Körttifoorumi
Keskustelu => Seuratupa => Aiheen aloitti: karjalaisenkyösti - 04.07.08 - klo:13:44
-
Tämänkaltaiseen kysymykseen ei maailman piirissä törmää.
Olet sitten parturissa, kapakassa, jääkiekko-ottelussa, körttijuhlilla, työpaikalla taikka kassajonossa, ei tätä tärkeää
kysymystä ole kukaan esittämässä.
Kysymys ei ole muodissa, maailmassa sitä pidetään jopa sopimattomana, sellaisena, jota ei pitäisi edes kysyä.
Kysymys herättää suuttumusta: mikä tuon kysymyksen esittäjä oikein luulee olevansa?
Eikö hän tiedä, että tuollaista ei ole tapana kysellä?
Ei se ole nykyaikaa.
On tiettyjä henkilöitä, jotka ovat tehneet minuun suuren vaikutuksen.
Uskonnolliselta puolelta eräs minuun vaikutuksen tehnyt henkilö on Paavo Ruotsalainen.
Eri uskonnollisissa piireissä löytyy ihmisiä, jotka arvostavat Paavoa ja hänen hengellistä perintöään.
Myös körttiläisyyden piirissä on ihmisiä, jotka arvostavat Paavon meille jättämää perintöä.
Paavon elämänkertoja lukiessani olen tehnyt havainnon, että eräs kysymys, jota Paavo tapaamiltaan ihmisiltä toisinaan
kyseli, oli tämä: "Onko matkapassisi taivaaseen kunnossa?" (siis toisinsanoen: "oletko pelastavassa uskossa").
Monesti vastauksen kysymykseensä kuultuaan Paavo huusi tai tokaisi jämäkästi: "Ei riitä!".
Ja sen jälkeen saattoi tulla muuta jämäkkää nykyajan steriilin mittapuun mukaan painokelvotonta tekstiä.
Jos Paavo nousisi haudastaan ja tulisi tämän viikon herättäjäjuhlille, mitä hän tekisi?
Mahdollisesti esittäisi tuon pravuuri-kysymyksensä monille monille juhlavieraille.
Kuinka me suhtautuisimme tällaiseen Paavoon?
"Rakkaudellisina" ihmisinä kehoittaisimme Paavoa vaikenemaan ja kertoisimme, että nyky-yhteiskunnassa tai
nyky"herännäisyydessä"
tuollaisia ei ole tapana kysellä.
Ja jos Paavo ei uskoisi, ehkäpä järjestyksenvalvoja tulisi ja veisi häiritsiän pois juhla-alueelta.
Voihan olla niinkin, että reilut toistasataa vuotta haudassa olisi tehnyt Paavosta henkilön, että
ei enää toisten uskon perään kyselisi. Mene ja tiedeä.
Tällaisia mietteitä kuitenkin tällä kertaa.
-
SV 90 b:
1. Koska valaissee kointähtönen mua köyhää kerjääjää?
Koska päättyy matka yöllinen, on yhä hämärää?
Luon taivahalle yhtenään mä katseen kaipaavan.
Valoa vaikk´en näekään, sen tiedän loistavan.
-
Onko Paavosta kertovassa kirjallisuudessa mainittu yhtäkään kertaa, jolloin joku olisi vastannut tähän kysymykseen Paavon mielestä oikein? Itse ymmärrän tämän kysymyksen olevan sellainen, johon oikeaa vastausta ei ole olemassakaan - sen sijaan väärä vastaus on, ja se on itsevarma "kyllä".
Paavo käytti tätä kysymystä ravistellakseen hereille omasta uskostaan ja pelastuksestaan varmoja ihmisiä. Passin kysyminen oli jatkokysymys niille, jotka erehtyivät vastaamaan myöntävästi "Olisitkos autuas, jos nyt kuolisit?" -tyyppiseen kysymykseen. Nykyään varmaan tämä ensimmäinen kysymys kysyttäisiin muodossa: "Oletko varma pelastuksestasi?"
Seuraavassa esimerkkinä lainaus Kustav Dahlbergin muistiinpanoista vierailultaan Paavon luota (Urpo Karjalainen: Mitä meiltä puuttuu? Paavo Ruotsalaisen paradoksi s. 101):
Oli Kuopiossa markkinoilla Suonenjokelainen, joka sanaan luottaen, paljo puhui uskostansa ja luuli tekevänsä vaikka ihmeitä, jonka kanssa ehtona rupesimma punnitsemaan uskoa. P. Olisitko valmis kuolemaan, ja tulisitko autuaaksi? Suonenjok. Tulisin. P. Onko passia? Suonenjok. On. P. Missä? Suonenjok. Jumalan sanassa. P. Joh, se! Kaikki suruttomat tekopyhät huutavat Raamatun todistuksensa, vaan väärässä mielessä, ulkona laillista järjestystä (mies tukki suunsa ja tyrmistyi).
Epäilen kovin, löytäisikö Paavo nykyisen juhlakansan joukosta montakaan omalla uskollaan ja pelastusvarmuudellaan kerskailevaa, jolta Paavon mielestä olisi syytä kysyä passia.
-
Eräs parhaista papeista totesi, että jos häneltä kysytään:"Oletko uskossa?" Hän vastaisi melko varmasti:"Vedä housut alas, että näen sukupuolesi." Vaikka Raamattu korostaa lähetyskäskyä, usko on lopulta niin henkilökohtinen asia, että turha sitä ulkopuolisen on lähteä tenttaamaan. Sen voi jättää vain Jumalalle.
Jos tällaiselta luopio-retkulta* kysytään:"Oletko (pelastavassa) uskossa?" voin vain todeta:"En." Mutta lopulta Jumala päättää, mikä on pelastava usko. Sitä en minä voi päättää eikä kukaan muukaan. Siinä minusta on myös körttiläisyyden ydin - ketään ei lähdetä tuomaroimaan, vaan se jätetään Jumalalle. Veisujen ydin:"Jospa ehkä minäkin" kaikuu ja pusertaa kyyneleet silmiin.
"Rauhaa veli Kyösti. Oletko vielä uskossa?" ;) :P :twisted:
Teme
*) käytän tuota lähinnä tarkoittamaan: En sano olevani kristitty, en kuulu enää Uskovien Hienoon porukkaan, angstaan Jumalalle jos siltä tuntuu, en ole kiltti, en pyhä, enkä mitään muutakaan. Haluan olla vain ihminen. Senkin rinnalla Jumala On.
-
"Rauhaa veli Kyösti. Oletko vielä uskossa?"
Rauhaa veli Teme,
mukava, kun sinustakin kuulee välillä.
Monelle ahdistuneelle olet järjestänyt hyvän purkautumiskanavan netissä.
Kunnioituksen sekainen hatunnosto siitä sinulle.
Tuohon kysymykseesi:
Vallan väkevästi uskon milloin mihinkin ja milloin mitenkin.
Kiitos kysymästä.
Kovin harvoin kukaan on minun uskostani kovin kiinnostunut.
Itse ymmärrän tämän kysymyksen olevan sellainen, johon oikeaa vastausta ei ole olemassakaan - sen sijaan väärä vastaus on, ja se on itsevarma "kyllä".
Körttiläisenä karsastan kovin ehdottimia ja varmoja totuuksia, joiden uskotaan olevan aina ja kaikissa olosuhteissa tosia/epätosia.
Tästä johtuen en ole ollenkaan vakuuttunut siitä, että tuohon kysymykseen ei olisi oikeaa myöntävää vastausta kenelläkään olemassa.
Se, että minä (tai kaverini) en omassa tynnyrissäni osaa tuohon vastata, ei ole ollenkaan tae sille, etteikö naapuritynnyrissä siihen olisikin jollakulla jotain parempaa/syvällistä ja absoluuttisesti oikeaa vastausta.
Eräs tuttavani karsasti superlatiivejä, kuten esim: Raamattu ei milloinkaan sano, että.... tai että: tämä asia on aina niin, että...
Tämä on suurin/pienin, mitä ikinä voi olla. Jne...
Itsekin huomaan karsastavani tällaisia ehdottomia ja aina voimassa olevia totuuksia. Kun joskus on johonkin superlatiiviin niin monesti uskonut ja havainnut sitten myöhemmin, että olikin vielä jotain paljon suurempaa/pienempää, kuin oli luullut, niin sitä on tästä johtuen skepsistynyt.
Ja vielä tuohon uskossa olemiseen:
Jos siis uskotaan, että ei ole uskossa olemista olemassakaan, niin tällöin helposti voidaan nähdäxeni joutua tilanteeseen, että uskossa olemisen mahdollisuuden kyseleminen lopetetaan ja tällä saralla jämähdetään paikalleen.
Raamattu sanoo, että etsivä löytää. Jos ei etsi, on mahdollista, että jää löytämättä ja tulee mielikuva, että ei sitä oikeasti ollut olemasakaan, olipas hyvä, että en edes etsinyt.
Ja kulman takana joku toinen iloitsee suunnattoman suuresta löydöstään.
-
Tämänkaltaiseen kysymykseen ei maailman piirissä törmää. Kysymys herättää suuttumusta: mikä tuon kysymyksen esittäjä oikein luulee olevansa? Eikö hän tiedä, että tuollaista ei ole tapana kysellä? Ei se ole nykyaikaa.
Körttiläinen vastaus voisi olla seuraavaa: Jos löytyy ylipäätään joku, joka sanoo, että hänen matkalippunsa on kunnossa, hän valehtelee itselleen ja toisille.
-
Voisihan sen niinkin sanoa, että matkalippuani en ole käteeni saanut, mutta uskoisin sen olevan matkanjohtajalla.
-
Voisihan sen niinkin sanoa, että matkalippuani en ole käteeni saanut, mutta uskoisin sen olevan matkanjohtajalla.
Nooh...tuohan on myönteinen tapa ilmaista se tosiasia, että matkalippu ei ole hallussamme vaan se on Herralla.
-
Eiköhän se uskon kohde = Jeesus ratkaise eikä minun uskoni määrä tai sen puute.
Jos alkaa liian tiukasti tuijottaa omaa uskoaan, siinä voi helposti unohtua uskon kohde.
Voin toisaalta luottaa siihen, että jos tuijotankin Jeesuksen sijasta omiin varpaankärkiini, Hän pitää huolen sittenkin.
-
Eiköhän se uskon kohde = Jeesus ratkaise eikä minun uskoni määrä tai sen puute.
Jos alkaa liian tiukasti tuijottaa omaa uskoaan, siinä voi helposti unohtua uskon kohde.
Voin toisaalta luottaa siihen, että jos tuijotankin Jeesuksen sijasta omiin varpaankärkiini, Hän pitää huolen sittenkin.
Kysymykseen sopii vertaus fariseuksesta ja publikaanista. Edellinen meni suurinpiirtein Turun torille rukoilemaan äänekkäästi, että kaikki tietävät hänen uskovan. Jälkimmäinen meni makusoppeensa ja sopersi hiljaa rukouksensa. Usko ei ole näytön paikka. :wink:
-
Tuo edellinen oli Saliksen tuhannes kommentti.
Onnittelut!
Liittynyt: 18 Elo 2006
Viestejä: 1000
Paikkakunta: Helsinki, Salo
-
Tuo edellinen oli Saliksen tuhannes kommentti.
Onnittelut!
Liittynyt: 18 Elo 2006
Viestejä: 1000
Paikkakunta: Helsinki, Salo
Tackar och bockar. Kiitän ja pokkaan. :lol:
-
Se matkapiletti on leemattu jo vajaa 2000 vuotta sitten.
-
Se matkapiletti on leemattu jo vajaa 2000 vuotta sitten.
Tai sanotaa, että piletti on painettu 2000 vuotta sitten, mutta leiman saa vasta lopullisel tuomiol.
-
Tai sanotaa, että piletti on painettu 2000 vuotta sitten, mutta leiman saa vasta lopullisel tuomiol.
Näitä näkökantojahan tähän leimausasiaan riittää.
Eräs näkökanta voisi olla se, että se leima on annettu jo ennen maailman perustamista.
Sanoohan Sana jotain siihen suuntaista, että pelastettujen nimet on kirjoitettu Karitsen elämän kirjaan jo ennen maailmanaikojen perustamista.
-
Tai sanotaa, että piletti on painettu 2000 vuotta sitten, mutta leiman saa vasta lopullisel tuomiol.
Näitä näkökantojahan tähän leimausasiaan riittää.
Eräs näkökanta voisi olla se, että se leima on annettu jo ennen maailman perustamista.
Sanoohan Sana jotain siihen suuntaista, että pelastettujen nimet on kirjoitettu Karitsen elämän kirjaan jo ennen maailmanaikojen perustamista.
Jo on ennakoivaa toimintaa. :wink:
-
Voisihan sen niinkin sanoa, että matkalippuani en ole käteeni saanut, mutta uskoisin sen olevan matkanjohtajalla.
Kiitos, Pena. Tänään itseensä pettynyt sai tästä sitä aamutähden valoa.
-
Matkanjohtaja on diktaattori. :wink:
-
Toivottavasti tuo matkanjohtaja pitää lipustani kiinni, vaikka onkin syystä tai toisesta kadonnut matkan varrella näkyvistä. Ainakin tarkoitus olisi keritä samaan aikaan lentokentälle, joten toivottavasti siellä saan sen lipun. Jos en samassa lentokoneessa, niin ehkä sitten jossain toisessa.
Teme
-
Matkanjohtaja on diktaattori. :wink:
ÖÖÖ...tuota....tämä tais sentään olla tsoukki. Meinaan, kun siellä körttipäivil korostettiin että täsä ollaan yhtäkaikki luterilaisen kirkon jäseniä niin silloin ollaan sitouduttu tiettyyn tunnustukseen.... ts niihin tunnustuskirjoihin.... niitä voisi vilkaista jos täsä jokin epäselvää on, löytyvät netistä. Taitaa koskea lähinnä sitä kastettujen pakkopelastusta....No comments kun en tiedä mitä yläkerrassa ajatellaan, mutta tunnustuskirjat pitäis kyl kirjoittaa uusiks, jos nyt ajatellaan miten täälä maan päälä ajatellaan ensin....
Jotain semmostakin muistelen että "minulla oli nälkä, te ette antaneet ruokaa, sairaana ja vankilassa ette käynmeet katsomassa....
Siis taas kyllä ilahduttaa: Ei niin että "te kannatitte homoliittoja, menkää pois....naispappeja, minä en tunne teitä (huom. ei-pappi hetero, eli ei edes oma lehmä ojassa) .... kieltäydyitte tyrkyttämästä traktaatteja jokaiselle vastaantulijalle, minä en tunne teitä....
-
Ei ole lippua kun ei siihen ole varaa, on vain toivo että juna pysähtyy jonain päivä ja konnari sanoo:
”Että otahan mies / nainen tavarasi ja nouse junaan. :smt045 Sinulle on varattu paikka ikkunan vieressä.”
:smt109
”…On elämä kuin juna vaan
Se aina jatkaa kulkuaan
Jos tunnelissa on se pitkään kaipaa aurinkoon
Paikkansa pelkojen myös kuljen
niin otan aina siitä selvyyden
Mä itse oonko syy jos vauhti hiljentyy…”
Kari Tapio -Juna kulkee.
:smt083
-
Traktaattien jakaminen on helpompaa, kuin sen kansanmurhan lopettaminen, jossa joka ikinen päivä kuolee 30 000 - 35 000 ihmistä.
Ja kaikkein helpointa on se, että unohtaa molemmat.
ps.
Humanitääristen järjestöjen mukaan maailmassa kuolee 30 000 - 35 000 ihmistä päivittäin ruoan & puhtaan veden & peruslääkityksen puutteen johdosta.
-
Traktaattien jakaminen on helpompaa, kuin sen kansanmurhan lopettaminen, jossa joka ikinen päivä kuolee 30 000 - 35 000 ihmistä.
Ja kaikkein helpointa on se, että unohtaa molemmat.
ps.
Humanitääristen järjestöjen mukaan maailmassa kuolee 30 000 - 35 000 ihmistä päivittäin ruoan & puhtaan veden & peruslääkityksen puutteen johdosta.
Epäilemättä. Mutta senkin ajan, jonka käyttää siihen että "lunastaa sieluaan tuonelasta" täyttämällä kelpo uskovaisen velvoitetta käännyttää toisia (joiden vakuuttuneisuus voi olla sitä ja tätä - moni alkaa muutenkin kypsyä ns feissaamiseen) voisi käyttää ponnistellakseen sen mainitsemasi kansanmurhan lopettamiseen. Ja niiden käännytyslippusten painatuskuluista voisi riittää muutama sentti samaan tarkoitukseen. Foorumeita piisaa: Plan ja muut kummijärjestöt, Amnesty, Helsinki-Missio, Kirkon Ulkomaanapu, SPR, Lähetysseura....Mutta se, kas, edellyttää jostain konkreettisesta luopumista. Lopun perin olisi jopa iisimpää (ja halvempaa) käännyttää kadulla toisia.... saisi lisäksi olla itse äänessä koko ajan...
-
Omat lapset kun on tuota taivaaseen pääsemistä kyselleet niin olen vastaukseksi sopertanut, että riittää kun luottaa Taivaan isään...tämä on kai kovin lapsellista, mutta enpä ole siihen muutakaan osannut vastata. Matkalippuna meikäläisellä kurjalla siis vain armoon turvautuminen....
-
Omat lapset kun on tuota taivaaseen pääsemistä kyselleet niin olen vastaukseksi sopertanut, että riittää kun luottaa Taivaan isään...tämä on kai kovin lapsellista, mutta enpä ole siihen muutakaan osannut vastata. Matkalippuna meikäläisellä kurjalla siis vain armoon turvautuminen....
Ihan oikein olet sanonut...
Mitäpä muutakaan me voimme kuin turvata Jumalan armoon. Tekojen avulla me emme taivaaseen kyllä pääse. Riittää, kun uskoo ja luottaa, niin Jumala hoitaa loput, miten parhaaksi näkee.
-
Entä jos ei osaa uskoa? Entä jos ei ole saanut uskoa? Ei edes sitä huonoa ja vähäpätöistä. Kristinusko ei käy järkeen, joten usko pitäisi saada lahjana. Kaikki eivät kuitenkaan pysty uskomaan ikinä. Tämä on mielestäni epäreilua ja julmaa - ainakin, jos ajatellaan uskottomien joutuvan kadotukseen. Täysin ilman omaa syytään.
"Rakkaat kristityt", minua tervehditään, kun menen kirkkoon. Ikään kuin kuuluisin johonkin ihmeen sisäpiiriin, eikä muilla ihmisillä olisi väliä. Kuitenkin suurin osa niistä, joita rakastan, ei usko. Huolehtiiko Jumala heistä jotenkin?
Huomaa, että olen länsimainen kuluttaja... "Jos Jumala ei vastaa toivomuksiasi, voit palauttaa hänet 14 vrk:n sisällä. Uusi, armollisempi Jumala toimitetaan ilman lisäkustannuksia." Jep.
-
Luterilaisen ajattelun usko-käsite ei ole millään tavalla mm. sellaista, että ihminen ryhtyy uskomaan rationaalisesti oman päätöksensä tuloksena. Laki on selvää, mutta usko on salaista. Paavo Ruotsalainen käytti termiä salainen viisaus. Ihminen ei pysty ymmärtämään omaa uskoaan. :)
-
Juhanin tekstiin 3 x aamen.
-
Matkapassin kunnon kyseleminen tuntuu minusta vieraalta. Kyselyssä voidaan kuitenkin nähdä hyviäkin puolia. Ehkä kyselyä ei tarvitse nähdä meihin kohdistettuna uteluna tai tunkeiluna, vaan muistutuksena siitä, että passi on hyvä pitää mielessä. Ehkä oma vastauksemme ei olekaan tärkeää, vaan kysymys.
Matkapassin hyväkuntoisuuden korostaminen voi johtaa väärään ylpeilyyn. En kuitenkaan halua keneltäkään olla hyväkuntoista passia riistämässä.
Mutta voiko myös oman matkapassin huonokuntoisuuden korostaminen johtaa myös ylpeilyyn? Körttiläisesti tuntevana (vaikkakin opillisesti evankelisena) olen joskus tunnistavinani itsessäni ylpeilynsekaisen korostuksen omasta mitättömyydestäni ja surkeudestani. Joskus saattaa tuntua siltäkin, että yritänkö oikein kääntää selkääni Jumalalle. No, vaikka käännänkin selkäni, niin kuitenkin toivon, että Jumala riippuisi minussa kiinni.
-
Moon ylypiä omasta huanommuuresta... :wink:
-
"Jos Jumala ei vastaa toivomuksiasi, voit palauttaa hänet 14 vrk:n sisällä. Uusi, armollisempi Jumala toimitetaan ilman lisäkustannuksia."
Nerokasta! Pistetäänkö postimyyntifirma pystyyn? Myyntiartikkeleina voisi olla eri uskontojen pyhiä kirjoja sekä saksia ja liimaa, että voi kukin koota oman pyhän scrapbookinsa. Kyllä voisi kauppa käydä. Uskoontulokokemuksia etsiville sitten valmiita aivot narikkaan- pakettitarjouksia, jossa itse valittava pyhä hahmo sanelisi joka päivä, kuinka pitää elää. Helei! Tällähän meitsi elää, kun joskus valmistun uskontotieteen laitokselta.
-
Millainen matkapassi on Taivaaseen menijällä? Onko se omatekemä, joka perustuu uskoon ja omaan hurskauteen jne? Vai onko se Jumalan työn tulos?
'Jumala oli Kristuksessa ja sovitti itsensä maailman kanssa. antakaa sentähden Jumalan......' Näin Paavali.
Koko pelastustyö on alusta loppuunn Jumalantyötä. Ihminen rimpuilee vastaan tarjoamalla Jumalalle omaa vanhurskautta pyhitystä jne.
Kysymys on siitä:'Onko ihmisessä tilaa Jumalan työlle.'?
-
En nyt oikein tiedä minkä aiheen alle tämän riimittelyni laittaisin, kun en uuttakaan alkaisi...mutta...
uusia seurakuntia ilmestyy jatkuvasti, vaikka Suomessa lienee jo n. 700 toimivaa uskonnollista yhteisöä http://www.uskonnot.fi/. Jyväskylään on perustettu uusi seurakunta keväällä. Lienee varsinainen "sekametelisoppa", kun se toimii luterilaisella pohjalla, mutta seurakuntaan liittymiseksi vaaditaan kuitenkin ero ev.lut.kirkosta. Seurakuntaa johtaa vanhimmisto jne. Liekö tässäkin tapauksessa kysymys joidenkin henkilöiden pätemisen tarpeesta, kun ei ole päästy "kalifin" (herraksi omalla maalla) paikalle aikaisemmin?
-
Jyväskylään on perustettu uusi seurakunta keväällä. Lienee varsinainen "sekametelisoppa", kun se toimii luterilaisella pohjalla, mutta seurakuntaan liittymiseksi vaaditaan kuitenkin ero ev.lut.kirkosta. Seurakuntaa johtaa vanhimmisto jne. Liekö tässäkin tapauksessa kysymys joidenkin henkilöiden pätemisen tarpeesta, kun ei ole päästy "kalifin" (herraksi omalla maalla) paikalle aikaisemmin?
Olen käsittänyt niin, että tämä Satamaseurakunta aikoo rekisteröidyksi uskonnolliseksi yhteisöksi (tosin ei vielä näy listoissa). Yhteisö voi edellyttää uskonnonvapauslain mukaan, että jäsen ei voi olla samanaikaisesti jäsen muussa vastaavassa yhteisössä. Tällainen maininta ei kuitenkaan sattunut silmääni seurakunnan verkkosivuilla. Lapsia kastetaan, mutta kaste ei ole portti seurakunnan jäsenyyteen.
Oppiperusta on julkisanotusti uuspietistinen, mikä on johtavan pastorin Jarmo Sormusen kansanlähetystausta tuntien ymmärrettävää. Eräät käytännön järjestelyt valaisevat myös oppiperustaa:
"---teologisesta linjasta, visiosta, taloudesta ja yleisistä suuntaviivoista vastaa vanhimmisto. Sen jäseniksi valitaan uskossaan kokeneita miehiä, jotka nauttivat seurakunnan luottamusta. Strategisesta suunnittelusta ja toiminnasta vastaa johtotiimi, joka koostuu sitoutuneista miehistä ja naisista. Sitä johtaa seurakunnan vastaava pastori, joka on myös yksi vanhimmiston jäsenistä. Seurakunnan muiksi pastoreiksi voidaan valita tehtävään sopivia miehiä, jotka ovat saaneet tarvittavan koulutuksen.
Olisi kiinnostavaa saada tietää, kuinka suuret opilliset erot ovat esimerkiksi mainitun uuden seurakunnan ja Suomen tunnustuksellisen luterilaisen kirkon välillä. Virkaan ja sukupuolisuuteen liittyvissä kysymyksissä luulisi suurten linjojen olevan samoja. Ehkä oman seurakunnan perustamisen taustalla on sellaisia strategisia ja toiminnallisia seikkoja, jotka eivät meikäläiselle maallikolle valkene.
Mt
-
Voi olla, että Tunnustuksellinen ja Sormusen seurakunta on vähän erilaista. Mutta en tiedä. :-?
-
Olen jo kauan ihmetellyt sitä, miksi esimerkiksi virkakysymyksen perusteella kirkosta eroava ei voi liittyä esim. Tunnustukselliseen luterilaiseen kirkkoon, vaan perustaa uuden yhteisön, ikäänkuin taas kerran vielä paremmin luterilaiseen tunnustukseen nojautuen.
-
Olen jo kauan ihmetellyt sitä, miksi esimerkiksi virkakysymyksen perusteella kirkosta eroava ei voi liittyä esim. Tunnustukselliseen luterilaiseen kirkkoon, vaan perustaa uuden yhteisön, ikäänkuin taas kerran vielä paremmin luterilaiseen tunnustukseen nojautuen.
Luulen, että he eivät tiedä mitään kummastakaan irto luterilaisesta seurakunnasta. Ne ovat niin pieniä ja näkymätömiä. Täällä kerran kirjoitteli yksi Wegelius, joka oli siitynyt sellaisesta Rauhanyhdistykseen ja kirjoitti todella aktiivisesti RY:n foorumilla. Nämä irtoluterilaiset ovat niin pieniä, että taitavat olla jo kaikki keskenään sukua samassa ryhmässä. Hehän aikoinaan irtautuivat evakeelisesta liikkeestä, mikä varmaan tuntuu korostuksissa.
Kun itse perustaa uuden ryhmän, niin voi olla varma kuka johtaa sitä ja siitä on usein kysymys varsinkin helluntailaisten keskuudessa, siis miksi ei Luterilaisten.
-
Olen jo kauan ihmetellyt sitä, miksi esimerkiksi virkakysymyksen perusteella kirkosta eroava ei voi liittyä esim. Tunnustukselliseen luterilaiseen kirkkoon, vaan perustaa uuden yhteisön, ikäänkuin taas kerran vielä paremmin luterilaiseen tunnustukseen nojautuen.
Luulen, että he eivät tiedä mitään kummastakaan irto luterilaisesta seurakunnasta. Ne ovat niin pieniä ja näkymätömiä. ... Kun itse perustaa uuden ryhmän, niin voi olla varma kuka johtaa sitä ja siitä on usein kysymys varsinkin helluntailaisten keskuudessa, siis miksi ei Luterilaisten.
Uskon että moisia miettivät kyllä tuntevat tuon kentän mutta kuten Seppo jo jatkossa totesikin niin omassa srk:ssa johtajuus "turvallisempaa". Ja vaikkei itse haluaisi johtajaksi niin mitä pienempi srk tai muu ryhmä niin sitä helpompi saada yksimielisyys kaikessa eli sitä vähemmän väärässäolijoita?
Jos matkataan takaisin matkapassiin niin 10v takainen körttijuhlapuhe sopinee siihen hyvin:
http://gamma.nic.fi/~hjuhlat/juhlat/leppavirta/puheet/la/myyrylai.htm
(ja tätä linkkiä katsellessa mietin että milloin h-y kokoaa kaikki erinäisten (vielä toimivien) linkkien päässä olevat juhlapuheet yhteen aina saatavissa olevaan paikkaan? Vai onko jotain jota en tiedä. Ja näköjään heti lipsuin itse otsikosta :(
-
http://gamma.nic.fi/~hjuhlat/juhlat/leppavirta/puheet/la/myyrylai.htm
(ja tätä linkkiä katsellessa mietin että milloin h-y kokoaa kaikki erinäisten (vielä toimivien) linkkien päässä olevat juhlapuheet yhteen aina saatavissa olevaan paikkaan? Vai onko jotain jota en tiedä. Ja näköjään heti lipsuin itse otsikosta :(
Nostin tämän erinomaisen ehdotuksen omaksi ketjukseen yleiselle puolelle, jotta se saisi ansaitsemansa huomion.
Mt
-
En ole lukenut jokaista tähän ketjuun kuuluvaa juttua, joten saatan työntää sanani väärään väliin. Mutta otsikosta päätellen kuvittelen seuraavien ajatusteni liittyvän tähän ketjuun.
Onko taivaaseenmeno tai -pyrkiminen se elämän päätavoite? Kuinka lähellä taivasosuuden tavoittelu on omanedun tavoittelua, ansiosidonnaista uskoa? Uskaltaisiko luottaa niin paljon Jumalaan, että jättäisi Hänen huolekseen taivas- ja kadotusasiat? Toivottavasti siellä huonommalla puolellakin on Jumala kaverina.
Työttömien ansiosidonnaista päivärahaa harmittelevat hallitusherrat; se kun ei mukamas innosta työntekoon. -Ansiosidonnainen usko, omanedun tavoittelu, uskominen taivaaseen pääsemiseksi kyllä kannustaa, mutta meneekö siinä lapsi pesuveden mukana.
Uskoisko tai olisi vain uskovinaan sen takia, että Joku on Jotain. Ja auttaisi lähimmäisiään siksi, että lähimmäinen tarvitsee apua, eikä siksi, että olisin kristityn näköinen. -Voisiko sanoa niinkuin ensimmäisissä arvokisoissaan moni ammattiurheilija: Keskityn vain omaan suoritukseeni, katsotaan sitten mihin se riittää. Ratkaiseeko päivänkunto tai -usko?
Niin ja miten hirveän jumalattomat Jumala armahtaa?
-
Niin ja miten hirveän jumalattomat Jumala armahtaa?
Hyvä kysymys. Meillä ihmisillä on tapana ajatella Jumalasta kuin hän olisi rajallinen ihminen puutteineen. Jumalalla ei kuitenkaan ole mitään rajoja, eikä sääntöjä. Yllättävää kyllä Hän ei myöskään odota mitään palvelus- ja ylistysmenoja ihmisiltä, vaan hallitsee suvereenisti. Milloin opimme ymmärtämään Hänen suuruutensa meidän rajallisen pienuutemme rinnalla ja lopetamme hänen pienentämisensä ihmisen kaltaiseksi.
-
Niin, sitä monesti kuulee oikein tosiuskovaisten sanovan, että usko ilman tekoja on kuollut. Että sen pitäisi olla sitä ansiosidonnaista. Jos uskon olemassaolo olisi minun teoistani kiinni, niin kuollut se kai olisi, mutta entä jos se onkin Jumalan teoista kiinni. Ihan monena päivänä sitä saa kumminkin ihmetellä, kuinka isä hoitaa ja pitää huolen. Toivottavasti kaikki on Isän armosta kiinni.
-
Niin, sitä monesti kuulee oikein tosiuskovaisten sanovan, että usko ilman tekoja on kuollut. .
Tuollaisia kai puhuvat ne joilla omasta mielestään sitten on niitä "tekoja". Ihminen voi elää monenlaisessa itsepetoksessa.
-
Niin, sitä monesti kuulee oikein tosiuskovaisten sanovan, että usko ilman tekoja on kuollut.
Kysymys ei ole tosiuskovaisuudesta vaan arkipäiväisestä asiasta. Mikä on sellainen usko, joka ei johda hyviin tekoihin? Vaikka hyvät teot eivät vaikuta mitenkään ihmisen pelastumiseen, voisi olettaa, että uskosta seuraa hyviä tekoja. Hyviä tekoja teki Kristus. Miksei kristitty voisi tehdä hyviä tekoja?
Näin sanotaan Jaakobin kirjeessä:
Veljet, mitä hyötyä siitä on, jos joku sanoo uskovansa mutta häneltä puuttuvat teot? Ei kai usko silloin voi pelastaa häntä? Jos veljenne tai sisarenne ovat vailla vaatteita ja jokapäiväistä ravintoa, niin turha teidän on sanoa: "Menkää rauhassa, pitäkää itsenne lämpimänä ja syökää hyvin", jos ette anna heille mitä he elääkseen tarvitsevat. Näin on uskonkin laita. Yksinään, ilman tekoja, se on kuollut.
Johanneksen kirjeessä sanotaan näin:
Jokainen, joka vihaa veljeään, on murhaaja, ja te tiedätte, ettei iankaikkinen elämä voi pysyä yhdessäkään murhaajassa. Siitä me olemme oppineet tuntemaan rakkauden, että Jeesus antoi henkensä meidän puolestamme. Samoin olemme me velvolliset panemaan henkemme alttiiksi veljiemme puolesta. Jos joku, jonka toimeentulo on turvattu, näkee veljensä kärsivän puutetta mutta sulkee häneltä sydämensä, kuinka Jumalan rakkaus voisi pysyä hänessä?
Lapseni, älkäämme rakastako sanoin ja puheessa, vaan teoin ja totuudessa. Siitä me ymmärrämme, että totuus on meissä, ja me voimme hänen edessään rauhoittaa sydämemme, jos se meitä jostakin syyttää. Jumala on meidän sydäntämme suurempi ja tietää kaiken.
Luukkaan evankeliumi (Jeesus sanoi opetuslapsille)
Mutta teille, jotka minua kuulette, minä sanon: Rakastakaa vihamiehiänne, tehkää hyvää niille, jotka teitä vihaavat. Siunatkaa niitä, jotka teitä kiroavat, rukoilkaa niiden puolesta, jotka parjaavat teitä. Jos joku lyö sinua poskelle, tarjoa toinenkin poski. Jos joku vie sinulta viitan, anna hänen ottaa paitasikin. Anna jokaiselle, joka sinulta pyytää, äläkä vaadi takaisin siltä, joka sinulta jotakin vie.
"Niin kuin te tahdotte ihmisten tekevän teille, niin tehkää te heille. Jos te rakastatte niitä, jotka rakastavat teitä, mitä kiitettävää siinä on? Syntisetkin rakastavat niitä, joilta itse saavat rakkautta. Jos te teette hyvää niille, jotka tekevät hyvää teille, mitä kiitettävää siinä on? Syntisetkin tekevät niin. Ja jos te lainaatte niille, joiden uskotte maksavan takaisin, mitä kiitettävää siinä on? Syntisetkin lainaavat toisilleen, kun tietävät saavansa takaisin saman verran.
Ei, rakastakaa vihamiehiänne, tehkää hyvää ja lainatkaa, vaikka ette uskoisikaan saavanne takaisin.
-
on kunnossa.
yksin Jeesuksen ansiosta!
veren leima, kuten jotkut asian ilmaisevat.
Golgata takuupaikkana.
Jeesus Isän oikealla puolella esirukoilijanani ettei uskoni tyhjiin raukeneva ole.
Kiitos vapahtajani ja Herrani!
Kiitos Isä.
-
Tuo alkuperäinen kysymyksen asettelu on vähän hullunkurinen: "Onko passisi kunnossa?"
Eihän meillä kellään mitään omia passeja ole! Jos kristillisyyden opin mukaan mennään niin Jeesus on se passi mutta ei Häntä kukaan omista. Kun kysytään: "onko passisi kunnossa?" -on se suunnilleen samaa kuin jos kysyttäisiin: "Onko Jeesus kunnossa/voimassa?".
Jos oikein totta puhutaan niin tämäkin on taas vain niitä pietismin valitettavia jäänteitä körttiläisyydessä, että ihmisiltä tivataan ovatko he henkilökohtaisesti uskossa kuinkakin pätevästi. Turha yrittää keksiä asialle nätimpiä merkityksiä kun ilmiselvää on mistä tällaiset kysymykset juontuvat ja mitä ne alunperin tarkoittavat. Ihan samaa tivaamista kuulee tänä päivänä esim. helluntailaisilla. Jos kuka tämmöistä vakavissaa toisilta kyselee, täytyy kysyjän ilmeisesti itse kuvitella olevansa suuri uskon sankari kun onvaraa muilta uskon määrää ja laatua tivata.
Kun kysytään ikäänkuin jokaisella olisi joku oma henkilökohtainen "passi" tai matkalippu tms. niin tosiasiassa silloin matkalippu ei enää olekaan se Jeesus johon kaikki saavat vapaasti uskoa, vaan se oma usko ja sen erinomaisuus. Tyhmäähän olisi ajatella Jeesuksen olevan passi ja silti tivata muilta että onko "passi" kunnossa? Onko Jeesus kunnossa? Voiko Jeesukseen uskoa? Ei mitenkään sovi kristityn ihmisen kysymyksiksi minusta tai sitten ei ole yhtään ajateltu asiaa syvemmin.
Mutta näinhän se aina on että herätysliikkeissä passi todellisuudessa on oma usko ja sen erinomaisuus vaikkei kukaan sitä ääneen uskallakaan sanoa. Sen määrää toisiltakin sitten ilolla tivataan. Typerä kysymys ja Paavo Ruotsalainen oli typerä mies moisia kysellessään. Samanlaisia kyselivät Lestadius ja muutkin herätysliikejohtajat. Eipä ole kunniakas suomalainen herätysliike historia ja aika kaukana Lutherin opista! 1800-luvulla ihmisiä tuli laumoittain samanlaiseen pelko- ja tunnekuohu-uskoon kuin nykyäänkin karismaatikkojen herätyskokouksissa, senpä takia uskonsuunnat tappelevat vielä nykyäänkin "saako sitä ja saako tätä" tehdä kristittynä ollessaan ja mitä kaikkea pitää tehdä käydäkseen uskovaisesta. Vakaata luterilaisen opin mukaista armokeskeistä kristillisyyttä jota kirkkomme tunnustuskirja opettaa, turmelivat herätysliikkeet "armonjärjestyksineen" ja itse keksittyine "passeineen".
Suurin huoli näillä oppimestareilla oli ettei kukaan vain vahingossa luikahtaisi taivaaseen "ohi järjestyksen" kuten Paavo totesi Hedbergille eräässä kirjeessään. Ihan just niinkuin se raamatun vanhempi veli.
-
Jos oikein totta puhutaan niin tämäkin on taas vain niitä pietismin valitettavia jäänteitä körttiläisyydessä, että ihmisiltä tivataan ovatko he henkilökohtaisesti uskossa kuinkakin pätevästi. Turha yrittää keksiä asialle nätimpiä merkityksiä kun ilmiselvää on mistä tällaiset kysymykset juontuvat ja mitä ne alunperin tarkoittavat. Ihan samaa tivaamista kuulee tänä päivänä esim. helluntailaisilla. Jos kuka tämmöistä vakavissaa toisilta kyselee, täytyy kysyjän ilmeisesti itse kuvitella olevansa suuri uskon sankari kun onvaraa muilta uskon määrää ja laatua tivata.
Joo. Tämän kysymyksen on asettanut karjalaisenkyösti, joka on ilmoittanut täällä olevansa helluntailainen (kuitenkin ilmeisesti körttimielinen kai ainakin jollain erikoisella tavalla). Siksi en nyt laittaisi tätä kysymystä mitenkään körttiläisten piikkiin. Itseäni ainakin lähinnä ahdistaa joka kerta kun tuon otsikon näen, ja mietin joka kerta, että mitä se tällä foorumilla ylipäätään tekee.
-
Salis, en omista taakoistani johtuen totta puhuen edes lukenut vastinettasi, koska minulla oli tunne, että sinä alat siinä vaatia minulta jotain. Se miten usko vaikuttaa elämään, on minusta Jumalan ja minun välinen asia. Uskossa tärkeää minulle on se, että tiedän, että koska Jumala on armollinen, minullakin on lupa olla itselleni armollinen.
ps. kävin tänään juuri ammattiauttajalla puhumassa vanhoista helluntailaisuuden jättämistä haavoista, joten en aio oman mielenterveyteni vuoksi osallistua tähän keskusteluun kovin aktiivisesti tämän enempää.
-
Salis, en omista taakoistani johtuen totta puhuen edes lukenut vastinettasi, koska minulla oli tunne, että sinä alat siinä vaatia minulta jotain.
En voi vaatia Sinulta yhtään mitään. Jokaisella on oikeus elää omaa elämäänsä eikä toisilla ole siihen mitään sanomista.