Körttifoorumi
Keskustelu => Seuratupa => Aiheen aloitti: juhani - 09.10.06 - klo:21:43
-
Mikä on käsite "usko"?. :wink:
-
Kai sillä on jotain tekemistä uskaltamisen kanssa. Onhan se uskaliasta.
-
Eräällä kotikylän miehellä oli sen niminen ravihevonen, menestyksekäs.
-
"uskalias" ei ainakaan minun mielestäni merkitse sananmukaisesti, siinä on jotenkin niin paljon samaa, kuin uskoa-käsitteen kanssa. Se ei ole täysin synonyymi. :wink:
-
usko-käsite meillä on antroposofista, mutta ex-augustinolaismunkki ei tykänny meidän käsitteistä. :wink:
-
Mikäpä olisi minkään kanssa täysin synonyymi? Jos toivo saa aikaan toiveikkuutta, saa kai usko aikaan uskallusta. Vai olisiko se toisin päin? Vaaditaanko uskallusta hypättäessä uskon varaan? Vai olisikohan niin, että uskova kaikessa rauhassa saa jättää hypyt muille?
-
Eikös usko ole lujaa luottamista siihen mitä toivotaan ja mikä ei näy? Ts. tuon ajatuksen yhteys löytyy Heprealaiskirjeestä (11). Hieman pengottaessa sanaa siitä löytyy seuraavia ulottuvuuksia:
1) Arkikielessä tiedon vastakohta, lähinnä luulo.
2) Raamatussa luottamusta Jumalaan ja hänen tekoihinsa.
3) Raamatussa Jumalan tottelemista.
4) Raamatussa totena pitämistä.
Eero piispa kirjoittaa Katekismuksessa kappaleessa 36:
"Kerran saatu kaste kantaa läpi koko elämän. Kasteen liitto on varma silloinkin, kun uskomme horjuu. Kun turvaamme kasteen armoon, meidän ei tarvitse omin voimin tehdä parannusta. Pyhä Henki kitkee meistä joka päivä itsekkyyttämme ja herättää meissä uutta uskoa ja rakkautta. Kaste antaa meille rohkeuden sekä elää että kuolla." (Lihavointi minun.)
Toivottavasti tämä antaa lisäpontta käytävään keskusteluun.
-
Uskomatonta!
------------------------------------
"Kun usko puhdas säihkyvä on
niin vuoret siirtää voi.
Tää sielun varmuus horjumaton
ain sankareita loi.
Kun uskos hyvään, oikeaan
ain syttyy uudestaan,
käy joukkohon
ei milloinkaan horjuttaa
sua esteet saa."
(Partiolaisten marssi)
-
satmanille ja penalle viimeisestä ajatuksesta kiitos :wink:
-
satmanille ja penalle viimeisestä ajatuksesta kiitos :wink:
´
Entäs sitten uskoton. Eihän se tarkoitakaan,ettei ole uskoa vaan se tarkoittaa, ettei ole uskollinen. Usko tarkoittaa luottamusta, tukeutumista, turvautumista, heittäytymistä, uskaltamista, riskinottamista ja oman inhimillisyyden tunnustamista absoluuttisen totuuden edessä.
-
Jos ei ole uskollinen, ei ole oikein uskottavakaan.
-
Uskonko minä vainen
maailmassa matkalainen
vai en, nevalainen?
-
Kuule, Herra, minä uskon. Auta epäuskoista!
-
Aleksanteri Nevalainenko? Hän on uskon sankari itäisen kirkon puolelta. Soti ymmärtääkseni Nevalla meidän Tuomas-piispaamme vastaan. En usko sotiin, uskonsotiin kaikkein vähiten.
-
Yks Juuan Nälkömäen Nevalainen piti seuroja, joissa Ukko-Paavo oli monesti mukana. Sama suku asuttaa kai paikkaa vieläkin. Sielläpäin jossain on säilynyt aitta, jonka portailta Paavo puhui ja oli aitassa yötä. Pihassa jonkun säätyläisen tytär puhui horroksissa.
Nevalaisten suvusta on vähän lisää Tuomas Kortelaisen kirjassa: Ukko-Paavon jäljillä Pielisen Karjalassa (mm. Nurmeksen rytäkkäkesä, jota ilmiötä Paavo kutsuttiin hillitsemään).
Nurmeslaiset ovat kunnostautuneet muutenkin. Paavon kuoleman jälkeen puhkesi eräissä seuroissa nyrkkitappelu evankelisten ja heränneitten välille. Syynä oli, että saako ihminen syntinsä anteeksi ennen vai jälkeen parannuksen. En muista, kummat tappelun voitti :wink:.
-
Siinäpä varsinainen uskonsota, yhtä turha kuin 30-vuotinen, mutta onneksi lyhyempi ja vähemmän miestappioita aiheuttanut;
-
Uskon kohde on myös tärkeä. Kristillisessä kontekstissa Jeesus Kristus on uskon kohde ja sen synnyttäjä.
"Älä usko mitään,
älä usko mitään,
älä usko mitään,
mikä ei ole totta"
Terapia
-
Vai oliko se niin, että ihminen on uskon kohde. PH antaa uskon, Kristuksen sisuksiin. Siinä tapauksessa usko on kai tila, johon joku on saatettu. Vähän niin kuin mahalaukku, joka on tuolla sisällä. Tai ehkäpä usko on niin kuin maa jossa ihminen asuu. Mutta voiko olla samalla lailla uskossa kuin vauva joka ei tiedä asuvansa Suomessa (mutta asuupa kuitenkin)? Ja voiko jotenkin jossakin porukassa tulla viedyksi pois uskosta? Ja jos, niin miten?
-
Usko! Tätä kysymystä täytyykin pohtia lähtöpäivään asti!? Mutta jos jotain myös tekisi... Voi hyvänen aika tätä nyt... Ensi kerran moneen tun tiin tuntuu, että sanoja ei tule...
-
Usko on vaikea käsite: minusta siihen sisältyvät keskeisesti epävarmuus ja toivo. Uskon suhde varmuuteen onkin sitten vaikea asia ymmärtää. Olen varma siitä että Ruotsi on Suomen läntinen rajanaapuri - tarkoittaako se millään tasolla sitä, että uskon näin olevan? Mitä siis on "varma" usko ja onko se hyväksi kenellekään ihmiselle? Vähän epäilen tätä. Omassa uskossani taitaa toivo olla se olennaisin tekijä, niinpä uskon vastakohta minulle ei ole niinkään epäusko vaan lähinnä epätoivo.
-
Uskoa verrataan usein kivijalkaan. Suomalaisen hirsitalon kivijalan tarkoitus on nostaa puurakenteet ylös kosteasta maasta ja lahottajasienistä. Jos perustuksen tuuletus tukitaan, home hyökkää. Oikeaoppisuuden polyuretaani älköön tiivistäkö uskoamme niin, että omavanhurskauden home meidät hapattaisi!
-
Uskoa verrataan usein kivijalkaan. Suomalaisen hirsitalon kivijalan tarkoitus on nostaa puurakenteet ylös kosteasta maasta ja lahottajasienistä. Jos perustuksen tuuletus tukitaan, home hyökkää. Oikeaoppisuuden polyuretaani älköön tiivistäkö uskoamme niin, että omavanhurskauden home meidät hapattaisi!
Hyvin sanottu! Kannatan ajatusta kivijalan tuuletuksesta ja samalla myös kantavuudesta.
-
Itseäni hiukan nolotti sanoilla kikkailuni. Kivijalan kantavuus on tuttu asia. Olen ollut mökin nurkalla kankeamassa rodan siirtämiä lohkareita paikalleen ja pystyyn, kun seinät olivat menossa propelleiksi.
-
Oikeaoppisuuden polyuretaani älköön tiivistäkö uskoamme niin, että omavanhurskauden home meidät hapattaisi!
"Panu Kaila meets Ukko-Paavo", kommentoi heilani.
-
Fiksu heila! Kerro terveisiä!
-
Usko on vaikea käsite: minusta siihen sisältyvät keskeisesti epävarmuus ja toivo. Uskon suhde varmuuteen onkin sitten vaikea asia ymmärtää. Olen varma siitä että Ruotsi on Suomen läntinen rajanaapuri - tarkoittaako se millään tasolla sitä, että uskon näin olevan? Mitä siis on "varma" usko ja onko se hyväksi kenellekään ihmiselle? Vähän epäilen tätä. Omassa uskossani taitaa toivo olla se olennaisin tekijä, niinpä uskon vastakohta minulle ei ole niinkään epäusko vaan lähinnä epätoivo.
Minä oletan uskon olevan Jumalan lahjaa eli sitä ei voi ottaa ellei sitä anneta. Tietoteoriassa usko taas on ymmärtääkseni eri juttu. Uskon tai uskomuksen perusteella voidaan ajatella, että Ruotsi on Suomen läntinen rajanaapuri, jonka epäileminen tekee elämän hankalaksi. Mikäli epäilen tätä seikkaa niin mikä estää epäilemästä muita asioita, seikkoja tai omaa olemassaoloani? Radikaali epäilys johtaa mahdottomuuksiin elämän suhteen. Voinko olla varma siitä, että avatessani oven en lennähdä tuulen mukana taivaalle tai maa jalkojeni alla ei upota?
Usko, joka tulee Jumalalta toimii toisella tavalla. Siihen kuuluvat ihmisyydestä johtuvat epäilyt ja lankeemukset. Samalla se johtaa eteenpäin mitä kauhistuttavimpien kokemusten läpi. Uskoon kuuluu myös epätoivo, joka tekee meille selväksi sen, että uskoa ei löydy oman puseron sisältä, vaan että se on silkasta Jumalan armosta peräisin oleva lahja.
"Usko on sen todellisuutta, mitä toivotaan, sen näkemistä, mitä ei nähdä (Hepr. 11:1)."
-
"Usko on sen todellisuutta, mitä toivotaan, sen näkemistä, mitä ei nähdä (Hepr. 11:1)."
Pidän tuosta lainauksesta, "sen todellisuutta mitä toivotaan", kauniisti ja osuvasti sanottu... Itse lienen parempi toivossa kuin uskossa. Mitä tulee sitten filosofiaan niin siinä on sitten rationaalisuus mukana: voimme tuskin olla "absoluuttisesti" varmoja mistään, mutta on järkevä luottaa tiettyihin asioihin, esim. Ruotsin läntisyyteen Suomesta katsoen. Sen sijaan minusta ei ole suoranaisen järkevää luottaa uskontojen oppeihin jumaluuden luonteesta ja empiirisestä olemassaolosta, ei ainakaan samalla tavoin.
-
Järkevyys onkin usein uskoa horjuttamassa. Asiaansa uskovat ovat saaneet aikaan paljon sellaista, mitä järkevästi harkiten ei olisi kannattanut edes yrittää. Kristillinen usko on Paavalin mukaan suorastaan hullutusta.
-
Järkevyys onkin usein uskoa horjuttamassa. Asiaansa uskovat ovat saaneet aikaan paljon sellaista, mitä järkevästi harkiten ei olisi kannattanut edes yrittää. Kristillinen usko on Paavalin mukaan suorastaan hullutusta.
Järjen rajat on tosiaan hyvä tunnistaa ja tunnustaa. Järkeä on pakko käyttää vaikka sen avulla lopullista totuutta Jumalasta ei löydäkään. Raamatun kieli on luonteeltaan analogista, metaforista tai anagogista (tulkintatapa, jossa sanat selitetään suhteutettuna johonkin korkeampaan, vrt. Jerusalem, taivaallinen Jerusalem), joten tähän on tyytyminen. Jumala ei löydy teoretisoimalla vaan elämällä suhteessa hänen kanssaan.
-
Järkevyys onkin usein uskoa horjuttamassa. Asiaansa uskovat ovat saaneet aikaan paljon sellaista, mitä järkevästi harkiten ei olisi kannattanut edes yrittää. Kristillinen usko on Paavalin mukaan suorastaan hullutusta.
Järjen rajat on tosiaan hyvä tunnistaa ja tunnustaa. Järkeä on pakko käyttää vaikka sen avulla lopullista totuutta Jumalasta ei löydäkään. Raamatun kieli on luonteeltaan analogista, metaforista tai anagogista (tulkintatapa, jossa sanat selitetään suhteutettuna johonkin korkeampaan, vrt. Jerusalem, taivaallinen Jerusalem), joten tähän on tyytyminen. Jumala ei löydy teoretisoimalla vaan elämällä suhteessa hänen kanssaan.
Tähän ei ole vastaväitteitä, mutta minusta tämä on kuitenkin hyvin hätkähdyttävä asia, joka saa varovaiseksi sekä järjen että uskon suhteen. Vain rationalistisesti järkeen luottamalla jää näkökenttä kapea-alaiseksi ja pieneksi, mutta toisaalta usko ilman järkeä on vienyt ihmiset ties miten tuhoisille poluille, tälläkin hetkellä löytynee tuhansia kirjaimellisia tulkintoja, jotka ovat pakosta (omasta näkökulmastaan) väärässä. Kovin mielelläni omaksuisin sellaisen maailmankuvan, jossa kumpikin ovat mukana, eivätkä keskenään ristiriitaisia. Haluaisin kai pohjimmiltani muotoilla uskon järkeväksi ratkaisuksi, mitä se kuitenkaan vaikuta itsestäänselvästi olevan. Kiinnostava, kiehtova kysymys.
-
Järkevyys onkin usein uskoa horjuttamassa. Asiaansa uskovat ovat saaneet aikaan paljon sellaista, mitä järkevästi harkiten ei olisi kannattanut edes yrittää. Kristillinen usko on Paavalin mukaan suorastaan hullutusta.
Järjen rajat on tosiaan hyvä tunnistaa ja tunnustaa. Järkeä on pakko käyttää vaikka sen avulla lopullista totuutta Jumalasta ei löydäkään. Raamatun kieli on luonteeltaan analogista, metaforista tai anagogista (tulkintatapa, jossa sanat selitetään suhteutettuna johonkin korkeampaan, vrt. Jerusalem, taivaallinen Jerusalem), joten tähän on tyytyminen. Jumala ei löydy teoretisoimalla vaan elämällä suhteessa hänen kanssaan.
Tähän ei ole vastaväitteitä, mutta minusta tämä on kuitenkin hyvin hätkähdyttävä asia, joka saa varovaiseksi sekä järjen että uskon suhteen. Vain rationalistisesti järkeen luottamalla jää näkökenttä kapea-alaiseksi ja pieneksi, mutta toisaalta usko ilman järkeä on vienyt ihmiset ties miten tuhoisille poluille, tälläkin hetkellä löytynee tuhansia kirjaimellisia tulkintoja, jotka ovat pakosta (omasta näkökulmastaan) väärässä. Kovin mielelläni omaksuisin sellaisen maailmankuvan, jossa kumpikin ovat mukana, eivätkä keskenään ristiriitaisia. Haluaisin kai pohjimmiltani muotoilla uskon järkeväksi ratkaisuksi, mitä se kuitenkaan vaikuta itsestäänselvästi olevan. Kiinnostava, kiehtova kysymys.
Järki ja usko ovat sanoisinko eri kategorioissa ja niiden yhdistäminen on ongelmallista. Toisaalta yhtenäisen kuvan luominen omassa elämässä on tarpeellista, että edes jotenkin voisi hahmottaa oman linjan. Ristiriita jää kuitenkin pysyväksi eikä siihen ilmeisesti ole ratkaisua. Tämä on siinä mielessä hyvä, että tarve armosta pysyy koko ajan. Samalla se luo tarpeen etsiä syvemmin sitä mikä on totta ja pysyvää. Haittapuolena on tietysti epävarmuus, joka ei ole mieluisaa.
-
Tähän ei ole vastaväitteitä, mutta minusta tämä on kuitenkin hyvin hätkähdyttävä asia, joka saa varovaiseksi sekä järjen että uskon suhteen. Vain rationalistisesti järkeen luottamalla jää näkökenttä kapea-alaiseksi ja pieneksi, mutta toisaalta usko ilman järkeä on vienyt ihmiset ties miten tuhoisille poluille, tälläkin hetkellä löytynee tuhansia kirjaimellisia tulkintoja, jotka ovat pakosta (omasta näkökulmastaan) väärässä.
Laittamattomasti sanottu. Usko ilman järkeä, on humpuukia. Järki ilman uskoa, on teknokratiaa.