Kaikki muu kuin ilosanoma Jeesuksesta on tuthaa. Nykyaikaan kirkkokin haluaa vedota tunteisiin. Niillä kilpaillaan erinäisten maallisten viihdykkeiden kanssa.
Tulee mieleen Paavalin ajatus siitä, että hän haluaa lukea kaiken roskaksi Kristuksen tuntemisen rinnalla.
Aika nasevasti kiteytetty tuo "kilpaillaan erinäisten maallisten viihdykkeiden kanssa". Minustakin näyttää siltä, että tuo on hyvin yleistä. Ei ilmeisesti itsekään uskota kristillisen kirkon ydinsanomaan.
Lapsille turvallinen iltarukous riittää pitkään. Kun lapsi alkaa itse kysellä Jeesuksesta voi tuttu ja turvallinen aikuinen alkaa kertoa lisää. Ennen se oli automaattisesti pyhäkoulu.
Minun mielestäni iltarukous yksistään ei riitä. Turvallinen iltarukous on toki äärimmäisen tärkeä osa kristillistä kasvatusta.
Minun mielestäni Jeesuksesta / Jumalasta tulee kertoa lapsille pävittäin vauvasta asti, odottamatta, että lapsi ensin alkaisi kyselemään.
Jeesuksesta kertominen (kuten kaikki muukin kertominen) tulee pyrkiä tekemään lapsen ikään sopivalla tavalla.
Pyhäkoulu on hyvä lisä lapsen kristillistä kasvatusta.
Raamatun esilläpitämiseen voisi ottaa vihjettä vaikkapa tästä:
5. Moos 11:
"
Painakaa siis nämä minun sanani sydämeenne ja mieleenne ja sitokaa ne merkiksi käteenne, ja ne olkoot muistolauseena otsallanne;
ja opettakaa ne lapsillenne, niin että puhut niistä kotona istuessasi ja tietä käydessäsi, maata pannessasi ja ylös noustessasi.
Ja kirjoita ne talosi pihtipieliin ja portteihisi
"
On varsin raamatullinen tapa tuoda lapset Jeesuksen luokse. Jeesus jopa sanoikin, että "Sallikaa lasten tulla minun tyköni, älkääkä estäkö heitä."
Jeesus ei ole enää luonamme ruumiillisessa muodossa. Nykyään Jeesus on luonamme Sanan muodossa.
(Älköön Pena pahastuko, vaikka käytin isoa S-kirjainta).
Lapsen tuominen Jeesuksen luo on sama, kuin lapsen tuominen Sanan ääreen.
Sanan piilossa pitäminen on lapsen estämistä.
Jumala puhuu Sanassaan, sieltä Jumalan voi löytää.