Silmäilin läpi tämän pitkän ja kiinnostavan keskustelun ja se innoitti minut pohtimaan omaa raamattunäkemystäni. Heikki Räisäsen tapa puhua Raamatusta on aina kolahtanut minuun, joten tässäpä lainaus hänen jäähyväisluennostaan parin kuukauden takaa. Edellä hän on puhunut siitä, miten uransa alkuvaiheilla hän yllättyi huomatessaan, ettei yliopistoeksegetiikkaan sovellettukaan Aarre Lauhan opettamaa periaatetta, että teologialla ei ole mitään erivapauksia yleisistä tieteellisistä menetelmistä. Räisänen havaitsi, että 'raamatullisinkin' nykyteologia on valikoivaa uudelleentulkintaa, halusimmepa sitä tai emme.
"Varmaan aiheutin hämmennystä - ja tuotin opettajilleni sen yllätyksen – jatkamalla hahmottelemalla oman ratkaisuyrityksen Raamatun auktoriteetin ongelmaan. Puhuin siitä, että olisi lakattava teeskentelemästä olevamme "raamatullisempia" kuin olemme ja oltava tietoisia siitä mitä teemme, kun varustamme vanhat sanat uusilla merkityksillä. Kun Raamattu koostuu pitkästä kokemusten ja tulkintojen sarjasta, me voimme liittyä osaksi uudelleen tulkitsemisen prosessia. Loppuponteni oli, että suhteemme raamattuun voisi olla samanlainen kuin "aikuistuneen lapsen suhde äitiinsä tai isäänsä: meidän ei tarvitse 'uskoa' sitä, mutta saamme oppia siitä ja kiitollisina kunnioittaa ja rakastaa sitä tietäen, että ilman sitä emme olisi siinä missä olemme."
Räisänen pukee kauniilla tavalla sanoiksi tulkintatavan, jonka Tuukka varmaan määrittelee postmoderniksi (vai?). Sen pyrkimyksenä ei ole repiä rikki. Raamattu puhuttelee minua edelleenkin, vaikka se on jo aikoja sitten lakannut olemasta minulle samanlainen auktoriteetti kuin nuorena. Raamatun luonne ilmoituksena on minulle enemmänkin sitä, että se on kokoelma kertomuksia Jumalakokemuksista. Ilmoituksen kohtaaminen on heittäytymistä tuohon maailmaan mukaan, se siis syntyy lukuprosessissa. 'Ilmoitus' ei minulle tarkoita joukkoa väittämiä, joiden historiallinen tai looginen paikkansapitävyys voidaan todentaa, vaan eksistentiaalista kokemusta.
Raamattunäkemyksestäni johtuen minun on vaikea väitellä konservatiivien kanssa esim. naispappeuskysymyksestä, sillä perustelumme kulkevat niin eri tasoilla. En yritä väittää, että Raamattu hyväksyisi naispappeuden, sillä nykyisenlaista virkajärjestystä ei sen kirjoittamisen aikoihin edes tunnettu. Voin huomauttaa, että Uudessa testamentissa viitataan naisiin, joilla oli merkittävä rooli - myös julkinen - seurakunnan elämässä. Se ei kuitenkaan vakuuta konservatiiveja, joille kelpaa ainoastaan eksplisiittisesti muotoiltu Raamatunlause perustelun tueksi vaikka täysin asiayhteydestä irrotettuna tai erilaiseen kysymykseen sovellettuna. Rivien välissä oleva ei kelpaa. Toisaalta voi olla, että Paavali vastustaisi naispappeutta, jos hän sellaisen ilmiön tuntisi. Minä puolustaisin naispappeutta yhä edelleen. En kertakaikkiaan voi sokeasti seurata argumenttia, joka nousee täysin toisenlaisesta kulttuuriympäristöstä ja edustaa hyvin erilaista näkemystä ihmisestä kuin mihin itse olen kasvanut.
En siis perusta eettisiä näkemyksiäni siihen, mitä 'Raamattu opettaa' (tai Luukas tai Paavali, jos lähtisimme erittelemään eri kirjoittajien näkemyksiä). Sitä varten meille on annettu järki ja omatunto. Raamattu kyllä tarjoaa paljon pohdiskeltavaa ja kiintoisia näkökulmia - ja onhan se iloista, jos omat pohdintani sattuvat joskus osumaan yksiin jonkin Raamatussa esiintyvän ajatuksen kanssa.
Pelastuksen alaan kuuluviin kysymyksiin en sitten sanokaan mitään, Raamatulla tai ilman. Ne tuntuvat vähän liian vaikeilta tällä hetkellä.
