Hmm.... nyt mietin, että jos on olemassa joku objektiivinen mittari "laatu teoksen" määrittelyyn, niin silloin kyseinen objektiivinen mittari antaa saman tuloksen lukijasta riippumatta. Epäilen kuitenkin sellaisen olemassa oloa tai sitten se mittari on erittäin suppea, eikä kuvaa todellisuutta lainkaan. Objektiivisina mittareina voisi olla vaikka virkkeiden pituus sanoina, lauseiden määrä per virke, pilkkuvirheiden määrä per 1000 virkettä ja niin edelleen. Nuo ovat objektiivisa mittareita, mutta ne eivät taida kertoa mitään kirjan järkevyydestä ja mielekkyydestä.
Epäilen, että kirjojen objektiivinen hyvyysmittari päätyy siihen, että arvioijilla täytyy olla (tarpeeksi) samanlainen tausta. Riittäisiköhän se ennakkoehdoksi, että voidaan sanoa olevan objektiivinen hyvyysmittari? Minä epäilen, että ei. Jo mieliala kun voi tehdä hyvästä kirjasta aivan surkean. Hyvyysmittari ja määritelmä ei taida edes yksilöllä pysyä läpi elämää samana. Eli ei ole objektiivista hyvyysmittaria edes yksilön tasolla. Taidetaan siis päätyä siihen, että ei ole olemassa objektiivista hyvyysmittaria, vaan on ainoastaan kasa subjektiivisia mittareita.
Lopulta taidan tulla siihen päätelmään, että kirja on hyvä ainoastaan lukijalleen juuri sillä hetkellä, kun hän pitää sitä hyvänä.
Tietenkin nyt olisi kiva kuulla, minkälainen objektiivinen mittari löydetään klassikolle. Olen valmis sitten pohtimaan sen ongelmia ja ehkä jopa todistamaan, että se määritelmä ei ole tarpeeksi hyvä kuvaamaan klassikkoa tai edes hyvää kirjaa.
(*pst* käsittelen mittaria samalla ronskiudella kuin ohjelmistojen laadun arviontiin liittyvää mittaria...)
Teme
