Kirjoittaja Aihe: Raamatun selitys  (Luettu 7342 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Poissa Viisveisaaja

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 8382
Vs: Raamatun selitys
« Vastaus #15 : 12.12.10 - klo:13:02 »
 :-\ Mä varmaan joutaisin psykiatriseen hoitoon, viitaten edellisen kirjoittajan textiin.

Minusta kyllä joskus voi saada jonkun Hengen ilmoituksenkin ja sen mukaan tehdä, mutta Raamatun tulkinnastahan tässä taisi olla enempi kyse.
 Toiselle kaikki on ihmettä ja Hengen ääntä. Toiselle joku mitä Luther on kirjoittanut ja jonka tuntee sitä kautta oikeaksi.

Raamattua kun tulkitsemme, niin erilailla pitäisi olla edes jotkut perusasiat selvitettynä, niin itselle kuin muille.
Niitä voisi olla esimerkiksi. Rakentaako tälläinen tulkinta yhteistä hyvää. Loukkaako se jonkun toisen vakaumusta, niin että onko se tarpeellista tuoda esille, ja muuta sellaista.
Kaikkiahan ei voi miellyttää sehän on selvä, mutta jos tulkinta ei ole hyväksi lähimmäisille tulkinta voipi  olla väärin?

Orjuus, naispappeus, pukeutuminen ja vaikka hiusten pituus. Raamatusta tulkiten niissä voisi olla outojakin tulkinnan mahdollisuuksia, silti parempi on minusta joustaa tulkinnoissa, kuin alkaa tulkitsemaan..Näin on oltava.

Raamatunhan ei tulisi olla lakikirja, vaan kirja joka aikaan saa muutosta. Millaista muutosta se sitten aiheuttaa olisi kait hyvä pohtia.
Jeesuskin sanoi, että hedelmistä puu tunnetaan.

Elämä on kuitenkin aika tylsää ja Hengen äänet ja kuulemiset ja niiden mukaan tekemiset on kyllä super kiinnostavia asioita.
Ihmeitäkin varmaan tapahtuu ja ainakin niistä juuri Hengenääniä kuulevat yleensä kertovat, että mulle sopii kyllä sellainenkin touhu ja sellaisten puheiden kuuntelukin.

Raamatun tulkinta kuitenkin on asia, jota ei tulisi hengellistää liikaa, vaan sen tulisi minusta pohjautua siihen millaista hedelmää sen tulkinnat saa aikaan.
Kaikki valta tekoälylle!

Poissa Pirska

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 6624
  • Vihaaja
Vs: Raamatun selitys
« Vastaus #16 : 12.12.10 - klo:14:44 »

Oikeastaan ainoa taho joiden uskon turvallisesti saaneen Hengen ilmoitusta, ovat useat virsirunoilijat ja hengellisten laulujen tekijät. Oletteko huomanneet, että niissä on yleensä esim. aika vähän mitään "uutta" ja ihmeellistä.  Niissä on myös hyvin vähän polemiikkia.

Kait ne papitkin jotain saavat.

Suhtaudun tähän siten että Henki ei ilmoita meille mitään uutta ja entisestä poikkeavaa vaan kirkastaa ihmisille sitä samaa vanhaa ja "kuivaa" evankeliumia.

Niin tai sitten se "kuiva"evankeliumi nähdään uudessa valossa.
Vielä, Herra, kutsut meitä,
Vielä sanas saarnataan.

Poissa Riitta-mummi

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 33714
Vs: Raamatun selitys
« Vastaus #17 : 12.12.10 - klo:15:19 »
Minä en ala Raamattua selittämään. Tänään luettiin messussa 2. Pietarin kirjeen kohta josta linkki tässä:
http://www.h-y.fi/foorumi/index.php?topic=1973.msg70846#new

Minulle se on selvinnyt näin.
Elämän näen pientareelle piirtyvän...
Lopulla matkaa ikäväni ymmärrän;
Ihmisen on määrä kotiin päästä kerran      (Kaija Pispa)

Poissa Jampe

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 2205
Vs: Raamatun selitys
« Vastaus #18 : 12.12.10 - klo:15:49 »
Kait ne papitkin jotain saavat.


Profetoiminen tarkoittaa Raamatun selittämistä. Ei mitään muuta ilmoitusta ole eikä uutta tietoa tule. Sitten on Jumalan puhe asia erikseen että missä ja miten sitä voi kuulla. Vanhastaan on sanottu että Jumalan puhuttelua voi kuulla elämänkohtaloissa, luonnossa ja kansojen vaiheissa. Jos joku kuulee ääniä tai saa viestejä suoraan päänkuoren sisälle niin kyllä se on hoitoon hakeutumisen paikka. Ei auta vaikka olisi pappi, päinvastoin; -sen pahempi!  Mutta jos pappi tuumailee että tänään kun ajoin kotiin niin olipa kaunis aurongonlasku ja hänen mieleen pistää että kukahan tämän kaiken on tehnyt, niin siinä pappi kuuli Jumalan puhetta.  Sensijaan pappi joka saa suoraan aivolohkoonsa bittimuotoisen tai muun sähköisen viestin tai krjeen postilaatikkoon niin Leenan vastaanotolle ohjaisin.
Elämä on ihmisen parasta aikaa -Matti Nykänen-

Poissa Sanneli

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 2387
Vs: Raamatun selitys
« Vastaus #19 : 12.12.10 - klo:16:33 »
Raamattu on siitä aika nasta kirja että se on niin paksu ja monipuolinen että sieltä löytyy takuuvarmasti aina jotaki uutta ja hienoa. (Joo'o, vielä enemmän kuin Leijonakuninkaasta!) Tai jotain mikä just sillä hetkellä puhuttaa. Mut en mää sitä selittää osaa. Lukiessa jää usein huuli pyöriänä kattomaan että vau, vähä siistiä.
"Kun oma pohja vajoaa Niin armo yhä kannattaa. Sen päällä, niin kuin kallion Minulla turvapaikka on."
Parhain terveisin Sanna

Poissa juhani

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 4178
Vs: Raamatun selitys
« Vastaus #20 : 12.12.10 - klo:23:30 »
Raamattu ei ole kirja... vaan kirjakokoelma. 300-luvulla rähjäisten kristittyjen katakombeissa koottu.
wilhelmi niskasen jäljillä

Poissa Pena

  • Nettitoimikunta
  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 22040
Vs: Raamatun selitys
« Vastaus #21 : 13.12.10 - klo:09:10 »
'Rähjäiset kristityt katakombeissa' ei taida olla ihan osuva kuvaus enää 300-luvun kirkosta.