Entäpä jos joku Kyöstiä arvostava ottaa tästä mallia eli pari kummilasta ja, mokoma ruoja, tuntee vielä itsensä hyväksi ihmiseksi.
Epäilemättä on niinkin kehittyneitä ihmisiä, jotka antavat (tai muuten edistävät vähäosaisten hyvinvointia) pyyteettömästi ja salassa eivätkä odota tai toivo sen paremmin tämän- kuin tuonpuoleistakaan palkkiota eivätkä tunne itseään avustamisen takia vähän paremmaksi ihmiseksi. Ja sitten on meitä muita. Jos hätä on tarpeeksi suuri, avun saajan kannalta on yksi hailee, mitä hyväosainen avustuksen lähettäjä on mielessään pohtinut tai miten avustaja hahmottaa toimintansa teologisessa ja pelastusteoreettisessa katsannossa.
Ihan mukava tunne, että minut huomattiin.
Kuten Raamattu sanoo, tämä on sitä, että "sai palkkansa (viittaan tähän kummilapsiasiaan) täällä ajassa, eikä enää tuonpuoleisessa."
Joku hurskas kilvoittelija varmaan jakaa oman palkkansa minun kanssani tuonpuoleisen hyvässä osastossa, mikäli sinne pääsen.
Haluan vielä painottaa tuota mt:n huomiota siitä, että avun vastaanottajalle on täysin samantekevää, mitkä auttajan motiivit ovat olleet.
Hänelle merkitsee vain se, että hän sai avun ja mahdollisesti alämä saa avun ansiosta jatkua.
Hän on varmaan myös kiitollinen avun antajalle, vaikka apu olisi annettu "väärillä" motiiveilla.
Aika ajoin törmään ajatusmaailmaan, jossa ajatellaan, että
jos-ei-pysty-auttamaan-oikeilla-motiiveilla-on-parempi-jättää-auttamatta.
Tämä on mielestäni eräs itsekäs tapa ajatella. Siinähän ajatuksena on se, että koska en pysty auttamaan "oikeilla" motiiveilla, en saisi palkkaa, jos nyt auttaisin, joten jätän auttamatta.
Itse sanoisin niin, että on samantekevää, mitkä omat motiivit ovat. Tärkeintä olisi, että auttaisi ihmisiä.
Toinen asia, johon myös olen usein törmännyt on salassa antamisen hyveellistäminen.
Seuraavaxi kristisoin tätä piirrettä ja myös perustelen kantani, miksi se mielestäni ei ole kovin suuri hyve.
(
Toki tiedän, mitä Raamattu sanoo salassa antamisesta. Voi olla, että yleinen tulkinta Raamatun "salassa antamisesta" on puutteellinen ja yksipuolinen.
Ei tästä raamtuntulkinta-asiasta tällä erää sen enempää.
)
Tosiasia 1: Auttamis-ideologian päämäärä mielestäni pitäisi olla se, että mahdollisimman moni avuntarvitsija saisi avun.
Fakta 2: Ihminen on senkaltainen olio, että esimerkki vaikuttaa ihmiseen.
Jos annan salassa, joku saa avun. Lopputulos oli siis hyvä.
Jos kerron julkisesti esim. että autan sitä-ja-sitä -järjestöä tai teen tätä-ja-tuota auttamistoiminnetta tästä seuraa seuraavia erilaisia etuja.
Esimerkin voimasta jotkut muutkin heräävät huomaamaan, että maailmassa on valtava avun tarve ja jos joku muukin on mukana, niin menempä minäkin mukaan.
Edellisestä seuraa ketjureaktio: ehkä osa uusista auttajista myös toitottaa torveaan tekemisistään ja näin entistä useampi saa avun.
Hyvää on myös se, että joudun ehkä salassa antajien (sekä niiden, jotka eivät anna) arvostelun kohteeksi - joka on omiaan kasvattamaan nöyryyttä.
Humanitääriset järjestöt joutuvat käyttämään rahaa mainontaan.
Mainos on siis rahanarvoista tavaraa. Olisi siis hyvä, että osa mainonnasta suoritettaisiin talkootöinä, eli avun antajat tulisivat esiin antaen esimerkkiä muille.
Toki ymmärrän, että julkinen antaminen on noloa ja julkinen antaja voi kokea olonsa kiusaantuneeksi.
Vaan mitalin toinen puoli on se, että avun tarve on sen verran suuri, että anneilla ja toimintatavoilla emme pysty koko avun tarvetta tyydyttämään.
Koska näin on, kannattaa harkita, että olisiko mahdollista, että kurjuudesssa elävien ihmisten tähden vähän luopuisimme omasta kunniastamme.
Loppuun korostan, että ihmiset ovat erilaisia. Jos on ujo tai muutenkaan ei pysty auttamisestaan puhumaan, on toki lupa olla siitä puhumatta.
Ja jos joku ei auta ollenkaan, siihenkin on lupa, koska ei ole maailmassa sellaista tahoa, joka pakottaa ihmistä auttamaan (muutamia poikkeuksia lukuunottamatta).
