Kopioin tähän lääkärin kautta tuleen viestin.
Tyyppi I diabetes ja vähähiilihydraattinen ruokavalio
Minun todettiin sairastavan nuoruusiän diabetestä 27 vuotiaana. Ylioppilaiden Terveydenhuoltosäätiön rutiinitarkastuksessa sokeriarvojeni havaittiin olevan pilvissä ja minut passitettiin saman tien HYKSiin osastolle. Aiemmin perusterveelle nuorelle miehelle (suora lainaus diagnosista) alkoi uudenlainen aika.
Hoito HYKSissä oli ensiluokkaista. Hoitava lääkäri, Timo Sane oli selvillä alan tutkimuksesta ja insuliinihoitojen kehityksestä. Kuultuaan hyvin amatöörimäisestä jalkapalloharrastuksestani hän kehoitti minua olemaan huolehtimatta, sillä Veikkausliigassakin pelasi tuolloin pari kohtalontoveria. Kaikin puolin kohtelu oli rohkaisevaa, jopa vaimolleni tarjottiin neuvotteluaikaa, mikäli hän olisi sitä halunnut. Tärkein ohjeistus oli tarkkailla sokeriarvoja. Diabeteshoitaja sanoi minusta tulevan ajan kuluessa tautini paras asiantuntija. Hän ei ollut väärässä
Minut kotiutettiin parin osastopäivän jälkeen. Hyvästelin vierustoverini ja vaihdoin sairaalan ruskean, virttyneen pyjaman ja hirveän kylpytakin siviilivaatteisiin. Kontrollissa piti silti käydä aluksi päivittäin ja myöhemmin insuliinin alkaessa purra harvemmin. Sain luvan palata kesätyöpaikkaani. Rakennusmiehet, siis työtoverini ihmettelevät kuinka hippi voi piikitellä julkisesti. Piikittelin sanallisesti takaisin. Oli pakko oppia elämään diabeteksen kanssa.
Vuodet kuluivat piikit ja sokerimittari taskussa. Siellä ne ovat kaiketi lopun elämääni. Kävin vuosihuollossa mittauttauttamassa veriarvoja ja labratulokset olivat aina kohtuullisia. Minulla ei ole koskaan ollut merkittävää ylipainoa ja ruumiinrakenteeltani olen enemmän atleetti kuin kotletti. Lievän dipsomanian lisäksi minulla ei juuri ole paheita. Kaljan juominen ei tietenkään ole suositeltavaa diabeetikolle, mutta totesin jo varhain muiden huvitteluaineiden olevan paljon sopimattomampia minulle.
Viitisen vuotta sitten Isäni alkoi puhua, suorastaan saarnata hiilihydraatittomasta ruoasta ja sen terveysvaikutuksista. Isäni on lääketietieteen ja kirurgian tohtori, jolla on tapana kaivaa esiin vaikka Niilin lähteet, mikäli on tarpeen. Lisäksi hän on myös käytännön mies ja ns. jätkälääkäri. Itsepäisen miehen luennot alkoivat ärsyttää. Koskivathan ne mielestäni enemmän obesiaa, tyyppi II diabetesta ja muita geriatrisia sairauksia, joiden hoitoon hän oli joutunut antamaan neuvoja eläköidyttyään Espanjaan. Kansanterveyslaitos sai täyslaidallisia tämän tästä. Suomalainen ravintopyramidi hiilihydraattisuosituksineen oli täysin tuomittava, minkä kansainväliset tutkimukset jo osoittivat, Pohjois-Karjala projekti oli suuri huijaus ja herraties mitä kritiikkiä löytyi, vaikka tarkoitus oli keskustella arkisista aiheista harvoin tavatessamme.
Isäni tavoin minäkin olen jääräpää. Sairastuessani hinguin kotiin vaimoni viereen vaikka huonetoverini Tarmo Manni olisi kernaasti halunnut jatkaa shakkiottelujamme. Sain henkilökunnan puhutettua ympäri ja pääsin kotiin. Samalla tavoin halusin tukkia Isäni suun ja osoittaa, kuinka vähähiilihydraattinen ruokavalio on sopimaton tyyppi I diabeetikolle. Ajattelin kokeilla kolme kuukautta ja todistaa Äijän olevan väärässä, toisin kävi.
Oli hieman hankalaa totuttautua vihanneksiin riisin tai pastan asemesta. Ikuinen parskaali alkoi tökkiä ja kesäkurpitsaa valua korvista. Oli ruokia, joita ei enää voinut valmistaa, mutta ihminen on sopeutuvainen. Leipää en osaa enää kaivata, pizzaa tekee joskus mieli. Vaihtoehtoisia ratkaisuja on paljon. Kuukauden kuluttua energiatasoni alkoi kasvaa enemmän kuin olisin voinut uskoa..
En ollut täysin pedantti ruokavalion suhteen, rajansa kaikella. Siitä huolimatta sokeritasapainoni koheni huomattavasti, vaikka insuliinimääriä pitikin laskea. Ateriainsuliinin kanssa kikkailu vaatii omat konstinsa, mikäli muuttaa vuosia noudattamiansa tottumuksia. Ikäviä hypoja sattui aluksi ennen kuin opin säätelemään annostuksiani. Kävin Helmikuun alussa kontrollissa ja Toukokuussa omasta pyynnöstäni uudelleen. Kaikki arvot olivat parantuneet. Diabeteshoitaja tosin nurisi painonnoususta kun läski oli muuttunut fileeksi. Heille kaiketi opetetaan katsomaan vaakaa eikä rasvaprosenttia tai sitä, miltä ihminen näyttää. Jos 185 cm pitkä nelikymppinen mies painaa 82kg, tuntee itsensä terveeksi ja on edellispäivänä nostanut penkistä sata kiloa, ei hoitsulla pitäisi olla huolenaihetta.
Täysin toisen alan ihmisenä en tunne kaikkia biologisia tai kemiallisia mekanismeja, jotka ihmiskehoa pyörittävät. Olen lukenut puolipakolla lukuisia hiilihydraattiaiheiheisia kirjoituksia. Kun käyttää omaa kehoaan laboratoriona, tietää mistä puhuu. Saatana, Faija oli oikeassa.
Poistin nimet. Ne löytyvät tarvittaessa.
