Koska sattumoisin kuulun vapaisiin suuntiin, saanen kommentoida nimimerkin "vaivattu sielu" tekstiä, joka käsittele vapaita suuntia.
Vapaissa suunnissa tarjotaan heti parannuksen tekemistä, jos ei toimi juuri siellä omaksutulla tai totutulla tavalla. Poikkeuksia ei sallita.
On siis seurattava tiettyä kaavaa tai rituaalia ja valvonta on tiukka. Hiljaakaan ei saa olla, koska syntyy heti epäilys Jumalasta luopumisesta. Rasittavaa, joka vie ainakin minulta "messut maahan".
Minä olen ollut poikkeus, jota on sallittu ja siedetty. Voi olla, että olen ollut ainut. Minulla on siinä 3 - 4 vuosikymmenen kokemus vapaista suunnista.
Ymmärrän hyvin vaivatun sielun kommentit sen kokemuksen mukaan, mitä minulla vapaista suunnista on.
Minusta tuntuu siltä, että mitä pienempi ja syrjäisempi maalaisseurakunta on kyseessä, sitä tiukemmalle moni on joutunut.
Mitä suurempi kaupunki ja suurempi seurakunta, sitä helpommalla on päässyt.
Myös aika on muuttanut vapaita suuntia mielestäni.
Kun vertaan 70- luvun julistusta tämän päivän julistukseen, eroa on kuin yöllä ja päivällä.
Muistan, kuinka vielä ainakin 80- luvulla oli ainakin suomalaisen helluntalaisuuden piirissä kovin painotettu sitä, että ihmisen täytyy kokea jonkinlainen sisäinen varmuus/tunne siitä, että on uskossa. Kovinhan tuo minuakin ahdisti.
(Samaan aikaan tosin aina vakuutettiin, että pelastus ei riipu tunteista.
Olin ulalla: riippuuko se tunteista vaiko ei. Meni kauan aikaa, kunnes asia alkoi pikkiriikkisen verran valjeta.)
Voi olla, että jossain 90-luvun alussa tai 90-luvun puolella tuollaista pelastusvarmuusjulistusta ei enää kuullut suomalaisten saarnaajien suusta. Kun tuollainen uskomus Suomesta poistui, siihen kyllä vielä 2000 -luvun puolellakin saattoi törmätä jonkun ulkomalaisen puhujan toimesta.
Eli menneinä aikoina ahdistusmahdollisuus on mielestäni ollut huomattavasti korkeampi, kuin se nyt on.
Kun sitten veraan helluntaiherätyksen piirissä olleita ajatuksia ja opetusta vaikkapa 1900 - luvun ensimmäiseltä ja ensimmäisiltä vuosikymmeniltä vaikkapa -70 -lukuun, on ero valtava. 1900 -luvun alkupuoliskolla on askarreltu sellaisten asioiden parissa, mikä nykyhelluntalaiselta kuulostaa lähinnä vitsiltä.
Erästä profetiakirjaa olen joskus lueskellut. Minusta tuntuu siltä, että se on ehkä vapaiden suuntien piiristä lähtenyt kirja noin 1960 -luvulta. Siihen aikaan Jumala tuntui olevan kovin huolissaan kahvin juonnista.
Vaivattu sielu on siinäkin oikeassa, että tietynlainen äänekkyys on ollut uskovaisuuden merkki.
Tälle uskomukselle on jopa laajalti vapaissa suunnissa naurettu - ja syystä: onhan siinä uskomuksessa joitain huvittavia/hassuja aspekteja mukana.
Minä olen vissiin ollut jonkinlainen poikkeus. Olen ehkä suurimman osan vapaissa suunnissa oloaikani ollut ihmettelijä. Olen ihmetellyt itsekseni ja ääneen erilaisia asioita - arvostellutkin. Ovea ei kuitenkaan ole koskaan minulle osoitettu. En muista, että olisi varsinaisesti uhkailtukaan.
Ainakin menneinä aikoina muistan, että ihmisiin, jotka laulavat laulua "mä vaivainen mato matkamies maan" suhtauduttiin surkutellen ja ylimielisesti.
Vähän samalla tavalla, kuin tätä laulavien piirissä suhtaudutaan vapaisiin suuntiin.
Muistan, kun eräskin saarnaaja sanoi, suunnilleen näin (pitäen kirkossa tapahtuvaa julkista synnintunnustusta turhana):
"
Siellä kirkossa ihminen tunnustaa olevansa syntinen, mutta jos sitten kirkon menojen jälkeen menee tuolle ihmiselle sanomaan, että sinä olet syntinen ihminen, suuttuu tämä äsken itsensä syntiseksi tunnustanut henkilö tällaista kommenttia.
"
Tällä saarnaaja halusi kait kertoa, että jos ihminen suuttuu tuollaisesta, ei hän oikeasti ole itseään syntisenä pitänytkään, kunhan vain tavan vuoksi on tunnustanut.
Noh, tuo oli tuon saarnaajan mielipide.
Eihän kukaan esim. Körttifoorumillakaan itsensä syntiseksi sanova siitä suutu, jos joku toinen sattuu sanomaan tätä sunnustajaa syntiseksi.
Ja miksi suuttuiskaan: kuka nyt tosiasioista suuttuu.
Ajat ovat muuttuneet. Välillä seurailen herätysliikkeemme painotuotteita.
Siellä harrastetaan välillä railakastakin itsekritiikkiä - oikein olen siitä iloisesti yllättynyt.
Poika rupesi itkemään, jatkanen tästä myöhemmin.
