Körttifoorumi
Keskustelu => Seuratupa => Aiheen aloitti: Pena - 30.10.21 - klo:08:26
-
PYHÄ MUISTO
Sinut muistan, kirkko hiljainen, ja sun palavat kynttiläs.
Sinä iltana luona alttarin olin, Jeesus, lähelläs.
Näin äitini silmät jostakin kuin läpi hämärän.
Ja mä tunsin: käsillä rukouksen mua rakkaasti kantoi hän.
Soi laulu kuin taivaan kuorista, kuin pyhin kiitoksin,
ja Getsemanessa Vapahtajan näin yllä alttarin.
"Sinun eestäsi", ääni syvimpään soi pohjaan sydämen.
Minä olin kuin alas Hän astunut ois ja tullut vierehen,
kuin kätensä siunaten päälleni Hän ojentanut ois,
kuin iäinen anteeksiantamus olis pyyhkinyt syntini pois.
Oli onnellista ja kirkasta, oli valoa sädehtivää
kuin lapsena suven aamuisin, kuin ennen syntymää...
Oli poissa aika ja maailma, oli kirkkaus, iäisyys...
"Pysy luonani, Jeesus, ainiaan", mun henkeni minussa pyys.
Joku nyyhkytti hiljaa onneaan, - oma sydämeni mun.
Sinä iltana siunaten päälläni lepäs, Jeesus, kätesi sun.
Lauri Pohjanpää 1945
-
LEVOLLE LASKEN, LUOJANI
Lapsemme laulamalla
levolle laskit kerran
pyytäen hoivaa Herran
pienille peiton alla.
Herramme hyvin kaitsi
valkeita karitsoita.
Kirmaten nurmkoita
huolta he leikkivät paitsi.
Varttuivat. Lempeät tarhat
taakse, kauaksi jäivät.
Joutuivat nuoruuden päivät.
Ah, joko saapuivat harhat? -
Laidun on laakea, laaja.
Poikkeilevaiset polut,
särmäiset vuorien kolut,
metsä musta ja taaja.
Lampaitas, Paimen, muista!
Sido haavat ja kanna!
Kaikki anteeksi anna!
Susi sauvallas suista!
Lampolan luokse saata,
jossa on kaivo ja auma,
jotta uupunut lauma
taitaisi turvassa maata.
Jaakko Haavio 1944
-
KASTEMEKKO
Tämä himmennyt kastemekko
on löytynyt äsken jostain.
Sitä kosketan hellin sormin,
liki kasvoja hiljaa nostain.
Ei mahdu se ylleni enää.
Minä laps olen itkevä, suuri,
ja väliin Herran ja minun
on korkea noussut muuri.
Oma Väyrynen 1946
-
Pena, onko sinulla tietoja Oma Väyrysestä ? Näen wikipediasta että hän kuoli Lahdessa. Etunimi on harvinainen, mutta olen sen täällä joskus kuullut.
Hän oli äitini ikäinen, syntyivät ja kuolivat samana vuonna.
-
Oma Väyrynen on minulle tuntematon. Tällaiset tiedot löysin netistä:
https://www.kirjasampo.fi/fi/kulsa/kauno%253Aperson_123176037918571
-
Kiitos Pena. Äidin tyttönimi on Kilponen, sekin on meille tuttu.
-
RUKOILEVAT SILMÄT
Sarastuksen rannalla,
punan ja kullan meressä
kohoaa ruskea kukkula,
huojuvat Jumalan puut
ja mustat linnut uivat
sarastuksen rannalla.
Maailman ikkunoista
katsovat kalpeiden äitien silmät
kuin himmeät aamutähdet,
rukoillen hiljaa:
Jumala, katso pienten
karitsaisi puoleen,
kun uupunein käsin
ne sinulle ojennamme!
On raollaan portti rauhan maan
sarastuksen rannalla.
Elina Vaara 1943
-
KARJALAINEN LITANIA
Hopeaseinäiseen tsasovnaan
vanhan karsikon varjossa
he saapuvat,
rukoilevat emot,
uljaita poikiaan ajatellen,
huoli pakahduttavana taakkana sydämissään.
Vainajien alttarilla
palaa vaha tuoksuen ja haihtuen,
hiljaa loistaen
kuin vuorisaarnan julistama rakkaus.
Aivan nöyrä on heidän huokauksensa,
sillä sanomattoman korkealla
kulkevat Jumalan ajatukset.
He seisovat äärettömyyden rannalla,
eikä kukaan vastaa maasta,
joka on pyhä todellisuus
vain lapsenmielisille.
Mutta käsittämätön rauha
täyttää heidän sydämensä:
Ei ole kuoleman pimeyttä, ei.
Katso,
rakkaus lepää sen yllä
tuohuksen väräjävinä säteinä.
Aari Surakka 1943
-
Kuullessanne seurasanomaa jouduitte ehkä arvelemaan: "Kukaties minuun ottaa kipeää se, mitä siellä puhutaan ja veisataan, kukaties siellä minua nuhdellaan ja vedetään esiin syntini, kukaties saan siellä haavoja sanasta." Mutta sittenkin sanoma vaikutti teihin ja se veti.
Tämä ei ole saatanan voimaa eikä vaikutusta, ei maailman houkutusta, vaan Jumalasta tullutta vaikutusta, sanan vaikutusta. Ja se sana on Jeesus Kristus. Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme, sanoo raamattu, ja sen kautta on kaikki tehty, mitä tehty on, ja sen kautta Jumala vielä tänäkin päivänä kaikki tekee, mitä Hän tekee.
Vilhelmi Malmivaara, Salattu voima, seurapuheita 1930
-
Seurakunnan elämän ja voiman lähde on Jeesus Kristus. Hänestä saa voimaa hänen seurakuntansa ja seurakunnan mukana ne ihmiset, jotka Jumalan kutsumuksesta ovat osaa saaneet. Joka ainoan sellaisen Jumala liittää siihen seurakuntaan. Ja tässä on koko salaisuus: pysyä seuakunnan eli sen joukon yhteydessä, Niin kauan on elämästä osaa, kun on kanssakäymisessä sen kanssa.
Vilhelmi malmivaara
-
Ensimmäinen kuoleman merkki on, että rupeaa vähenemään ystävien tarve. Siitä vaipuu vähitellen syvemmä ja syvemmä. Mutta jos ihmisessä tapahtuu mielenuudistusta, alkaa hän uudestaan pyrkiä yhteyteen sen kansan kanssa, jonka keskuudessa on Kristus. Silloin pääsee hän jälleen yhteyteen sen elämän kanssa, mitä he elävät, alkaa kärsiä samoja kärsimyksiä, joita heillä on, iloita samoja iloja heidän kanssaan, pukeutua samaan muotoon kuin hekin, alkaa ruveta itkemään sen itkuja, murehtimaan sen murheita, voivottamaan sen voivotuksia. Kun on joukossa kiinni, joutuu saman virran yhteyteen, mikä Kristuksesta, päästä, virtaa jäseniin.
Vilhelmi Malmivaara
-
Näin on laita heränneiden ihmistenkin. Kun heidän keskuudessaan on Herran voimaa, sävähtää se läpi kokom joukon. Heidän joukossaan on hyviä ja huonoja, siellä on pyhempiä ja pahempia, siellä on rampoja ja rujoja, siellä on terveitä ja sairaita, sokeita ja näkeviä, mutta se voima elättää ne kaikki.
Vilhelmi Malmivaara
-
Lapsen on Kristus pannut esikuvaksi kristityille. Jos ette käänny ja tule niinkuin lapsi, ette pääse taivaan valtakuntaan, sanoo Hän. Tiedättehän, kuinka lapsi elää. Ennen syntymistään, useita kuukausia ennen, ei lapsi hengitä, äiti vain hengittää. Mutta lapsi elää siitä, kun äiti hengittää. Näin on joka suhteessa, äiti elää lapsen puolesta ja lapsi elää yhtä elämää äidin kanssa. Kun lapsi sitten syntyy maailmaan, ei se itse syö, mutta äiti syö ja antaa lapselle ravinnon siinä maidossa, mitä tämä äitinsä rinnoista imee ja minkä äidin elimistö on hänelle valmistanut. Lapsi ei kylvä, ei niitä, ei jauha, ei valmista, kuten äiti tekee, mutta mitä jalointa äiti saa siitä ravinnosta, minkä syö, sen hän antaa lapselle. Näin lapsi elää sitä elämää, mitä elää äiti.
Vilhelmi Malmivaara
-
Kun siis lähdette seuroihin, te lähdette silloin niinkuin äidin ravintoa saamaan. Ja voi hyvänen aika sen armon suuruutta, että tämä äiti valmistaa ravintoa meillekin, ja että näyttää siltä kuin hän yhä ja yhä virkistyisi! Sitä terveellisemmän ravinnon hänen rinnoistansa silloin myöskin saamme.
Vilhelmi Malmivaara
-
Kun kuunteli veisuutanne seurojen alussa ja kuuntelee sitä nyt lopussa, niin siinä on aivan toisenlainen maku nyt kuin alussa. Kun elämää virtasi ylhäältä ja veisattiin virsi, niin siihen tuli lisää voimaa. Äsken yksi veisasi jo lähtövirren, mutta te ette malttaneetkaan vielä mennä, vaan piti vielä aloittaa tuo kiitosvirsi. Ja mitä tietää, mitä sieltä vielä löytyy! Kun kuunteli nyt tuota viimeistä virren veisuuta, niin siinä oli sellainen tärisyttävä voima, joka tuli sydämestä. Siihen oli syynä se, että virta oli voimistunut.
Vilhelmi Malmivaara
-
Ja toisinaan on se voima niin ylönpalttista, että se uhkaa murtaa tämän heikon savimajan. Mutta silloin Jumalan täytyy ruveta panemaan sulkuja eteen, ikäänkuin sanomaan: "So, so, sitä et sinä nyt tässä savimajassasi enää kestä, että saisit lisää voimaa vielä nytkin! Mene nyt taas murheisiin ja sotaan, elämän kiusauksiin ja kyyneliisi! Se on sinulle parempi täällä. Kun sait taas vähän maistaa sitä iloa, mitä sielusi pääsee nauttimaan iäti, niin nyt sinä taas jaksat sotia."
Vilhelmi Malmivaara
-
Syynä siihen, että meille tulee kylmää ja kalseaa taas toisella kertaa on juuri se, ettei Jumala päästä voimaa silloin niin kovaa. Ei aina ole syynä sisälliseen kuivuuteemme se, että olemme olleet vilpillisiä ja tottelemattomia, vaan se voi johtua siitä, että Herra tietää, "milloin kovaa, milloin hiljaa ajetaan."
Vilhelmi Malmivaara
-
Joka ainoa, joka on saanut Herralta herätyssaarnan, tietää, minkälaisia ovat ensimmäiset askeleet autuuden tiellä. Silloin astuu sisällinen tila näkyviin tunnon eteen ja siinä joutuu vikoilemaan itseänsä arvellen, ettei yhtään ihmistä maailmassa ole niin huonoa kuin hän on, eivät yhdenkään asiat niin huonolla kannalla kuin hänen. Hän ei ole syntinen ainoastaan tiedolla, vaan tämä tieto on elävänä tietona kokemuksen kautta. Hän on aivan varma, että asia on näin. Tämän tähden hän saa taistella kauan aikaa suuren mahdottomuuden alla, ennenkuin jaksaa sieltä nousta.
Vilhemi Malmivaara
-
Tämä teksti on esimerkki Herran työstä. Kun Sana tai muu minkä Jumala katsoo tarpeelliseksi on 'käynyt kohti' on seurakunnan vuoro alkaa jatkaa tiellä-kulkijan kumppanina.
-
Mietin, miten paljon 'sisällinen tila astuu näkyviin tunnon eteen' voidaan ymmärtää nykyajan 'tiedostamaton' ja 'tietoinen' sanoin.
-
En minä oikeastaan ymmärtänyt kuin ensimmäisen lauseen. Sen ymmärsin kyllä, sillä noin , suunnilleen, olen kokenut.
Loppu on aikansa 'kaunokirjoitusta', ehkä siinä suurennellaan sielullista kokemusta.
Sanat ovat mutkikkaasti asetellut.
-
Aivan toisin käy, jos hän jaksaa taistella perille asti. Hän ei saakaan osakseen yhtään ainoaa tuomion sanaa, vaan päinvastoin käy niin, että hänen sanansa murtaa kaikkien mielet, kun hän rupeaa siellä joukossa omista asioistansa puhumaan, Kun hän itkee omaa suruttomuuttansa, alkavat toisetkin itkeä sitä samaa itsensä tähden, Silloin tapahtuu anteeksiantamus molemmille ja se murtaa aivan maahan asti. Tämän näkeminen herättää silloin siinä arkailevassa uutta toivoa. Kun hän kuulee, etteivät muiden asiat ole sen parempia kuin hänenkään, alkaa hän uskaltaa toivolla nostaa päätänsä ylöspäin ihmetellen: "Voi toki, jospa se on totta, että minä olenkin nyt päässyt likelle Herraa! Jospa niin olisi!"
Vilhelmi Malmivaara
-
Juuri tuollaisen rakkauden voimasta hän pääsee täten vapauteen siteistänsä, kun näkee sitä rakkautta, josta sanotaan: Kaikki se peittää, kaikki se uskoo, kaikki se toivoo, kaikki se kärsii. Rakkaus ei koskaan väsy. Ja samalla kun hän silloin ensi kerran elämässään saa kokea tätä rakkautta ja syntien anteeksi antamista, täyttää hänen mielensä vakuutus, että heränneet ihmiset täyttävät sitä Jumalan lakia, joka sanoo: Kantakaa toinen toistenne kuormaa ja niin täyttäkää Kristuksen lakia. Hän tulee homaamaan, että näille hänen ystävillensä on ominaista anteeksi antaminen toinen toisellensa, ja myös sen, että missä syntien anteeksi antamus on, siinä on elämä ja autuus.
Vilhelmi Malmivaara
-
Mutta ei ole rauhassa saatanakaan. Sen virkaan kuuluu aina vikojen etsiminen Herran omista. Missä se vikoja näkee, siellä se suurentelee ja levittää niitä ja tekee ne entistä pahemmiksi, puhuu Herran omista huonoa, panettelee ja soimaa niitä. - Se mieli, joka yrittää saada meitä onnettomiksi ihmisten silmäin edessä, on perkeleestä, olipa se kenessä tahansa, mutta se mieli, joka antaa syntejä anteeksi, on Kristuksesta. On aivan mahdotonta löytää elämää ulkopuolelta anteeksi antamisen, sillä missä synti tunnetaan, siinä ei ole muuta kuin tappava laki, mutta päinvastoin, missä on syntien anteeksi antamus, siinä on myös elämä ja autuus.
Vilhelmi Malmivaara
-
Aamen !
329 Kiitos nyt Herran!
https://www.youtube.com/watch?v=NRhaP0YjnLE
1.
Kiitos nyt Herran!
Hän korkein on kuninkahamme.
Pyhänä soikohon
nimensä veisatessamme.
Oi kristityt,
hartaalla mielellä nyt
soikohon hallelujamme!
2.
Kiitos nyt Herran!
Hän kaiken on alku ja luoja.
Siipeinsä varjossa
meillä on turva ja suoja.
Huomaatko sen,
kuinka on uskollinen
armon ja autuuden tuoja?
3.
Kiitos nyt Herran!
Hän elämän meille on luonut.
Hän terveen ruumiin ja
mielen on lahjaksi suonut,
myös sairaille,
kaikille särkyneille
turvan on sanassaan tuonut.
4.
Kiitos nyt Herran!
Hän siunaten töitämme johtaa
antaen armonsa
auringon päällemme hohtaa.
Muistakaa vaan
nyt hänen rakkauttaan
meitäkin, lapsiaan, kohtaan.
5.
Kiitos nyt Herran,
kun nimeensä luottaa me saamme,
eläissä, kuollessa
turvata Vapahtajaamme.
Jeesus hän on,
hänelle kaikukohon
kiitos ja kunnia! Aamen.
Joachim Neander 1680. Suom. Knut Legat Lindström 1867. Virsikirjaan 1886. | Sävelmä: Saksassa 1642.
-
Joka ainoa ihminen, joka on saanut osaa Jumalan sanasta, tuomitsee itse syntinsä. Hän ei ikinä tarvitse siihen toisen apua, sillä tuomio synnistä on hänellä aina valmis omassatunnossansa. Omantunnon laki on hänellä samanlainen kuin sillä raamatun hurskaalla, joka sanoi: Minun syntini ovat aina minun edessäni. Mutta hän ei ikinä jaksa itse antaa itselleen syntejänsä anteeksi. Hän ei kyllä tarvitse toisten apua tuomitsemaan niitä itsessään, mutta tarvitsee toisia anteeksi antamaan niitä. Voi ääretöntä, kuinka kallis asia sentähden on saada olla sen ruumiin yhteydessä, jonka päänä on syntejä anteeksi antava Kristus! Sen ruumiin jäsenistä sanotaan: Me, vaikka meitä on monta, olemme yksi ruumis Kristuksessa, mutta itsekukin olemme toistemme jäseniä. Ja Kristksen ruumiin täyttää sama rakkaus, mikä on Kristuksellakin, niinkuin täällä äsken jo puhuttiin.
Vilhelmi Malmivaara
-
Täällä on tavallisesti Jumalan joukosta ja Kristuksen seurakunnasta sellainen luulo, että se on kaikki valmista ja täydellistä. Mutta tämä on suuri erehdys. Kristuksen ruumis on sairas täällä maan päällä ja sen jäsenet ovat sairaita. Niissä ei ole yhtään oikein tervettä, sillä terveet ovat fariseuksia. Kristuksen ruumiin jäsenet ovat sairaita ja tulevat terveiksi vasta sitten, kun tämä savimaja jätetään, ennen ei. Sen ruumiin tila on, kuten Paavali sanoo, sellainen, että ne jäsenet, jotka ovat häpeällisimpiä, saavat suurimman kunnian ja halvimmat ovat korkeimmalla, itsensä ja ihmisten mielestä pahimmat ovat kalleimpia Herran silmissä. Minkätähden niin? Sentähden, että näillä halvimmilla on eniten itkettävää Herran jaloissa. Sanoohan Herra itse: Tämän monet synnit ovat anteeksi annetut, joten hän rakasti paljon, mutta jolle vähän annetaan anteeksi, se rakastaa vähän. Kun ovat onnettomat asiat itsellä, niin pääsee säälimään toisenkin onnettomuutta. Kun saa itse armoa, niin soisi sitä toisellekin.
Vilhelmi Malmivaara
-
Tämä Wilhelmi Malmivaaran teksti kertoo sen mikä on minut vapauttanut pyhittäytymisen kahleista.
Paavi Ruotsalainen puhui samasta, töitä tekemättömstä kilvoittelusta. Jokapäiväiseen armon anomiseen, ja siinä saadun armonvilaukseen perustuu, minusta, körttiläisyys.
On suuri ero olla näin todella vapaana, kuin mitä se oli ennen. Kun piti uskoa olevansa Jumalan perhekuntaa ja Taivaan valtakunnan lapsi, eikä se tuntunut minusta, syntisäkistä, minulle arvolliselta ja oikealta.
Koin olevani tekopyhä, ja siltä vaikuttivat muutkin niissä piireissä. Yhtäällä yhtä, kirkossa toista. Körttiseuroissa kaikki ovat tavallisia ihmisiä.
-
Ok, taas lyöntivirhe, mutta Pena, ei tarvitse korjata, sillä Paavo on 'meitin tämmösten akkojen paavi ', !
-
Tällaiset nöyrät syntiset kohottavat Kristuksen kunniaa, mutta niin eivät tee ihmiset, joiden aika kuluu toisten vikoja katsellessa ja kuunnellessa puhuttavan toisten vilpillisyydestä tai vilpittömyydestä. Ne tekevät tiliä toisen parannuksesta, toisen käytöksestä, toisen väärästä tai oikeasta mielestä. Ne ovat sen miehen kaltaisia, jokja ajatteli Kristuksesta: Jos tämä olisi profeetta, tietäisi hän mikä ja millainen tuo nainen on, joka häneen koskee, että hän on syntinen ja josta Kristus sanoi, ettei hän antanut Hänelle vettä jalkojen pesuun, ei pyyhettä, ei palvelusta, ei rakkautta. Herran ruumiille on hyötyä vain niistä raukoista, jotka panevat harjoitukseen Herran sanan, mikä kuuluu: Rakastakaa.
Vilhelmi Malmivaara
-
Tämä on körttiläisyyden ydin-ajatuksia. Kiitos Wilhelmi Malmivaaralle tästäkin. :eusa_clap:
-
Jos sitten ajattelemme, miten pääsisi elämäntien alkuun, niin on myönnettävä alkuun pääseminen mahdolliseksi joka ainoalla askeleellamme, jos vain tahdomme. Kun esimerkiksi tulee toinen ihminen vastaamme, niin on joka ainoalla meistä sellainen synnynnäinen vika, että näemme siinä toisessa vain ihmisen puutteineen ja vikoineen. Ei siinä tarvitse Jumalan tulla aukaisemaan meidän silmiämme toisen vikoja näkemään, sillä ne on avattu sinne päin jo luonnostansa. No, tästäkin sokeudesta sopii meidän nyt lähteä alkuun parannuksenteossamme, jos vain tahdomme ja panemme sen käyntiin. Kun tulee sellainen halveksittu ihminen meitä vastaan, niin siinä sopii päästää mieleemme ajatus: "Jumala toi tuon eteeni sitä varten, että panisin oman kunniani hänen häpeänsä peitteeksi, että minä raukka rupeaisin harjoittamaan syntien anteeksi antamista hänen kohdallansa ja auttamaan häntä tuolta kuopasta pois." Silloin on parannuksemme jo alulla, kun rupeamme nostamaan ylös sitä, jonka vikoja maailma ja saatana on vain suurentanut ja jonka on mahdoton auttaa itseänsä ja päästä nousemaan surkeasta tilastansa, Silloin me teemme parannusta, kun sellaista autamme.
Vilhelmi Malmivaara
-
Kun toisen viat rupeavat näyttämään meille suurilta, näyttää Jumala niitä sitä varten, että huomaisimme: "Minun vikani ovat vielä suuremmat", ja alkaisimme silloin kertoa hänelle: "Rakas ystäväni, sinulla ovat asiat huonosti, mutta minulla paljon huonommasti. Emmekö lähde etsimään Kristusta, joka yksin voi meidät raukat parantaa?" Kun minä niin tekisin, silloin alkaisin kantaa sitä toista Kristuksen eteen Hänen korjattavaksensa. Ja se on parannusentekoa.
Vilhelmi Malmivaara
-
Ja tuolla tavalla joka kohdassa! No, sitähän Herrakin vaatii sanassansa. Siellä sanotaan: Rakastakaa toinen toistanne, niinkuin minä olen rakastanut teitä. Tätä tottelee, kuulkaa, sen te tiedätta, ei maailma, vaan Herran kansa. Sentähden on se kansa niin kallis. Sen joukkoon tohtii mennä huono ja halpakin. Mutta voi onnettomia, niitä helvetin postin kuljettajia, jotka Jumalan puolesta muka kiivailevat, vaikkei siinä kumminkaan ole mikään muu kysymyksessä kuin oman aatamillisen luontonsa ylpeys. Ihminen, joka sen käskyjä noudattaa, polkee jalkainsa alle Herran pyhimmät käskyt, vaikka sanookin rakastavansa Jumalaa.
Vilhelmi Malmivaara
-
Herrasta osallinen ihminen on tyytymätön tilaansa eikä pääse sitä hyväilemään ja siitä kerskumaan. Hänen parannuksentekonsa ei menesty mielensä mukaan, ei ole elämässä sellaista kuin sen olevan soisi, eikä pääse kasvamaan armossa niinkuin kasvaa tulisi. Jumalalla on niin paljon poispanemista meissä, alentamista ja riisumista, tehdessään meitä mitättömiksi, Kristukselle vedettäviksi syntisiksi. Se on Herran työ sellaista aina jokaisessa ihmisessä, se on riisumista ja pukemista, riisumista aivan alastomaksi kaikesta siitä, mitä meissä on pahennukseksi Hänen työllensä, ja puettamista siihen, minkä Herra itse on kipujen alla synnyttää saanut.
Vilhelmi Malmivaara
-
On ihmeellinen asia, että me aina tappelemme Jumalaa vastaan, aivan ensi herätyksemme hetkestä asti viimeiseen askeleeseen saakka. Kun me esimerkiksi katselemme parannuksenasiaa, niin me olemme niin tuiki oikeita siinä ja Jumalan täytyy olla väärässä. Kun ihminen herää, hänelle tulee heti ajatus, että nyt täytyy päästä parannuksentekoon, nyt täytyy tulla elämässä muutos. Jos asia hänestä vain riippuisi, niin kyllä hän parannuksen tekisikin aivan täydellisesti. Mutta kun hän on hetkisen aikaa sitä yritellyt, täytyykin hänen tulla näkemään, ettei tästä mitään tule, vaan tämä on vain kummittelemista kaikki tyynni. Hän luuli tiensä sellaiseksi, ettei siinä ole yhtään ainoaa kompastuskiveä, ei yhtäään semmoista paikkaa, johon vajoaisi, ei yhtään kiusausta, ei mitään sotaa. Ja hänellä on sellainen mieli, että parannuksen tulee olla oikeaa ja hyvää. Hänellä on niin korkea ajatus itsestänsä, etä kun hän niin ja niin tekee, niin sen täytyy kelvata Jumalallekin ja olla Herralle mieluista. Sitä käsitystä minkä hän on itse saanut Jumalan sanasta ei hän epäile vääräksi, vaikka se kaava onkin hänen oma tekemänsä.
Vilhelmi Malmivaara
-
Kun Jumala herättää ihmisen synninunesta, niin Hän näyttää, että ihminen on eksynyt ja kuollut raato. Sellaisena rupeaa Hän minua parantamaan ja korjaamaan. Minun ei tarvitse olla yhtään sen korkeammalla, kun Hän rupeaa minua parantamaan. Kunpa me ymmärtäisimme tämän, niin kyllä me antaisimme Jumalalle kaiken kunnian ja ottaisimme itsellemme häpeän ja tekisimme sen niin, että alkaisimme häpeän alla huutaa anteeksiantamusta Kristukselta, kerjäten sitä siihen saakka, kunnes Herra tämän tomumajan yltämme riisuu!
Vilhelmi Malmivaara
-
Mutta ihmisrukka on sellainen, että kun Herra hetkeksikään kasvonsa salaa, niin kohta hän nostaa sieltä tomusta päänsä ylös. Hän ei tahdo olla Herran armahdettavana ja viheliäisenä syntisenä, vaan tahtoo päästä aina vain korkeammalle Herran määrää ja kuljetusta. Silloin ei Jumalalla ole muuta keinoa, kuin lähettää kiusauksia ja antaa saatanan pelmuuettavaksi se farisealainen luulo, joka rupeaa aina ja aina päätänsä nostamaan, ja tehdä se niin perinpohjin, ettei jää jäljelle mitään ihmisen omista kaavoista. Monta kertaa täytyy Herran tehdä niin, että painaa armahdettavaksi aivan raatona, siten että ihmisen itsensä ja muiden täytyy uskoa: "Minä olen tapettu raato Jumalan edessä."
Vilhelmi Malmivaara
-
Sellainen se on sääntö, että ihmisen pitää olla se, mikä hän on, mitätön ja viheliäinen, ja Kristuksen sellaisen Armahtajan, ihmisen vain ihmisenä ja Kristuksen Kristuksena. Sentähden Jumalan Poikakaan ei hävennyt tulla ihmisten kaltaiseksi, vaan alensi itsensä ja otti orjan muodon päällensä ja tuli kaikessa meidän kaltaiseksemme. Ei Hänkään hävennyt olla sellaisena Jumalan tuomioiden alla; ja ihmisenä Hän meitäkin autuaaksi teki eikä kummituksena. Mutta sentähden Hän meiltä niin harvoin saa kiitosta, kun me emme uskalla olla sitä, mitä todellisuudessa olemme Herran edessä. Meillä on Häneen niin tuiki vähän luottamusta, ettemme luule Hänen jaksavan meihin katsoa eikä kasvojansa meihin kääntävän, jollei meillä ole muuta näytettävänä kelvataksemme Jumalalle kuin oma viheliäisyytemme. Juuri tämä korkea mieli se on, joka Herran kääntää meistä pois, mutta ei meidän mitättömyytemme.
Vilhelmi Malmivaara
-
Näin pitää kristityn ihmisen olla täällä aina kuorman kantajana. Mutta kun hän pitkittää tätä harjoitusta, pääsee hän huomaamaan, kuinka äärettömän suuri armo on kätketty siihen kuormaan, joka on hänen kannettavakseen pantu. Ja kullakin on painona oma kuormansa. Yhdellä on yksi kiusa, toisella toinen, mutta joka ainoalla on jotakin painoa jossakin muodossa. Tekin siellä seuratuvan penkillä istuessanne tunnette joka ainoa oman kuormanne painoa ja ajattelette: "Voi, kunpa ei olisi sitä eikä sitä kuormaa minulla kannettavana! Kunpa saisin edes joskuskaan sen ja sen salaisen synnin rakkauden kitketyksi pois itsestäni, sen ja sen salaisen maailman rakkauden, jonka tähden Jumalan tuomiot joka päivä minun sydämessäni käyvät, jota minä en voita enkä saa murretuksi! Kunpa saisin jalkani siitä ja siitä siteestä irroitetuksi, johon olen köytetty, mutta en saa!"
Vilhelmi Malmivaara
-
No, mitä tämä on? Se on Jumalan panemaa kuormaa kilvoittelevan ihmisen hartioille. Sitä se on, vaikka se näyttää itselle aivan toiselta. Se on Jumalan panemaa. Ja Hän on pannut sen sitä varten, että sen alla mieli köyhtyisi ja köyhtyisi vielä köyhtymästä päästyäkin, köyhtisi niin, ettei enää ikään pääsisi rikastumaan omasta mielestänsä, ja sitävarten, että tultaisiin jokapäiväisessä kilvoituksessa yhä syvemmin ja syvemmin tuntemaan, minkälaisia raukkoja me oikeastaan olemme Herran edessä. Hän painaa meitä niin pieniksi ja vähäisiksi kuin ei mitään.
Vilhelmi Malmivaara
-
Tällaiseen matalaan mieleen sopii sitten niin tuiki hyvin Herra itse. Ei mihinkään Hän niin hyvin mahdu kuin siihen. Te näette joka ikinen päivä itse sen, että mitä korkeammalle mieli nousee, sitä edemmä Herrasta joutuu, ja mitä enemmän tynkiä myöten siivet leikataan pois, sitä pahemmin rääpsähtää korkealta alas, mutta sitä enemmän pääsee Herra kannattamaan käsillään.
Vilhelmi Malmivaara
-
Ei se, joka lukee, valitse, mitä lukua hän tahtoo, mutta Herra johtaa semmoisen luvun, jonka Hän näkee sillä hetkellä tarpeelliseksi. Eikä se, joka aloittaa virren, aloita sitä, mitä itse haluaa, mutta Herra antaa veisattavaksi sellaisen virren, minkä Hän haluaa ja sanoo: "Veisaa tuo, ala tuo!" Herra aloituttaa juuri sellaisen virren, jolla Hän pyrkii niiden sydämiin, joilla silloin on virsi veisattavanaan.
Vilhelmi Malmivaara
-
1. Suruton, synnistäs, ah koskas lakkaat?
Kuink' kauvan siinä murheetonna ma-
kaat? Ah herää, herää! aik' on havata, Viel' lau-
pias tahtoo olla Jumala.
2. Hartaasti herättää sua ääni Herran, Ja tiel-
leen pyytää sua monen kerran; Jo kauvan kyllä olet
viipynyt; Tee pian katumus ja joudu nyt!
3. Kun armon aika viimeinen pois kulkee, Ja
Herra taivaan oven kiinni sulkee, Ei auta sitten enää
katua, Vaan täytyy helvettihin vajota.
4. Siis muista, että kuolevainen olet, Ja kuhun
joudut, synnissäs jos kuolet! Herransa tykö hurskaat
tulevat, Vaan pahat kadotukseen painuvat.
5. Elämäs on kuin tyhjä, tomu, tuoksu, Ja heku-
mas kuin liukas virran juoksu, Sun kauneutes kuin
multa maalattu, Ja tavaras kuin savi silattu.
Tuo virsi, joka veisattiin, on erään kuolemalle valmistuvan miehen tekemä. Hänen nimensä on L Lucidor, ja oli hän ruotsalainen aatelismies, joka eli hyvin onnetonta elämää nuoruudessaan. Häntä talutettiin synnistä syntiin, ja kotimaassaan teki hän sellaisia tekoja, että hänet ajettiin maanpakolaisuuteen. Vieraalla maalla ollessaan hän jatkoi tätä jumalatonta elämäänsä. Siellä hän joutui erään toisen aatelisnuorukaisen kanssa kaksintaisteluun ja tämä pisti miekkansa hänen rintansa läpi. Kun hän makasi sen johdosta kuolinvuoteellansa, kirjoitutti hän tämän virren varoitukseksi toisille.
Vilhelmi Malmivaara
-
No, mitähän, jos nyt joutuisimme mekin huutamaan parannushuutoa itsellemme ja toisillemme, tuomiota itsemme tähden! Mitähän, jos tekin nuoret joutuisitte tarkkaamaan, mihin päin olette matkaa tekemässä! Meillä on kyllä äärettömän suuri armo Herralta: meillä on Jumalan sana, heränneet vanhemmat, heränneen kansan keskuudessa saamme olla, heränneiden kanssakäymisessä, meillä on niiden virret veisattavinamme, sama henki, joka seuraa jokapäiväisessä elämässä ja työtä tekee niissä, nuhtelee, varoittaa ja taluttaa meitäkin. Mutta vaikka näin onkin, ei sillä vielä päästä perille, vaan meidän itsemme täytyy tulla vedetyksi asiaa sisälle, niin likelle, ettemme yhtään päivää tyydy elämään ilman Herraa.
Vilhelmi Malmivaara
-
Kiitos Pena näistä kaikista!
Harmi kun olen ollut laiska lukemaan, se on syy, eikä "tehty kiire", usein muu kuin laiskuus
on tekosyytä. Ihmisellä on aina aikaa siihen mikä on tärkeää, siis tulisi olla.
Huomaan että VM:lla on hienoja syvällisiä ajatuksia.
Onkohan nämä jossain hartauskirjassa?
-
Salattu Voima, seurapuheita on Herättäjän julkaisema teos vuodelta 1930. Olen sen varmaan ostanut Aholansaaren vanhojen kirjojen pöydästä.
-
Kiitos tiedosta! :eusa_angel:
-
No, mitähän, jos nyt joutuisimme mekin huutamaan parannushuutoa itsellemme ja toisillemme, tuomiota itsemme tähden! Mitähän, jos tekin nuoret joutuisitte tarkkaamaan, mihin päin olette matkaa tekemässä! Meillä on kyllä äärettömän suuri armo Herralta: meillä on Jumalan sana, heränneet vanhemmat, heränneen kansan keskuudessa saamme olla, heränneiden kanssakäymisessä, meillä on niiden virret veisattavinamme, sama henki, joka seuraa jokapäiväisessä elämässä ja työtä tekee niissä, nuhtelee, varoittaa ja taluttaa meitäkin. Mutta vaikka näin onkin, ei sillä vielä päästä perille, vaan meidän itsemme täytyy tulla vedetyksi asiaa sisälle, niin likelle, ettemme yhtään päivää tyydy elämään ilman Herraa.
Vilhelmi Malmivaara
Toivoisin rakkaiden nuorten itse ajattelevan ja rehellisesti heittävän kysymyksiä.
Vanhempiemme tieto meitä neuvoo, mutta itse on ajateltava.
Itsestäni tiedän, oman tien löytäminen ei ole helppo.
Ihan mahdoton, mutta löydettävissä.
Toivoisin rakkaiden nuorten itse ajattelevan ja rehellisesti heittävän kysymyksiä.
Vanhempiemme tieto meitä neuvoo, mutta itse on ajateltava.
Itsestäni tiedän, oman tien löytäminen ei ole helppo.
Ihan mahdoton, mutta löydettävissä.
-
"Armoa pyydän, kun en tiedä minä muuta neuvoa", veisasitte juuri. Pidättekö tätä harjoituksenanne? Onko mielessänne painona: "Voi, voi, minua onnetonta, ellei Herra minua armahda! Voi, minua, jos Herra menetteleekin kanssani oikeutensa mukaan, minun syntieni ja ansioni mukaan, minun, jota Hän on lapsuudesta asti tavoitellut isän ja äidin kautta, ystävien kautta, sanansa kautta, ja niin monella tavalla koettanut vetää puoleensa ja kesyttää ja jolla olisi ollut niin äärtettömän hyvä tilaisuus aantaa sydän Herralle kokonansa, mutta en ole sitä tehnyt! Ulkonaisesti olen ollut seuraavinani Herraa, ulkonaisesti viljellyt sanaa, ulkonainen ihmiseni on seuroissa istunut, kirkossa käynyt, mutta entäs sieluni ja sisällinen ihmiseni, joka on ollut niinkuin villipeto, irtonainen, tottelematon, vailla mitään rajaa ja itsensäkieltämistä. Jos lähtöni täytyy olla sellainen, kuin tuossa luvussa kuvattiin, niin helvettini on vielä paljon kuumempi kuin tavallisen suruttoman ihmisen ja vielä kamalamman ilon perkele minusta saa kuin niistä, jotka eivät ole Jumalan armoa saaneet niin runsaasti osakseen kuin minä."
Vilhelmi Malmivaara
-
On aivan varma asia, ystävät, ettei kukaan huku, joka heittäytyy huutamaan armoa, sillä Jumalan sana sanoo: "Joka Herran nimeä avuksensa huutaa, hän pelastuu." Herran edestä ei ole syntisiä eikä publikaaneja koskaan karkoitettu.
Vilhelmi Malmivaara
-
Jos sana pääsee tänä iltana meihin, niin se vaikuttaa meissä mielenmuutoksen. Raamatussa sanotaan: Muuttukaa mielenne uudistuksen kautta. Kun Jumala tekee ihmisessä työtänsä sanansa kautta, uudistaa sana mielen, panee uudestaan tekemään parannusta, aivan niinkuin ei olisi ikään ennen yrittänytkään, vaikuttaa sellaisen mielen meissä, että päätämme: "Minun täytyy nyt ruveta tekemään parannusta." Ja kun silloin näemme itsemme sellaisiksi, jotka eivät voi oikein rukoilla, syntyy päätös: "Minun täytyy päästä likemmä Herraa. Minun täytyy päästä tästä tilasta parempaan. Minun täytyy saada elämän Herra pohjaksi iankaikkisen elämän toivolleni, sillä on vaarallista, jos vain yksin elän ja yksin kuolen." Sana alkaa vaikuttaa ihmisessä halua: "Voi, voi, kun saisin paremmin asiani viedyksi, jotta minusta tulisi vilpittömämpi kristitty!"
Vilhelmi Malmivaara
-
Mutta kun ihmiseen on tällainen mieli juurtunut, silloin hän on jo elävä kristitty, silloin hänessä on jo sanan kautta tapahtunut se muutos, mitä hän halajaa. Tämä halu syntyy nimittäin siitä, että Jumala vaikuttaa muutoksen mielessä. Kun ihmisen mieli alkaa tehdä parannuksentekoon, niin hän silloin jo sitä tekee ja lähtee uudistetulla mielellä matkantekoon. Hän on saanut sanasta uutta halua, uutta voimaa, uutta mieltä uutta virkistystä. Ja hän on nyt valppaampi kuin ennen kiusauksia vastaan, on uskollisempi sotamies kuin ennen, niinkauan kuin hänellä tämä mieli on.
-
Tässä on se mistä olen usein kirjoittanut: Jumala vaikuttaa muutoksen mielessä !
On ihmisen vapaa valinta mitä se tarkoittaa elämässä. Onko se enemmän ulkoisten asioiden muutosta kuin sisäisten.
Monet haluavat ulkoisen muutoksen olevan näkyvää vaikka sisin jää samaksi muuttumattomaksi 'aadamiksi! '
-
Hän on saanut sanasta uutta halua, uutta voimaa, uutta mieltä uutta virkistystä.
Kiinnitin huomioni sijamuotoon. Uskonratkaisua painottavat suunnat sanoisivat kai: - On saanut uuden halun, voiman ja virkistyksen. Kaikki kerralla.
-
Muistanpa työelämän ajoilta arkiviikon mittaisen "patjakurssin" Ellivuoressa.
Ennen kurssille menoani juttelin kurssinkäyneen työkaverin kanssa ja totesin
että varmaan siellä nukahdan patjalle kesken luentojen, toinen nauroi ja totesi etten nuku.
Kurssin aiheena oli "Oppiminen on muuttumista", aineistot mulla tallessa edelleen.
Tuli vaan Riitan ja Penan keskustelusta mieleen. :eusa_angel: :039:
-
Kyllä näin on ! Herännyt ihminen ei ole täyttynyt näillä kerralla ja kerrassaan, vaan hän saa näitä päivittäin kulloisenkin tarpeen mukaan. Vilauksena hoitavasta armosta.
-
Niin on, ystävät, taas tänä iltana opittu äärettömän paljon ja otettu pitkä askel eteenpäin, kun Jumala on sanansa kautta saanut vaikuttaa tuollaista uudistettua mieltä. Mutta silloin ei myöskään saa salata toisilta, mitä on itse sansta saanut. Täytyy ruveta jo kotimatkalla panemaan käytäntöön sitä, mitä on Herralta sanan kautta saanut. Täytyy ruveta kotona ja kylässä sanomaan toisille: "Emmekö lähde mekin nyt matkaan; emmekö antaudu, ystävät, mekin elämän Herran omaksi?" Vaikka tämä tuntuisi kuinkakin tukalalta, niin tehkää kuitenkin niin ja antakaa sittenkin kiitos Herralle, sillä Hän on sen ansainnut! Ei se parannuksenteko niin hääviä tule. Se on kuin pohjatuulta vastaan painamista.
Vilhelmi Malmivaara
-
Joka ainoa kerta, kun olemme Jumalan sanaa viljelemässä, kirkossa tai kotona, käy sanasta Jumalan armovaikutuksia meitä kohti. Herra panee meille tarjoksi aina silloin juuri sen, mikä sillä hetkellä vastaa meidän sisällistä tilaamme ja on oikea sana juuri sille kohdalle, millä silloin olemme. Jumala sovittaa tämän joka kerta niiden virsien kautta, joita veisataan, ja puheiden, joita kuullaan ja joita Jumala puhuttaa juuri meidän tarpeeseemme. Niistä käy sisällisesti vaikutus meihin, käy kohti, ja sen täytyy käydä niin, että sen huomaamme. Siinä on joko nuhdetta jollekin julkisen tai salaisen synnin tähden, tai on siinä virvoituksen sana jollekin sellaiselle kiusatulle, jolle vihollinen pyrkii panemaan liikaa kuormaa kannettavaksi. Se armon sana sitoo ja päästää.
Vilhelmi Malmivaara
-
Se armon sana sitoo ja päästää. Se sitoo ne, joille synnit eivät ole tulleet näkyviin, jotka eivät ole ruvenneet armon sanaa kätkemään ja sitä tarkkaamaan ja käyttämään sen vaikutuksia omaksi hyväksensä ja Jumalan kunniaksi. Sellainen ihminen ei ole huomaavinansa armon vaikutuksia, vaikka sana häneen koskee. Hän ei anna sen vaikuttaa itseensä, vaan lyö sen tuuleen, ei asetu sen vaikutuksen alaiseksi, vaan saatana tempaa jollakin tavalla hänet armon vaikutuksen alta pois, Näin menee vaikutus ohi aivan kuin ei olisi mitään kuullutkaan, ja hän sanoo sanankuulosta tultuansa: "En minä nytkään sieltä mitään osaa saanut."
Vilhelmi Malmivaara
-
Minulla on esimerkiksi joku himo, joka minua sitoo ja painaa, ja Jumalan kasvojen edessä, Jumalan sanan ääressä ollessa Herra sanoo siitä minulle: "Tee siitä parannus, sillä muuten se vie sinut helvettiin!" Mutta kun en henno siitä luopua, niin koetan näyttää siltä, kuin ei sana olisi minuun koskenutkaan. Jumala tuo näin sanastansa ilmi nuhdetta ja tuomiota ja se ottaa kipeästi. Ihminen säikähtää sitä vähän, mutta hetken kuluttua hän on jo takaisin sitä suosimassa. Tähän on syynä se, kun emme jättäydy niiden vaikutuksien kautta, joita Jumala sanassansa antaa, tapettaviksi ja ristiinnaulittaviksi, vaan kuuntelemme vain senverran kuin haluamme. Kun emme anna Herralle täyttä valtaa, niin jäämme sisällisesti muuttumattomaan tilaan.
Vilhelmi Malmivaara
-
Tuossa puhuttiin äsken siitä erinomaisen kalliista hyödystä, mitä saadaan kanssakäymisestä Herrassa elävien ihmisten kanssa. No, miten me siinä asiassa vastaamme Jumalan armovaikutuksiin? Me kuljemme seuroissa, harjoitamme kanssakäymistä, mutta likistelemmekö todella sellaista ihmistä, josta tunto sanoo, että hänellä on minulle jotain sanottavaa? Menemmekö sellaisen luo? Sanommeko sille vaivamme, tunnustammeko syntimme, paljastammeko salaisetkin asiamme? Se on ystävämme, jolta saisimme ohjausta ja neuvoa, jos menisimme änen luoksensa. Menemmekö?
Vilhelmi Malmivaara
-
Tuntomme sanoo, kutka ovat vilpittömiä Herrassa eläviä ihmisiä, ja meille olisi ääretöntä hyötyä, jos pääsisimme lähelle niitä jokapäiväisessä elämässämme käymällä niiden luona, pyytämässä niitä kotiimme, puhelemalla niiden kanssa, harjoittamalla kanssakäymistä niiden kanssa. Mutta monta kertaa me kierrämmekin niitä, sillä pelkäämme, että sellainen sanoo minulle kovan sanan, tuomion sanan, että se näkee minun sieluni läpi, minun sydämeni tilan. Sentähden kierrämme näitä ihmisiä niinkuin rosvo vallesmannia, mutta sellaisten kanssa, jotka ovat yhtä penseitä kuuin mekin, harjoitamme kanssakäymistä ja seurustelua. Mitäs hyötyä siitä on? Niin tehden me vain nukutamme toisiamme.
Vilhelmi Malmivaara
-
No, nyt Jumala koettaa asettaa meitä tänä iltana huomaamaan, mitä Hän antaa ja tarjoaa teille ja minulle. Ja se on nyt aivan sitä, mitä me ruuaksemme tänä iltana tarvitsemme. Se on sellaista ravintoa, että jos rupeamme sitä syömään ja nielemään sisälliseen ihmiseemme, niin se elättää meitä vielä huomennakin sisällisenä Jumalan voimana ja väkevyytenä. Jos meillä vain on pikkusenkaan rehellisyyttä Herran edessä, niin emme mene täältä tyhjinä pois, vaan otamme varastoon sen, mitä Herra meille tarjosi. Ja meille jää siitä paljon tekemistä kotiinkin. Isä ja äiti rupeaa katsomaan, mitä lapsissansa näkyy, tarkkaamaan niissä niinkuin peilistä omaa kuvaansa. Niissähän näkyy se, mitä isä ja äiti ovat saaneet niihin vaikutetuksi, oli se sitten mitä oli.
Vilhelmi Malmivaara
-
Herran armovaikutukset ovat niin äärettömän likellä meitä sanassa ja ystävien seurassa. Jos ken meistä rupeaa ottamaan niitä vastaan ja kätkemään niitä ja panemaan käytäntöön, niin kyllä Herra siihen voimaa antaa, antaa varmasti, jos me vain taivumme.
Vilhelmi Malmivaara
-
Herran armovaikutukset ovat niin äärettömän likellä meitä sanassa ja ystävien seurassa. Jos ken meistä rupeaa ottamaan niitä vastaan ja kätkemään niitä ja panemaan käytäntöön, niin kyllä Herra siihen voimaa antaa, antaa varmasti, jos me vain taivumme.
Vilhelmi Malmivaara
Mitkähän vaikutukset ne täällä.
Kiva lukea aamuavauksia opettajalta, mutta aamuavaukset ei ihan niin kuin mun heräämiset, josko olisi aiemmat, niin voisi olla kiva aloittaa päivä niillä tai siis kunkin päivän kohdalla.
Ääh no herään usein jo 06, mutta pitänee takautuvasti avata aamuhartaus ja tsiigata mitä taas jorinaa ja liirunlaarummia tulee.
-
On suuri Jumalan lahja etsiville ihmisille, että Herra tulee heidän tykönsä ja sanoo: Jumalan valtakunta on teidän keskellänne. Saattaa olla teille ehkä tuntematonta tai huomaamatonta, että tuo Jumalan valtakunta on ollut teidän keskellänne täällä. Tuo sananharjoitus, mitä olette harjoittaneet todistaa nimittäin Jumalan valtakunnan etsimisestä, on Jumalan puhuttelua. Sitä kai te olette näiden virtten avulla tänä iltana olleet tekemässä, etsimässä Jumalan valtakuntaa siinä toivossa ja tarkoituksessa, että sen löytäisitte. Herra on teille nyt vastannut sanansa lupauksella: Jokainen anova saa ja etsivä löytää ja kolkuttavalle avataan. Tämä Herran lupaus kestää. Joka etsii, hän löytää, joka anoo, hän saa. Joka Jumalan sanasta etsii Jumalan valtakuntaa ja iankaikkista elämää, hän varmasti sen löytää.
Vilhelmi Malmivaara
-
Herra lupaa antaa etsivälle myöskin kaikki maalliset tarpeet, jos hän etsii ensin Jumalan valtakuntaa. Mutta Herran, antajan itsensä, täytyy saada määrätä, mitä Hän näkee tarpeelliseksi antaa, Se on Hänen vallassansa. Jos se olisi meidän vallassamme, tulisi siitä turmiota iankaikkiselle elämällemme. Jumalan valtakunnan etsijälle kuuluvat siis kaikki ne lupaukset, mitä Raamattu sisältää, kuuluvat sille synnissä siinneelle ja syntiselle ihmiselle, mutta Jumalan valtakuntaa etsivälle. Sille sanotaan: Jos sinä vesissä kuljet, niin Minä olen sinun kanssasi, ja jos virtain kautta, niin eivät ne sinua hukuta; jos käyt tulen läpi, niin et sinä pala, eikä liekki sinua sytytä. Sille vakuutetaan, ettei maailma, ei synti, ei oma liha eikä mikään voi kadottaa sitä, joka etsii Jumalan valtakuntaa. Hän on näin turvattu joka kohdasta, mutta turvattu ainoastaan sentähden, että hänet ottaa turviinsa Herra, jolla on kaikki valta sekä taivaassa että maan päällä ja joka voi muuttaa kuningasten mielet niinkuin vesiojat. Ei Herra kehoita siis suotta etsimään Jumalan valtakuntaa, sillä siihen Hänellä on täysi aihe.
Vilhelmi Malmivaara
-
Tätä Herran kehoitusta* te olette tähän asti ja tänä iltana näissä virsissä noudattaneet paljon selvemmin kuin minä voin siitä puhua. Te olette puhuneet niissä Jumalalle ja Jumala on sanansa kautta vastannut teille ja todistanut niin olevan, ettei hiuskarvakaan putoa niiden päästä, jotka pysyvät Jumalan johdatettavina, tulkoon mitä tulkoonkin.
Vilhelmi Malmivaara
*etsiä Jumalan valtakuntaa
-
Jumala opettaa tänä iltana sanansa kautta sitä totuutta, että sanaa olisi kodeissamme rakastettava ja että maailmaa vastaan olisi niissä sota suunnattava. Maailman rakkaus repii kodistamme pois Jumalan sanan rakkauden. Jos sieltä sana puuttuu, sanan viljeleminen lakkaa, silloin tulee sinne tilalle tämä maailma, mutta jos sanaa rakastetaan, niin saadaan sen sanan tuomina kotiin ystäviä, jotka itsekin sanaa rakastavat ja sitä viljelevät. Sanan puutteella estetään kotiin tulemasta ne ystävät, joiden mukana Herra kulkee.
Vilhelmi Malmivaara
-
Minulla oli Kiuruvedellä ollessani renki, joka tuli herätykseen. Sen sisällinen elämä oli elävää ja palavaa. Kun hän ajeli lantaa, veisasi hän silloinkin kuorman päällä istuessaan virsiä. Kaikki työnsä hän teki uskollisesti eikä antanut sittenkään yhtään minuuttia kulua hukkaan harjoittamatta sanaa. Hän oli hengellisessä suhteessa niinkuin pieni lapsi, joka myötäänsä huutaa äitiä ja on aina suu auki saadakseen ruokaa. Sellaista lapsen elämää oli sillä pojalla.
Vilhelmi Malmivaara
-
Mutta meillä on ulkonaisen elämän alalla sattuva kuvaus, joka sopii valaisemaan sisällistä elämäämme. Mitä enemmän lapsi kasvaa ja vahvistuu, sitä pitemmiksi kasvavat sen ruokavälit, sitä kauemmin kestää ennenkuin sille taas annetaan uutta ravintoa. Tämä on aivan luonnollinen asia. Ei siis ole mikään kuoleman merkki, vaikka syöntiajat harvenevatkin. Mitä tulisikaan työnteosta, jos me aina vain söisimme! Ja eihän silloin olisi sulattamisaikaakaan eikä ravinto pääsisi muuttumaan voimaksi.
Vilhelmi Malmivaara
-
Minulla oli Kiuruvedellä ollessani renki, joka tuli herätykseen. Sen sisällinen elämä oli elävää ja palavaa. Kun hän ajeli lantaa, veisasi hän silloinkin kuorman päällä istuessaan virsiä. Kaikki työnsä hän teki uskollisesti eikä antanut sittenkään yhtään minuuttia kulua hukkaan harjoittamatta sanaa. Hän oli hengellisessä suhteessa niinkuin pieni lapsi, joka myötäänsä huutaa äitiä ja on aina suu auki saadakseen ruokaa. Sellaista lapsen elämää oli sillä pojalla.
Vilhelmi Malmivaara
-
Sillä seovulla olj paemenia vahtimassa yöllä katraetaan. Siinä silimänkuvvaemassa heijjä eissään seiso Herran enkelj, ja Herran kirkkaas levittiin loestamaa iha ympäriisä. No sehä panj paemenet pelekeemää, mutta enkeljpä raohottelj heitä: "Elekee tok veikkoset pelätä tyhjee! Minähä ilimotan teille oekeestaa ilosanoman, ison ilon kaekelle kansalle. Tänäpäevänä on teille tuolla Tuavetin kaapunnissa syntynnä Vapahtaja, jokon Ristus, Herra. Ja tämmöse osviita annan nyt teille: työ löyvättä lapsen kapaloetuna aperuuhessa makkoomassa." Siinä samassa olj enkeli ympärillä emä joukko taevaallista sotaväkkee, joka ylisi Jumaloo sanomalla: "Jumalan on kunnija korkeoksissa, muan piällä raoha immeisillä, joehen kansa hiän ei vihhoo pie."
Jouluevankeliumi savon kielellä, kääntänyt Unto Eskelinen
-
Luukkaa jouluevankeljum
Soaapru ja Enkkuva mummo ja uki murtieel
Siihe aikoaa anto keisarj Aukustus käsky jot koko valtakunnas olj loaajittava verokirjat. Teää verolpano olj ihka ensimäine ja tapahtu ko Kyrenius olj Syyrija käskyhaltijan. Kaik männiit kirjottautummoaa veroluettelluoo, jokahine ommoaa omituisiee kaupunkihhiees. Nii läks Juosep ja Kalileast, Nasareti kaupungist ja mänj Juuttoaa Peetlehemmii, Toaaveti kaupunkii; heää neäät kuulu kuningas Toaaveti sukkuu. Heää läks sin yhess morseimiees Mari kans, joka olj pienii päi.
Ko hyö olliit siel ni Mari synnyttämise aika tulj ja heää synnytti poja, esikoisees. Heää kapaloits lapse ja panj sen soimiee, ko heil ei olt tilloaa korttieeris.
Sil seuvul olj paimenii yöl vartioimas laumajoaas. Yhtäkkii heijä iesseääs seiso Herra enkelj, ja Herra kirkkaus olj heijä ympärilleää. Paimenet pölästyit siint, mut enkelj sano heil: "Älkää pelätkö. Mie ilmota teill ilosanoma, suure ilo koko kansal. Tänäpäin o teill Toaaveti kaupungis syntynt Vappauttaja, Ristus, Herra. Mie anna teil osviita: työ löyvättä lapse, joka makkoaap soimes kapaloissoaa."
Ja sill hetkel olj enkeli ympäril suur taivoaalline sotajoukko, joka ylisti Jumaloaa näinikkeä: "Jumalan o kunnia korkeuvessa, moaan peääl rauha ihmisil joita heää rakastoaap."
Ko enkelit olliit männieet takasi taivoasiee, paimenet hoaastoit toisilliee: "A vot nyt Peetlehemmii! Siel myö nähhää, mitä o tapahtunt, se minkä Herra meil ilmotti."
Ja hyö läksiit järkineää ja löysiit toeperreää Mari ja Juosepi ja lapse joka makas soimes. Teäänkö hyö näkkiit ni hyö kertoit mitä vakahisest olj heil hoaastettu.
Kaik jotka kuuliit paimenie sanat, olliit ihmeisseää. Mut Marj kätki syvämmehhiees kaik mitä olj tapahtunt ja tutkistelj sitä mielesseää.
Paimenet palasiit toimieesa, ja hyö kiittiit ja ylistiit Jumaloaa siint mitä olliit kuullieet ja nähnieet. Kaik ol just sil viisii ko heil olj hoaastettu.
Toimittanut Aulis Martinpoika Tenkanen Anni Matintytär Tenkasen ja Martti Maunu Tuomaanpoika Toiviaisen antamien ohjeiden perusteella. Teksti julkaistu Vpl Pyhäjärvi -lehdessä 12/2004.
-
4. Jouluevankeliumi Etelä-Pohjanmaan murteella
Niihin aikoohin keisari Aukustus antoo käskyn, notta koko valtakunta oli pantava verolle. Verollepaneminen tapahtuu ensimmääsen kerran, ja silloon oli Kvirinius käskynhaltija Syyrias. Kaikki meniväkki kirioottautumahan verottajan luettelohon, itte kukin omahan kaupunkihinsa.
Niin Joosefki lähti muiren joukos Kalileasta, Nasareetin kaupungista ja meni sen veroasian tähäre Juureahan, Raavirin kaupunkihin, Peetlehemihin, johonka kaikki toisekki Raavirin jäläkelääset kerääntyy. Se otti föliyhynsä Marian, kihilatun morsiamen, joka oli sinne päin, flikkaraukka. Ja viimmeesillänsä kun oli, niin justihin niiren sielä ollesnansa Maria synnytti poijan, esikoosensa. Se kietaasi lapsen kapaloohin ja pisti sen seimehen, kun majataloosta ei ettimälläkää löytyny tilaa.
Niillä seuruun sattuu olemahan paimenia yöllä taivasalla paimentamas laumaansa. Yhtäkkiä niitten etehen ilimaantuu Herran enkeli, ja Herran kirkkaus ympäröötti ne joka puolelta. Paimenet peliästyy aiva veteliksi asti, Mutta enkeli sanoo: "Äläkää ny turhia peliästykö! Mull'on teille iloonen sanoma, isoo ilo kaikelle kansalle. Tänä päivänä teille on Raavirin kaupungis syntyny Vapahtaja. Se on Kristus, Herra. Täs on teille merkki siitä: te löyrättä lapsen, joka makaa seimes kapaloosnansa." Ja siinä siunaamas oli enkelin ympärillä maharottoman isoo taivahallinen sotaväki, joka näillä sanoolla ylisti Jumalaa: - Jumalan on kunnia korkeuksis, maan päällä rauha ihimisillä, joille se ei mitää muuta taharo ku hyvää.
Ku enkelit oli menny takaasi taivaasehensa, paimenet sanoo miehis: "Ny äkkiä Peetlehemihin! Sielä me näjemmä, mitä täs ny on oikeen tapahtunu ja mitä kummaa se Herra meille äsköön ilimootti."Ne lähti kiiruhumman kaupalla ja löyti Marian ja Joosefin ja lapsen, joka nukkuu seimes. Ku ne oli sen omin silimin nähäny, ne kertoo muilleki, mitä kaikkia niille oli lapsesta tieretty sanua.Ne jokka kuuli paimenten puheet, olivat aivan ihimeesnänsä. Mutta Maria painoo mielehensä kaikki mitä oli tapahtunu ja tutkaali sitä. Paimenet palaali takaasin kiittäen ja ylistäen Jumalaa siitä, mitä ne oli kuullu ja nähäny. Kaikki oli justihin niin ku niille oli sanottuki.
-
Ne ryysas tukka putkella sinne ja hittas Marian, Josiksen ja sen skidin ku bunkkas hegojen skruudimestas.
Jouluevankeliumi Stadin slangilla, kääntänyt Juhani Mäkelä
-
Aamuhartaudet menee ouduimmiksi ja oudommiksi.
Kiitos kuitenkin tulipahan kielillä joita ymmärsin.
Rauhaisaa joulua.
-
Näin on laita hengellisessäkin elämässä. Siinäkin on syöntiaikansa ja lepoaikansa. Herätyksen ensi aikoina maistuu sana makealta ja mieli on elävä ja herkkä. Mutta sikäli kuin ikää karttuu ja pääsee iltapuolelle päivää, tulee myöskin toimeen jo vähän vähemmälläkin ja elää jo pienemmästäkin ravinnosta. Mieli on enemmän vaivaantunut ja työstä väsynyt kuin lähtiessä ja niin riittävät jo pienemmät määrät kuin ensi hetkinä elämäntien alussa. Silloin käy aivan samoin kuin vanhemmalla puolella ikää luonnollisessa elämässä. Ei tarvitse silloin yhtä usein ja paljon ravintoa kuin tarvitsi nuoremmalla iällä, vaan tulee toimeen jo paljon harvemmin annettavalla ravinnolla. Ja samalla kuin ruokailuaikoja harvennetaan, pienennetään myös ruoka-annoksiakin. Ruoka-ajat ovat vanhemmalla puolella ikää paljon säännöllisemmät kuin lapsella, jonka pitää saada syödä usein, koska sen elimistö vaatii sitä kasvaakseen. Vanhana ei enää tarvitse paljoa ravintoa, kun on käsillä jo se aika, jolloin Herran sirppi leikkaa pian pois täältä.
Vilhelmi Malmivaara
-
Ei siis se, että sana ei tahdo maistua, ole vielä mikään kuoleman merkki. Jos kerran Jumalan sanaa vielä vähänkin tarvitsee eikä ole sille vielä kokonansa selkäänsä kääntänyt ja vieraaksi käynyt, niin on sisällistä elämää vielä olemassa. Mutta jos sana rupeaa kokonansa kyllästyttämään ja tympäisemään, niin ettei tahdo enää ollekaan sitä kuunnella ja viljellä, eikä ole enää vetoa ystäviin, vaan nekin käyvät vieraiksi, jos ei tee enää mieli saada seuroja kotiinsa, eikä tarvitse enää rientää muiden ystävien luo kuormaansa purkamaan ja kehoittamaan toinen toisiansa, jos lapset alkavat saada yhä enemmän ja enemmän vapautta maailman teille, niin se on vaarallista. Voi, voi toki! Penseyden tauti on vaarallista tautia, sillä siitä tulee pian kuolema. Jos olemme sille kohdalle joutuneet, niin uudestansa nyt taas taipaleelle tänä iltana!
Vilhelmi Malmivaara
-
Ette usko, kuinka ihmeellisen kaunista oli tuo veisuunne ja kuinka voimallinen henki siinä oli. Niin näkyy olevan, että vaikka sananharjoituksesta ei mitään muuta osaa olisi saatu, on kuitenkin tuon veisuun kuulemisesta syytä kiittää Herraa ihmeellisestä armosta, jota Hän on meille suonut.
Vilhelmi Malmivaara
-
Arvatkaa, mikä tekee tuon veisuun niin kauniiksi. Sen tekee kauniiksi se, että siinä näkyy yksimielisyyden kuva. Minulle kirkastui kuunnellessani tuota virttä aivan uudestaan sävelten merkitys veisuussa kristitylle. Jumala on antanut säveleet sitä varten, että niiden avulla päästäisiin yhteen ääneen, yhdessä Herraa puhuttelemaan, elämään niin kuin apostoli sanoo: Että te kaikissa olisitte yksimielisiä. Sentähden Jumala kutsuu ihmisiä yhteen sävelten avulla. Siinä veisaillessa saa olla joukossa kimeää ja karkeaa, hyvää ja huonoa, miesten ja naisten ääntä. Kun kaikki vain veisaavat puhtaasti yhteen ääneen, niin ei yhtään haittaa, vaikka siinä olisi minkälaisia ääniä, sillä ne kaikki sulavat yhteen, menevät samaan suuntaan. Vaikka ne kiittävät Herraa erilaisin äänin, on niiden yhteinen veisuu sittenkin niin äärettömän kaunista. Siinä menee parempi ääni ikäänkuin edellä ja muut seuraavat jäljessä. Näin saa siinä nauttia sävelten voimasta, saa sävelten siivillä kohota kohti armoistuinta. Kaikki vaipuvat siinä sävelten avulla yhdessä Herran eteen.
Vilhelmi Malmivaara
-
Kyllä . Tämän koen seuroissa kun ilman säestystä veisataan. Virren sanoja sisään hengittäen, omaa huonoutta ulos päästäen.
Yksiääninen veisuu on yhdessä elämistä, hengittämistä Sanaa sieluihimme.
Veisuu ruokkii nälkäistä, eikä omia vajavaisia sanoja tarvita. Tässä olemme kaikki yhtä !
-
Niin, se on mennyt nyt tämä päivä taas. Matka minulla ja teillä on taas yhtä päivää lyhempi. On päästy tämänkin päivän yli eikä tarvitse sitä enää uudestaan alkaa. Ja ihmeellisellä tavalla on Jumala taas tämänkin päivän yli meitä auttanut.
Vilhelmi Malmivaara
Tuon voisi kai muuttaa: Niin, se on mennyt nyt tämä vuosi taas.
-
Kiusauksista harvoin puhutaan, mutta niitä kärsitään paljon. Kristitty ja kiusaus kuuluvat nimittäin yhteen. Herralle antautuminen on suuri loukkaus vihollista vastaan. Siitä hetkestä alkaen, jona tämä tapahtuu, alkaa sota, ja siitä johtuvat kristityn vaivat ja kärsimiset.
Vilhelmi Malmivaara
-
Kiusauksista harvoin puhutaan, mutta niitä kärsitään paljon. Kristitty ja kiusaus kuuluvat nimittäin yhteen. Herralle antautuminen on suuri loukkaus vihollista vastaan. Siitä hetkestä alkaen, jona tämä tapahtuu, alkaa sota, ja siitä johtuvat kristityn vaivat ja kärsimiset.
Vilhelmi Malmivaara
Irvokasta lainata Malmivaaraa, kun sitkeästi olet pysynyt siihen mihin olet kiusauksesta langennut. Malmivaaran virsien kääntäminen mielestäsi ei ole häväisty Körttifoorumilla, ei millään eikä milloinkaan. Jos olisi ollut niin, olisit heti siihen puuttunut ylläpidon nimissä. OLEN LOUKKAANTUNUT JUURI tästä hurkastelevasta asenteesta niiden taholta, jotka seisoivat virnuillen katsomassa, kun minä, täysin syyttömänä ja hiljaisena ja reagoimatta, sain nähdä, että kääntämällä Siionin virsiä tavoitin "rahaa, asemaa, kunniaa, kultajalustetta, ja jumalointia" vaikken ollut antanut vihjettäkään sellaiseen koko sen KUUDEN VUODEN aikana. Sitten vielä kiellät, että ne sanottiin kamaliksi, jota Sivullinen itsekään ei ole kieltänyt, päin vastoin pyysi siitä anteeksi vaikka ei ollutkaan pahoillaan. Voi mihin kiusauksiin ihminen lankeaa eikä tee parannusta millään! Jumala pikemmin armahtakoon, vaikka pelkään, että tuomitsee.
-
Malmivaaran virsien kääntäminen mielestäsi ei ole häväisty Körttifoorumilla, ei millään eikä milloinkaan.
On selvää, että koet työsi tulleen häväistyksi. Se on surullista. Kokemus on todellinen asia. Minun kokemukseni taas on, että olet sitkeästi hyökännyt sanallisesti koko Körttifoorumia päin, vaikka pystyt nimeämään vain kaksi työtäsi kärkevästi arvostellutta nimimerkkiä. Näin olet itse kohtuuttomast suurennellut asiaa.
-
Thomas ampuu ' hehtaaripyssyllä' ja kohdistaa närkästyksensä sellaisillekin palstoille joille ko asia ei kuulu 'pätkääkään'. Kuten tämä Aamuhartauskin, sekä muita mainitsematta.
Etkö myös hoksannut että nämä kaksi, kohdistivat pahaa oloaan milloin kehenkiin. Ja noihin sanoihin oli syynsä, omat vaikeat kokemukset jotka täytyi päästä purkemaan.
Kunnioitin kansainväisyyttäsi, kielitaitoasi ja ennakkoluulottomuuttasi osallistua foorumille.
Valittaen huomaan, että ylpeys itsestä on puraissut sinuakin.
Viedään kaikki vajavaisuutemme Kristuksenaemo-hoitoon ! Myös minä olen syyllinen.
-
Tuolla edellä Thomas toteaa että Sivullinen on pyytänyt anteeksi, mutta ei ollut pahoillaan.
Miten niin, miten me pystytään sanomaan onko joku pahoillaan vai ei?
Mikä on oikea tapa olla pahoillaan?
Minäkin olen muistaakseni sanonut olevani tilanteesta pahoillani, vaikka en ole sanonut
Siionin virsiä kuvottaviksi, ainakaan omasta mielestäni.
-
Netti, ilman kuva-yhteyttä, ei kerro läheskään kaikesta minkä näkee oheisviestinnästä kun kohdataan face-to-face.
Väärinkäsityksiä syntyy pakosti. Kuva ihmisestä vääristyy. Siihen on uskominen.
Jatketaan ilman haukkumisia. Mielipeen voi tietysti sanoa, kunhan pysytään asiassa.
Minä olin pitikin matkaa kannustamassa Thomasia kun hän kirkoitti siioninvirsiä englanniksi. Virsiä en ole arvostellut, mutta kirjotuksia aloin ihmetellä.
Olen puhunut Ugh !
-
Nämä väitteet eivät pidä paikkaansa. Työtäsi on kiitelty ja sinun puolestasi on kirjoiteltu. Tapahtumasarjaa on pahoiteltu. Juuri äsken kerroin pitäväni surullisena sitä, että koet työsi tulleen häväistyksi. Ennen kaikkea sinulle on suotu runsaasti tilaa purkaa tunteitasi ja esittää syytöksiäsi. Olet saanut sitä paljon enemmän kuin sinua joskus moittineet.
Oikeastaan, tilanne on paljon pahempi kuin mitä olen kuvaillut. Sinä tiedät yksityiskohdat paremmin kuin minä, kun olet sisäpiiriläinen. Aina haluat viitata niihin muutamaan, jotka ovat minua moittineet ettei vaan kukaan kiinnittäisi huomiota niihin moneen, jotka ovat joku vahvistaneet niitä tai hiljaisuudellaan tukeneet. Hehän ovat ne todelliset syylliset, niin kuin olen koko ajan sanonut. He ovat vaikustusvaltaisia ihmisiä, jotka ovat käyttäneet muitä hyväkseen. Jos koko totuus paljastuisi, ihmiset hämmäistyisivät ja jopa Riitta-muummi kauhulla hylkäisi teidät. Mutta jo liikun vaarallisilla teillä, joten vaikenen.
-
Aina haluat viitata niihin muutamaan, jotka ovat minua moittineet ettei vaan kukaan kiinnittäisi huomiota niihin moneen, jotka ovat joku vahvistaneet niitä tai hiljaisuudellaan tukeneet.
En todellakaan tiedä, keitä ne 'monet' voisivat olla. Varsinkin ajatus 'hiljaisuudellaan tukeneista' on minusta erehdys. Ne, jotka ovat vaienneet käännöstyötäsi käsittelevästä keskustelusta, taitavat olla yksinkertaisesti muista asioista kiinnostuneita. He lukevat kirjoituksia toisten otsikoidedn alla ja kenties osallistuvat siellä keskusteluun.
-
Itse varmasti kuulun tuohon "monet" ryhmään joka voidaan tulkita sopivilla silmälaseilla
katsottuna hiljaisuudella tuomitsijaksi, olen vain itsekin hämmästynyt omana itsenäni.
Tällaisesta ulkoa annetusta turhasta syyllisyydestä ei ole tarpeen etsiä "parannuksen tekoa"
-
En todellakaan tiedä, keitä ne 'monet' voisivat olla. Varsinkin ajatus 'hiljaisuudellaan tukeneista' on minusta erehdys. Ne, jotka ovat vaienneet käännöstyötäsi käsittelevästä keskustelusta, taitavat olla yksinkertaisesti muista asioista kiinnostuneita. He lukevat kirjoituksia toisten otsikoidedn alla ja kenties osallistuvat siellä keskusteluun.
Ah jaa. Culpa mea. Postitsin vanhojen Siionin virsien käännöksen foorumilla, jossa on vain ihmisiä, jotka haluavat julistaa niitä kamaliksi, kuvottaviksi, ja hihhulimaisiksi, ja ne joille on yhdentekevä, julistetaanko Malmivaaran Siionin virret kamaliksi, kuvottaviksi, ja hihhulimaisiksi. Lopulta tuli selvennys. Kiitos näiden vuosien yhteistyöstä.
-
Itse varmasti kuulun tuohon "monet" ryhmään joka voidaan tulkita sopivilla silmälaseilla
katsottuna hiljaisuudella tuomitsijaksi, olen vain itsekin hämmästynyt omana itsenäni.
Tällaisesta ulkoa annetusta turhasta syyllisyydestä ei ole tarpeen etsiä "parannuksen tekoa"
Kuulut mihin itse haluat. Penan kalastelusta huolimatta en ole ollut kiinnostunut syyllisiä kaivaamaan esille. Mutta on turhaa enää valittaakaan, kun kerran tavoite on saavutettu. Käännös on lopulta poistettu. Minun pitäisi kiittää moittimisen sijasta.
-
Penan kalastelusta huolimatta en ole ollut kiinnostunut syyllisiä kaivaamaan esille.
Syyllisten etsimisestä ei olekaan mitään hyötyä. Ei ole siinäkään, että syyllisyys levitetään kaikkien niskaan. Minä kalastelen rauhallista avoimmuutta ja sovintoa.
-
Yleensä etsimme itsestämme enemmän kristityn muita tuntomerkkejä kuin sitä, olenko kiusattu, vaikka vihollinen ei kiusaa omiansa, vaan Herran omia. Kiusaus on kyllä matalaa ja pahaa, ja siksi siitä ei tahdota puhua eikä tunnustaa sitä. Kiusojen alla näemme itsemme aivan huonoiksi, sillä silloin näyttää, että olemme himojen orjia, ja lisäksi sanoo vielä vihollinen: "Sellainen sinä olet, niin syntinen, luovu pois Herrasta!"
Tämän kokeminen on kiusausta. Mutta se ei ole huono tila. Jumalan sana todistaa: Pitäkää se sulana riemuna, kun moninaisiin kiusauksiin joudutte. Jumalan Henki vei Jeesuksenkin korpeen perkeleen kiusattavaksi. Kunnian Herra oli siis itsekin kiusattu.
Vilhelmi Malmivaara
-
Syyllisten etsimisestä ei olekaan mitään hyötyä. Ei ole siinäkään, että syyllisyys levitetään kaikkien niskaan. Minä kalastelen rauhallista avoimmuutta ja sovintoa.
Ei tarvitse levittää. Syyllinen on jokainen, joka on osannut puuttua asiaan, kun olen valittanut, muttei ole osannut puuttua asiaan, kun käännökseni julistettiin julkisesti kamalaksi, eritoten kun KUKAAN ei esittänyt eriävää mielipidettä.
Mikä sovinto! Sovitte keskenänne, että englanninkieliset kännökseni ovat kuvottavia, koska alkuperäinen tekstikin on kuvottava. Se on se sovinto, jota ollet kalastellut.
-
Minä olin pitikin matkaa kannustamassa Thomasia kun hän kirkoitti siioninvirsiä englanniksi. Virsiä en ole arvostellut, mutta kirjotuksia aloin ihmetellä.
Paras mies tällä foorumilla nosti metelin kun vahingossa laitoin hymiön postiini, ja se häntä loukkasi. Meni pari kolme postia, ennen kuin hän rauhoittui. Hän oli aivan oikeassa. Minun olisi pitänyt olla varovaisempi.
Sivullinen julisti, että olen kirjoittanut liki 10.000 rimitettyä riviä kuvottavia virsiä. Kukaan ei ole sanonut olevansa eri mieltä hänen kanssaan, koska hän on pyhä lehmä, vanhasta körttisuvusta. Niin joudun kirjoitamaan siitä liki 10.000 valistuspostia, kun kerran kukaan muu ei puolusta. Olisi mukavampi jakaa tehtävä muittenkin kanssa. Mutta olen ainoa, jolla on rohkeutta olla eri mieltä vanhan körtin pojan kanssa, joka voi käyttää mitä loukkaavaa kieltä tahansa. Täytyyhän minäkin vastata niin kuin on huudettu.
-
Palaan tämän aamun hartaustekstiin, kun annettiin ajatus. Hyvin yksinkertainen ajatus, mutta itselleni uusi.
Yleensä etsimme itsestämme enemmän kristityn muita tuntomerkkejä kuin sitä, olenko kiusattu, vaikka vihollinen ei kiusaa omiansa, vaan Herran omia. Kiusaus on kyllä matalaa ja pahaa, ja siksi siitä ei tahdota puhua eikä tunnustaa sitä. Kiusojen alla näemme itsemme aivan huonoiksi, sillä silloin näyttää, että olemme himojen orjia, ja lisäksi sanoo vielä vihollinen: "Sellainen sinä olet, niin syntinen, luovu pois Herrasta!"
Tämän kokeminen on kiusausta. Mutta se ei ole huono tila. Jumalan sana todistaa: Pitäkää se sulana riemuna, kun moninaisiin kiusauksiin joudutte. Jumalan Henki vei Jeesuksenkin korpeen perkeleen kiusattavaksi. Kunnian Herra oli siis itsekin kiusattu.
Vilhelmi Malmivaara
Jostakin syystä minulle aiemmin kiusaukset merkitsivät lähinnä lihanhimoja. Syöminen, juominen ( naiminenkin ) esim. yli tarpeen .
Kiusauksia on leegio, niin kuin on niiden lähettäjiäkin. Ehkä kysymys alkoi vasta äsken avautua kun ylpeyden synti pani etsimään jotakin siitä.
Seitsemän kuolemansyntiä ovat Danten Jumalaisen näytelmän mukaan lajiteltuna pahimmasta laskevassa järjestyksessä näin:
Ylpeys (turhamaisuus)
Kateus.
Viha.
Laiskuus.
Ahneus.
Ylensyönti.
Himo.
Minua on mainittu muutamaan kertaan ylpeäksi. Omasta mielestäni en ole, olen vain tavattoman a v o i n ja ajattelematon. Herra sen tietää, ja tuntee luotunsa.
Ikäviä ajatuksia kun nousee, käännyt Vapahtajan puoleen ja pyydän päästä niistä.
Se on hyväksi tyytyväiselle mielelle. Se mm. alentaa stressiä ja sitä mukaa verenpainetta.
Vihastumiseen olen altis, mutta vihaa olen tuntenut vain viattomien lasten ja eläinten hyväksikäyttäjiin ja pariin tyhmään diktaattoriin.
Inhimilillinen tyhmyys on ateeksiannettava asia, siitä Jeesus puhuu Vuorisaarnassa.
Varminta on pysyä lähellä Jeesusta, joka hetki, tai ainakin päivittäin, jolloin vihollisuuksilla on vähemmän mahdollisuuksia iskeä.
-
Jaakko Heinimäen kirjassa Seitsemän syntiä lista on toisen näköinen. Samoista synneistä on kysymys, mutta nimet on käännetty eri tavalla.
Ylpeys
Ahneus
Kateus
Vihamielisyys
Hekumallisuus
Mässäily
Hengen velttous
Tuosta viimeisestä kirjoitetaan näin:
Siitä on kyse - suorimman tien hakemisesta hinnalla millä hyvänsä - hankalasti suomennettavassa keskiajan pääpaheessa, jota on meillä totuttu kutsumaan henkiseksi tai hengelliseksi laiskuudeksi. Latinaksi se on acedia. Kyse on kärsivällisyyden puutteesta, älyllisen, moraalisen ja henkisen aidan ylittämisestä aina matalimmasta kohdasta. Kyse on haluttomuudesta nähdä vaivaa. Mielenkiinto lerpahtaa täsmälleen siinä kohdassa kun ei olekaan enää kivaa. Sielussa junnaa ja mikään ei tunnu miltään.
-
Paras mies tällä foorumilla nosti metelin kun vahingossa laitoin hymiön postiini, ja se häntä loukkasi. Meni pari kolme postia, ennen kuin hän rauhoittui. Hän oli aivan oikeassa. Minun olisi pitänyt olla varovaisempi.
Sivullinen julisti, että olen kirjoittanut liki 10.000 rimitettyä riviä kuvottavia virsiä. Kukaan ei ole sanonut olevansa eri mieltä hänen kanssaan, koska hän on pyhä lehmä, vanhasta körttisuvusta. Niin joudun kirjoitamaan siitä liki 10.000 valistuspostia, kun kerran kukaan muu ei puolusta. Olisi mukavampi jakaa tehtävä muittenkin kanssa. Mutta olen ainoa, jolla on rohkeutta olla eri mieltä vanhan körtin pojan kanssa, joka voi käyttää mitä loukkaavaa kieltä tahansa. Täytyyhän minäkin vastata niin kuin on huudettu.
:109: :eusa_clap:
-
Netti, ilman kuva-yhteyttä, ei kerro läheskään kaikesta minkä näkee oheisviestinnästä kun kohdataan face-to-face.
Väärinkäsityksiä syntyy pakosti. Kuva ihmisestä vääristyy. Siihen on uskominen.
Totta. Teillä on mahdollisuus törkeällä tavalla liittoutua haukkumaan Siionin virsiä valhenimien takana, jota ette tekisi varmaan päin naamaan. Puolustaudun teitä vastaan omalla nimellä.
-
Oi kuinka ihana on huonees Jumala. Sä Herrain Herra suuri ...
-
Kiusausten kautta paljastuu meille vanha ihmisemme, joka meissä asuu. Kiusausten kautta syvenee meissä armon tunto ja meidän täytyy ruveta elämään yksin Jumalan armosta joka hetki. Kiusaukset ahdistavat meitä Kristuksen turviin. Jos kiusaukset loppuvat, emme pääse kasvamaan Herrassa. Kiusaukset kuuluvat siis Herran kasvatustapaan, millä Hän syntistä kasvattaa.
Vilhelmi Malmivaara
-
Mutta kiusauksia ei saa etsiä. Kristityn oma suhde kiusaukseen on tärkeä, sillä suhteemme Herraan riippuu siitä, millä puolella olemme kiusauksissa, olemmeko kiusauksia vastaan vai niiden puolella. Kristittyä eivät kiusaukset huvita, eikä niitä lueta meille synniksi, jollemme niihin taivu.
Vilhelmi Malmivaara
-
Kiusausten ajat ovat Herran omalle raskaita, mutta jos ne loppuvat, silloin tulee mieleen epäilys, että nyt on astuttu rajan yli, koska vihollinen ei enää kiusaa eikä ahdista.
Vilhelmi Malmivaara
-
Niin, emmekö tahtoisi mennä sitä tietä, mille Herra näkee hyväksi meitä viedä? Emmekö sano Herralle: "Vie, minne viet, sillä ei kenkään voi meitä repiä sinun kädestäsi!"
Vilhelmi Malmivaara
-
Jokaisella Jumalan sanasta osalliseksi tulleella ihmisellä on jonkinlainen kuva kristitystä. Hän on muodostanut itsellensä kuvan siitä, minkälainen kristitty on tai minkälaisen sen tulisi olla. Tämä kuva on hänen omasta mielestään tavallisesti oikea ja Jumalan sanan mukainen. Meillä on joka ainoalla tuollainen ajatuskuva kristitystä, mallikristitystä, Kristuksen opetuslapsesta, ja sen kuvan mukaan me sitten mittaamme itseämme ja muita. Se on meillä tuo Jumalan sanasta saatu kuva ikäänkuin peilinä, jonka edessä me tarkkaamme itseämme ja toisia ihmisiä. Ja senverran kuin tässä tarkastuksessa huomaamme vastaavamme tuota kuvaamme, senverran luulemme olevamme oikeita kristityitä, mutta jos emme sitä kuvaa vastaa, niin tuomitsemme itsemme. Juuri tässä on syy niihin ahdistuksiin, mitä useimmin ajoin joudumme kärsimään.
Vilhelmi Malmivaara
-
Kuin vastauksena tilanteeseen meillä, tulivat nämä lohduttavat sanat . Luulen, että osa Matin alakulosta, ehkä masennuksesta, aihetuu siitä, että hän vertaa itseään minuun, kehempä muuhun, kun tässä aina olemme toinen toistemme silmissä.
Minä puhun paljon, hän vaikenee . Liekö vaikeneminen kultaa tässä tapauksessa. :017:
Kun mies oli nuorena urheilullinen, metsästi, rakensi taloja ja helli lapsiamme ja niiden jälkeläisiä, ja nyt vain istuu tuolissaan, hän vertaa itseään entiseen Mattiin.
Hänen Jumala-suhteensa on varmaan sekin kovin erilainen kuin omani, meillä ei niistä puhuta saati kysellä. :017:
Tähän laisinkaan ei pitäisi verrata. Jumala kohtaa meitä luominnan erilaisina persoonina.
Avasin eilen mieltäni, kun oli sellainen paikka. Kiitos Kyösti, ja muut rukoilijat.
Ilman rukousta ja rukousapua en olisi monesta kovasta paikasta selvinnyt. :057:
Tänään on uusi armon päivä. :eusa_angel:
-
Jumalallakin on kristitystä kuva, jonka Hän on muodostanut. Se on Kristus. Hänet Jumala ähetti tänne alas mallikristityksi. Hänen mielensä, Hänen menonsa, Hänen henkensä, Hänen vaelluksensa tuli olla kristitylle mallina. Se kuva, minkä ihminen kristitystä muodostaa, vaikka se onkin Jumalan sanasta saatu, on jonkunverran vaillinainen, mutta se kuva, minkä Jumala on muodostanut kristitystä, on ehdottomasti oikea. Sentähden sanoo Kristus: Seuratkaa minua, olkaa minun seuraajani, ja sentähden puhuu Hän myötänsä opetuslapsillensa, että niiden tulee tehdä toisillensa niinkuin Hän teki heille, niinkuin olivat nähneet Hänen tekevän.
Vilhelmi Malmivaara
-
Tunnistan tässä Malmivaaran seurapuheessa saman ajatuksen jota Pauli Annala on käyttänyt luennossaan Helsingin Vanhassa kirkossa jossa hän puhui Ihmisen luomisesta.
Siinä hän sanoo että Jumala loi ensin, Sanasta joka oli jo alussa, Jeesuksen, ja Jeesus on ihmisen prototyyppi. Siitä puhe jatkui, mutta enää sitä en löytänyt YouTubesta.
On aivan huikeaa ajatella että olemme saman kuvan mukaan luotuja kuin Jeesus Kristus. Meidän kuvamme on hämärtynyt ja huono kopio Hänestä. Luoja on sama kaikessa ja kaikille.
-
Mutta tuo Jumalan muodostama kuva kristitystä on lihalle ja verelle pahennukseksi. Se on juutalaisille pahennus ja kreikkalaisille hulluus, sanotaan raamatussa apostolien kirjoituksissa. Siitä käy muuttumattomalle ihmiselle ja luonnolliselle ihmiselle surman haju, paha katku, jota sellainen ei tahdo kärsiä. Hän oli ylönkatsottu ja ihmisten hylkäämä, kipua ja sairautta täynnä ja semmoinen, jolta me peitimme kasvomme, hän oli niin ylönkatsottu, ettemme häntä minäkään pitäneet, niinkuin raamattu sanoo Kristuksesta. Sen kristityn kuvan edessä maailma väänteli päätänsä, irvisteli sille, pilkkasi sitä ja sylki sen kasvoille. Ei hänessä ollut sitä muotoa, että me olisimme Häneen mielistyneet, ja Hän on vielä tänä päivänäkin mahdoton joka ainoalle luonnolliselle ihmiselle ja sille pahennukseksi.
Minkä tähden niin? Sentähden, että Hän oli niin pieni. Hän ei lukenut saaliiksi Jumalan kaltainen olla, ei sellainen kuin Jumala, vaan alensi itsensä ja otti orjan muodon päällensä ja tuli - kenenkä kaltaiseksi? - ihmisten kaltaiseksi ja löydettiin menoissansa niinkuin ihminen. Sentähden Hän on pahennukseksi.
Vilhelmi Malmivaara
-
Jesaja näki Kristuksen monta sataa vuotta ennen Jeesuksen syntymää.
Harva näkee mitään kristusmaista vaatimattomissa, pienissä ja hiljaisissa. Ne jotka ovat ihmisten kunnioittamia ' jumalallisia ' henkilöitä, ovat suuria, komeita, näkyviä ja suuri-äänisiä johto-hahmoja. Heihin uskotaan, eikä pieneen ääneen, kerjäläiseen portinpielessä.
-
Jos me nyt ymmärtäisimme tarkastaa itseämme ja omaa sisällistä elämäämme tämän Jumalan muodostaman kuvan mukaan, niin me saisimme monta kertaa sanomattomasti virvoitusta. Mutta sitä me emme ymmärrä, vaan tarkkaamme itseämme oman kuvamme mukaan, minkä olemme itse itsellemme muodostaneet tai minkä toiset ihmiset ovat opetuksillansa meille tehneet. Ja siinä täytyy tulla kiusatuksi ihmisen, joka itsensä tuntee.
Vilhelmi Malmivaara
-
Ajattelen, että tällaisella puheella Wilhelmi Malmivaara vahvisti ja syvällisti körttiläisyyttä siksi nöyräksi, alatietä käyväksi herätysliikkeeksi joka se yhäkin on.
Se mitä ihmisen sisäinen synnintunto on, ei aina nähdä, eikä ole tarpeenkaan. Se on juuri tämän liikkeen vahvuus.
Kilvoittelija kilvoittelee oman syntisyytensä vuoksi, ei maailman nähtäväksi.
Se että liikkeen tunnuskuvat ovat muuttuneet , pukeutuminen tms. ei ole olellista.
Lähimmäisen auttaminen ja Jumalan armon varassa oleminen on oleellisinta.
Syntisyyskään ei ole enää oleellinen kun sen on Kristus pessyt pois . Sen vaan tulee olla jatkuvaa, jokapäiväistä.
-
No, nyt kulkee joka ainoassa kristityssä yhtärintaa uutta ja vanhaa, uusi luomus ja vanha luomus, uusi syntyminen ja vanha syntyminen, armo ja luonto, henki ja liha, Kristus ja ihminen. Ja siitä hetkestä asti, jolloin Kristus alkoi syntisessä elää, rupeaa syntinen sen Herran valossa näkemään itsensä, mitä hänessä on. Mitä enemmän aikaa hän sitten koettaa Kristusta seurata, sitä syvemmältä paljastuu hänelle oma minä, ja se paljastuu justiinsa sellaisena, minkälainen se Herran edessä todella on. Eikä hänen tarvitse silloin uskoa ainoastaan raamattua, sillä sen näkee jokainen silloin itsestänsä, minkälainen katala värkki sieltä omasta povesta esiintyy.
Vilhelmi malmivaara
-
Tämä on hirmuisen kovaa koulua, kovaa harjoitusta. Voi, kuinka tärkiää* sen vaihtaisi parempaan, mutta ei saa vaihdetuksi. Miksi ei saa? Herran käsi on edessä. Herralla on niin ääretön armo meille raukoille siinä, että Hän painaa meitä alemma ja alemma, pienentää pienentämistänsä, ottaa pois omia luulojamme, omaa jumalisuuttamme, parannustamme, omaa vanhurskauttamme, omaa ansiollisuuttamme, omaa hartauttamme, repii pois pala palalta rikki sen kuvan, jonka itsellemme loisimme ja jota pitäisimme päämääränä, ja aivan niinkuin iskemällä iskee sieluumme tuota vakuutusta: "Minusta ei tule ikinä mitään".
Vilhelmi Malmivaara
* halukkaasti, mielellään
-
No, mikä sitten siinä on varana? Tiedättehän ystävät sen kokemuksestanne: yön pimeässä sellainen syvä, sisällinen huuto Herran puoleen: "Voi, voi, Herra, tähänkö minun täytyy nääntyä?" Siinä ahdistuu tekemään aivan samoin kuin syntinen vaimo, kuin publikaani, kuin ryöväri raukka ja lukemattomat muut.
Tällaisella Herran puoleen katsomisella kruunataan Kristus: sinä alas - Herra ylös, sinä pieneksi - Herra suureksi, sinä syntiseksi - Herra Armahtajaksi. Tämmöinen on Jumalan koulu. Ja vaikka tämä ei nyt ollenkaan vastaa omia tuntemisia eikä ihmisen itsensä tekemää kuvaa kristitystä, niin Herra näkee kuitenkin syntisen siinä tilassa Poikansa kaltaisuudessa. Sellainen juuri hänelle kelpaa, sillä ne uhrit, jotka Jumalalle kelpaavat, ovat murheellinen henki, ahdistettua ja särjettyä sydäntä et sinä, Jumala, hylkää. Siinä on kyllä lihan ja veren paha olla ristinsä tähden, lastensa tähden, sortajiensa tähden, pilkkaajiensa tähden, mutta se on autuas tila sittenkin.
Vilhelmi Malmivaara
-
Yhä kirkkaamin kuvailee Wilhelmi Malmivaara alatietä kulkevan Kristuksen seuraajan vaelluksen vaiheita !
Tätä eivät hempeä-uskoiset' käsitä, vaan vaelluksen tulee heistä olla aina kevyttä ja ilon täyttämää.
Iloa on heränneilläkin,ja ne ilon-vilaukset kantavat niin kauan kunnes ahditus tulee taas tupaan.
Yhtä armoa ovat ahdistukset ja ilot. Ne ovat molemmat matka-evästä, sellaista voimistavaa ja ymmärryksellä nautittuna maittavaakin.
( Väkisin tekstini sai vanhanaikaisen sävyn. En sitä muuten saanut ulos ja ilmi ) :109:
-
Iloa on heränneilläkin,ja ne ilon-vilaukset kantavat niin kauan kunnes ahditus tulee taas tupaan.
Suruttomuuden kaihtaminen ei ole ilotonta, päinvastoin.
-
Johannes sanoo: Katso Jumalan Karitsaa, joka pois ottaa maailman synnit. Tämä oli hänen saarnansa sisällys. Sama mies sanoo: Hänen tulee kasvaa, mutta minun tulee vähentyä. Ja se näkyy Herran tarkoitus olevankin. Joka ainoan Herran opetuslapsen kokemus todistaa, että Jumalan tulee niin heitä kuljettaa, että Kristus yksin jää ja suurenee ja kirkastuu. Kaikki parannusharjoituksensakin täytyy heidän antaa silloin Herran käden alaiseksi ja jäädä aivan parantumattomina Herran edessä rukoillen tunnustamaan: "Jos et Sinä, Herra, ota minua kätesi alle, niin tähän jään, jollet Sinä paranna, niin muut eivät auta, jollet ota minua tällaisena parantumattomana käsiisi, niin minun täytyy hukkua iankaikkisesti."
Vilhelmi Malmivaara
-
Kaiken katumuksen,synnin murehtimisen ja häjyn mielen alaspainamisenkin täytyy mennä niin mitättömäksi, että on tunnustettava: "Minä en osaa tätä tehdä, mutta Sinä, Herra, kuulut ottaneen minunkin syntini kantaaksesi. Eivätkös ne ole Sinua painaneet liikakin raskaasti? Jospa, Herra, lukisit ansiosi minunkin hyväksen! Minulta ei tule mitään, minun rukoukseni ei maksa mitään, mutta etkös ole, Herra, puolestani puhunut Isällesi? 'Sano suloiselle Isälles, ettäs maksoit velkani verelläs', ota minun asiani omaksi asiaksesi, sillä muuten minun täytyy tähän nääntyä. Ei tule mitään elämästäni, ei mitään kuolemastani, jollet sinä elä ja kuole minun edestäni"
Vilhelmi Malmivaara
-
Näin ihan joka kohdassa, oli asia mikä hyvänsä, täytyy syntisen ikäänkuin heittää itsestänsä irti ja jäädä Herran käden varaan kiikkumaan ja kiikkua siinä vielä sillä mielellä, etten minä raukka oikein osaa tässäkään olla, vaan väärin minä tätäkin teen mutta jospa, Herra, suuresta armostasi Sinun kätesi pitäisi minusta kinni.
Vilhelmi Malmivaara
-
Näin yksinkertaista usko on, tai pitäisi olla. Todella hyvin W. Malmivaara on siitä yksinkertaista kansaa, ja osaa papistoakin, opettanut.
Paavo Ruotsalaisen sanat philosoofeista ' pottuhalmeen' sotkijoina on myös totta.
Asioiden pohtiminen eri kanteilta ole suinkaa samaa. On aina kuitenkin muistettava oma pienuutensa ja Herran suuruus, Hänen vahvan kätensä suoja ja Kristuksen armo.
-
Kristitty on siitä omituinen, että hän löytää aina itsensä Herran edestä. Siinä kohden eroaa hän jumalattomasta. Jumalaton on irti Herrasta, kristitty on kiinni Jumalassa. Jumalansana puhuu pysymisestä Hänessä. Kristus sanoo: Jos te pysytte minussa ja minun sanani pysyvät teissä. Kristitty pysyy Jumalassa joka ainoassa asiassa, on tekemisissä Jumalan kanssa sekä ajallisissa että hengellisissä, myötämäkeä laskiessa ja vastamäkeä noustessa, murheessa ja ilossa, menestyksessä ja onnettomuudessa, terveenä ja sairaana, elämässä ja kuolemassa. Näin tasoittuvat hänen surunsa ja ilonsa, maalliset ja hengelliset asiansa sentähden, että hän saa annetuksi ne Jumalalle, Jumalan käteen. Kun sekä surut että ilot ovat kristitylle liian raskaita yksinään kannettaviksi, kun hän ei jaksa kantaa kumpiakaan, ei suuria suruja eikä suuria iloja, täytyy hänen saada laskea ne molemmat Herran kannettaviksi.
Vilhelmi Malmivaara
-
Eikös satoja korjatessanne ole kumminkin tullut samalla aina pelko osaksenne? Eikös ole salaisesti sydän vapissut, että mikähän tämän kiireen perästä vihdoin tulee, onkohan tämä varsin oikein ja eihän vain minun sydämeni takerru kokonansa näihin ajallisiin? Ja eikös ole kytenyt mielessä ajatus, osataanko näistä kiittää niinkun pitäisi ja mitenkähän näitä parhaiten käytetään Herran kunniaksi? Nämähän pitäisi käyttää Herran kunniaksi, mutta tulenko minä niin tehneeksi?
Vilhelmi Malmivaara
-
No, mitä tämä tämmöinen mieli on, jossa tuo ajatus on herännyt? Siinä lasketaan silloin jo kiitoksella Herran jalkain juureen se, mitä on saatu. Ihminen käsittelee silloin niitä runsaita lahjoja, joita hän on saanut Jumalalta, vapisevalla mielellä. Mutta jumalattoman ihmisen sydän on kokonansa takertunut niihin kiinni. Hän sanoo muinaisen miehen lailla: Hyvin sieluni, sinulle on pantu hyvyyttä moneksi vuodeksi, lepää, syö, juo ja riemuitse. Ja siinä on sitte kaikki. Kristitty sitävastoin käsittelee pelkomielellä sitä hyvää, minkä on saanut, ja tämä Jumalan hyvyys, mikä häntä elämässään kohtaa, alkaa häntä kaivella ja vetää parannukseen. Mitä runsaammalla kädellä Jumala hänelle ajallista hyvyyttä syytää, sitä enemmän häntä peloittaa, kuinka tässä käynee, jos Herra rupeaa tiliä vaatimaan.
Vilhelmi Malmivaara
-
Tällä tavalla Jumala tasoittaa kristityn ilon, niin ettei siihen pääse kerääntymään kukkuraa eikä se pääse muuttumaan lihalliseksi iloksi. Samoin on surunkin laita. Kun häneltä otetaan pois kaikki, ja puutokset tulevat silmäin eteen, niin ei hän, jos on kerran kristitty ja Herraan vedetty, rupea murhettaan yksin kantamaan, eikä siitä silloin tule hänelle sellaista epäuskon murhetta, joka perustukset särkee. Niin tapahtuu vain sille, jolla tavara on ollut epäjumalanansa ja joka on tarttunut ajallisiin niin kiinni, ettei sitten enää, kun niitä otetaan pois, pääse liikahtamaankaan eteenpäin, vaan tulee murheestansa aivan ylitsepääsemätön este toimeentulollensa tässä elämässä. Sellainen rupeaa murehtimaan köyhyytänsä yöt päivät, siinä loppuu usko ja hermot pettävät.
Vilhelmi Malmivaara
-
Mutta jos ihminen on vedetty Herraan, tulee sille heti mieleen: "Mitähän Jumala tällä tarkoittaa?" Hän ei ota puutettaan ihmisten lähettämäksi, ei sattumalta saaduksi, vaan Jumalan kädestä lähteneeksi. Sentähden hän menee heti Herran puheille, tarkkaamaan, mitä Jumala tällä tarkoittaa ja opettaa, mitä tämä hänelle merkitsee, mitä tämä on, ja mikä armo tähän on kätketty, tähän lihaa ja verta kohdanneeseen kuritukseen. Jos hän sairastuu, hän rupeaa heti kysymään tunnoltaan: "Mitä Jumala tahtoo minussa kurittaa, mitä painaa alas?" Jos hän saa mitä koettelemuksia tahansa elämässään, etsii hän aina syitä itsestänsä ja rupeaa kyselemään: "Mitähän Herra nyt tarkoittaa, mitä Hän tällä tahtoo sanoa, minkä synnin, minkä tottelemattomuuden tähden minulle taas raippoja annetaan?" Näin Herran parissa oleva ihminen purkaa kuormansa Hänen kannettavaksensa, tekee tämän neuvon mukaan: Kaikki teidän murheenne pankaa Herran päälle. Ja kun hänelle aukenee Jumalan sanasta edes yksikin puustain tai selvenee jollakin muulla tavalla Herran salainen armotarkoitus, niin hän tyyntyy ja on niinkuin olisi saanut kaiken kuormansa lasketuksi Herran jalkoihin. Niin hän alkaa hiljallensa kantaa tyytyväistä mieltä ja kiittää Herraa.
Vilhelmi Malmivaara
-
Ja eikö ole ihmeellistä, että raskaimmissakin murheissa ja kärsimyksissä veisataan tuota virttä: "Herraa hyvää kiittäkää!" Voi, kuinka monen sairasvuoteen ääressä minä olen kuullut sitä veisattavan ja kuinka moni ahdistettu sydän onkaan sen aloittanut seuratuvassa! Ja silloin se meihin kaikkein syvimmän vaikutuksen tekee, kun liha ja veri kärsii, mutta henki sittenkin kiittää Herraa.
Vilhelmi Malmivaara
-
Ja eikö ole ihmeellistä, että raskaimmissakin murheissa ja kärsimyksissä veisataan tuota virttä: "Herraa hyvää kiittäkää!" Voi, kuinka monen sairasvuoteen ääressä minä olen kuullut sitä veisattavan ja kuinka moni ahdistettu sydän onkaan sen aloittanut seuratuvassa! Ja silloin se meihin kaikkein syvimmän vaikutuksen tekee, kun liha ja veri kärsii, mutta henki sittenkin kiittää Herraa.
Vilhelmi Malmivaara
Ikävää että ei ole aamuhartaus osiossa, kuten körttiseuroissa sitä puheiden jäkeen kahvihetkeä jossa sitten on ns, kamarikeskustelut.
Tääkin penan joka vihaa mua, niin liirumlaarumiin tai siis Wilhelmin puheeseen tuli tänään voimakas yhtymäkohta, kun jouduin sanomaan yhteen työhön, et ei nyt vaan onnistu ja pahat itsesyytökset tuli, mutta kun saavuin kotiin, niin kummasti ilo kaiken murheen keskellä tuli, ihan syyttä tuli ?
-
Etkö ole huomannut Vv-kuoma, että minä olen monta kertaa tupannut oikeen puhuttelevan aamuhartauden perään joitakin ajatuksia ihan kahvikeskustelu-mielessä
On osattava erottaa , että kaikki kannanotto ei ole arvostelua, vaan jotakin lievempää. Arviointi kyseisestä aiheesta, oman kokemuksen jakaminen on juuri sitä jutustelua jota saisi ollakin enemmän.
Hyvä kritiikkikään ei ole pahaksi.
Minusta Pena ei suinkaan sinua 'vihaa', vaan pitää huolta että ei riehaannuta ja puhuta puuta-heinää. Kuin iso-veli hän on sinulle. Ja mie oon mummo. :039:
-
Minusta Pena ei suinkaan sinua 'vihaa', vaan pitää huolta että ei riehaannuta ja puhuta puuta-heinää. Kuin iso-veli hän on sinulle. Ja mie oon mummo.
Kyllä 'Femsanger' tietää, että en häntä vihaa ja hän tietää, että minä tiedän, että hän tietää.
-
Niin paljastuu erään vanhan savolaisen heränneen ukon viisaus, kun hänellä oli aina sekä hyvinä että pahoina päivinä tapana sanoa: "Pidelköön maailma minua miten kovasti tahansa, mutta niin lujalle se ei minua ota, etten minä sen läpi pääse." Ukko siis arveli, että rangaiskoon maailma minua hyvyydellänsä tai häjyydellänsä, rikkaudellansa tai köyhyydellänsä, ilovuosilla tai murhevuosilla, niin ne ovat kaikki tyynni kuitenkin sellaista tavaraa, joka jää tänne, jonka ohi minä menen, koska minulla on parempi päämäärä tavoiteltavana kuin ne.
Vilhelmi Malmivaara
-
Näin juuri ! Tämän kun saa ymmärrettyä ajoissa on elämänmeno paljon helpompaa.
Minulla se kesti kauan, se koulu. Olen ollut kova i t s e yrittämään, ja se on ollutkin syy moniin kärsimyksiin.
Kiitos Herran, hän on jaksanut kärsiä minua. Hän on pitänyt tiellään ja huolehtinut hyvin.
-
Tämän totuuden edessä joutuu kyllä ajattelemaan: "Voi toki, kun minä olen vielä kaukana tuosta tilasta! En osaa pahaa pitää hyvänä enkä peljätä hyvää pahaksi, vaan annan molempien ottaa itseeni liika kovaa." Mutta katsokaa, kun tätä vaikeroidaan, silloin ollaan siinä jo itsensä kanssa tekemisissä. Siinä on silloin jo ajauduttu Herran eteen, jouduttu kantamaan tätä omaa kylmäkiskoisuuttansa Jumalan eteen valittaen: "Tämmöinen raukka minä olen, vaikka toisellainen olla pitäisi. Pitäisi laittaa pelvolla ja vapistuksella, että autuaaksi tulisin, ja niin sekä hyvänä että pahana päivänä katsoa kohti uutta Jerusalemia, mutta sitä minä en osaa."
Vilhelmi Malmivaara
-
Tämän totuuden edessä joutuu kyllä ajattelemaan: "Voi toki, kun minä olen vielä kaukana tuosta tilasta! En osaa pahaa pitää hyvänä enkä peljätä hyvää pahaksi, vaan annan molempien ottaa itseeni liika kovaa." Mutta katsokaa, kun tätä vaikeroidaan, silloin ollaan siinä jo itsensä kanssa tekemisissä. Siinä on silloin jo ajauduttu Herran eteen, jouduttu kantamaan tätä omaa kylmäkiskoisuuttansa Jumalan eteen valittaen: "Tämmöinen raukka minä olen, vaikka toisellainen olla pitäisi. Pitäisi laittaa pelvolla ja vapistuksella, että autuaaksi tulisin, ja niin sekä hyvänä että pahana päivänä katsoa kohti uutta Jerusalemia, mutta sitä minä en osaa."
Vilhelmi Malmivaara
Tälläinen häriintynyt lähinuori sanoo, et cool, just noin. Mitään hyvää ei ole, mutta jos armostasi annat anteeksi,, yleensä Herra antaa,, vaikka syytä ei olisi.
Itte mietin useaasti miksi et mua ottanut pois, kun isosti paremmat olet ottanut.
https://www.youtube.com/watch?v=CrTMc2i6Lzc
-
https://www.youtube.com/watch?v=1XSvsFgvWr0
-
On aivan varma asia, ettei Jumala valehtele, vaan pitää sanansa joka ikisen kohdalla. On aivan varma asia, että joka etsii, hän löytää, joka pyytää, hän saa. Tämän todistaa jokaisen kristityn kokemus. Ei yhtään tarvitse muualta todistusta siihen hakea, sillä sen tietää itse, jos vain on etsimistä harjoittanut. Eikä tästä pääse silläkään, että pitää etsimistänsä muka huonona. Se on vain niitä laiskan verukkeita, kun on tottunut polviansa pitämään niin jäykkinä, ettei rupea ollenkaan särkemään rustoja, joita niihin on päässyt kasvamaan. Muussa työssä kyllä notkistuu, mutta ei siinä, kun pitäisi polvensa Herran edessä taivuttaa. Siinä on aina jotakin estettä estämässä sitä tekemästä, ellei muuta, niin se, että minä olen näin huono ja mahdoton.
Vilhelmi Malmivaara
-
Mutta sellaisellahan juuri on syy pyrkiä Herran eteen, sillä eihän huonous mikään este ole. Juuri sellaisellahan, jolla ei itsellä ole mitään mahdollisuutta, onkin annettu sanottu oikeus pyytää Herralta ja puhua Hänelle mahdottomuutensa. Semmoisen huonon juuri on syytä valittaa asiaansa Herralle. Eikä siinä kelpaa esteeksi sekään. ettei osaa. Kyllä sitä huutaa osaa, kun on kipeä, mutta jollei ole kipeä, eihän silloin oikein huudakaan. Jos terveenä teeskentelee huutoa, on se niinkuin sellaisen hätähuutoa, joka seisoo kuivalla maalla, missä ei mitään hukkumisen vaaraa ole.
Vilhelmi Malmivaara
-
Taas Malmivaaralta oleellinen kiteytys herännestä, kelvottomasta uskosta.
Mnut tahdottiin sekoittaa uskomaan tekemään parannusta omin voimin. Kaksikymmentä vuotta yritin, viisi vuotta ihmettelin mikä on usko. Heränneet auttoivat pääsemään selvyyteen. Aloin vapautua taakoista ja elää !
Uskon määrä ei ole mitta.
-
Kuinka monta päivää meiltä kuluu, ettei olisi mitään kipua, kipua omasta itsestä, lapsista tai muista, kun vain rupeaisimme niitä huomaamaan ja käyttämään niitä niinkuin Herra tarkoittaa. Me valitamme esimerkiksi sitä, kun on aivan kuiva ja kylmä seurapaikassakin, ihan kalsealla mielellä. Olisi paljon helpompaa istua, kun olisi palavalla mielellä, sellaisella, että Jumalan kunnia tulisi edistetyksi. Olisi paljon helpompaa olla, kun olisi oikea kristitty, mutta mitä sitten tällaisena tulla itseänsä näyttelemään ja tällaisena Herralle huutelemaan.
Vilhelmi Malmivaara
-
Voi, voi, kun tämä puutteenalainen tila saisi olla ahdistamassa meitä Herran eteen! Sitä varten puutteita on, että seuroihin tullessa jo olisi asiaa. mistä Herralle puhuisi, olisi syytä, mistä pitäisi Herralle rukouksessa puhua. Minullakin olisi sellaisia syitä äärettömän paljon, yhtenä se, kun pitää aina puhua toisille eikä saa itse koskaan olla kuulemassa muita kuin tuota Kauhavan ukkoa*, kun saa ähkyä ja etsiä eikä tiedä, mistä lähtisi. No. mikä siihen on syynä? Se, etten ole valmistanut itseäni seuroihin. Sentähden se tulee niin ahtaaksi. Jos olisin pyytänyt Herralta sanottavaa, niin Hän olisi lausunut: Avaa susi, niin minä sen täytän. Eiköhän silloin olisi puhetta kyllä.
Vilhelmi Malmivaara
*Matti Paloniemi
-
Me palaamme seuroista niin usein sillä mielellä, etten minä sieltä mitään osaa saanut. Miksi? Puhuimmeko tilastamme Herralle? Istuimmeko siellä sillä mielellä, että jospa täällä sulaisi kivikova sydän, jospa siihen jotakin vaikutusta täältä jäisi?
Vilhelmi Malmivaara
-
Kävin tullessani sairaan luona. Sairas sanoi olevan 20 vuotta siitä, kun Jumala hänet maailmasta veti. Minä kysyin: "Minkä verran on matka sujunut?" Hän sanoi, ettei ole tullut mitään koko matkan teosta, vaan hän on aivan samalla askeleella matkan lopulla kuin sen alussakin. Niin, aivan samalla askeleella matkan lopussa kuin sen alussakin.
Onkohan meidän taipaleentekomme samanlaista kuin hänenkin, niin että jos meinaakin eteenpäin mennä, löytää kuitenkin itsensä aina samalta askeleelta?
Vilhelmi Malmivaara
-
On viisasta olla arvioimatta uskon edistymistä, ellei ole sielunhoitaja-pappi.
Olisi mukava tietää kuinka W Malmivaara olisi sairasta matkamiestä ohjannut.
Ehkä eräät ihmiset jopa toivovat ohjaajaa. Ostodokseilla on Ohjaajavanhuksia.
Kun kymmenisen vuotta sitten pyysin juhania omaksi ohjaajakseni, hän kieltäytyi.
Kyllä jo ymmärrän miksi kieltäyryi.
Kasvumme riippuu yksin Herrasta Kristuksesta. :eusa_pray:
-
jatkuu osassa 20