Vanha kunnon
syntitesti on taas saatavilla!
En nyt tiedä, huvittaako muita repostella täällä julkisesti itseään. Mutta siis tein tuon testin joskus aikaa sitten, ja nyt uusiksi. En muista entisiä tuloksia tarkkaan, mutta sen muistan, että kateus oli syntipuolella ihan kärjessä - ja siltä minusta kieltämättä pitkään tuntuikin. Nyt näyttää, että olisin pääsemässä siitä eroon! Romahtanut samalle matalalle tasolle ylpeyden ja tietämättömyyden kanssa (ne olivat aikaisemminkin matalia). Hengen velttous, murehtiminen ja vihamielisyys edelleen teettäisivät työtä, ja nämä olen valmis myöntämään.
Hyvepuolella olisin edistynyt etenkin urhoollisuuden saralla, se olisi kirinyt ennen kärjessä keikkuneen rakkauden ohi. Sen sijaan en ole enää yhtä anteeksiantavainen kuin ennen
. Lojaali en ole koskaan ollutkaan, enkä järin huoleton.
Siitä kyllä vähän mieltäni pahoitan, että synneistä
tietämättömyys (=kuviteltu kaikkitietävyys) selityksessään niin vahvasti yhdistetään it-alaan. Minusta tämä yhdistäminen ilmentää lähinnä - tietämättömyyttä. Jos työkavereitani vuosien saatossa ajattelen, niin monia yhdistää pikemmin jonkinmoinen nöyryys, oman osaamisen rajallisuuden myöntäminen, ja se että tunnustetaan todellisten gurujen etevämmyys. Jos jokin on heillä ollut työperäisenä syntinä niin ehkä joskus se että muu elämä (vaikkapa perhe) on saattanut unohtua, kun on niin kiinnostavaa ratkaista ongelmia, mutta ei se mihinkään omalla luulotellulla ylivertaisella tietämyksellä pröystäilyyn liity.