Körttifoorumi

Keskustelu => Kirjoitelmia ja päiväkirjoja-herännäisyyden hengessä => Aiheen aloitti: Riitta-mummi - 18.07.18 - klo:13:53

Otsikko: Siipirikkous
Kirjoitti: Riitta-mummi - 18.07.18 - klo:13:53
Siipirikko

Isäni käytti joskus itsestään nimeä Siipirikko.Ymmärsin hänen näin selittävän rujoksi käynyttä ulkomuotoaan.

Isä oli nuorena kaunis ja komea mies, kuin filmitähti. Sodan käyneen miehen vauhdikas ja rankka elämä vaati veronsa, isä halvaantui 47-vuotiaana. Hänen kuntoutettiin kyllä työkykyiseksi, mutta pian sattui aamusumuisella työmatkalla  junan kanssa tapaturma josta häne ei jaksanut tai halunnut enää uudestaan Invalidisäätiölle kuntoutukseen. Isä kuoli 60-vuotiaana .

Hän oli ja on minulle yhä rakas, olkoompa muutoin ollut millainen olikaan. Rakkauttaan hän osoitti monin pienin tavoin ja tavaroin.

Isällä olivat myös sodan vammat sielussaan ja ruumiissaan. Hän haavoittui ilmapommituksessa kotipitäjänsä Valkjärven asemalla. Kädessään hän kantoi vaaleaa koivunlehden kokoista ja näköistä arpea, jota lapsena muistan kosketelleeni. Sotapoliisin työstään
, jossa varmasti näki monenlaista surua ja hätää, en muista puhelleemme.

Karjala ja koti Valkjärven Salokyläsä Mutajoen laaksossa oli palteineen ja ahteineen  se sijaan usein esillä. Käynneistään pähkinä- ja sienimetsällä hän kertoili .

Karjalan kaipuu on minussakin olemassa, kai veren perimänä.

Meissä lapsissakin on ollut ' siipivikaa' . Oikein korkealle emme ole kyenneet lentämään.Veljelleni osui kova osa jota hänen oli vaikea
jaksaa kantaa, vaikeasti vammainen ainut lapsi. Muutakin oli, ja niin hänkin kuoli 56-vuotiaana, oman käden kautta.

On minullakin elämässä ollut monia törmäyksiä. Yksi suurempi rikkoi minussa paljon. En saa uudistettua luottamusta kun se meni. Tässä asiassa on vieläkin ' ontumista'. Sairauksia en lue onnettomuuksiksi kohdallani. Päinvastoin jopa.

Meillä jokaisella on siipemme, jotka toisilla kestävät, toisilla katkaistaan. Miten kullakin. Tarkoituksella, luulen.

Siipirikkonakin voi elää. Siitä todistaa Hella Wuoljoki kirjassaan Niskavuoren Heta.
Akusti rakasti siipirikkoa, vaikka lapset olivat Hetan kanssa.

Kun siiven tynkää särkee, Jumala tietää sen ja auttaa kun sen aika on.
Otsikko: Vs: Siipirikkous
Kirjoitti: 1944 - 19.07.18 - klo:13:51
On hyvä, että tämä osio avautuisi mahdollisimman monelle kirjoittajalle. Edellinen sukupolvi meistä kantoi kovan osan, mutta aina joukkoon tulee myöhempien aikojen siipirikkojakin kuten sait asiallisesti kirjoittaa. Kaikki syntyneet ovat arvokkaan osan ansaisevia kansalaisiamme. Perheissämme on hyväksyttävä samanlainen kuolema. Kaikelle on syynsä ja me emme voi olla muita kuin matkalle siunaajia. Siellä he ovat jo valmiina meita odottamassa.
Otsikko: Vs: Siipirikkous
Kirjoitti: Riitta-mummi - 19.07.18 - klo:15:36
Kiitos että otit kantaa. Nimenomaan etämä ei ollut kertomus vain minun perheeni siipi-vioista, vaan uskon monien kokeneen samaa ja kovempaakin.

Sana Siipirikko tuli minulle unessa eteen pari yötä sitten. Sitten kyselin lupaa kirjoittaa sekä itseltäni, että Häneltä joka kipumme antaa ja kantaa.

Avointa ja yleistä keskustelua toivonkin. 
Otsikko: Vs: Siipirikkous
Kirjoitti: onnellinen_vaeltaja - 26.07.18 - klo:22:09
Luin foorumia ja samalla kuuntelin körttiseurojen puhetta:
https://www.youtube.com/watch?v=XLZ985HKhW8

37 minuutin kohdalla juuri tästä asiasta, "elämältä menee turva ja pohja. .... suojeleva enkeli on haavoittunut... "