Körttifoorumi

Keskustelu => Seuratupa => Aiheen aloitti: mirja - 06.10.06 - klo:16:25

Otsikko: kristittyjen määrä
Kirjoitti: mirja - 06.10.06 - klo:16:25
Uskaltauduin seurakunnan järestämälle Alfa-kurssille,koska mainos oli lupaava.Eli kaikki vaan tervetuloa ja keskustella saa,uskoa ei tarvitse.Mutta heti alkajaiseksi olin tukehtua pullaani,kun puhuja kertoi,että laskelmien mukaan maailmassa on ollut jo 2miljoonaa Jeesuksen seuraajaa,joihin hänkin toki kertoi kuuluvansa. Ja ilta jatkui saman teeman ympärillä. Kaikki oli faktaa ja tutkittua tietoa eikä siksi kenenkään tarvitse epäillä.Olin huomattavan ahdistunut poistuessani ensimmäistä ja viimeistä kertaa tältä kurssilta,koska jouduin tunnustamaan,että oma uskoni on niin vaatimaton, että sillä ei rehellisesti sanoen pitkälle pötkitä.Että siinä mielessä tämä foorumi on kuin mannaa silmille.
Otsikko: kristittyjen määrä
Kirjoitti: PekkaV - 06.10.06 - klo:16:46
Hyvä Mirja! Sinun reaktiosi on kovin tyypillinen ja kirjoittaisinko kliseinen. En lukkiuttaisi tilannetta ensikontaktiin. Tosin ymmärrän, jos et viihdy - tai viihtynyt. Heillä on oma kielensä, vaikka suomea onkin. Eikö kuitenkin ole tärkeämpää, mikä sanavalintojen ja fraasien takana on: Jeesuksen Kristuksen parempi tunteminen. Ryhmän vetäjän ja jäsenten kemiat ovat myös opiskeluun vaikuttava tekijä. Ota irti mitä saat. Älä loukkaannu. Ole sinä huono ja nöyrä, vaikka toiset kulkisivatkin rinta rottingilla Jeesuksen löydettyään. Sinun taustasi on erilainen. Seurakunta on aina sekalainen. Yhteiseen määränpäähän me kuitenkin kuljemme. Erilaisuus on rikkautta. Sinä tuot porukkaan tärkeän lisän kyselevällä mielelläsi ja hiljaisella - jos mahdollista - hyväksynnälläsi. Jos ryhmänvetäjä antaa tarpeeksi tilaa keskustelulle, (kliseinen ajatus tämäkin:) kuuntelemisen taito on tärkeä. Sitä oppii vain antautumalla tilanteisiin.
Mutta! En yllytä enempää. Omahenkisessä seurassa on tietysti mukavampi. Nuorena etsii kiihkeämmin omaa itseään. Siksi vieraatkin asiat kiinnostavat. Maailmankuvan rakennuspalasia saa yllättävistäkin paikoista. Osatotuus on vanhaan ja hyväksihavaittuun pitäytyminen. Se on kuitenkin kasvualusta. Lapsuuteen on pidettävä ovi auki. Seikkailut ovat toinen osa. Uuden etsintä on identiteetin rakentamista.
Otsikko: kristittyjen määrä
Kirjoitti: mirja - 06.10.06 - klo:17:32
Kiitos kannustuksesta!Olen kuitenkin mustavalkoisesti päättänyt jäädä pois ko.ryhmästä.Haen seurakunnasta lepoa raskaaseen arkeen enkä jaksa väitellä tai prosessoida asioiden taustamerkityksiä kovin paljon.Ja näin kun en  ole ko.kielen ja ymmärryksen ammattilainen,epäilen,että jäisin nopeasti hopeallekin.Mutta en mitenkään halua estää ketään ilmaisemasa itseään parhaaksi katsomallaan tavalla.Toisaalta rehellinen täytyy olla itsellekin.
Otsikko: kristittyjen määrä
Kirjoitti: Pena - 06.10.06 - klo:17:49
Olisi hienoa, jos kristillisten toimintamuotojen tiedottamisessa vältettäisiin tuollainen hienoinen epärehellisyys.
Usein näköjään mietitään huolellisestikin, mitä ihmiset kirkolta odottavat ja mainostetaan heille juuri sitä. Taka-ajatuksena saattaa kuitenkin olla jonkin metodin mukainen käännytys. Ihmisiin ei osata aina suhtautua kunnioitettavina henkilöinä, vaan toiminnan kohteina, joita on tarkoitus haalia samalla tavalla uskovien joukkoon.
Evankelioimista ei pidä nimittää koulutukseksi tai keskusteluryhmäksi. Eikä sitä pitäisi mainostaa mielestäni kenenkään muun nimellä (Billyn tai Kalevin tai ...) kuin Jeesuksen.
Otsikko: kristittyjen määrä
Kirjoitti: mirja - 06.10.06 - klo:17:55
Minusta aito lämpö ja toisen kunnioitus on parasta käännytystä eikä oman uskon korostaminen tai pelottelu.
Otsikko: kristittyjen määrä
Kirjoitti: Johannes - 06.10.06 - klo:21:17
Jos on kyse Kuopiosta, niin itsekin huomasin Alfa-mainoksen. Jo mainoksessa oli jotain, joka etoi minua, en nyt muista, mikä. Oli siinä toki Alavan srk yhtenä järjestäjänä, mutta jotakin tai jokin järjstö siinä oli, joka on kaukana minun maailmankatsomuksestani, niin en jaksanut kiinnostua koko kurssista.
Otsikko: kristittyjen määrä
Kirjoitti: HeinoM - 06.10.06 - klo:21:48
Järjestö saattoi olla Kansan Raamattuseura. Muistelen, että Joensuussakin on noita kursseja pidetty.
Otsikko: kristittyjen määrä
Kirjoitti: Pena - 06.10.06 - klo:22:19
Kansanlähetyksen tiedotuksessa on usein tuollaista 'tieteellistä faktaa' maailman uskonnollisesta tilanteesta. Omituisin on kartalle piirretty nelikulmio, nimeltään 10-40 ikkuna tai jotain sen tapaista. Ruudun sisässä ovat kuulemma ne alueet, johon lähetystyö pitää keskittää. Intian ja Indonesian satojen miljoonien 'pakanoiden' sijasta kuitenkin näyttää kiinnostus olevan suhteellisen harvaan asutuissa öljyntuottajamaissa. Veikkaan, että ikkunakuvio on yhdysvaltalaisilta lähetysseuroilta peräisin.
Otsikko: kristittyjen määrä
Kirjoitti: mirja - 06.10.06 - klo:22:47
Tämä minun kokemukseni on täältä läntisestä Suomesta.Ei taida olla fiksua yksilöidä tarkemmin paikkakuntaa.Varsinkin,koska monet varmasti ovat ihan kokeneet hyvänä tämän.Mutta topakka naapurini, joka oli minulla kaverina, intoutui ihan papilta kyselemään, että mitä porukkaa oikein puhujina oli.Ja ne oli ollut sitä kansan raamattuseuralaisia.Mutta siis ihan kirkon sisällä siis nämä toimivat, joten kai sekin julistus sitten jotenkin linjassa on.Vaikka kyllä se 2miljoonaa kuullosti pahalta eli pieneltä saldolta, kun seuranta-aika on 2000 vuotta. Näin ei-aktiivisena kirkossa kävijänä vaikuttaa todella pieneltä mahdollisuudelta päästä moiseen valiojoukkoon.Vaikken tosin ihan tosissani tuota tietoa ottanut.Mutta ihan faktana ne sen kyllä esitti, naama peruslukemilla.
Otsikko: kristittyjen määrä
Kirjoitti: tosikkoko - 07.10.06 - klo:00:48
Lainaus käyttäjältä: "mirja"
Haen seurakunnasta lepoa raskaaseen arkeen enkä jaksa väitellä tai prosessoida asioiden taustamerkityksiä kovin paljon.

Itsekin olen huomannut saman iän myötä, nippeli faktatieto, sanojen käännösten vivahde-erot jne eivät enää kiinnosta. Joskus oikein säikähtää kuinka paljon asioita menee EVVK-kategoriaan. Mutta onneksi kyseessä on kuitenkin kristinusko, ei kristinoppi. Ja jos puheista ei saa niin niin virsistä saa.

Mutta perusmateriaaliakin on varmasti hyvä lukea joten toivottavasti löydät jonkun toisen alfa-kurssin tai vastaavan. Oletan että alfa-materiaalia ollee netissäkin. Sinänsä omat KRS-kokemukseni eivät tuo mieleen muistoja liiallisesta faktatiedoista mutta kullakin paikkakunnalla ja puhujalla on omat tapansa.
Otsikko: kristittyjen määrä
Kirjoitti: Pena - 07.10.06 - klo:08:35
Eikö Kansan raamattuseura jakanut (jakaako vielä?) aikoinaan lehtistä nimeltä 'Neljä hengellisen elämän tosiasiaa'? Matemaattisella täsmällisyydellä siinäkin luodaan vaikutelmaa asiantuntemuksesta. Nimellä 'Muutama kysymys suhteestasi Jeesukseen' ei ole samaa sävyä, se kohdistuu toiseen kohtaan ihmisen mielessä.
Otsikko: annoin väärää tietoa
Kirjoitti: mirja - 07.10.06 - klo:10:51
Olen tehnyt IKÄVÄN virheen!!Se kaveri oli Kansan lähetyksestä eikä Kansan Raamaattuseurasta! Menee sekaisin nämä seurat,kun nimet kuullostaa jotenkin samantyyppisiltä.Olen tosi pahoillani,että pistän moiset puheet väärään piikkiin. :oops:
Otsikko: kristittyjen määrä
Kirjoitti: HeinoM - 07.10.06 - klo:11:32
Sitten on vielä SRO eli Suomen raamattuopisto ja läh.yhd.Kylväjä ja Sanansaattajat ja kaikennäkösiä puljuja. Joensuussa ovat kaikki mahdolliset ja mahdottomat suloisessa sekamelskassa + vapaat suunnat, vanhat herätysliikkeet ja City-kirkko. Tekee mieli paeta metsään.
Otsikko: Kauhean hirveää
Kirjoitti: seppos - 07.10.06 - klo:15:17
Minusta Mirjan häkellys on täysin oikeutettua ja on todella rietasta yrittää evankelioida valheella. Valitettavasti sitä tapahtuu ja paljon. (samaa kikkaa muuten käytti entinen Neuvostoliitto, jossa kaiken oli aina teidemiehet sanoneet) Mikä on tällaisen ihmisen moraali. Tarkoitustaan hän luulee hyväksi, mutta heittäytyy Jumalaksi. Sama koskee ihmeparannuksillla huijaamista. Vapaissa suunnissa ja eräissä meidän kirkon piireissä tiedetään, että eniten yleisöä ja kolehtia saa järjestämällä paranemiskokouksen. Ainoa mikä siinä paranee on järjestäjän talous. Jumala parantaa silloin kun näkee sen aiheelliseksi, mutta ei sitä varten järjestetyissä kokouksissa.

Oli ehkä pikkuisen kovasti sanottu, mutta valitettavasti ihan totta.
Otsikko: kristittyjen määrä
Kirjoitti: mirja - 07.10.06 - klo:16:01
Kiitos Seppos! Tuo oli lohdullinen näkökulma!Luulen edustavani sitä suurta suomalaista keskiälyistä porukkaa, joka ei uskosta ihan kauheasti ymmärrä,mutta uskoo siten kun ymmärtää uskoa.Ja tuollainen puoliaggressiivinen lähestymistapa helposti vain ahdistaa,koska on selvää,ettei itse voi olla omasta asemastaan noin varma.Ja toisaalta taas tuo keskivertoälykkyyskin aiheuttaa epäilyn, että pitääköhän luennoitsija yleisöä tyhmänä. Joten epäily omasta kristityn asemasta ja omnipotentin luennoitsijan kyseenalaistaminen ei johda ainakaan sielunrauhaan minun eikä myöskään naapurini kohdalla,joka on samanlainen tasapäätaneli kuin itsekin olen.
Otsikko: kristittyjen määrä
Kirjoitti: Teme - 07.10.06 - klo:21:28
Valitettavasti kristilliset piirit sisältävän niin paljon puhdasta valetta - tietoista tai tiedostamatonta - että kaikki väitteet kannattaa aina tarkistaa jotain "maallisesta" lähteestä. Kun saarnaaja sanoo:"100 tuli uskoon", niin se kannattaa tulkita:"10 sellaista, jotka eivät ole jo srk:n toiminnassa, saattoi tulla siunattavaksi ja korkeintaan 2 heistä näkyy tilaisuuksissa tulevaisuudessa."

Teme
Otsikko: kristittyjen määrä
Kirjoitti: maxu - 07.10.06 - klo:21:41
Lainaus
Mutta heti alkajaiseksi olin tukehtua pullaani,kun puhuja kertoi,että laskelmien mukaan maailmassa on ollut jo 2miljoonaa Jeesuksen seuraajaa,joihin hänkin toki kertoi kuuluvansa.

mirja, puhuiko kurssivetäjä 2 miljoonasta vai 2 miljardista kristitystä? ussan tunnilla muistan kuulleni kastettujen määrän olevan maailman laajuisesti n.2 miljardia ja jos puhuja pitää vain 2 miljoonaa kristittyinä, niin kuulostaa kyllä lähinnä lahkotoiminnalta
Otsikko: kristittyjen määrä
Kirjoitti: mirja - 07.10.06 - klo:23:16
Kyllä hän puhui kahdesta miljoonasta,mutta ehkä se olikin inhimillinen virhe.Tosin pahassa paikassa,koska se vaikutti meikäläisen käsitykseen kurssin mielekkyydestä pahasti. Toivottavasti asia onkin näin!Olipa hyvä,että kerroit mahdollisen vaihtoehtoisen selityksen.Toisaalta en pidä ihan mahdottomana kokonaispuheen huomioonottaen, että virhettä ei tapahtunut.Mutta tiedä häntä.Kuulemani mukaan Alfa-kurssit ovat ollet ihmisten mieleen,mutta minä suuntasin alfasta tarpeekseni saaneena elämäni ensimmäistä kertaa herättäjäseuroihin. Siellä oli kyllä huomattavasti lepposampi tunnelma.
Otsikko: kristittyjen määrä
Kirjoitti: Teme - 08.10.06 - klo:09:17
Alfan suurin ongelma taitaa olla, että sen toiminta tapa riippuu erittäin paljon järjestäjästä. Sisältö on hakattu kiveen (ja se on karismaattisen porukan maailmankatsomuksen mukaan. Se näkyy mm. siinä, että on olemass Pyhän Hengen viikonloppu. Yksi suurin kritiikin aihe ei-karismaattisella puolella siitä on ollut, että PH:n viikonloppu tuo Toronton herätys-tyylisen näkemyksen PH:n toiminnasta srk:hon. Toronton "herätys" tunnettiin 90-luvulla myös nimellä "Nauruherätys".) Multa Alfa jäisi väliin taustastani johtuen. Oikeastaan rehellisyyden nimissä taidan todeta, että taustastani johtuen skippaan käytännössä kaikki muut hengelliset tilaisuudet, paitsi körttiseurat ja perinteisen messun. Muut alkaa ahdistamaan aivan liian helposti. (Meni liian pitkään tuon tajuamiseen!)

Teme
Otsikko: kristittyjen määrä
Kirjoitti: mirja - 08.10.06 - klo:10:13
Epäilen, että noudatan itsekin jatkossa samaa toimintamallia. :D Jokainen varmaan löytää itselleen parhaan osallitumistavan,ja toisille karsimaattisuus on se oikea. Eiks se mennykkin niin, että "minä olen viinipuu ja te oksat..."kaipa se tarkottaa, jokaisella on omat väylänsä.Onneksi löysin tämän foorumin,tämä körttiläisyysoksa on mun kasvualusta. :idea:
Otsikko: kristittyjen määrä
Kirjoitti: Riku - 09.10.06 - klo:08:01
Alfan oikeudethan on käsittääkseni Suomessa Päivä-osakeyhtiöllä,joka on Vapaakirkon kustannusyhtiö.  Jos lukee alfan esittelyjä niin suuri osa sisällöstä on varmaan ihan o.k. mutta karismat ovat käytännössä kovin esillä.
Otsikko: kristittyjen määrä
Kirjoitti: juhani - 09.10.06 - klo:22:48
Tämä on kai kerettiläistä, mutta mielestäni kaikki ihmiset pääsevät taivaaseen ja joku koirakin. :wink: ... Jumpun rakkauden perusteella. :wink:
Otsikko: kristittyjen määrä
Kirjoitti: Pengu - 09.10.06 - klo:23:54
Siis voi herranjestas. Miten niin kaksi miljoonaa tai kaksi miljardia kristittyä? Liioittelua.

Minun kriteerieni mukaan AITOJA kristittyjä on maailmassa ollut tasan yksi ja sekin kuollut jo yli kaksi vuosituhatta sitten. Muut ovat enintään yrittäneet matkia ja silloinkin huonolla menestyksellä.

Sitä paitsi, mihin ihmeeseen oikeastaan Jumalaa edes tarvitaan tuomitsemaan sydämet, kyllähän minä tiedän sen, kuka on oikea kristitty ja kuka ei. Näkeehän sen jo päälle päin.

Niin ja jos vielä armosta puhutaan, siitä kristinuskon tärkeimmästä asiasta niin kuin jotkut sanovat, niin ei helevettiläinen sentään. Mikä helvetin armo? Eihän se ole edes reilua.
Otsikko: kristittyjen määrä
Kirjoitti: Pengu - 10.10.06 - klo:00:10
Niin ja se vielä piti tulla sanomaan, että olen aivan helvetin tosissani.
 :twisted:
Otsikko: kristittyjen määrä
Kirjoitti: Jaakkoopuukkoo - 10.10.06 - klo:00:10
Jeesus taisi olla juutalainen. Vai puhutko Paavalista?
Otsikko: kristittyjen määrä
Kirjoitti: Pengu - 11.10.06 - klo:00:48
Jaakkopuukkoo : Anteeksi, kuulostan typerältä, mutta en tarkoittanut rotua (kuten et sinäkään, uskoisin) vaan sitä, että jos kristityllä tarkoitetaan sellaista, joka todella ihan oikeasti uskoo Jeesus Naseretialaisen olleen Messias, Kristus eli Vapahtaja (Voideltu) niin minusta on inhimillistä ja siksi naurettavaa (eikä mitenkään pilkallisesti naurettavaa vaan inhimillisesti naurettavaa ja siksi niin kauhean ymmärrettävää) vetää raja kahteen miljoonaan kristittyyn.

Selventääkseni ajatustani :

OK, kuvitellaan, että maailmassa olisi ollut juuri nuo kaksi miljoonaa kristittyä. He uskovat Jeesus Nasaretialaisen olleen Jumalan poika, Messias - Vapahtaja.
 
He uskovat pyhään kolmiyhteiseen Jumalaan, eivät ole pitäneet muita jumalia eivätkä tappaneet, ovat kunnioittaneet isäänsä ja äitiään eivätkä himoitse mitään lähimmäisensä omaa. He ovat siis rakastaneet Jumalaa ja lähimmäistään kuin itseään. Kaiken tämän muun lisäksi he ovat vielä armon nimissä suoneet itselleen ja lähimmäiselleen kaikki heidän mahdolliset syntinsä, jos niitä epähuomiossa on tullut tehtyä, anteeksi Jeesuksen pyhän sovintoveren kautta, koska uskovat Jeesus N:n olleen Jumalan poika, joka sovitti synnit.

Entäs se 2000001:s ihminen, joka jäi rannalle? Missä hän teki väärin? Missä oli hänen uskonsa anteeksiantamiseen, eikö se ollut riittävää? Voinko minä (tai sinä) vetää rajan siiihen, missä anteeksiantamus kulkee?

Varmasti hän (se 2000001:s ihminen eli ensimmäinen helvettiin joutunut) uskoi tai ainakin toivoi Jeesuksen olevan Vapahtaja, ehkä hieman horjuvammin kuin 1999999:s ja siksi siis helvetin liekit odottavat.

Eikö ole paradoksaalista, että kaikkien tekojen anteeksiantamiseksi pitää tehdä, eli uskoa anteeksiantamiseen? Silloinhan armo ei ole ilmaista vaan ansaittua. Ei tosin teoilla vaan uskolla.

Ja siis minusta silloin ainoa, joka ANSAITSEE tämän kristityn arvonimen, on Jeesus, sillä jos hän oli Jumalan poika, niin hän tiesi sen ja minusta jos kristillisyyttä ruvetaan arvioimaan uskon vahvuuden mukaan, niin silloin ainoa, kuka oikeasti todella läpäisi tuon kristillisyyden seulan, oli Jeesus, sillä hän tiesi eikä voinut siis epäröidä. Siksi minusta kristittyjä on maailmassa ollut tasan yksi kappale, jos uskon laatua ruvetaan arvioimaan. Jos Jeesus oli Jumalan poika, hän painii ihan eri liigassa kuin "toiseksi tullut" uskon määrässä ja on siksi täysin vertailukelvoton tämän "toiseksi tulleen" kanssa. Puhumattakaan siitä kolmanneksi tai 30000000000000000000000000000000:ksi tulleesta.

Ainoa, mitä tarkoitan, on se, että tuollaiset laskelmat ovat ihan p:stä ja syvältä sieltä, koska ne pyrkivät pistämään minua tai sinua tuomarin paikalle, joka ei meille kuulu. Me emme tiedä ja kovin harvoin uskommekaan siihen mihin haluaisimme, enintään toivomme. Ja se ei haittaa, sillä me olemme ihmisiä, joiden ei tarvitsekaan tietää, joiden ei alunperin kuulunutkaan tietää. Korkeintaan toivoa. Siinä on armo.Ehkä armon avulla jopa se 300000000000000000000000000000000000:ksi tullut saa kerrankin luvan olla oma itsensä ilman, että joku hänet siitä tuomitsee.

Älkää siis missään nimessä koskaan uskoko tuollaisia laskelmia.
Otsikko: Kun kristityn...
Kirjoitti: Kalistaja - 14.10.06 - klo:02:26
Kun kristityn on nimi mulla, tee siksi minut todella... Eikös joku juttu mene noin? En minä oikein noista luvuista, tällaisissa asioissa, se on paljon selvempää jos peli päättyy: HIFK - Tappara: 3-1.
Otsikko: kristittyjen määrä
Kirjoitti: Pena - 14.10.06 - klo:08:10
Välillä tuntuukin, että käännytyskristityt puhuvatkin urheilutuloksista turnauksessa Jeesus vastaan maailma. Montako sielua tänään voitettiin Herralle tai montako menetettiin maailmalle?
Joku Suomessa vieraillut tähtievankelista kehui jättäneensä pienen seurakuntapahasen hoidon jossain slummin nurkassa siirtyessään saarnaamaan tuhansille jalkapallostadioneilla. Hän piti sitä Jumalan ihmeenä. Minusta se oli heitteillejättö.
Otsikko: kristittyjen määrä
Kirjoitti: seppos - 15.10.06 - klo:21:20
Olin nuorena Kalevi Lehtisen kurssilla, jossa hän käski jokaisen tilaisuuden jälkeen kysyä montko tuli tänään uskoon ja kirjoitaa sen vihkoon ylös (mitäköhän varten?? Oli Kalevilla kehno Jumala, kun se ei osannut itse laskea) Tulin pahoinvoivaksi hengellisesti ja jätin kurssin kesken.
Otsikko: kristittyjen määrä
Kirjoitti: juhani - 16.10.06 - klo:15:59
sepposille "Herraa hyvää kiittäkää....
Otsikko: kristittyjen määrä
Kirjoitti: Pena - 17.10.06 - klo:17:24
Kalevin 'kehnosta Jumalasta' vielä sen verran, että hän jossain julkisessa keskustelussa lausui jotain näin muotoiltua: "Ellemme me --- niin Jumala ei voi..." En muista tarkemmin mistä ihmisen suorituksesta Jumalan mahdollisuudet riippuivat, mutta aika heikolta tuntui ollakseen kaikkivaltiaan töistä kysymys.
Otsikko: kristittyjen määrä
Kirjoitti: tuhepe - 20.10.06 - klo:12:06
Hei kaikki,
tulin hiljan tänne foorumille ja huomasin, että alfasta puhutaan. Olen itse ollut mukana alfassa ja myös seurannut läheltä muutamaa alfaa sen jälkeen. Kokemukset - sekä omat että muiden - ovat olleet voittopuolisesti positiivisia. Alfalaiset ovat enimmäkseen kiitelleet juuri sitä, että kurssi on tarjonnut paikan, jossa pääsee puhumaan uskon asioista toisten kanssa. Monet elävät ympäristössä, jossa heillä ei ole toisia uskon asioista kiinnostuneita lähipiirissä ja siksi kaipaavat keskustelukumppaneita. He ovat kertoneet, että alfa-ryhmässä on saanut puhua ja siten myös oppia puhumaan uskosta ja kristittynä elämisestä.

Olin itse alfa-kurssilla ryhmän vetäjänä ja sain siihen myös koulutuksen. Alfa-toiminta alkoi Englannissa erään anglikaanisen kirkon seurakunnan toimintana. He ovat tosiaankin tehneet alfasta "formaatin", joka tarkoittaa, että heillä on siihen lisenssi, ja kun missä tahansa muualla alfaa toteutetaan, pitää sen tapahtua tuon formaatin mukaan - tarkoittaa siis mm. Pyhän Hengen viikonlopun sisällyttämistä kurssiin. Alfoja toteutetaan tänä päivänä maailmalla myös mm. katolisenkin kirkon piirissä.

Meille ryhmän vetäjiksi koulutetuille tähdennettiin sitä, että kurssilla ja ryhmissä ei ole vääriä kysymyksiä ja myös sitä, että kurssilaiset voivat olla hyvin eri vaiheessa omalla uskon tiellään. Avoimuus ja epävarmuus ovat siis ainakin kurssin periaatteiden mukaan sallittuja ja ymmärtääkseni myös toivottuja, jotta keskustelua saataisiin aikaan ja siten myös luottamusta ryhmiin. Se täytyy tunnustaa, että ihan kaikki luennot eivät silläkään kurssilla, jossa olin mukana, olleet ihan omien näkemysteni mukaisia. Näistä näkemyseroista sitten keskustelimme ryhmissä.

Itse ajattelen, että me olemme jokainen omassa vaiheessamme uskon tiellä. Meillä on myös persoonamme mukaan monenlaisia tapoja hahmottaa ja lähestyä uskon asioita ja myös eri ymypyröissä opittuja tapoja puhua niistä. Alfan henkeen kuuluu rohkaista ihmisiä etsimään omaan hengellistä kotiaan. Tärkeintä on, että jokaiselle löytyisi yhteys.

Lämpimin terveisin Tuula
Otsikko: kristittyjen määrä
Kirjoitti: Pena - 20.10.06 - klo:12:52
Nämä erilaiset koulutusmallit ja kurssiohjelmat taitavat olla lajia 'hyvä renki ja huono isäntä'. Alfakin toimii varmaan mainiosti, kunhan se ei luo seurakuntiin alfalaisten sisäpiiriä, joka pitää itseään aidompana ja syvällisempänä kristittyjen joukkona kuin muut.
Tuomasmessusta olen myös huomannut sen, että osana seurakunnan toimintaa se on hieno muoto messulle, mutta on varottava erityisen tuomaskansan syntymistä sen liepeille. Ne, jotka jäävät tällaisten heimojen ulkopuolelle, ymmärtävät helposti olevansa niin pahasti maalistuneita, että jättävät seurakunnan toiminnan lopulta kokonaan.

Tulee tietysti mieleen kiusallinen kysymys herännäisyydestä tässä suhteessa. Miten paljon kunnon tapakristittyjä on saatu 'suruttomina' jättämään hyvän tapansa?
Otsikko: kristittyjen määrä
Kirjoitti: kiviniemi - 22.10.06 - klo:07:54
Olen joutunut siteeraamaan kapelimestari Esa-Pekka Salosta -"Ne jotka väittävät ymmärtävänsä musiikkia, pitäisi hirttää" rinnasten musiikin uskoon HUOM ! EI SALOSTA EIKÄ MINUAKAAN PIDÄ TULKITA KIRJAIN KIRJAIMELTA - Ajatuksena on järjen käytön järjettömyys, eritoten kristillisen vakaamuksen kohdalla - Siinä on lapsenmielisyys kaukana.

Eräässä alfaa muistuttavassa tilaisuudessa olen joutunut heittämään " Ettei ole olennaista se, kuinka hyvin kykenee perustelemaan jonkin puolesta tai vastaan (varsinkaan Raamatun valossa), vaan se kuka lohduttaisi murheista kulkijaa.

Kunhan muutkin Mirjan tapaan uskailtivat sano "ei" tuollaisille tilaisuuksille.


-Karri