Oli pakko käydä facebookissa pari päivää sitten.
Mitä näenkään. Tiedotuksen, että olen ottanut kantaa Hesarissa kuolinpilleriin! Kuulkaa --- minulla ei ole mitään muistikuvaa tällaisesta, ja teksti on liian asiallinen ollakseen hämärätilassa kirjoitettua. Sen sijaan muuan seurakuntalehti tahtoi tehdä erään kirjani teemoista jutun. No
arvaatte, oli tohkeissaan. Minä halusin tarkistaa jutun ennen julkaisua.
Siinä ei ollut riviäkään, ei sanaakaan
Dosentista, joka pani asian erittäin pahakseen ja murjotti pitkään.
Koko juttu käsittelikin minua. Ja ihan silkkoa sisältä, koska aina kun toimittaja yritti kysyä minusta, minä käänsin puheen Dosenttiin! Ei minussa ole mitään kertomisen arvoista, hyvänen aika sentään!
pettyi syvästi. Minä soitin sinne ja sanoin ettei sitä saa julkaista. Eivät julkaisseet. Mutta se pätkä jonka sanotaan olleen Hesarissa on sanasta sanaan siitä haastattelusta. Neljännellä tunnilla aloin väsyä ja minulta lipesi mielipide. Alkaakjo minun muistini pettää? Kuinka noin voi käydä?
