Muisteluksia lapsuudesta

[myyrä]

Olen tänään vanhuuden höperyydessäni muistellut lapsuuttani Pohjois-Savon Tervossa. Paikkakunta sijaitsee 50 km länteen Kuopion kaupungista. Ennen välissä ollut Karttula on sekin nykyisin Kuopiota, mutta Tervo sinnittelee itsenäisenä kuntana. Etelään on Suonenjoki, lounaaseen Rautalampi, länteen Vesanto ja pohjoiseen Pielavesi. Tervossa vietin elämäni 13 onnellisinta vuotta eli lapsuusaikani.

Naapurissa oli maatila, jonka nimi oli Savela ja sitä asuttivat Toini ja Teodor Huttunen lapsineen eli Savelan Toini ja Teutori. Heistä on jäänyt mieleen monia lämpimiä muistoja. Toini lauloi kirkkokuorossa ja oli sanonut, että siellä on kaikki, joiden sävelkorva on paleltunut. Kun kävimme välillä sunnuntaisin kylässä, oli tarjolla itse tehtyjä leivonnaisia, joista erityisesti herrasväen leivokset maistui tosi hyviltä. Teodor ei tehnyt koskaan maatöitä sunnuntaisin ja olikin sanonut, että "pärjeehän tässä iliman pyhätöetäkii".

Savelan Teutori oli kova lukemaan ja kerran kiikkustuolissa lukiessaan oli valittanut vaimolleen että paleltaa. Toini oli tuonut shaalin hänen hartioilleen ja seuraavan kerran kun hän oli vilkaissut miestään, olikin Teutori kuollut. Jotenkin lempeä kuolema lempeälle miehelle.

*

Kauempana asuivat maanviljelijät Aarne Bruun emäntineen ja samaa taloa vävy Matti Simonen emäntineen. Bruun oli pienikokoinen ja kumarainen, kuivankälpäkkä mies ja Matti iso, leveänaamainen ja punakka mies. Heidän hevosensa olivat samanlaisia; Bruunin ruuna oli tummanruskea ja pieni, kun taas Matin ori vaaleanruskea iso ja vahva hevonen. Näillä hevosilla miehet kyntivät yhtiönkin peltoja, kun siihen aikaan meillä ei ollut enää omia eli firman hevosia.

Kylällä kiersi ilmeisesti juoru, että Bruun äänestää silloista SKDL:ää, pienessä pitäjässä kun kaikki tiesivät toistensa asiat - tai olivat tietävinään. Kerran, kun ukot olivat meillä keittiössä kahvilla niin äitini olikin kysynyt suoraan (tietysti leikkisästi), että äänestääkö Bruun kommunisteja. Harvapuheinen B. oli vastannut, että "kun on kovalla työllä koko elämänsä henkensä elättänyt, niin ei sitä ilikee kokkoomustakkaan iänestee".

Jatkuu seuraavalla kerralla...

[Pyryharakka]

Olen käynyt noissa maisemissa oletettavasti kesällä -60 ja oliskohan ollut -69 tai 70. Muutaman kerran aikuisenakin. Enoni talo, nyttemmin serkkuni asuttama on siinä Kolun kanavan lähellä. 

Niinpä odotankin mielenkiinnolla jatkoa.

[AKUANKKA313]

Valitin lapsena koulumatkalla usein kaverilleni että minua paleltaa, vaikka olin hyvin puettu.
Ja että nenäänikin paleltaa. Lapsuuden kaverini nykyinen lääkäri keksi ratkaisun nenän paleltamiseen
ja virkkasi minulle punaisesta langasta nenän lämmittimen (minkä sai sidottua kiinni pään takaa).

[Mauno]

Kiitos,myyrä! Kerro lissää lapsuudestasi! Tämmöstä on mukava lukia ja itelläki ois palijo muisteltavvaa kun vaan ehtii kirijottaa. Kirijota lissää!

[myyrä]

Olen käynyt noissa maisemissa oletettavasti kesällä -60 ja oliskohan ollut -69 tai 70. Muutaman kerran aikuisenakin. Enoni talo, nyttemmin serkkuni asuttama on siinä Kolun kanavan lähellä. 

Niinpä odotankin mielenkiinnolla jatkoa.

Tiedän paikan, mutta en muista enää nimiä. Kanavakasööri siellä asui. 68 muutettiin pois paikkakunnalta, mutta vanhimman siskon tytöllä on Tervossa kesämökki, joten sitä kautta aina jotain kuulee. Heillä on pitkä mökkimatka Espoosta ja harvoin siellä käyvätkään.

Kiitos,myyrä! Kerro lissää lapsuudestasi! Tämmöstä on mukava lukia ja itelläki ois palijo muisteltavvaa kun vaan ehtii kirijottaa. Kirijota lissää!

Täytyy kirjoitella kun saa itsensä taas siihen vireeseen. Muisteltavaa kyllä on.

[myyrä]

Tervon uskonnollinen elämä oli lähinnä vakaata kirkkokristillisyyttä. Kirkkoherra Paavo Korhonen on siitä jotain maininnut seurakunnan historiassa: vähäsen herännäisyyttä. Hänelle siitä oli kertonut pitkäaikainen suntio Vihtori Puranen, joka muistini mukaan piti körttipukua. Joskus 60-luvun alkupuolella paikkakunnalle alettiin puuhata Kansan Raamattuseuran leirikeskusta, joka sitten rakennettiinkin Tervonsalmelle. Hanketta ajoi kai voimakkaimmin kauppias Ferdinand Kontio eli Kontion Veerti. Vastustus oli kovaa, isäni oli vastaan ja samoin silloinen khra Väinö Mentu. Jälkeenpäin olen miettinyt, miksi hanke sai niin kovaa kritiikkiä? Kaipa taustalla oli pelko jostakin uudesta, joka sekoittaisi vanhat ja tutut kirkolliset kuviot. Kontio oli ahkera kirkossa kävijä ja hän ajoi 70-vuotiaana kuorma-auton ajokortin.

Vihtori Puranen jäi mieleen hyväntahtoisena hissuttelijana. Jo silloin harmaa tukka, tummanharmaa kansanpuku ja iloinen ilme kasvoilla. Muistan hänen äänettömän tassuttelunsa kirkon käytävillä pitkävartisen kolehtihaavinsa kanssa. Kerran äitini oli suhkaissut hänelle, ettei nyt ole rahaa kolehtiin ja siihen Puranen oli vastannut, että johan minä arvasin.

Seurakunta oli erotettu Karttulasta ja ensimmäisenä kirkkoherrana oli ollut Leo Tarvainen, jota en muista. Seuraavat kolma muistan sitten paremmin: Hannes Kolehmainen, Väinö Mentu ja Paavo Korhonen, kaikki körttiläisiä. Kolehmainen oli toiminut jossain vaiheessa Herättäjä-Yhdistyksen matkapuhujana. Hän on kastanut minut. En tiedä, kenellä tai missä on nykyisin saksalaisilta sotilailta saatu kristallinen malja, jossa kaste on tapahtunut. Vanhemmat nimittäin asuivat sotien aikana Enon Rahkeella ja meillä on ollut majoitettuna saksalaissotilaita. Isä oli silloin sotimassa. Kuulemma hyvin kohteliasta porukkaa ovat olleet.

Väinö Mentu oli kansanmies, joka ei niin sovinnaisuuksista piitannut. Hänellä ja vaimollaan Eevalla (syntyjään Malmivaara) oli kolme poikaa niin kuin meitäkin on. Jussin, Simon ja Sakarin kanssa leikittiin. Eeva oli kansakoululla opettajana ja ajeli mopolla. Mennusta itsestään on paljon muistoja, jotka voivat vaikuttaa legendoilta, mutta ovatkin totta. Kerran hän oli ollut sunnuntaiaamuna pelaamassa puliukkojen kanssa pajatsoa Tyynelän Iitan baarissa ja olisi myöhästynyt tai ei olisi lähtenyt ollenkaan kirkonmenoja toimittamaan jos ei vaimonsa olisi tullut häntä hakemaan. Kerran hän oli lähtenyt kirkkoon verryttelyhousuissa.

Mentujen muutettua Rautavaaralle kirkkoherraksi tuli Paavo Korhonen. Korhoset oli molemmat hyvin pitkiä ihmisiä ja niin olivat molemmat poikansakin. He olivat olleet lähetystyössä muistaakseni Afrikassa. Näidenkin poikien kanssa tuli pelailtua, mutta muuta en muista kuin yhden ilmakolla eli ilmakiväärillä ammuskelun. Ammuskeltiin pulloja pappilan rannassa ja samalla tietysti saunan ikkunat. Ei tainnut hyvä seurata...

[Pena]

Mentujen muutettua Rautavaaralle kirkkoherraksi tuli Paavo Korhonen. Korhoset oli molemmat hyvin pitkiä ihmisiä ja niin olivat molemmat poikansakin. He olivat olleet lähetystyössä muistaakseni Afrikassa. Näidenkin poikien kanssa tuli pelailtua, mutta muuta en muista kuin yhden ilmakolla eli ilmakiväärillä ammuskelun. Ammuskeltiin pulloja pappilan rannassa ja samalla tietysti saunan ikkunat. Ei tainnut hyvä seurata...

Korhoset olivat Kavangolla, nykyisen Namibian pohjoisrajalla.

Hannu, nuorempi veljeksistä taisi olla aikamoinen judoka. Nykyisin hän on rakennushommissa Namibiassa. Heikki teki lähetystyötä Botswanassa. Hänestä on aika jo jättänyt.

[Rajan poika]

Muisteluksissa mainittu Leo Tarvainen oli sittemmin Rautalammilla, ensin kappalaisena ja sitten toistakymmentä vuotta kirkkoherrana 1970-luvun lopulla tapahtuneeseen eläkkeelle jäämiseensä asti. Hän kuoli v 2003 87 vuoden iässä.

[myyrä]

Kiitokset Penalle ja Rajan pojalle lisäyksistä.

[Pena]

Kiitokset Penalle ja Rajan pojalle lisäyksistä.

Paavo ja Mirja Korhosella on toki kaksi tytärtäkin, taitavat olla esikoinen ja kuopus. Liisan kanssa aloittelin samoihin aikoihin kansakoulua Atlantin rannalla Swakopmundin kaupungissa. Se Suomalainen yksityiskoulu onkin tarinoiden aihe sinänsä. Osa kertomuksista on iloisia ja osa kovin surullisia. Koti-ikävä satojen kilometrien päässä lähetystyötä tekevien isän ja äidin luo oli joillekin ekaluokkalaisille arvattavasti todella vuoren kokoinen.

[myyrä]

Paavo ja Mirja Korhosella on toki kaksi tytärtäkin, taitavat olla esikoinen ja kuopus. Liisan kanssa aloittelin samoihin aikoihin kansakoulua Atlantin rannalla Swakopmundin kaupungissa. Se Suomalainen yksityiskoulu onkin tarinoiden aihe sinänsä. Osa kertomuksista on iloisia ja osa kovin surullisia. Koti-ikävä satojen kilometrien päässä lähetystyötä tekevien isän ja äidin luo oli joillekin ekaluokkalaisille arvattavasti todella vuoren kokoinen.

Kumma, etten muista tyttöjä ollenkaan? 

[Pena]

Kumma, etten muista tyttöjä ollenkaan? 

En voisi kuvitella heitä ampumassa ilmakolla pappilan ikkunoita. Ehkä olet jättänyt heidät huomiotta sen vuoksi.