Tuo kritiikki sana jäi tuosta päähäni soimaan. Kerran yksi työnhakija kysyi saako esittää rakentavaa kritiikkiä ja vastaukseni oli eli. Hän oli ylen hämmästynyt ja kummastunut. Sitten selitin hänelle, että kaikkeen saa tehdä ehdotuksia miten sen voisi tehdä paremmin, mutta kritiikki on turhaa. Näin on myös monessa asiassa. Eri mieltä saa olla vapaasti, mutta pitäisi ola jotain parempaa tilalle.
Vaimon veljenpoika kävi täällä ja esitti minulle hyvänä yhden persun säästöohjeman netistä. Ohjelma oli älytön kuten saattoi olettaa. Se alkoi sillä, että ei poisteta maamiinoja. Suomi pani aikoinaan presidentin johdolla hanttiin niiden purkamiselle, mutta niiden globaali kielto pakotta meidät purkamaan ne halutaan tai ei. Maaminat silpovat maailmalla ihmisten jalkoja. Toisekseen talvella ne ovat täysin tehotomia lumen alla. Muut ideat olivat yhtä hyviä eli mahdottomia. Kansaa, joka ei tiedä on helppo höynäyttää.