Meitä kristittyjä usein syytetään siitä, että liian usein puhumme
synnistä. Syytös on aiheellinen, mutta tosiasia on, että synti erottaa ihmisen Jumalasta.
Kristinuskon eri kirkkokuntien välillä on toisistaan poikkeavia käsityksiä siitä, mitä synti tarkoittaa].
Kristitty, joka kieltää perisynnin, niin kun hän puhuu synnistä, niin hän puhuu teoista, joilla synti ilmenee. Näiden tekosyntien luettelo vaihtelee sukupolvelta toiselle, mikä tänään ei ole syntiä, vielä kymmenen vuotta sitten oli törkeää tekosyntiä.
Vielä 1970-luvulla parta, viikset, väärän väriset kengät, korvakorut, puhvihihat, kalossit, urheilu, rock-musiikki, jazz-musiikki, tanssiminen, moottoripyöräily, valokuvat, keskioluen nauttiminen, itsetyydytys, joka oli kauheaa tekosyntiä, itsesaastutusta, josta kasvoi karvoja käsiin (vaikka kaikki sitä harrastivatkin, ainakin miehet) ja niin edelleen…olivat karkeaa tekosyntiä.
Nykyaikana homoseksualismi, heteroseksi ennen avioliittoa (vaikka kaikki sinkut sitä harrastavatkin) katsotaan tekosynneiksi.
Meillä luterilaisilla huomio kiinnittyy enemmän synnin syvimpään olemukseen, perisyntiin, kuin tekosyntien priorisointiin. Perisynti tuli maailmaan perkeleen kautta, joka ensiksi lankesi pois Jumalan yhteydestä, ja joka langetti Jumalan luoman ihmisen, Adamin, samaan syntiin, joka on ihmisluonnon täydellinen hengellinen turmelus. Tämän me olemme perineet Adamilta vanhempiemme kautta.
Tässä ketjussa olisi tarkoituksena keskustella perisynnistä herännäisyyden näkökulmasta, tai sen ulkopuolelta. Sana on vapaa.