Jännä ja niin inhimillinen ilmiö tuo pyrkimys hyvään julkisuuskuvaan.
Muistan, kun aktiivisemmin olin helluntalaisuuden piirissä, niin meille oli tärkeää se, että meistä on hyvä kuva ja meistä ajatellaan kauniisti ja siinä mielessä oikein, kuin me oikean ajattelutavan ajattelimme olevan.
En varmaan tunne yhtään järjestöä (ainakaan uskonnollisella rintamalla), jolle oma julkisuuskuva ei olisi tärkeä.
Henkilökohtainen näkemykseni on se, että alatielle ei kuulu oman maineen varjeleminen ja panostaminen siihen, että oma julkisuuskuva olisi meidän mielestämme oikea, eli siis hyvä. Se on ylätien järjestöjen tapa. Ylätiellä korostetaan omaa itseään ja oman järjestön hyvyyttä ja ollaan tarkkoja siitä, että "meistä ei ole mitään negatiivistä julkisuudessa liikkeellä": mehän ollaan kuitenkin oikeasti niin hyviä, että negatiivinen huhu on pääsääntöisesti disinformaatiota.
En toki missään määrin edellytä heränneiltä(kään), että poikkeaisivat muista tässä asiassa.
Kuulin eräästä munkista tarinan, joka meni suunnilleen näin.
Joku nainen tuli luostariin pienen lapsen kanssa.
Nainen huusi vihaisesti eräälle tietylle munkille (kutsuttakoon häntä Sergeiksi) kaikkien munkkien kuullen, että "tuon sinulle tämän rakkautemme hedelmän".
Munkkiveljetölle selvisi, että tuo arvostettu munkki oli langennut lapsentekoon tuon naisen kanssa.
Sergei ei nostanut numeroa tuosta naisen näyttävästä sisääntulosta luostariin.
Sergei otti lapsen ja kasvatti hänestä luostarissa kunnon kansalaisen.
Sergein asema oli tuon lapsiasian jälkeen olla halveksittu hylkiö luostarissa.
Sergei ei valittanut vaan suostui kohtaloonsa.
Aikaa kului.
Lapsi kasvoi aikuiseksi.
Sergei oli jo vanha mies.
Eräänä päivänä luostariin tuli vanhahko naisihminen.
Hän tuli pyytämään anteeksi kauan kauan sitten tekemäänsä syntiä.
Nainen kertoi, että joskua kauan sitten hän toi luostariin lapsensa, jonka hän oli saanut jonkun syrjähypyn tuloksena jonkun henkilön kanssa, jota luostarissa ei tunnettu. Nainen kertoi, että Sergei oli kunnon munkki, eikä ollut langennut naisen kanssa syntiin.
Nainen tiesi Sergein kunnon munkiksi, joka ei alkaisi häntä munaaman missään tilanteessa, josta syystä tämä nainen uskalsi tehdä temppunsa.
Nainen tiesi, että Sergei ei ryhtyisi todistelemaan omaa hyvyyttään, vaan ottaisi lapsen ja hoitaisi lasta.
Sergei oli jättänyt oman kunniansa ylläpidon Jehovan huoleksi.
Sanomattakin on selvää, että Sergein hyljeksitty asema muuttui luostarissa positiiviseen suuntaan.
Löytyykö jostain sellaista uskonnollista järjestöä, joka ei olisi niin tarkka omasta kunniastaan, vaan jättäisi sen Jumalan huoleksi ajatuksella, että Jumala kaikkivaltiaana kiilloittakoon tämän minun korokkeeni niin kiiltäväksi, että kaikki sen näkevät, mikäli haluaa killoittaa ja silloin, kun Hän sen haluaa kiilloittaa?
