No, kun kysyttiin, niin yritän vastata. Minusta armollinen Jumala on siinä mielessä kaiken hyväksyvä, että hän on kaiken elämän lähde ja ymmärtää ja tuntee kaiken, minkä on luonut. Kaikki, mitä on, on lähtökohtaisesti hyvää. Synti taas on jonkinlainen vastavoima, sitä on kaikki, joka vie meidät etäämmälle elämän ytimestä, hyvyydestä, rakkaudesta. Se on ikään kuin kudottuna kaikkeen inhimilliseen toimintaan.
Jumalan armo näkyy siinä, että meillä on vapaus toimia parhaan taitomme mukaan siitäkin huolimatta, ettemme voi välttää syntiä. "Älä tee mitään, niin et voi mokata" ei ole kristityn elämänohje. Ennemminkin se on "Menkää ja tehkää" - menkää ja puuhailkaa kaikkea, yrittäkää edes, eläkää elämäänne täydesti, älkää pelätkö, minä olen teidän kanssanne, suojaan ja puolustan, siunaan ja varjelen. Ja kaikkialla, missä ihminen saa kokea yhteyttä toisiin, yhteyttä elämän ytimeen, kokea hyvyyttä, rauhaa ja iloa, siellä Jumala on ja vaikuttaa, kudottuna tuohon samaan elämän kankaaseen. Kadotettu ihminen on kadoksisssa itseltään ja toisilta, tunnistamaton, tyhjä, yksin pimeässä - minua ei niin sanottu kuolemanjälkeinen elämä juuri kiinnosta, sillä kadotus on totta jo täällä, kuten pelastuskin. Jeesus etsii kadonneita. Sv 67.
Jotenkin näin minä sen ymmärrän ja koen.