juhlallinen fiilis siinä jonossa, kun kansalaiset kuuliaisesti ja maksutta marssivat nauttimaan annoksensa. Kuinkahan monella tuolilla minuakin istutettiin? Liukuhihnan oli varmaan suunnitellut joku prosessi-insinööri. Tuli melkeinpä isänmaallinen olo.
Otsikko: Vs: Miten selviytyä koronaviruspandemiasta (jatkoa 2)
Kirjoitti: PekkaV - 23.09.21 - klo:05:07

   Mary Poppins, olkaa hyvä!

How music, random interactions and a bit of fun can change the world for the better!

https://www.youtube.com/watch?v=IVsh4Z4eGWE

Otsikko: Vs: Miten selviytyä koronaviruspandemiasta (jatkoa 2)
Kirjoitti: sivullinen - 24.09.21 - klo:13:56
Yhdessä kahdesti rokotetussa lähisukulaisessa oli ilmeisesti korona, mutta menossa pois päin. Hän oli sitä mieltä, että kun rajoitukset poistetaan, seuraa katastrofi. Elinkeinoelämä ajaa vimmatusti rajoitusten poistoa, joten hoitakoot sitten sairaat, kun niitä alkaa tulla liukuhihnalta.
Otsikko: Vs: Miten selviytyä koronaviruspandemiasta (jatkoa 2)
Kirjoitti: öppiäinen - 25.09.21 - klo:00:19
Yhdessä kahdesti rokotetussa lähisukulaisessa oli ilmeisesti korona, mutta menossa pois päin.

Minulla on se käsitys, että rokotetuilla tauti tapaisi olla lievempi. En tiedä, onko tämä käsitys oikea.

Jossakin arveltiin, että koronasta voisi tulla lastentauti samaan tapaan kuin oli aikoinaan tuhkarokko: Melkein kaikki sen penskana sairastavat, joillekin tulee ikäviä jälkitauteja, ja jos ei lapsena sairasta, sairastaa aikuisena, jolloin tauti onkin paljon rankempi kestää. En tiedä, onko tämäkään arvelu oikea.
Otsikko: Vs: Miten selviytyä koronaviruspandemiasta (jatkoa 2)
Kirjoitti: luterilainen - 02.10.21 - klo:17:33
Yhdessä kahdesti rokotetussa lähisukulaisessa oli ilmeisesti korona, mutta menossa pois päin. Hän oli sitä mieltä, että kun rajoitukset poistetaan, seuraa katastrofi. Elinkeinoelämä ajaa vimmatusti rajoitusten poistoa, joten hoitakoot sitten sairaat, kun niitä alkaa tulla liukuhihnalta.
Pääministeri Sanna Marinin monipuoluehallitushan on ahneen kapitalistiluokan, jota edustaa EK, lakeija, joka poistaa koronarajoitukset talouskasvun vauhdittamiseksi kapitalistien rikastuttamiseksi työläisten kustannuksella. EK:n kapitalisteillahan ei ole omatunnon tuskia maksattaa koronaan sairastuneiden hoito köyhillä veronmaksajilla verosuunnittelullaan yrityksen maksamien verojen minimoimisella.  :eusa_pray:
Otsikko: Vs: Miten selviytyä koronaviruspandemiasta (jatkoa 2)
Kirjoitti: seppos - 02.10.21 - klo:18:08
Nyt kun paljastui, että salaliittoteoriat ja muuta harhahutut ovat venäläistä alkuperää. Youtube paljasti tämän ja sulki kyseiset kanavat ja Putin suuttui. Liekkö mikrosirujutut samasta tehtaasta.
Otsikko: Vs: Miten selviytyä koronaviruspandemiasta (jatkoa 2)
Kirjoitti: öppiäinen - 02.10.21 - klo:20:28
Nyt kun paljastui, että salaliittoteoriat ja muuta harhahutut ovat venäläistä alkuperää. Youtube paljasti tämän ja sulki kyseiset kanavat ja Putin suuttui. Liekkö mikrosirujutut samasta tehtaasta.

Missä tästä on uutisoitu?
Otsikko: Vs: Miten selviytyä koronaviruspandemiasta (jatkoa 2)
Kirjoitti: seppos - 02.10.21 - klo:20:53
Missä tästä on uutisoitu?

MTV-uutiset viikolla
Otsikko: Vs: Miten selviytyä koronaviruspandemiasta (jatkoa 2)
Kirjoitti: seppos - 02.10.21 - klo:21:42
Tarina kuuluu niin, että Youtube siivosi rokotevastaista sisältöä ja salaliitto juttuja niin siellä meni kaksi RT.n (Russia Today) saksankielistä kanavaa ja  siitä Putin lupasi Youtubelle sanktioita. (Varmaan löytyy muunkin kielisiä vastaavia.)
Otsikko: Vs: Miten selviytyä koronaviruspandemiasta (jatkoa 2)
Kirjoitti: Riitta-mummi - 04.10.21 - klo:15:56
Oliko koronarajoitusten poistaminen liian aikaista ?  Jos tämän päivän luku 1306 uutta tartuntaa on oikea tieto se vaikuttaisi siltä että vapaat tilat ja suuret ihmismäärät roihahtivat heti.

Ehkä talouselämän uudelleen käyntiin saattaminen oli sellainen tarbe, ettei enää ajatella korona-kuolemia kun me iäkkäät ja sairaat olemme rokotuksemme saaneet.

Jos lapsia ja nuoria alkaa sairastua tai peräti kuolla , sitten on viisaat päät pantava yhteen taas. Nyt on kokemus antanut monenlaista tietoa siitä mikä on tarpeellista ja järkevää.

Ottiko corona-virus jäädäkseen ihmiskunnan liikaväestöä vähentämään, jää näht'väksi.
Uusin tieto on että se lähtee lepakoista, eikä laboratorioista.
Otsikko: Vs: Miten selviytyä koronaviruspandemiasta (jatkoa 2)
Kirjoitti: Pena - 04.10.21 - klo:16:40
Kenties saamme joskus kuulla, olivatko nuo 1306 rokottamattomia, kenties rokotusvastaisiakin. Se on ainakin kerrottu, että tehohoitoa kuormittavat koronapotilaat ovat enimmäkseen sellaisia.
Otsikko: Vs: Miten selviytyä koronaviruspandemiasta (jatkoa 2)
Kirjoitti: vn - 04.10.21 - klo:18:46
Olen seurannut aika tarkkaan koronatilastoja.
Tuo tartuntamäärä tänään ilmoitettu 1306 tarkoittaa 3 päivän yhteismäärä (2., 3. ja 4.10)
Teksti-tv:ssä ei enää ilmoitella tarkasti, nettisivuilla ei ole tarkkaan kaikkia poikkeuksia
mainittu.
Eli päiväkohtainen keskimääräinen tartuntamäärä vajaa 450 on suunnilleen linjassa.
Saa nähdä mitä rajoitusten purku tuo tullessaan.
Viime aikojen tartunnat näillä seuduilla on kouluissa, ravintoloissa, kuntosaleilla,
jäähallissa.
Otsikko: Vs: Miten selviytyä koronaviruspandemiasta (jatkoa 2)
Kirjoitti: Riitta-mummi - 04.10.21 - klo:19:25
Ok, Kiitos tiedosta !

 :023:
Otsikko: Vs: Miten selviytyä koronaviruspandemiasta (jatkoa 2)
Kirjoitti: Riitta-mummi - 14.10.21 - klo:11:58
HS:ssa oli laaja tilasto:

https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000007983110.html

Täällä Lahdessa meillä on menty taas huonompaan. Nyt on ilmaantuvuusluku yli 300.
Välillä oltiin maan parhaiten saatu virus kuriin. Nyt vaikka on rokotettu Pelicansin matseissa ja Prisman tiloissa vaikuttaa pahalta.
Otsikko: Vs: Miten selviytyä koronaviruspandemiasta (jatkoa 2)
Kirjoitti: Riitta-mummi - 18.10.21 - klo:15:34

Colin Powell on kuollut koronavirukseen
Yhdysvaltain entinen puolustusministeri kuoli maanantaiaamuna.

https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000008341867.html
Otsikko: Vs: Miten selviytyä koronaviruspandemiasta (jatkoa 2)
Kirjoitti: Riitta-mummi - 21.10.21 - klo:10:56
Asioin tänään Avosairaanhoidon kanssa puhelimitse. Varsinaisen asian jälkeen kysäisin 3. koronarokotuksesta kun media ei ole kertonut milloin oma kategoriani sen saa.
Hoitaja tiesi kertoa, että marraskuun alussa avautuu Trion rokotuspiste. Sinne pääsee ilman ajanvarausta. Se tietää jonottamista varmaankin.

Ensi viikolla saa varata aikoja influenssarokotuksiin.
Otsikko: Vs: Miten selviytyä koronaviruspandemiasta (jatkoa 2)
Kirjoitti: Riitta-mummi - 02.11.21 - klo:14:02
YLE kertoo:

https://yle.fi/aihe/a/20-10001506

Onko tässä yhteys myös foorumiamme vaivaavaan trollaukseen ?
Otsikko: Vs: Miten selviytyä koronaviruspandemiasta (jatkoa 2)
Kirjoitti: Riitta-mummi - 02.11.21 - klo:14:10
Artikkeli on pitkä. Ensin on koronanvastustuksesta, ja sitte mm. näin:

Kenties hieman yllättävä piirre, joka määrittää hyvin suurta osaa Tokentuben sisällöistä, on eräänlainen uushenkisyys ja herätyskristillisyys. Siihen kuuluu muun muassa karismaattista kristillisyyttä edustavien liikkeiden saarnoja. Nämä ovat usein ulkomaisten saarnaajien puheita, joita suomalaiset toimijat tekstittävät suomeksi. Myös kotimaiset pienet seurakunnat tuottavat Tokentubeen sisältöjä. Näissä nähdään usein pedon merkkejä, jälleen usein juuri erilaisten koronarajoitustoimien ja rokotusten yhteydessä.

– Tokentubessa on mukana uskonnollisia ryhmittymiä, jotka tuottavat aktiivisesti koronakriittistä tietoutta, sanoo Tolonen.

– Ne ovat kristillisessä alakulttuurissa varmaankin niin marginaalissa, että etsivät siksi toimintalokeronsa myös Tokentubesta.

Kuvakaappaus valeuutisia levittävän Tokentube-sivuston videotarjonnasta.
Yhteiskunnan marginaali yhdistää
Tolosesta on kiinnostavaa nähdä, miten erilaiset toimijat tulevat Tokentubessa yhteen. Hän kuvaa videoalustaa ideologioiden ja ajatusten markkinapaikaksi, jossa hyvin monenlaiset ja jopa toisilleen vastakkaiset alakulttuurit löytävät yhteisen hengen.

– Esimerkiksi karismaattisessa kristillisyydessä on ollut taipumus tukea juutalaisia ja Israelia, mutta tätä ajattelua edustavat ryhmät ovat sulassa sovussa samalla foorumilla antisemitistien ja holokaustin kieltäjien kanssa. Tokentubessa he eivät lähde toisiaan vastaan, Tolonen sanoo.

–  Nämä ryhmät ja henkilöt asemoituvat voimakkaasti yhteiskunnan kulttuuriseen marginaaliin. Tämä marginaalinen identiteetti on niin voimakas yhdistävä kokemus, että se riittää ylittämään suuretkin erot.

Tokentubelaiset ovat hyvin tietoisia asemastaan valtavirta-ajattelun ulkopuolella, ja he ovat ylpeitä siitä. He kokevat tavoittelevansa totuutta, jonka valtajulkisuus on pyrkinyt kätkemään.

– Yhteistä näille kaikille Tokentubessa näkyville virtauksille on vahva eliittivastaisuus ja epäluulo, Tolonen sanoo.

YLE 2.11.2021
Otsikko: Vs: Miten selviytyä koronaviruspandemiasta (jatkoa 2)
Kirjoitti: Thomas McElwain - 02.11.21 - klo:14:28
YLE kertoo:

https://yle.fi/aihe/a/20-10001506

Onko tässä yhteys myös foorumiamme vaivaavaan trollaukseen ?

Ei kai. https://tokentube.net/v/3906398769/Elvis-oli-antikristus
Otsikko: Vs: Miten selviytyä koronaviruspandemiasta (jatkoa 2)
Kirjoitti: sivullinen - 02.11.21 - klo:14:30
Yhteistä noille hihhuleille on vahva tiedevastaisuus. Amerikasta levisi trumpismin mukana kaikkea sellaista, mikä ei täyspäisen ihmisen päähän mahdu. Näistä on jo vuosia kirjoitettu ansiokkaasti esim. Punk in Finland sivuston Syvä pääty palstalla. Huuhaan vastapainoksi tarvitaan kovaa tietoa, joka ei anna nykyajassa hyökyaallon tavoin leviäville valhetiedoille ja mystiikoille minkäänlaista mahdollisuutta menestyä.

Toinen asia taas on, voiko uskonnollisella alustalla edes kirjoittaa näin, koska kyllähän uskonnot voi myös tulkita huuhaaksi siinä missä henkiin ja aaveisiin uskomisenkin. Suomalaisista puolueista omituisin on tämä Kristallipuolue, joka levittää omituisia ajatuksia esim. Youtubessa.
Otsikko: Vs: Miten selviytyä koronaviruspandemiasta (jatkoa 2)
Kirjoitti: sivullinen - 02.11.21 - klo:14:32
Asioin tänään Avosairaanhoidon kanssa puhelimitse. Varsinaisen asian jälkeen kysäisin 3. koronarokotuksesta kun media ei ole kertonut milloin oma kategoriani sen saa.
Hoitaja tiesi kertoa, että marraskuun alussa avautuu Trion rokotuspiste. Sinne pääsee ilman ajanvarausta. Se tietää jonottamista varmaankin.

Ensi viikolla saa varata aikoja influenssarokotuksiin.

Sain kolmannen koronarokotuksen jo viime viikolla. Influenssarokotuksen olisin saanut samalla, mutta en uskaltanut ottaa kahta erilaista yhtä aikaa.
Otsikko: Vs: Miten selviytyä koronaviruspandemiasta (jatkoa 2)
Kirjoitti: Pena - 02.11.21 - klo:15:43
Kyllähän uskonnot voi myös tulkita huuhaaksi siinä missä henkiin ja aaveisiin uskomisenkin.

Minusta hyvin viisaassa kirjassa In God We Doubt (suunnilleen Me epäilemme Jumalassa) todetaan, että uskontojen kritisoiminen tieteellisen ajattelun pohjalta on helppoa, muta uskon todellisuus ja voima on kiistatonta. Usko auttaa selviytymään ylivoimaisista tilanteista ja suorittamaan ylivoimaisia tekoja. Kirjoittaja on arvostettu journalisti John Huphrys.
Otsikko: Vs: Miten selviytyä koronaviruspandemiasta (jatkoa 2)
Kirjoitti: luterilainen - 06.11.21 - klo:12:27
YLE kertoo:

https://yle.fi/aihe/a/20-10001506

Onko tässä yhteys myös foorumiamme vaivaavaan trollaukseen ?
Trollataanko foorumillamme?  :017:
Otsikko: Vs: Miten selviytyä koronaviruspandemiasta (jatkoa 2)
Kirjoitti: Thomas McElwain - 06.11.21 - klo:16:21
Trollataanko foorumillamme?  :017:

Varmaan viitataan minuun. Erehdyin joskus trollaamaan joku vuosi sitten.
Otsikko: Vs: Miten selviytyä koronaviruspandemiasta (jatkoa 2)
Kirjoitti: Riitta-mummi - 06.11.21 - klo:16:28
En viitannut sinuun, todellakaan. Sinä olet tuttu. Sinut tiedetään ja tunnetaan.
Trolli on sellainen joka ei itsestään mitään todellista paljasta, vaan peikkoilee ja pelleilee tai härnää.
Naamion takaa voi paljastua alan ammattilainen, tokentubelainen trolli.
Otsikko: Vs: Miten selviytyä koronaviruspandemiasta (jatkoa 2)
Kirjoitti: Thomas McElwain - 06.11.21 - klo:18:31
En viitannut sinuun, todellakaan. Sinä olet tuttu. Sinut tiedetään ja tunnetaan.
Trolli on sellainen joka ei itsestään mitään todellista paljasta, vaan peikkoilee ja pelleilee tai härnää.
Naamion takaa voi paljastua alan ammattilainen, tokentubelainen trolli.

Jaa, minä luulin, että troll on sellainen, joka häiritsee toisten oloa.
Otsikko: Vs: Miten selviytyä koronaviruspandemiasta (jatkoa 2)
Kirjoitti: seppos - 06.11.21 - klo:19:19
Trollataanko foorumillamme?  :017:

Ei trollata, mutta olkaa silti varuillanne.
Otsikko: Vs: Miten selviytyä koronaviruspandemiasta (jatkoa 2)
Kirjoitti: seppos - 07.11.21 - klo:15:41
Trollitehtaan tuotteet kuten salaliittoteoriat, mikrosirut rokotuksessa, ym. vaanivat meitä arjessa. Ilman niitä on hyvä elää.
Otsikko: Vs: Miten selviytyä koronaviruspandemiasta (jatkoa 2)
Kirjoitti: luterilainen - 08.11.21 - klo:17:36
Ville Rannan pilapiirros 22.10.2021: Rokottamattomat: Joko meidät viedään keskitysleirille?! 
https://www.iltalehti.fi/villeranta/a/1860e528-a835-4f10-bb8a-b5b8df77a93b

Otsikko: Vs: Miten selviytyä koronaviruspandemiasta (jatkoa 2)
Kirjoitti: Pena - 09.11.21 - klo:08:22
Ville Rannan pilapiirros 22.10.2021: Rokottamattomat: Joko meidät viedään keskitysleirille?! 
https://www.iltalehti.fi/villeranta/a/1860e528-a835-4f10-bb8a-b5b8df77a93b

"Ei kun te ette vain pääse tähän baariin."

Sama asioiden perusteeton suurentelu vaivaa Päivi Räsäsen tukijoita, jotka maalailevat mielikuvia häntä uhkaavasta vankilatuomiosta. Muutamista kymmenistä päiväsakoista lienee oikeasti kysymys.
Otsikko: Vs: Miten selviytyä koronaviruspandemiasta (jatkoa 2)
Kirjoitti: Thomas McElwain - 09.11.21 - klo:11:08
"Ei kun te ette vain pääse tähän baariin."

Sama asioiden perusteeton suurentelu vaivaa Päivi Räsäsen tukijoita, jotka maalailevat mielikuvia häntä uhkaavasta vankilatuomiosta. Muutamista kymmenistä päiväsakoista lienee oikeasti kysymys.

Päiväsakko onkin vankilatuomio, jos raha ei riitä. Mutta täällä on tapana vääntää kaikkia päälailleen. Kun vaan saatte jatkaa valheellista toimintaanne. Herättäjä-Yhdistyksen pitäisi puuttua asiaan.
Otsikko: Vs: Miten selviytyä koronaviruspandemiasta (jatkoa 2)
Kirjoitti: luterilainen - 09.11.21 - klo:11:26
Päiväsakko onkin vankilatuomio, jos raha ei riitä. Mutta täällä on tapana vääntää kaikkia päälailleen. Kun vaan saatte jatkaa valheellista toimintaanne. Herättäjä-Yhdistyksen pitäisi puuttua asiaan.
:eusa_clap: :eusa_clap: :eusa_clap:
Otsikko: Vs: Miten selviytyä koronaviruspandemiasta (jatkoa 2)
Kirjoitti: vn - 09.11.21 - klo:13:19
Mutta täällä on tapana vääntää kaikkia päälailleen. Kun vaan saatte jatkaa valheellista toimintaanne. Herättäjä-Yhdistyksen pitäisi puuttua asiaan.

Mä en ymmärrä tästä lauseesta mitään ilman lisäselvityksiä.
Tosin sen verran olen pihalla asioiden ytimestä, ettei minun tarvitsekaan ymmärtää.
Otsikko: Vs: Miten selviytyä koronaviruspandemiasta (jatkoa 2)
Kirjoitti: Pena - 09.11.21 - klo:13:21
Päiväsakko onkin vankilatuomio, jos raha ei riitä.

Päiväsakon määrä riippuu nettotuloista. Alaraja on 6 euroa.
Otsikko: Vs: Miten selviytyä koronaviruspandemiasta (jatkoa 2)
Kirjoitti: Viisveisaaja - 09.11.21 - klo:13:25
Riitan linkissä kiva osio, salaliittoteoriat.

Ihmismieli on nerokas keksimään kaikenlaisia tekosyitä ja salaliittoteorioita.
Sananlaskuissa on muistaakseni yksi sellainen, kun Laiska sanoo ulkona on vaaroja leijona torilla, noin ajatus.

Itselläni on turhia pelkoja, kuten hisseissä en tykkää mennä enkä lentokoneessa, mutta ihan turhia pelkoja, mutta mieli vaan kepostelee.
Otsikko: Vs: Miten selviytyä koronaviruspandemiasta (jatkoa 2)
Kirjoitti: Viisveisaaja - 09.11.21 - klo:13:26
Mä en ymmärrä tästä lauseesta mitään ilman lisäselvityksiä.
Tosin sen verran olen pihalla asioiden ytimestä, ettei minun tarvitsekaan ymmärtää.

vn raks körtti.

No kuule, ihan samaa mieltä.
Tippunut jo kauan sitten asian ytimestä, mutta on se kivempaa näin.
Otsikko: Vs: Miten selviytyä koronaviruspandemiasta (jatkoa 2)
Kirjoitti: vn - 09.11.21 - klo:13:51
Jep, totta juttelet, todella kivempi olla kun ei tarvitse kaikkea tietää.

Otsikko: Vs: Miten selviytyä koronaviruspandemiasta (jatkoa 2)
Kirjoitti: Thomas McElwain - 09.11.21 - klo:14:04
Päiväsakon määrä riippuu nettotuloista. Alaraja on 6 euroa.

KELAko antaa?
Otsikko: Vs: Miten selviytyä koronaviruspandemiasta (jatkoa 2)
Kirjoitti: Pena - 09.11.21 - klo:14:25
KELAko antaa?

Ei taida antaa sakkoihin, mutta kenties elämiseen, jos sakkojen maksu on tuhjentänyt kukkaron.
Otsikko: Vs: Miten selviytyä koronaviruspandemiasta (jatkoa 2)
Kirjoitti: Thomas McElwain - 09.11.21 - klo:14:26
Ei taida antaa sakkoihin, mutta kenties elämiseen, jos sakkojen maksu on tuhjentänyt kukkaron.

Eikö voi aina mennä vankilahotelliin syömään valtion muonaa?
Otsikko: Vs: Miten selviytyä koronaviruspandemiasta (jatkoa 2)
Kirjoitti: Pena - 09.11.21 - klo:14:40
Eikö voi aina mennä vankilahotelliin syömään valtion muonaa?

Eipä taida sitä iloa kovin pitkäksi ajaksi siunaantua, vaikka päiväsakot munnettaisiinkin vankeudeksi.
Otsikko: Vs: Miten selviytyä koronaviruspandemiasta (jatkoa 2)
Kirjoitti: Thomas McElwain - 09.11.21 - klo:14:56
Eipä taida sitä iloa kovin pitkäksi ajaksi siunaantua, vaikka päiväsakot munnettaisiinkin vankeudeksi.

  :icon_lol:
Otsikko: Vs: Miten selviytyä koronaviruspandemiasta (jatkoa 2)
Kirjoitti: luterilainen - 21.11.21 - klo:18:38
Ei kai. https://tokentube.net/v/3906398769/Elvis-oli-antikristus
Greta Thunberg saattaa olla antikristus?  :003:

Greta Thunberg Could Be the Antichrist https://www.youtube.com/watch?v=5FTccWsJR_k

Otsikko: Vs: Miten selviytyä koronaviruspandemiasta (jatkoa 2)
Kirjoitti: Riitta-mummi - 21.11.21 - klo:18:52
Qanon propakandaa !
Otsikko: Vs: Miten selviytyä koronaviruspandemiasta (jatkoa 2)
Kirjoitti: luterilainen - 23.11.21 - klo:12:20
Eipä taida sitä iloa kovin pitkäksi ajaksi siunaantua, vaikka päiväsakot munnettaisiinkin vankeudeksi.
Lyhyin muuntorangaistuksen pituus on neljä päivää, ja kolmea päiväsakkoa vastaa yhden päivän vankeus.  :icon_xmassmile:

Lähde

Muuntorangaistus https://fi.wikipedia.org/wiki/Muuntorangaistus
Otsikko: Vs: Miten selviytyä koronaviruspandemiasta (jatkoa 2)
Kirjoitti: luterilainen - 26.11.21 - klo:18:44
Etelä-Afrikassa havaittu uusi koronavirusmuunnos on herättänyt huolen nykyisten rokotteiden toimivuudesta muunnosta vastaan. Virusmuunnosta on myös kuvattu merkittävimmäksi tähän asti.  :icon_xmasrolleyes:

Lähteet

Mikä ihmeen B.1.1.529? Uusi eteläafrikkalainen virusmuunnos leviää ärhäkästi – tämä tilanteesta tiedetään nyt
https://yle.fi/uutiset/3-12205650

THL:n asiantuntija suosittelee jättämään lomamatkat nyt väliin – uusi virusmuunnos voi käynnistää lentoperuutusten ketjureaktion
https://yle.fi/uutiset/3-12206451

Päivittyvä seuranta: Belgiassa havaittiin ensimmäinen tapaus uutta varianttia, THL kehottaa välttämään matkoja eteläiseen Afrikkaan
https://yle.fi/uutiset/3-11942036
Otsikko: Vs: Miten selviytyä koronaviruspandemiasta (jatkoa 2)
Kirjoitti: luterilainen - 20.12.21 - klo:11:02
Olen seurannut aika tarkkaan koronatilastoja. Tuo tartuntamäärä tänään ilmoitettu 1306 tarkoittaa 3 päivän yhteismäärä (2., 3. ja 4.10) Teksti-tv:ssä ei enää ilmoitella tarkasti, nettisivuilla ei ole tarkkaan kaikkia poikkeuksia mainittu.

Eli päiväkohtainen keskimääräinen tartuntamäärä vajaa 450 on suunnilleen linjassa. Saa nähdä mitä rajoitusten purku tuo tullessaan. Viime aikojen tartunnat näillä seuduilla on kouluissa, ravintoloissa, kuntosaleilla, jäähallissa.
Koronaviruksen omikronmuunnoksen etenemisvauhti on jotain sellaista, mitä ei ole aiemmin nähty. Pian voi olla tarve laittaa koronapassi hyllylle.  :icon_xmaseek:

Lähde

THL:n pääjohtaja Markku Tervahauta: Pian voi olla tarve laittaa koronapassi hyllylle – Se tarkoittaisi rajoituksia myös rokotetuille
https://yle.fi/uutiset/3-12237772
Otsikko: Vs: Miten selviytyä koronaviruspandemiasta (jatkoa 2)
Kirjoitti: vn - 20.12.21 - klo:13:22
Aivan, nyt on kolmen päivän tartuntaluku 6000
Otsikko: Vs: Miten selviytyä koronaviruspandemiasta (jatkoa 2)
Kirjoitti: luterilainen - 20.12.21 - klo:13:59
Aivan, nyt on kolmen päivän tartuntaluku 6000
Jos Suomessa ei rajoiteta ihmisten välisiä kontakteja voimakkaasti, voi Suomessa olla pahimmillaan jouluviikolla kymmeniätuhansia tartuntoja.  :icon_xmaseek:

Tutkijat ja asiantuntijat lähestyvät päättäjiä avoimella kirjeellä. He ovat huolissaan omikronmuunnoksesta ja ehdottavat nopeita ja laajoja sulkutoimia yhteiskuntaan. Heidän mukaansa koronapassi pitäisi laittaa tauolle. Esimerkiksi ravintolat tulisi sulkea kaikilta. He varoittavat päättäjiä avoimessa kirjeessään omikronmuunnoksen aiheuttamasta välittömästä vaarasta suomalaisten terveydelle ja terveydenhuollon kantokyvylle.

Lähde

28 asiantuntijaa vaatii Suomen päättäjiltä rajuja sulkutoimia
https://www.iltalehti.fi/koronavirus/a/5f6a6095-0fe8-434f-84bd-3b4dc3a8bd4d
Otsikko: Vs: Miten selviytyä koronaviruspandemiasta (jatkoa 2)
Kirjoitti: luterilainen - 22.12.21 - klo:13:56
Sain kolmannen koronarokotuksen jo viime viikolla.
Israel aloittaa jo neljännen rokotuskierroksen. Pääministeri Naftali Bennettin mukaan "Israelin kansalaiset saivat ensimmäisinä maailmassa kolmannen annoksen koronarokotetta ja jatkamme edelläkävijöinä myös neljännen rokoteannoksen kohdalla".  :icon_xmasbiggrin:

Lähde

Israel aloittaa jo neljännen rokotuskierroksen https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/bbccd4f9-fb11-4b5d-aa52-1abade9b3481

Otsikko: Vs: Miten selviytyä koronaviruspandemiasta (jatkoa 2)
Kirjoitti: sivullinen - 22.12.21 - klo:14:05
Israel aloittaa jo neljännen rokotuskierroksen. Pääministeri Naftali Bennettin mukaan "Israelin kansalaiset saivat ensimmäisinä maailmassa kolmannen annoksen koronarokotetta ja jatkamme edelläkävijöinä myös neljännen rokoteannoksen kohdalla".  :icon_xmasbiggrin:

Lähde

Israel aloittaa jo neljännen rokotuskierroksen https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/bbccd4f9-fb11-4b5d-aa52-1abade9b3481

Noilla rokotuksilla juutalaiset nyt mahtailee ja pistävät uutista menemään mediaan, mutta onko palestiinalaiset rokotettu? Eipä näy uutisia heistä missään? Ainoa lehti, joka uutisoi palestiinalaisista on Kansan Uutiset. Itsehän kuulun palestiinalaisten ystäviin (yhdistys), enkä voi sietää Israelin hallitusta.
Otsikko: Vs: Miten selviytyä koronaviruspandemiasta (jatkoa 2)
Kirjoitti: öppiäinen - 29.12.21 - klo:10:27
^Kyllä muutkin uutisoivat. Tässä nyt on osa vähän vanhoja, mutta näytiksi silti:

https://yle.fi/uutiset/3-11743599
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/5b33bfc4-b6e5-4dd3-9802-9fbb03bc36ef
https://laakaritilmanrajoja.fi/palestiinan-tilanne-on-esimerkki-rokottamisen-julmasta-epatasa-arvoisuudesta/
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/koronarokottamisen-karkimaa-israel-aloitti-rokottamaan-palastiinalaisia-joilla-on-tyolupa/8082160
https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000007991185.html

Otsikko: Vs: Miten selviytyä koronaviruspandemiasta (jatkoa 2)
Kirjoitti: luterilainen - 29.12.21 - klo:14:09
Noilla rokotuksilla juutalaiset nyt mahtailee ja pistävät uutista menemään mediaan, mutta onko palestiinalaiset rokotettu? Eipä näy uutisia heistä missään? Ainoa lehti, joka uutisoi palestiinalaisista on Kansan Uutiset. Itsehän kuulun palestiinalaisten ystäviin (yhdistys), enkä voi sietää Israelin hallitusta.
Kansanedustaja Sanna Antikainen (PS) on surullinen, miten pandemiaa ja onnistunutta rokotekampanjaa käytetään Israelin leimaamiseen.   :(

– On surullista, että jopa pandemiaa ja onnistunutta rokotekampanjaa käytetään Israelin leimaamiseen, hän sanoo.

Kansanedustajat Peter Östman (KD) ja Sanna Antikainen (PS) ihmettelevät vasemmistoliiton kansanedustaja Veronika Honkasalon Twitterissä esittämää kommenttia, jonka mukaan se, että Israel ei rokota palestiinalaisalueiden asukkaita olisi ihmisoikeusrikkomus.

– Oslon rauhansopimuksessa on sovittu selkeästi, että Palestiinan hallinto vastaa terveydenhuollosta Länsirannan kaikilla vyöhykkeillä ja Gazassa, kansanedustaja ja eduskunnan Israel-ystävyysryhmän puheenjohtaja Peter Östman oikaisee Honkasalon väittämiä.

Toisaalta Israelin ja Palestiinalaishallinnon terveysviranomaiset tekevät jatkuvasti yhteistyötä pandemian kukistamiseksi.

Palestiinalaishallinto on kuitenkin toistuvasti sanonut hankkivansa rokotteet itse.

Antikaisen mukaan puheet ihmisoikeusrikkomuksista ovat jälleen kerran tarkoitushakuisia ja perättömiä.

Koronapandemia on levinnyt laajalle Israelissa, mutta maa on saanut myös rokotukset käyntiin nopeimmin maailmassa. Israel aloitti rokotukset Pfizerin ja Biontechin rokotteella 20. joulukuuta ja on jo rokottanut merkittävän osan väestöstään.

Israelin onnistunut rokotustahti juontuu siitä, että yhdeksän miljoonan asukkaan maa on tehnyt rokotteiden hankintasopimukset itse aikaisessa vaiheessa.

Lähde

”Palestiinan hallinto vastaa terveydenhuollosta Länsirannalla ja Gazassa ja on halunnut itse hoitaa koronarokotukset” – Peter Östman oikaisee Veronika Honkasalon väitteitä
https://www.kdlehti.fi/2021/01/21/palestiinan-hallinto-vastaa-terveydenhuollosta-lansirannalla-ja-gazassa-ja-on-halunnut-itse-hoitaa-koronarokotukset-peter-ostman-oikaisee-veronika-honkasalon-vaitteita/
Otsikko: Vs: Miten selviytyä koronaviruspandemiasta (jatkoa 2)
Kirjoitti: Riitta-mummi - 29.12.21 - klo:17:55
Rauhan nobelistimme ja ent. presidenttimme Martti Ahtisaari on saanut toisen korona-tartunnan.

Toivon presidentille tervehtymistä ja rauhaa, Shalom !

Nyt on Rauhan nimipäivä. Nousi mieleen sanapari Rauhan majat, ja googlasin löytyykö Raamatusta siitä jotakin. Ei ollut, mutta Vaalassa on sen niminen majoituspalvelu.
Samoin Helluntailaisilla on Kajaanissa kurssikeskus sillä nimellä.
Otsikko: Vs: Miten selviytyä koronaviruspandemiasta (jatkoa 2)
Kirjoitti: Pena - 29.12.21 - klo:18:18
Minun kansani saa asua rauhan niityillä, turvallisissa asuinpaikoissa, huolettomilla leposijoilla.

Tämä Jes. 32:18 on 1933 käännöksessä:

Ja minun kansani asuu rauhan majoissa, turvallisissa asunnoissa, huolettomissa lepopaikoissa.

Kannattaa lukea koko luku.
Otsikko: Vs: Miten selviytyä koronaviruspandemiasta (jatkoa 2)
Kirjoitti: sivullinen - 19.01.22 - klo:14:21
Hoitaja soitti neljännen rokotusajan, joka on tämän kuun viimonen päevä.
Otsikko: Vs: Miten selviytyä koronaviruspandemiasta (jatkoa 2)
Kirjoitti: Thomas McElwain - 22.01.22 - klo:06:03
Hoitaja soitti neljännen rokotusajan, joka on tämän kuun viimonen päevä.

Koronasta selviytyy parhaiten kuuntelemalla death metallia.
Otsikko: Vs: Miten selviytyä koronaviruspandemiasta (jatkoa 2)
Kirjoitti: Kalistaja - 22.01.22 - klo:17:20

 Kolme kertaa on minua olkapäähän pistetty. Toistaiseksi tämä kulkuri Korona ei ole luokseni löytänyt. :kahvi:
Otsikko: Vs: Miten selviytyä koronaviruspandemiasta (jatkoa 2)
Kirjoitti: PekkaV - 22.01.22 - klo:18:09
Koronasta selviytyy parhaiten kuuntelemalla death metallia.
Otsikko: Vs: Miten selviytyä koronaviruspandemiasta (jatkoa 2)
Kirjoitti: sivullinen - 22.01.22 - klo:18:19
Koronasta selviytyy parhaiten kuuntelemalla death metallia.

Jeps, kas kun ei Malmivaaran virsiä?

Tuo oli viimeinen niitti, joka katkaisi kamelin selän. En aio kuunnella enää sekuntiakaan hattuiluasi, joten en koske foorumiin enää pitkällä tikullakaan. Olen kyllä huomannut monella muullakin piilossa olevan vihamielisyyden itseäni kohtaan ja olen ollut pähkähullu, kun tänne olen kirjoitellut ja täällä pysynyt. Kenenkään tänne kirjoittelevan kanssa minulla ei ole mitään yhteistä; ennen oli sentään muutama. Harrastukset, musiikkimaku, poliittinen kanta ja kaikki muukin on sitä, mikä erottaa minut teistä. Hyvästi ikuisiksi ajoiksi. Aamen!
Otsikko: Vs: Miten selviytyä koronaviruspandemiasta (jatkoa 2)
Kirjoitti: Thomas McElwain - 22.01.22 - klo:18:35

Mitæ hattuilua? Kehoitin rakasta death metallia. Kyllä ihmiset ovat herkkiä.
Kukaan ei ole pienelläkään sanalla sinua moittinut mistään, paitsi minä, ja on täällä julistettu painokkaasti, että olen yksin ja narssisti, kun olen eri mieltä kanssasi, että kännökseni ovat kamalia ja kuvottavia.
Meillä olisi ollut hyvinkin paljon yhteistä, mutta sinulla oli tärkeämpää jatkaa sitä linjaa, joka ei kestänyt sitä, että joku tuntematon ulkomaalainen käänsi vanhoja Siionin virsiä. Sellainen humanistinen teko ei yksinkertaisesti käynyt monellekaan. Luulisi, että olisit tyytyväinen, kun sait ne poistetuksi, ja ennen sitä sai haukkua niitä mielesi mukaan. Kaikki oli samaa mieltä, paitsi minä narssisti. Sinähän olet foorumin sankari, niin kannattaa jatkaa vaikka ikuisiksi ajoiksi.
Minulla ei ole enää mitään tekemistä täällä, kun Siionin virsien kääntäminen ei ollut tervetullutta.
Otsikko: Vs: Miten selviytyä koronaviruspandemiasta (jatkoa 2)
Kirjoitti: seppos - 22.01.22 - klo:22:04

Minulla ei ole enää mitään tekemistä täällä, kun Siionin virsien kääntäminen ei ollut tervetullutta.

Höpön löpö. Se ettei Siionin Virsien kääntäminen ollut tervetullutta on luulotauti.
Otsikko: Vs: Miten selviytyä koronaviruspandemiasta (jatkoa 2)
Kirjoitti: Thomas McElwain - 22.01.22 - klo:23:54
Höpön löpö. Se ettei Siionin Virsien kääntäminen ollut tervetullutta on luulotauti.

Ylläpito tyytyi siihen, että käytettiin kaikki mahdolliset p-sanat kääntäjän suhteen, perseennuolijaan asti, ja vielä kamalaa, kuvottavaa, yms. käännöksistä. Ei kertaakaan huomautettu. Päinvastoin, ylläpito on usein moittinut minua puolustautumisesta, kun kukaan muu ei puolustanut. Tietysti ylläpito soveltaa säännöt mielensä mukaan.
Mutta jos kääntäjä on tyytymätön siihen soveltamiseen, niin luonnollisesti hän vetoaa tekijänoikeuksiin ja vetää käännöksensä pois. Hän saattaa poteaa luultautia, narssismia, ja olla perseennuolija ja kaikki muutkin p-sanat. Hän saattaa olla hihhuli ja vaikka mitä muuta. Hän saattaa olla rahan- ja kunniahimoinen ja vailla kultajalustetta. Kaikki nämä asiat ovat kelvanneet ylläpitoon. Luulenpa, että moni muukin olisi siinä tapauksessa "luulotaudin" uhreja.
Mutta tämä on mennyt liian pitkälle. Te olette kaikki vilpittömiä kuin lampaita omissa silmissänne. Odotan kunnes taas joku rupeaa ilveilemään, sitten huomautan uudestaan, että käännökset ovat poistettu syystä.
Otsikko: Vs: Miten selviytyä koronaviruspandemiasta (jatkoa 2)
Kirjoitti: Thomas McElwain - 23.01.22 - klo:02:06
Jeps, kas kun ei Malmivaaran virsiä?

Tuo oli viimeinen niitti, joka katkaisi kamelin selän. En aio kuunnella enää sekuntiakaan hattuiluasi, joten en koske foorumiin enää pitkällä tikullakaan. Olen kyllä huomannut monella muullakin piilossa olevan vihamielisyyden itseäni kohtaan ja olen ollut pähkähullu, kun tänne olen kirjoitellut ja täällä pysynyt. Kenenkään tänne kirjoittelevan kanssa minulla ei ole mitään yhteistä; ennen oli sentään muutama. Harrastukset, musiikkimaku, poliittinen kanta ja kaikki muukin on sitä, mikä erottaa minut teistä. Hyvästi ikuisiksi ajoiksi. Aamen!

Eikö tämä ollut luulotauti? Yksikään ei ole pienelläkään sanalla moittinut Sivullista siitä, että hän julkisesti sanoi käännöstäni "kamalaksi" ja "kuvottavaksi", mutta "monella muullakin piilossa olevan vihamielisyyden itseäni kohtaan". Ja mikä oli se viimeinen niitti? Sanoin, että voi kuunnella sitä musiikkia, jota hän on itse kehunut täällä korona-aikana. Se sanani on tosi "kamala" ja "kuvottava", mutta hän on niin pyhä lehmä, että minua julistetaan luulosairaaksi.
Voi hyvänen aika, miten ylläpito  voi olla niin epäreilu.
Olen monesti kokeillut. Kerran liitin Stingistä linkin kokeeksi. En ottanut kantaa. Olisi voinut tulkita tarkoituksen miten tahansa. Mutta heti hypättiin silmilleni, ikään kuin olisin haukkunut Stingiä, ja sitä piti puolustaa. Vihamielisyys vanhojen Siionin virsien kääntäjää vastaan on ilmiselvä. Jos ette pysty myöntämään sitä, olette alhaisin mahdollinen väki. Ei voi keksiä tarpeeksi voimakkaita sanoja. Olen ihan voimaton teidän pahuutenne edessä.
Koko herännäisyyden maine kärsii tästä niin kauan kuin maailma muistaa, että olen joskus kääntänyt Siionin virret ja se teko on avannut helvetin kidan edessäni ja olen saanut nähdä Saatanan kasvoista kasvoihin. Mikä ei rajoita teidän pahuuttanne. Miten voitte olla tällaisia? Miksi HY ei puutu asiaan?
Tiedän. HY on myös vihamielinen. Kun minua haastateltiin joulukuun numeroa varten, huomasin, että haastatelijalla oli negatiivinen asenne. Hänen piti selittää minulle, miten ne olivat huonoja, koska niissä oli "pietismin" vaikutuksia, ja miten uudet ovat parempia. Antoi vielä esimerkkejä paremmuudesta.
Toivottavasti uudet ovatkin parempia. Muuten koko uudistamisen touhu on turhaa.
Hän totesi, että hän ymmärtää minua, kun kirjallinen tuote jää arvostamatta. Siitä ei ole kysymys. En valittanut kuutena vuotena, kun kukaan ei osoittanut minkäänlaista mielenkiintoa työtä kohtaan. Harva akateeminen odottaa saavansa suurta huomiota työstään. Hyvä, jos joku lainaa kerran vuodessa. Kysymys on siitä, että työni ei saanut sitä suojausta, jotka foorumin säännöt lupaavat, ja jonka kaikki muut ihmiset täällä saavat, myös Sivullinen, joka on kaikkein suurin pyhä lehmä, joka on niin täysin loukkaantunut. Kääntäköön itse 10.000 riimitettyä riviä, jota kaikki saavat täällä haukkua mielensä mukaan ja katsotaan onko hän loukkaantunut. Hän on loukkaantunut, kun sanoin "Kuuntele korona aikana lempimusiikkiasi." Ja Seppos tukee häntä, loukkaantunutta raukkaa ja sanoo minua luulosairaaksi, kun valitan siitä, että kukaan täällä ei ole voinut edes kohteliaasti huomauttaa, että mahdollisesti ei ole sopivaa sanoa, että kääntäjä on sitä tai tätä p:tä, perseen nuolija, hihhuli, kamala ja kuvottava. Olette kertakaikkiaan kuvottavia HYtä myöten, joka ei pysty hilittämään pahuuttanne.
Otsikko: Vs: Miten selviytyä koronaviruspandemiasta (jatkoa 2)
Kirjoitti: karjalaisenkyösti - 23.01.22 - klo:02:24
Olette kertakaikkiaan kuvottavia ... ei pysty hilittämään pahuuttanne.

Minuun tämä kuvaus sopii hyvin.
Todellisuus on tosin pahempi.
Oli tosiaankin hyvä minunkin saada välillä rehellistä palautetta, etten nukahtaisi omahyväisyyden uneen.

Thomas, kaikki eivät välttämättä osaa ottaa tuota palautetta vastaan omalle kohdalleen, joten jätän sinulle harkittavaksi, että ehkä ei kannata heittää liikaa helmiä sikalaumaan, vaan etsiä monia muita keskustelunaiheita. Sinulla eri aiheiden esille tuomiseen on taitoa ja valmiuksia yllin kyllin.

ps.
Kun puhuin sikalaumasta, niin samaan syssyyn totean, että "porsaita äidin oome kaikki".
Otsikko: Vs: Miten selviytyä koronaviruspandemiasta (jatkoa 2)
Kirjoitti: Thomas McElwain - 23.01.22 - klo:02:44

En tiedä miten tätä asiaa voi korjata. Ei taida olla suomalaisista korjaajaa. Suomen ainoa kunnon neuvottelija, Presidentti Ahtisaari, tuskin paneutuu asiaan. Niin Suomen maine saa kärsiä. Totta, heitin helmiä sioille, kun laitoin tänne 10.000 riimitettyä riviä herännäisyyden historiallista tekstiä kuvitellen, että se saa samanlaista suojaa kuin kaikki muut.
En tule kirjoittamaan tänne mitään muuta asiaa. Muistan, kuinka öppiäinen yritti panna asiantuntemukseni alas, kun vastasin kysymykseen koraanista. En silloin valittanut, mutta ymmärsin, että jos kysytään asiantuntijan mielipidettä täällä, niin se tehdään koska halutaan panna ihmisen alas. Niin en tuhlaa aikaani kirjoittamalla mitään rakentavaa.
Huomautan vain jatkuvasti, että ystävällisenä eleenä käänsin Siionin virret ja siitä tuli ongelma, kun täällä ei voinut suoda sille sitä samaa kunnioitusta, jota suodaan death metalliin.
Kun se ei ole enää ongelma, niin voin lopettaa. Se on tietysti tylsää.
Jos nimeni olisi ollut Elenius, niin varmaan käännöstyöni ei olisi tarvinnut täällä kärsiä enkä olisi ollut muka perseennuolija enkä kuvottava pappisvihaaja kääntämällä Siionin virret. Mene ja tiedä. Ei tullut mieleen käyttää valenimiä. Jos olisin julistautunut Thomas Eleniukseksi, niin a vot! Olisin varmaan saanut rahaa, kunniaa, asemaa, kultajalustetta ja jopa palkintoja! Kas, kun en tavoittanut muuta kuin sitä samaa tavallista kunnioitusta, jota säännöt lupaavat ja muut saavat.
Otsikko: Vs: Miten selviytyä koronaviruspandemiasta (jatkoa 2)
Kirjoitti: karjalaisenkyösti - 23.01.22 - klo:02:54
käänsin Siionin virret ja siitä tuli ongelma, kun täällä ei voinut suoda sille sitä samaa kunnioitusta, jota suodaan death metalliin.

Ei minunkaan mielestäni körttifoorumille tulisi tallentaa metallimusiikkia millään kielellä, olen ehdottomasti samoilla linjoilla kanssasi.
Körttifoorumin tehtävä ennemminkin on tallentaa SiioninVirsiä ja tarjoita niitä kansalle.

En tarkoittanut edellisessä tekstissäni helmillä SiioninVirsiä (vaikka todellisia helmiä ovatkin).
Tarkoitin antamaasi suoraa palautetta.

Olet ollut hyvin selväsanainen ja suorapuheinen, et ole salamyhkäisesti vihjaillut, vaan puhunut suoraan ja selkeästi. Tätä meidän tulee arvostaa.
Asiasi on tullut varsin selväksi, en usko, että kenelläkään on epäselvyyttä viestistäsi.
Antaisitko meille anteeksi?
Sinulla olisi asiantuntemusta aloittaa aiheita monesta muusta aiheesta, josta voisi syntyä hedelmällisiä keskusteluja.
Ehdotan, että veisit meidät jonkun uuden aiheen pariin, johon voisimme sukeltaa.

Minkä numeron annat ehdotukselleni, 0:n ja 10:n välillä?
0 = niin huono, ettei huonompaa ole, 10= niin hyvä, että ei voi enää parantaa.
Otsikko: Vs: Miten selviytyä koronaviruspandemiasta (jatkoa 2)
Kirjoitti: Thomas McElwain - 23.01.22 - klo:03:45
Ei minunkaan mielestäni körttifoorumille tulisi tallentaa metallimusiikkia millään kielellä, olen ehdottomasti samoilla linjoilla kanssasi.
Körttifoorumin tehtävä ennemminkin on tallentaa SiioninVirsiä ja tarjoita niitä kansalle.

Oikeastaan, en ole kuunnellut metallimusiikkia, joten ei ole edes mielipiteitä siitä.

En tarkoittanut edellisessä tekstissäni helmillä SiioninVirsiä (vaikka todellisia helmiä ovatkin).
Tarkoitin antamaasi suoraa palautetta.

Ymmärsin. Otin vain tillaisuuden huutaa erämaassa, että Siionin Virret ovat helmiä.

Olet ollut hyvin selväsanainen ja suorapuheinen, et ole salamyhkäisesti vihjaillut, vaan puhunut suoraan ja selkeästi. Tätä meidän tulee arvostaa.
Asiasi on tullut varsin selväksi, en usko, että kenelläkään on epäselvyyttä viestistäsi.

Minähän luulin, ettei kukaan ymmärrä mistä on kysymys. Tämä on iloinen uutinen.

Antaisitko meille anteeksi?

Mielelläni. Olen saanut asiasta aivan tarpeekseni.

Sinulla olisi asiantuntemusta aloittaa aiheita monesta muusta aiheesta, josta voisi syntyä hedelmällisiä keskusteluja.
Ehdotan, että veisit meidät jonkun uuden aiheen pariin, johon voisimme sukeltaa.

On kuitenkin ehkä hyvä, jos en tuputa tänne mitään asiantuntemusta. En ole teologi ja uskontotiede ei ole ehkä kenellekään mielenkiintoista.

Minkä numeron annat ehdotukselleni, 0:n ja 10:n välillä?
0 = niin huono, ettei huonompaa ole, 10= niin hyvä, että ei voi enää parantaa.

Antaisin 10.
Otsikko: Vs: Miten selviytyä koronaviruspandemiasta (jatkoa 2)
Kirjoitti: karjalaisenkyösti - 23.01.22 - klo:03:55
Antaisin 10.

Kiitoksia, olen varsin otettu tuosta ystävällisyydestä. :-)

Uskontotiede ei varmaan tosiaankaan olisi hullumpi aihe. Tulkitsinko oikein, että olet sen parissa aikaa joskus viettänyt? Joskus olet aihetta muistaakseni sivunnut.
Minun kannaltani ainakin aihe olisi hyvä siksi, että en välttämättä siitä paljoa tiedä. Minun kaltaisiani on varmaan muitakin foorumilla.
Voihan olla, että keskustelun edetessä huomaisin, että joiltain osin se ei olisikaan ollut täysin outoa minulle.
Tee jonkinlainen alustus aiheesta, katsotaan, mihin päädymme.
Viimeistään ensi viikolla tulisin minäkin mukaan keskusteluun.
Otsikko: Vs: Miten selviytyä koronaviruspandemiasta (jatkoa 2)
Kirjoitti: Riitta-mummi - 23.01.22 - klo:14:00
Olen ollut jo eilisen viluinen ja pärskähdellyt muutaman kerran. Päänsärkyäkin on vähäsen.
Voisiko olla koronaa, kun muita oireita ei ole.

Tyttärenpoika soitti . Hänellä on korona, eikä muita oikeita ollut kuin hiukan tukkoinen nenä. Hän jotui tulevan ulkomaanmatkan vuoksi testiin ja sai posittivisen vastauksen. Hänen vaimolla olivat samat oireet, tulos negatiivinen.

En minäkään tästä mihinkään testiin lähde, näinhän on kehotettunukin. Olla kotona ja tarkkailla vointiaan.

Omikron tarttuu hurjan helposti, eikä enää voi tietää mistä se on tarttunut.
En ole muualla käynyt kuin Prismassa, ja S-marketissa ja Apteekissa.

Joka tapauksessa pitäisi kolme rokotusta olla hyvä vakuutus saada lievä tauti.
Ja sitähän tämän minullakin on, jos on koronaa. Voi olla ihan tavallista vilustumistakin. :017:

p.s.   Norjassa on löydetty uusin muunnos.  IS
Otsikko: Vs: Miten selviytyä koronaviruspandemiasta (jatkoa 2)
Kirjoitti: PekkaV - 27.01.22 - klo:07:04

   On tässä pärjätty. Kolme piikkiä. Kaksi testiä viime vuonna. Maski. Etäisyydet. Joukkotilaisuuksien (pienten, suuriahan ei ole ollutkaan) välttäminen. Käsien pesu ja/tai desinfiointi. Ulkoliikunta. Sisäjumppa.
   Voi olla, että lievänä olen sen potenut. Ainakin olen aivastellut pian puoli vuotta. Katu-pappilan aamuhartaudet ovat olleet tauolla. Kaipaan niitä. Kirkossa olisi keskiviikkoisin Keskipäivän hartaus ja torstaisin Iltamessu. Olin jo pöhköpäisuudessäni menossa, kun vaimo laittoi stopin. Parempi vara kuin vahinko. Kun kestää ""autiota hiekkarantaa", mikäpä siinä sitten. Näillä mennään. Aviosuhteemme on pakonkin edessä, ilmeisesti olosuhteiden pakosta monipuolistunut ja kiinteytynyt. "Kun meillä on vain toisemme." Vaimo vihjailikin eilen siihen suuntaan, että mikä hässäkkä siitäkin syntyy, kun vapaus koittaa rajoitusten rauettua. Nyt ovat yhteiselämän kuviot hioutuneet siihen malliin, jotta sopisi viedä näytille, jos ei olis tartuntavaaraa.

Otsikko: Vs: Miten selviytyä koronaviruspandemiasta (jatkoa 2)
Kirjoitti: Riitta-mummi - 27.01.22 - klo:08:48
Ostin apteekista kotitestin. Jos on lähteminen välttämättä sellaiseen paikkaan jossa mahdollisesti voisin tartuttaa, niin testaan ensin.
Se on se yksi päivä. Seuraavana jo voi korona piilotella minussa, myöskin aivastelevassa.

Sen luulen johtuvan huoneilman kuivattamista limakalvoista, tai jostakin allergisesta ärsytyksestä.

Onneksi on nämä kolme rokotusta.

Me ei voida vapauden koittaessa kovinkaan hullaantua kun jalat eivät vie.

Tokmanniin kun uskaltaisi ajaa, muutama paita pitäisi löytää. Prismassa ei ole raitapaitoja kuin pari mallia.
Otsikko: Vs: Miten selviytyä koronaviruspandemiasta (jatkoa 2)
Kirjoitti: PekkaV - 28.01.22 - klo:04:40

   En oo vielä kotitestiä tehny. Vaikuttaa monimutkaiselta. Saattaa jäädä tekemättäkin, nyt kun pandemia alkaa hellittää.
Kohta voinee todeta, että: "Huh-huh!" ja huokaista helpotuksesta - jos Jumala suo. Tätä rukoilen. Rukoilkaamme ja pyytäkäämme, että Hän päästäisi meidät pahasta.

Otsikko: Vs: Miten selviytyä koronaviruspandemiasta (jatkoa 2)
Kirjoitti: Riitta-mummi - 13.02.22 - klo:19:06
Tein testin tänään. Oli negatiivinen. Oireet joita uein saan ovat kai allergiaa.

Toisella typyköistä oli postiivinen. Koko hänen luokkansa on karanteenissa, osa sairaana, osa varotoimenpiteenä.

Myös yksi Helsingin sukulaisita oli postiivinen. Ei muuta oiretta kuin nenä tukossa.

Huomena monen elämä helpottuu kun rajoituksia puretaan. :017:

Otsikko: Vs: Miten selviytyä koronaviruspandemiasta (jatkoa 2)
Kirjoitti: luterilainen - 29.08.22 - klo:08:14
Koronavirusepidemia on aiheuttanut ylikuolleisuutta Suomessa vuoden alusta alkaen. :eusa_pray:

Lähde

Graafi näyttää: Näin selkeää yli­kuolleisuutta korona on Suomessa tänä vuonna aiheuttanut – muutos alkoi viime syksynä
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000009030883.html

Otsikko: Vs: Miten selviytyä koronaviruspandemiasta (jatkoa 2)
Kirjoitti: Pena - 29.08.22 - klo:09:01
Tuokin linkitetty uutinen kannattaa lukea kokonaan. Ei kannata säikähtää räväkkää otsikkoa.
Otsikko: Vs: Miten selviytyä koronaviruspandemiasta (jatkoa 2)
Kirjoitti: juhani - 30.08.22 - klo:17:35
Tähänhän Penan ajatukseen viittaa mm. influessakuolleisuuden rajan väheneminen. 
Otsikko: Vs: Miten selviytyä koronaviruspandemiasta (jatkoa 2)
Kirjoitti: luterilainen - 29.09.22 - klo:11:54
Seuraava koronan omikron-aalto on käynnistymässä useissa EU-maissa.   :eusa_pray:

STM ja THL tiedottivat syksyn ja talven koronavirustilanteesta https://www.is.fi/kotimaa/art-2000009101126.html
Otsikko: Vs: Miten selviytyä koronaviruspandemiasta (jatkoa 2)
Kirjoitti: Leena - 02.10.22 - klo:22:07
Oivoivoi kyllä elämä on sitten meille ihmisille vaikeaa ja taitaa olla ihan syntymästä saakka.  Kuinka ne ollenkaan selviytyvät jotka joutuvat syntymään ns kehittyviin (in spe) maihin vammaisina? 

Kirjoitatko tänne tuhon uhkasta vakavissasi vai merkitseekö elämä yhtä kauhukavalkadia sinulle?  Koronan osalta voit olla levollinen, jois omikron tuottaa perusterveelle vakavaa tautimuotoa sinut rokotetaan.  Hanna Nohynek tulee teeveeseen ja kertoo.

Joskus jokainen kuolee.  Siltä ei voi kokonaan suojautua.  Oletan että jokainen pelkää jotenkin kuolemaa, sitä, kuinka kuolema tulee, onko se tuskallinen, mitä sitten jos jotain ---- mutta jos kuolemanpelko alkaa rajoittaa elämää, se on  hyvä hoitaa pois.   :kahvi: :kahvi:
Otsikko: Vs: Miten selviytyä koronaviruspandemiasta (jatkoa 2)
Kirjoitti: luterilainen - 03.10.22 - klo:09:56
Joskus jokainen kuolee.  Siltä ei voi kokonaan suojautua.  Oletan että jokainen pelkää jotenkin kuolemaa, sitä, kuinka kuolema tulee, onko se tuskallinen, mitä sitten jos jotain ---- mutta jos kuolemanpelko alkaa rajoittaa elämää, se on  hyvä hoitaa pois.   :kahvi: :kahvi:
Aamen! Kristus on kuollut puolestamme, jotta saisimme elää yhdessä Hänen kanssaan. (1. Tess. 5:10).  :eusa_pray:

Mitä tapahtuu kuoleman jälkeen?

Kristinuskon käsitykseen kuolemasta sisältyy aina toivo. Tämä siitäkin huolimatta, että kuolema ja se, mitä ihmiselle kuoleman jälkeen tapahtuu, on salaisuus. Toivoa tuo se, että Jeesus kuoli ristillä ihmisten puolesta ja voitti näin kuoleman vallan. Ylösnoussut Kristus avasi myös ihmiselle tien ikuiseen elämään.

Huolta ja murhetta kuolemasta lievittää siis toivo: kaikki ei pääty kuolemaan. Meille tänne jäävillä on lupauksen mukainen toivo jälleennäkemisestä.

Tämän sanoman turvin kuollut ihminen voidaan jättää turvallisin mielin Jumalan käsiin ja Hänen armonsa varaan.

Taivas kuvaa kristityn elämän lopullista päämäärää – se on perustavalla tavalla erilainen kuin nykyinen maailma. Raamatun mukaan taivaassa on hyvä olla. Taivas on ikuinen, mutta ajallisessa maailmassa eläville ihmisille vielä käsittämätön.

Lähde

Kuoleman jälkeen elämä
https://evl.fi/tutki-uskoa/kuolemanjalkeinen-elama
Otsikko: Vs: Miten selviytyä koronaviruspandemiasta (jatkoa 2)
Kirjoitti: luterilainen - 03.10.22 - klo:12:50
Joskus jokainen kuolee.  Siltä ei voi kokonaan suojautua. 
Joskus jokainen meistä kuolee eikä siltä voi suojautua mutta siihen voi varautua. Miten voit varautua omaan kuolemaasi elinaikanasi?  https://www.svahn.fi/miten-varautua-kuolemaasi/ :eusa_pray:
Otsikko: Vs: Miten selviytyä koronaviruspandemiasta (jatkoa 2)
Kirjoitti: vn - 03.10.22 - klo:17:09
Onhan noissa asioissa mietittävää.....ja opiksi otettavaa....
Olen vaan aikamoinen huithapeli, elän vaan tässä ja nyt, täytän elämääni kevytkenkäisesti ja huolettomasti
kaikella muulla kuin kotivaran ylläpidolla ja kuolinsiivouksella.
Eteenpäin elävän mieli niin kauan kuin elämää jatkuu.
Huolehtikoon jäljelle jäävät lähipiiriläiset.
No, ehkä tämä on väärä asenne, Vapahtajaani haluan turvautua.
Otsikko: Vs: Miten selviytyä koronaviruspandemiasta (jatkoa 2)
Kirjoitti: luterilainen - 08.10.22 - klo:09:40
Koronavirus sen kun rallattaa muuntuessaan, ja tautia tartuttaa!  :eusa_pray:

Lähde

Koronatartuntoja todettu yli 18 000 viimeisen viikon aikana – Husin Asko Järvinen kertoo, missä tilanteissa hän itse käyttää maskia
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000009118221.html
Otsikko: Vs: Miten selviytyä koronaviruspandemiasta (jatkoa 2)
Kirjoitti: Riitta-mummi - 08.10.22 - klo:09:59
Saimme eilen 5. rokotukset. Olimme ajanvarauksella, eikä siellä muita näkynytkään.

Rokotus oli nyt mutaatioita vastaan, toivottavasti se myös auttaa.
Otsikko: Vs: Miten selviytyä koronaviruspandemiasta (jatkoa 2)
Kirjoitti: luterilainen - 10.10.22 - klo:21:43
Saimme eilen 5. rokotukset. Olimme ajanvarauksella, eikä siellä muita näkynytkään.

Rokotus oli nyt mutaatioita vastaan, toivottavasti se myös auttaa.
Koronatapausten määrä Päijät-Hämeessä on jälleen lähtenyt nousuun.  :eusa_pray:

Päijät-Soten infektioylilääkäri Ville Lehtisen mukaan todellisia tartuntamääriä ei tiedetä, sillä suuri osa tartunnan saaneista ei enää hakeudu laboratoriotesteihin.

Lähde

Koronatartuntojen määrä on jälleen nousussa – viruksen vakavaa muotoa esiintyy lähinnä iäkkäillä ja monisairailla
https://yle.fi/uutiset/3-12654403
Otsikko: Vs: Miten selviytyä koronaviruspandemiasta (jatkoa 2)
Kirjoitti: Mauno - 12.10.22 - klo:08:31
Hei!

Minä olen nyt osaltani nostamassa koronatilastoa Päijät-Hämeessä. Ennen en ole tässä taudissa ollut, mutta eilen se tuli.

Hankaluutena on se, että olen sitoutunut kahvihomman huolehtimaan ensi pyhän körttiseuroissa. En halua nyt sitä hoitaa, koska pelkään minun takia taudin leviävän.

Jelppiä olen jo pyydellyt, alkava päivä näyttää, tuleeko apuja.
Otsikko: Vs: Miten selviytyä koronaviruspandemiasta (jatkoa 2)
Kirjoitti: luterilainen - 12.10.22 - klo:11:47
Koronan osalta voit olla levollinen, jois omikron tuottaa perusterveelle vakavaa tautimuotoa sinut rokotetaan.  Hanna Nohynek tulee teeveeseen ja kertoo.
Vaikka Nohynek tulisikin teeveeseen kertomaan, niin Husin diagnostiikkajohtajan mukaan tilanne on sairaaloissa jopa huonompi kuin viime keväänä, jolloin potilaita oli vähemmän. Kaikki merkit viittaavat tulevaan korona-aaltoon, jonka huippu nähdään vasta yli kuukauden kuluttua.  :eusa_pray:

Lähde

Korona kuormittaa jo sairaaloita, vaikka syksyn aalto on vasta tulossa – tässä syy
https://www.iltalehti.fi/koronavirus/a/bae30f26-5406-4c8f-a1cc-fc6f76569062
Otsikko: Vs: Miten selviytyä koronaviruspandemiasta (jatkoa 2)
Kirjoitti: luterilainen - 12.10.22 - klo:14:22
Rokotus oli nyt mutaatioita vastaan, toivottavasti se myös auttaa.
Omikronin uusi alavariantti saattaa aiheuttaa laaja-alaisen tartunta-aallon.  :eusa_pray:

Maailman terveysjärjestö WHO on jo antanut maailmanlaajuisen varoituksen nopeasti leviävästä BF.7-alavariantista, josta odotetaan seuraavaa dominanttia koronavirusmuunnosta. Syyskuun loppuun mennessä BF.7-alavarianttia on tavattu jo Belgiassa, Saksassa, Ranskassa, Tanskassa, Britanniassa ja Yhdysvalloissa.

Lähde

Uusi omikronvariantti jyllää Kiinassa – WHO varoittaa koko maailmaa
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/cd1e2e90-571b-4757-ab68-71a5e6dcae7a
Otsikko: Vs: Miten selviytyä koronaviruspandemiasta (jatkoa 2)
Kirjoitti: Pena - 12.10.22 - klo:14:30
Uusi omikronvariantti jyllää Kiinassa – WHO varoittaa koko maailmaa.

Merkitseeköhän tämä Kiinassa uusia suurkaupunkien asettamisia karanteeniin? Kestäisikö Kinan talous sellaisen?
Otsikko: Vs: Miten selviytyä koronaviruspandemiasta (jatkoa 2)
Kirjoitti: Leena - 13.10.22 - klo:18:08
Merkitseeköhän tämä Kiinassa uusia suurkaupunkien asettamisia karanteeniin? Kestäisikö Kinan talous sellaisen?

Asettakaamme Uusimaa karanteeniin!   Näin siomalaiset eivät kuole pois kansakuntien keskuudesta.  :icon_cool:
Otsikko: Vs: Miten selviytyä koronaviruspandemiasta (jatkoa 2)
Kirjoitti: luterilainen - 19.10.22 - klo:15:43
Asettakaamme Uusimaa karanteeniin!   Näin siomalaiset eivät kuole pois kansakuntien keskuudesta.  :icon_cool:
Hanna Nohynek tulee teeveeseen ja kertoo.  :eusa_pray:
Otsikko: Vs: Miten selviytyä koronaviruspandemiasta (jatkoa 2)
Kirjoitti: luterilainen - 21.10.22 - klo:20:53
Suomen koronatilanne on taas yhtä synkkä kuin alkuvuodesta. Jätevesiseurannan mukaan koronavirusta on runsaasti kaikkialla.  :eusa_pray:

Lähde

Suomen koronatilanne on taas yhtä synkkä kuin alkuvuodesta, paljastaa THL:n tuore raportti
https://yle.fi/uutiset/74-20002056
Otsikko: Vs: Miten selviytyä koronaviruspandemiasta (jatkoa 2)
Kirjoitti: Viisveisaaja - 21.10.22 - klo:21:14
Luterilainen uskoo kaiken kun töötistä tulee ja jakaa sitä ilman sen suurempaa tutkimista faktana.

Sillä lailla

https://www.youtube.com/watch?v=Fl7E2MXSXlY&ab_channel=BryanAdams
Otsikko: Vs: Miten selviytyä koronaviruspandemiasta (jatkoa 2)
Kirjoitti: luterilainen - 21.10.22 - klo:23:27
Saimme eilen 5. rokotukset.
Neljänsien rokotusten jakaminen aiheuttaa nyt kiistaa THL:n ja ylilääkäreiden välillä. Osa lääkäreistä pitää rokotelinjaa liian tiukkana, THL taas perustelee päätöstä rokotusten vähäisillä hyödyillä.  :eusa_pray:

Lähde

Rokotekiista repii nyt Suomea – THL ja ylilääkärit täysin eri mieltä koronan hoidosta
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000009142699.html
Otsikko: Vs: Miten selviytyä koronaviruspandemiasta (jatkoa 2)
Kirjoitti: Viisveisaaja - 21.10.22 - klo:23:28
https://www.youtube.com/watch?v=naoknj1ebqI&ab_channel=TheBeatles-Topic
Otsikko: Vs: Miten selviytyä koronaviruspandemiasta (jatkoa 2)
Kirjoitti: seppos - 24.10.22 - klo:09:34
jatkuu osassa 3