No, jos ta<rkkoja ollaan ja nipotetaan niin runo on metafora. Samalla tavoin nuo ilmaukset ovat metaforia. Mutta usein etenkin nykylyriikka on jo niin metaforallista, että joskus tuntuu... että jos mie herätän tuon tekijän seuraavana aamuna ja kysyn mitä täs sanotaan niin ei se tiijä itekkään.
Aina tulisi puhua sen verran selkokielisesti että kuulijalle voisi tarjota tilalle vaikka toisen metaforan... mieleen tulee se egyptiläinen eunukki joka luki sitä Jesajan kirjaa, eikä ymmärtänyt mitään. Filippus selitti, ja sitten hän käsitti: Katso, tässä on vettä... onko mitään mikä estäisi kastamasta minua?
Kaita tie on metafora, tietysti, mutta kun se tulisi osata selittää! Eihän kai kukaan ajattele että kulkee kaitaa tietä jos on jakaus sivulla? Tai ei jakele traktaatteja ihmisille kadulla? Tai omista uskonvarmuutta Kun se on saanut aikain saatossa eri puolilla tätä maata sangen erilaisen sisällön!
Olisko se kaidalla tiellä kulkemista että tiskaisi astiat pikkusiskon vuorolla kun sitä väsyttää ja kyllästyttää koko elämä... eikä se että pakottaa pikkusiskon tiskaamaan isän vuorolla kun isä ei kumminkaan tiskaa... eli olinpa melkoinen lavean tien kulkija jo viidesläisellä kaidalla tiellä, ja nyt sitten... kyllä on toivo vähissä. Epätoivo paljossa, sanoisin.