Sehän on kyllä totta, että syrjäseutukunnat saavat eniten valtionapua. Mutta toisaalta mitä tilanteeseen vaikuttaa se, että firmat pitävät pääkonttoreitaan jossakin Helsingissä, vaikka tuotantoa on muualla? Miltä tilanne näyttäisi, jos laskettaisiin kutakin kuntaa kohden palkkatulojen ja yrittäjien itselleen ottaman tulon summa ja jaettaisiin se väkimäärällä? Erikseen voisi vielä laskea saman niin että tulopuolella on vain vientisektori.
Tätä sivuaa asia jota vuodesta toiseen ihmettelen, ja joka vähän ärsyttääkin. Kun firmat ovat siirtäneet pääkonttoreitaan pääkaupunkiseudulle tai julkinen sektori keskityänyt toimintojaan, pidetään luonnollisenna, että työntekijät muuttavat työnsä perässä. Kevyesti jättävät sukunsa, talonsa, lastensa kaveri ja isien metsästysmaat ja riemimielin rientävät kohti uutta tulevaisuutta koko perheen voimin.
Kukaan ei siis ole pääkaupunkiseudulle keskittämisessä ollut huolissaan muuttamaan joutuneiden ihmisten asioista, joista HE joutuvat luopumaan. Myymään kauniin omakotitalonsa, ja sillä rahalla saa kaupungista ehkä kaksion.
Sitten jos aiotaan siirtää aluepoliittisin perustein vaikkapa Fimea Kuopioon - siis ihan vireään kaupunkiin - niin johan on vuosien poru ja itku, ettei työntekijää voi pakottaa luopumaan kodistaan, suvustaan, lastensa kavereista ja tutusta koirapuistosta.
Nyt uusin ihmetyksen aihe on, etteivät ihmiset halua välttämättä muutta perheineen pääkaupunkiseudulle, helpottamaan esim rakennusfirmojen työvoimapulaa.
Miksi kehä-kolmosen eteläpuolella olevien talot, suvut ja isien maat (jotka oikeasti ovat jossain kaukana), lasten kaverit ovat jotenkin herrakansan tärkeämpiä kuin vaikkapa kainuulaisen rakennusmiehen vastaavat. Miksi kainuulaisen rakennusmiehen pitäisi vaihtaa omakotitalonsa johonkin kälyseen kaksioon kerrostalossa, mutta hesalaisen virkamiehen ei tarvitse muuttaa kerrotalokolmiostaan kuopiolaiseen isompaan asuntoon? Miksi periferiassa asuvia ja heidän oikeuksiaan pidetään vähäarvoisempina?