Kun minä olin lapsi niin...

[Riitta-mummi]

Maailma oli sodassa ja sitten pulassa siitä toipuessaan. Isillä oli työtä kun sodan tuhoja korjattiin niin kotimaassa kuin maailmalla. Teollisuus tuotti ja vienti veti.

Äidit olivat yleensä kotiäitejä. Oli tietenkin virkanaisia, kuten opettajia, pankkineitejä, jonkin verran jo lääkäreitäkin. Hoitajat olivat kaikki naisia, samoin tarjoilijat.

Sitä ostettiin ja sitä laitettiin mihin oli varaa ja mihin saatiin tarpeet.

Koulussa oli kivaa, silloin ei juurikaan kiusattu. Pojat toki nahistelivat keskenään.

Kulkuvälineinä olivat omat jalat, polkupyörät, hevoset, linja-autot, junat , laivat ja pirssit.
Ulkomailla ei käyty, kotimaassakin vain sukulaisissa. Häät, hautajaiset niissä käytiin, vieraamissakin. Kirkossa käytiin jos kyyti saatiin.

Tässä Pinterest kokoelmani aiheesta Koti-ikävää !

https://fi.pinterest.com/pankkirouva/koti-ik%C3%A4v%C3%A4-homesick/

Olen koonnut esineistön joka on tullut tavalla tai toisella tutuksi. Viipuria en ole nähnyt. Isä asui Viipurissa, mutta se menetettiin 1944.

[Riitta-mummi]

Muutimme Lappeenrannasta Orimattilan ( silloisen ) Simolaan, eli nykyiseen Lahden Renkomäkeen vuonna 1947.

Viirpurista oli Starckjohaan Oy Ab henkilökuntaa kaikkien talojen miehet  kadullamme jonka nimi oli silloin Linjatie. Sen se oli kai saanut kun talot rakennettiin melko jyrkän kadun kahtapuolen,ja se katu oli aivan  Imatran Voiman suurten sähkölinjoen lähellä. Johtotie tuli siihen viereen myöhemmin.

Niiden linjojen alla kasvoi lepikkoa ja se antoi mainioita leikkipaikkoja meille kadun lapsille. Olihan meitä melkoinen joukko kymmenessä kaksikerroksisissa taloissa asuneita.
Pienimmät eiivät leikkiporukkoihin kelvanneet, he olivat äitiensä helmoissa kotipihoissa. Mutta me vähän alle- ja yli kouluikäiset keksittiin paljon leikkejä, monenlaisia tosiaan.
Oli piilopettiä, eli kuurupiiloa. Kymmenen tikkua laudalla ja tervepata, sekä Kuka pelkää mustaa miestä. Ne sopivat sen ikäisille ja -kokoisille hyvin. Pelasimme myös neljäämaailia, mutta katu oli siihen liian kapea. Kävimme koulun urheilukentällä palloa lyömässä. Seinäpalloa voi pelata omassa pihassa kuurin eli liirerin seinällä.

Isot pojat rakensivat puujalkoja ja isä teki minullekin. Pidin puujaloilla kävelystä kovasti. Sisällä kodissa kiiperin oviaukon karmeista kiinnipidellen niin porkealle kuin voin mahtua.
Talvella laskettiin 'rojakalla'  mäkeä eli potkupelkat toinen toisensa jalaksien väliin kunaksi. Vauhdin sai sitä kovemman mitä useampi kelkka oli junassa.

Heti alkuun ei ollut muuta luistelumahdollisuutta talvisin kuin hakea jäätyneitä lammikoita. Myöhemmin koulu alkoi jäädyttää urheilukenttää, mutta silloin minä asuin jo Kärkölässä.

Minusta oli mukavaa käydä äidin mukana kylässä, ja etenkin Martoissa. Kokkikurssin päättäjäiset olivat ikimuistoinen ruokajuhla, mutta hauskinta oli äidin kirjoittama kronikka Martoista ruoanlaittoa oppimassa.

Pyhäkoulussa käytiin myös. Opettaja oli oman ekaluokkani ihana Veera Sipilä.Hän sai minut mukaan kulttuurikilpailuihin ja esiintymisiin kirkossa . Niissä meni monta vuotta, ja ne sitten poikivay myöhemmin muutakin.

1948 rakennettiin kadun alapuolen päähän uutta taloa jossa oli myös jokunen hehtaari peltoa. Taloon muutti Raija, joka on yhä ystäväni, pitkäikäisin kaikista.

Heidän talonsa pohjaa kun kaivettiin nousi maan uumenista kivikauden hiomia savikiviä, kuin pieniä harmaita lentäviä lautasia. Mielenkiinto hisoriaan heräsi, vaikka äitini myös sitä herätteli kertomalla Virolahden ihmisistö ja tapahtumista.
Niistä olenkin kertonut muualla.

[öppiäinen]

Milloinkahan koulukiusaaminen keksittiin, kun kyllä sitä jo minun kouluaikoinani 70-luvulla oli?

Lapsuudessani miehillä oli pulisongit. Alkuun oli kammalla taakse vedetty tukka joka pestiin kerran viikossa saunomisen yhteydessä, ja se jäikin vanhojen miesten muodiksi. Nuoremmilla oli mini vogue.    Naisilla oli permanentti (tai papiljotit yön päässä). Pitkä suora tukka oli vain pikkutytöillä ja vanhoilla mummoilla. Nykyäänhän sellainen on teineillä ja nuorilla naisilla. Myös poliiseilla oli hiukset, paitsi jos kaljuuntuivat, ja jos niin tekivätkin niin kaljua peitettiin kampaamalla jäljelle jääneet hiukset siihen peitteeksi. Vielä oli niitä rouvia, jotka eivät yleisissä tiloissa hattua päästään ottaneet. Junassa riisuttiin kyllä turkki naulaan, mutta istuttiin karvalakki päässä, ja odotustiloissa saattoi nähdä samaa.

Ja kaikkialla tupakoitiin. Askartelu oli suosittu harrastus.

Autot olivat peltisiä kotteroita eikä turvavöitä tarvinnut käyttää ihan heti, ja tietenkään ei ollut mitään turvaistuimia ja siellä takapenkillä sai riekkua ihan vapaasti. Ja kyllä sitä sitten liikenteessä kuoltiinkin. Tietysti myös autossa tupakoitiin.

Niin joo, lapsuuteni taisi sattua siihen aikaan, kun aikuiset eivät pyöräilleet muuta kuin maaseudulla ja tietysti armeijan ns. munamankeleilla. Polkupyörä oli vähän sellainen lasten kulkuväline vain. Nythän sillä taas kulkee aikuiset työmatkojaan, ja ennen lapsuuttani oli sellainen aika myös.

Ja tupakkaan vielä palatakseni, sitähän myytiin lapsillekin. Minua kyllä nolotti sen kerran, kun jouduin sitä isälleni kioskilta ostamaan. Lähiömme metsiköissä kovikset sulattivat aivojaan imppaamalla liimoja ja tinneriä. Niitäkin sai ostaa kuka vain. Minä ostin niihin askarteluharrastuksiini, eikä se nolottanut yhtään.

Oli kouluhammasläääri ja reikiä, eikä se tietenkään puuduttanut. 

[Riitta-mummi]

Hei, huisin kivaa kun innostuit aiheesta, Selvää kuvausta ehkä 60-luvun lopulta tai 70-luvun alusta,

Kun minä keräsin Armi Kuuselan ja myöhemmin filmitähtien kuvia, liimasin ne keitetyllä perunalla vanhoihin Seura-lehtiin.

Valkoisesta kynttilästä kun sulatti talia esim. Hesarin sarjakuvin päälle sai 'siirtokuvia'.Painomuste tarttui taliin.

Koulussa harrastettiin toisten tyttöjen kanssa sellaista että nypittiin villapaidoista irti villaa ja sitten se vanutettiin erivärisiksi laatoiksi jotka prässättiin kirjojen välissä.

Halvat oliat sota-ajan lasten huvit.

Muistan kuinka ihmeellinen oli ensimmäinen palanen muovia. Raijan yläkerran tytön sadetakista oli irronnut palasia, ruskeita kuin suklaa. Ai että ne oli aarteita.

Minun ensimmäinen polkupyöräni oli venäläinen. Muita ei ollut saatavana. Se oli kirkkaan turkoosi, aito ryssänvärinen siis. Kamalan raskas se oli. Käsijarruna oli paksut kumiset palaset jotka vähänen vauhtia taannutti.

Kävin sillä kyllä kissanpennun itselleni hakemassa >Venetsiasta saakka. En nnyt tietenkään Italista, vaan Orimattilan Venetsiasta, joka oli kylä Paskurinojan varessa.
Kiva keksintö antaa nimi joka on yhä sillä .

Myös Yli-Mäkelän isoa sonnia jota pidettiin navetan takana paksujen rautakaiteiden takana, kävin moikkaamassa. Siis, sen takia sinne ajoin kun sen aidan vieressä kasvoi ihana ruusupensas, ja siitä kävin terälehtiä noukkimaassa hajuveden tekooni.

...
Jatkaa juttua...

[Riitta-mummi]

Silloin vielä, lapsuuden jälkeen ei tullut teini-ikä vaan nuoruus. Olin kyllä täysi lapsi lähes rippikouluikään asti. Silloin yleensä oltiin.
Käytiin koulua ja kyläiltiin sukulaisissa ja joskus luokkatoverin luona , kun kutsuttiin. Missään ei hengailtu. Kaupugeissakaan ei ollut muita sisätiloja 'hengailuun' kuin urhelusalit ja muut harrastetilat.
Olin 11-vuotias kun muutimme Kärkölän Järvelään. Ero entisestä karjalaisyhteisöstä ei liian rajusti muuttunut kun naaprissa asuivat kirvulaiset naiset perheineen.

Nyt tutustuin Leenaan, joka oli läheisin ystäväni aina kuolemaansa viisi vuotta sitten.

Leena-muistoihin kuuluvat käynnit viikottain elokuvissa. Järvelässä on yhkin se pieni yksityinen elokuvateatteri joka silloin oli suosikkikohde meillä numero yksi.
Kotimaisia oli sen ikäisenä kiva katsoa. PekkaPuupää ja Pätkä naurattivat hölmöilyineen. Ja kuinka voi olla pelottava se Lumimieskin !

Kesällä teimme uimareissut Valkjärvelle, joka olikin ainoa järvi lähistöllä. Kivaa oli se että se oli isän kotipitäjän kaima. Taitaa Valkjärvi olla yleisimpiä järvien nimistä.

Jalkamatkaa rantaan tuli pellonpientareita pitkin liki kilometri. Loppupäässä oli lehtometsää jossa kasveista innostuneena löysin mm. valkolehdokkeja. Muisto on myös sellainen että kevään tulvissa rantametsän kosteikoissa näimme ankeriaan.
Miksi se siellä oli, ei tultu tietämään.

Myöhemmin käytiin kunnan laittamassa yleisessä uimarannassa saman järven koillipäässä. vieressä oli seurakunnan leirikeskus ranta-Vaahala.

jatkuu...

[Riitta-mummi]

Junalla kulkeminen tuli entistäkin tutummaksi. Aiemmin matkustimme pidempiä matkoja sukulaisiin junilla, mutta nyt se tuli minulle koulukäynnin ja sittemmin työhön kulkemisen takia tutuksi seitsemän vuoden ajan.

Junia oli monenlaisia.  Vanhimmat kolmannen luokan vaunut höyryveturin perässä olivat vaatimattomin puisin penkein varustettuja , haisevia jossa seinillä luki Spotta ej po golvet ! En muista nähneeni junassa sellaista valkoista emaloitua sylkyastiaa joita esim. sairaaloissa oli. Käymälät olivat aika kamalia, mutta pakollisia  paikkoja tarpeessa.

Sitten oli topattuja istuimiakin, etenin pikajunissa jotka nekin pydähtyivät Järvelän asemalla. Ne eivät olleen niitä hienoimpia II-luokan vaunuja silti. Ne olivat vauraamille matkustajille tarkoitettuja.

Höyryjunien vähitellen poistuttua paikallisjunina, tulivat ensin puna-harmaat dieseljunat. Ne olivat aika kivat matkustaa. Sisään- ja ulosmeno oli helpompaa matalampien vaunujen vuoksi eikä kolkkaavia vaunusiltoja enää ollut.

Lättähatut olivat niitä viimeisiä työmatkoneni taittajia. Hiukan heiluvaisia ja ahtaita ne olivat edellisiin verrattuna.  Nättejä junia ne olivat, ja elävät aikansa muistikuvissa, kuten elokuvissa yhä.

Kyllä Järvelästä Lahteen pääsi linja-autollakin, mutta matka oli puolet pidempi teiden kierrellessä monet kylät. Aikaa kului tuplaten, eikä linja-auto kulkenut kolupaikkakunnalle Oittiin lainkaan.
Linja-autoista sain tarpeekseni Hamina-Virojoki välillä kun silloin ajettiin vielä museotietä Klamilan, Ala-Pihlajan ja Pyterlahden kautta.

[Pena]

Lapsuuteni juna oli lounaisafrikkalainen kapearaiteinen juna, jossa oli makuuvaunukin.
https://encrypted-tbn0.gstatic.com/images?q=tbn:ANd9GcQekjA_iiF_fgxADxwMjyNnLI9tKQdFfC6JIA&usqp=CAU

[Riitta-mummi]

Kouluaineista minua kiinnostivat uskonto, äidinkieli, kuvaamataide, historia ja luonnontiede eli maantieto ja kasvioppi.

Kielet ja matematiikka eivät ole 'minun juttuni' vaikka englannin olen wikipedia, YouTuben ja työväenopiston tuntien avulla oppinutkin.

Nämä kaikki , ja paljon muita elämän alueita on nyt ' kirjoissa ja kansissa'
 minulla Pinterestissä.
Värkkään näitä kirjoituksia, muistelmia ja kuvia ajatellen jälkipolviani. Kun itse en ole saanut mielestäni tietää tarpeeksi esivanhemmista ja muistakin sukulaisista, teen sen näin , tallennan Körttifoorumille. Tiedän muutamien vierailevan täällä.
Olisi oikein hyvä jos lukisivat etenkin Seurapalstan kirjoituksia.

Kuvia koulu-aikaisista kasviotauluista>:

https://fi.pinterest.com/pankkirouva/kasvit-plants/vanhat-kasviokuvat/

Sienet ja sammaleet:

https://fi.pinterest.com/pankkirouva/kasvit-plants/sienet-ja-sammalet-ja-iti%C3%B6kasvit/

Hevoset, lehmät ja muut sorkkaeläimet:

https://fi.pinterest.com/pankkirouva/el%C3%A4imet-animals/hevoset-ja-lehm%C3%A4t-ja-muut-kavio-ja-sorkkael%C3%A4imet/

Perhoset ja hyönteiset:

https://fi.pinterest.com/pankkirouva/el%C3%A4imet-animals/perhoset-ja-hy%C3%B6nteiset/

[Viisveisaaja]

Ihmettelen kun olen niin huono sosiaalisissa tilanteissa, vaikka lapsuus oli tyypillistä jenginuoren elämää.

Oli meidän kortteli ja kivisodat.
Kouluaikoina ruotsalaiset vastaan suomenruotsalaiset, sitten muutto Tanskaan ja ensin mamujen jengissä ja sitten tanskalaisten jengissä.

Yhtä porukasta toiseen juoksemista ja sitten seurakunnissa tohon poppooseen ja tohon integroitumista.

Täytyy sanoa, että voisimpa unohtaa lapsuuden ja teinivuodet, niin olisin paljon onnellisempi.

Nykyään kun katsoo maailmaa, niin eipä mikään ole muuttunut.

Ainoa uutuus on jupit ja snobit ja sosiaalinen media, mutta sama touhu taustalla jatkuu.

Ihminen ei kai muutu.

[öppiäinen]

Värkkään näitä kirjoituksia, muistelmia ja kuvia ajatellen jälkipolviani. Kun itse en ole saanut mielestäni tietää tarpeeksi esivanhemmista ja muistakin sukulaisista, teen sen näin , tallennan Körttifoorumille. Tiedän muutamien vierailevan täällä.
Olisi oikein hyvä jos lukisivat etenkin Seurapalstan kirjoituksia.

Sellainen varoituksen sana, että eivät välttämättä täälläkään pysy ikuisesti. Minulla on muutamankin foorumin kanssa käynyt niin, että ylläpito kyllästynyt (tai jossakin tapauksessa jopa yllättäen kuollut), ja alusta on mennyt alta. Ja muutakin arvokasta nettisisältöä on kadonnut tuosta noin vain.

No, Kansalliskirjaston haravakone täältä kuulemma tallentaa jotakin, mutta sitä kautta on vaikea löytää.

[öppiäinen]

Muistan kuinka ihmeellinen oli ensimmäinen palanen muovia. Raijan yläkerran tytön sadetakista oli irronnut palasia, ruskeita kuin suklaa. Ai että ne oli aarteita.

Tämä muoviasia on niitä, joita olisi pitänyt isovanhemmiltani kysyä ennen kuin kuolivat, mutta ei tullut ajoissa mieleen. Eli millaista oli kun se tuli, tai vähitellen alkoi yleistyä. Hehän olivat eläneet nuoruutensa maailmassa, jossa sitä ei ollut. Tai teknisesti oli, koska ensimmäiset muovit kehitettiin jo 1800-luvun puolella, mutta ei sitä ollut jokaisen ympäristö täynnä.

Omissa lapsuusmuistoissani muovi on kyllä jo tukevasti läsnä. Aamiaismuropaketista (Lif tai Puf) löytyi muovinen pikku-ukko tai eläin. Ötököiksi niitä kutsuimme. Minkähän takia edes ostettiin muroja, kun puurokin oli keksitty? Tuo oli ennen kuin olin kouluikäinen. Koululaisena aamiaiseni oli voileipiä.

Pidän kyllä mahdollisena, että niitä muroja oli vain muutama kerta kokeeksi, ja että muistini on myöhemmin tehnyt tepposet ja muuttanut muiston muotoon "niin oli aina". Yhdestä tädistäni minulla on muistikuva, että hänellä olisi "aina" ollut yllään valkoinen pitsiröyhelöllä somistettu paita ja että hän "aina" olisi leiponut täytekakkua. No, näin on saattanut olla yhden kerran, eli isoäitini 60-vuotispäivillä, joiden valokuvissa näkyy tätini tuossa asussa ja se kakku, joka varmasti mieltäni kovasti kiehtoi. Eli yksi iso vaikutuksen tehnyt tilanne on saanut "aina"-mittasuhteet. En muutenkaan täysin luota muistiini edes vanhojen asioiden suhteen (uusista puhumattakaan).

[öppiäinen]

Lättähatut olivat niitä viimeisiä työmatkoneni taittajia. Hiukan heiluvaisia ja ahtaita ne olivat edellisiin verrattuna.  Nättejä junia ne olivat, ja elävät aikansa muistikuvissa, kuten elokuvissa yhä.

Museorautatieyhdistys taitaa edelleen järjestää lättähattumatkoja kesäisin.

Lättähattuun liittyy muistoja ajoilta, kun (kohtalaisen nuorena jo) rupesin matkustamaan omin päin. Lapsuudessani mentiin kyllä autolla. Pisin lättähattumatkani oli seitsemän tuntia Joensuusta Ouluun. Onneksi tykkäsin junassa istumisesta.

Mutta onkos porkkanajunalla matkustaneita?

[Viisveisaaja]

Mä muistan ensimmäisen mustavalko telkkarin kun tuli kotiin.

Sitä tuli ihmeteltyä ja seurattua tarkasti.
Muistaakseni ruuvailin takakannen auki ja virittelin sitä ja faija sai sitten hepulin.

Puhelin oli toinen kun taisin hajoittaa atomeiksi, eli purin sitä ja tutkin kovasti.