"Kuopassaan kyyröttelevä sotamies oli ehkä köyhä mies. Hän ei ehkä omistanut palaakaan tuollaista peltoa, jota pommit nyt repivät, ei huoneita, jotka nyt pirstoutuivat ja paloivat poroksi, eikä metsääkään, josta vihollisen tykkien suutulet nyt pursuilivat. Ja kuitenkin tämä oli hänen maansa. Täällä hän oli kasvanut, täällä taistellut leipäpalasestaan. Hänelle paahtoi kesän aurinko ja loisti talven lumi, hänelle viheriöitsi maa ja humisi metsä tuulessa. Hänen maansa. Täällä kuului suomalainen sana, sattuva suomalainen sana, joka iskee suoraan sydämeen. Kaikki he olivat täällä, koko kansa, ja kantoivat suomalaisen rodun kuormaa. Isänmaa -- se oli liian korea sana, jota hän ei ollut koskaan käyttänyt eikä sitä nytkään kuullu hänen huuliltaan. Mutta syvällä hänessä asui tunne, että hän oli tämän maan rintaperillisiä. Olisiko hän muuten kestänytkään pakkasta ja tykkitulen paahdetta, kyyhöttänyt sitkeästi kuopassaan silmät valvomisesta punaisina.
Vieras lieska voi leimahtaa vastapäiseltä vaaralta, mutta pakkasen rasahdus sanoi: sinun maasi... Käydä miten käydä: te täällä kuitenkin asutte, Suomen rotu..."
