Mihin tyssää matka aikuiseen uskoon?

[vn]

Mihin tyssää?
Ehkä meiltä puuttuu lapsen kaltaista luottamusta, iloista odotusta ja toivoa?
Ehkä emme helposti näe elämässämme Jumalan johdatusta ja apua?
Ehkä moni asia selittyy järjen päätelmillä ja tuurilla?
Jumalan johdatus tapahtuu pienissäkin asioissa, vaikka emme näkisikään ja kokisi.
Isommat "vähältä piti" tilanteet jää kyllä mieleen koko elämäksi.

[Salis]

Mihin tyssää?
Ehkä meiltä puuttuu lapsen kaltaista luottamusta, iloista odotusta ja toivoa?
Ehkä emme helposti näe elämässämme Jumalan johdatusta ja apua?
Ehkä moni asia selittyy järjen päätelmillä ja tuurilla?
Jumalan johdatus tapahtuu pienissäkin asioissa, vaikka emme näkisikään ja kokisi.
Isommat "vähältä piti" tilanteet jää kyllä mieleen koko elämäksi.

Vaati rohkeutta uskoa. On helpompi olla uskomatta. 

[Leena]

Muistelen useasti jonkin kesän Herättäjäjuhlilla kuulemaani tarinaa ritarista ja matemaatikko, filosofi Pascalista.  Ritari kysyi mikä on tieteellinen todennäköisyys Jumalan olemassaololle.  50% puolesta 50% vastaan, ilmoitti Pascal.

Keskustelu siitä eteni. Oikeastaan ritari ei katsonut voivansa uskoa = elää kristittynä, koska se olisi edellyttänyt monesta pikkuisen paheellisesta nautinnosta luopumista, niin hän tuumi. Pascal myönsi itsekin edelleen piinautuvansa vedonlyöntihimostansa ja kysyi ritarilta kuinka on, löisivätkö he vetoa siitä saattaako Jumalan toimet elämässänsä nähdä jos olettaa näkevänsä.  Puoli vuotta ja he palaisivat jälleen teeman äärelle.

Pascal eli kristittynä ja näki Jumalan teot silmiensä edessä, ritari ei sillä kertaa ollut halukas vedonlyöntiin eikä tarina kerro enempää. 

Tuumin, jos puoli vuotta eläisin kuten Pascal. Minä saattaisin antaa Jumalan näkyä.  Kuinkahan minun kävisi?  Minä rupean tänään ja kerron puolen vuoden kuluttua kokemuksistani. 

Oitis tulikin mieleen meidän elävän uskossa ei näkemisessä.  Minäpäs kokeilen nyt silti. Minä kysyn, sinäkö, Jumala? 

[PekkaV]

   Ei tyssää. Muuttaa muotoaan. Muuttuu huokailuksi. Jatkuu etsintänä. Uskovaisen ilmimerkit katoavat. Arki painaa päälle. Ei jaksa. Voimia on. Ne kuluvat kuitenkin työhön. Ei ole aikaa.

Annas olla kun pääsen eläkkeelle. Aikuisen usko tulee esiin. Kadotakseen taas. Kammioon. Hiljaisuuteen. Nöyryyteen. Ihmettelyyn. Näkemiseen. Ymmärtämiseen.

Jumala on läsnä.

[Riitta-mummi]

Tunnistan itsessni myös näin.

Uskovaisen ilmimerkit katoavat;  Tunteiden huiput ja notkot tasaantuvat. Huolet helpottavat. Ensin näitä ihmettelee, vähitellen tyytyy saamaansa.

Arjen työt ja levot ovat uskoa, arkiuskoa.   

[vn]

Potkut reilusti ennen eläkeikää pisti kyllä pienelle paikalle ja miettimään, häpeämään,
piiloutumaan, etsimään, kyselemään.
Jälkeen päin sain huomata että moni asia loksahti kohdilleen, johdatuksen ja varjeluksen
makua.
Eläkevuodet sivuhommineen olleet aika levollisia, kiireetöntä, aika kulunut.
Osin menneitä muistellen, kaivellen, syyllistäen, etsien syitä ja seurauksia...sen koen
todella pahana ja turhana.
Lauluharrastuksen olen uudelleen löytänyt, se tuo iloa ja hoitaa.
Samoin ehkä lukeminen viriämässä...
Kyllähän sitä vielä haaveita, ajatuksia, suunnitelmia, tavoitteita on...
eri asia mihin pystyy.
Tärkeintä lienee sydämen asenne, avoimet silmät ja korvat, valmius olla läsnä...
kysellä ja etsiä edelleen Jumalan tahtoa ja johdatusta, olla hiljaa Ristin juurella.

[Riitta-mummi]

Voiko usko tyssätä omaan itseeni  ?

Kun on päässyt rauhalliseen vaiheeseen elämän myrskyistä, hiljaisuuteen jota on toivonut, värittömään erämaahan, on vaarana etten enää usko uskooni.

Kaiken ollessa uutta, tunteiden ja hengen tuulien liehtoessa ja kiehtoessa, luulee uskoaan vahvaksi. Silloin minua viedään lujasti luulouskoon. Mikä lie vie ?

Jos etsii uskon tunnetta ja kokemuksia, se on kuin jännitysnäytelmää, mutta niiden loppuessa pelkää ettei minussa ole uskoa enää lainkaan.

Jos en tietäisi, että tässäkin tilassa, ja juuri näissä kokemuksissa on Herra  läsnä, tulisin toivottomaksi.
Hiljaisessa tuulenhenkäyksessähän Hän tulee.

Minä en pidä uskosta kiinni, Jumala pitää kiinni, epäuskossakin. 

[vn]

Aamen!
Tuli yksi laulu mieleeni, en löydä.
Enkä sanojakaan tähän, mutta hyvin kerrot.
Kristuksen tulee kasvaa, minun vähetä.
Jumala vaikuttaa tahtomisen ja tekemisen.
Niin, etsimäni laulun nimi "Hiljaisuuteen vie" (Jukka Salminen)

[juhani]

Voiko usko tyssätä omaan itseeni  ?

Kun on päässyt rauhalliseen vaiheeseen elämän myrskyistä, hiljaisuuteen jota on toivonut, värittömään erämaahan, on vaarana etten enää usko uskooni.

Kaiken ollessa uutta, tunteiden ja hengen tuulien liehtoessa ja kiehtoessa, luulee uskoaan vahvaksi. Silloin minua viedään lujasti luulouskoon. Mikä lie vie ?

Jos etsii uskon tunnetta ja kokemuksia, se on kuin jännitysnäytelmää, mutta niiden loppuessa pelkää ettei minussa ole uskoa enää lainkaan.

Jos en tietäisi, että tässäkin tilassa, ja juuri näissä kokemuksissa on Herra  läsnä, tulisin toivottomaksi.
Hiljaisessa tuulenhenkäyksessähän Hän tulee.

Minä en pidä uskosta kiinni, Jumala pitää kiinni, epäuskossakin.

Näinhän se on... mielestäni

[Leena]

Muistettiinko me selvittää mitä tämä on tämä aikuinen usko....   Voiko sellaiseen päästä kovin nuori/ kovin nuori uskossaan/ kovin kypsymättä muuten?

[vn]

No enpä muista että olisi selvitetty, kukin kai tulkitsemme omalla tavallamme...

[Pena]

Olen miettinyt asiaa jotenkin niin, että suhteessa Jumalaan olemme lapsia, mutta suhteessa toisiimme meidän pitäisi olla kuin itsestään vastaavat täysi-ikäiset. Se ei tarkoita itsensä korottamista eikä myöskään nöyristelyä.

[malla]

Olen miettinyt asiaa jotenkin niin, että suhteessa Jumalaan olemme lapsia, mutta suhteessa toisiimme meidän pitäisi olla kuin itsestään vastaavat täysi-ikäiset. Se ei tarkoita itsensä korottamista eikä myöskään nöyristelyä.

Tässä oli hyvin sanottu.
Mielestäni.

[Bengt Sandberg]

Mihin tyssää matka aikuisen uskoon?


Nuorena miehenä ei kotona tullut rakkautta ja jouduin täten ”maailman kiusaamaksi”.
Elämä oli vaarallista, turvaa ei ollut missään.
 
Mutta seuraava teksti on yksi niistä mikä avasi ”nuoren miehen” matkaa aikuisuuteen. Siitä saan kiittää erästä henkilö joka rakasti... minuakin.

Teksti on lainattu teoksesta:
Armoistuimen Eteen.
Puheita ja kirjoitelmia vuosien varrelta.
Vaasan kirjapaino 1955
 s. 11- 12.

Vuosi on 1952 Nilsiän Herättäjäjuhlilla ja juhlasaarnan piti silloin piispa Väinö Malmivaara.

…”Herra oli pitänyt huolen nuoresta miehestä, ja niin hän pitää vielä meidänkin aikoinamme. Jos Herra hylkää meidät, ei meillä silloin ole niitä valittuja aseita, jotka kiertävät kätensä nuorenkin kansan ympärille, vaan nuoriso menee maailman ja kuolee iankaikkisesti. Ei ole enää silloin niiden rakkauden käsivarsia, jotka toivovat, vaikka toivo olekaan, kiertävät kätensä vielä kuolleenkin ympärille ja sanovat: ”Hänessä on vielä henki, hänessä on vielä henki!  Herralla on varmaan meidänkin keskuudessamme niitä valittuja aseitansa, joiden kautta Hän pitää erikoista huolta nuorista miehistämme ja nuorista naisistamme, heränneen kansan kalliista lapsista, joita me emme antaisi millään suruttomalle maailmalle. Herralla on vielä keskellämme niitä valittuja aseitansa, joiden korva kuulee silloinkin, kun ihmiset huutavat kalliista nuorisostamme ”Se on nyt mennyt, se on kuollut”, miten niiden sydän nyyhkyttää oman suruttomuutensa tähden. Näilläkin juhlilla on läsnä tätäkin nuorisoa, joka ei ole surutonta, mutta on maailman kiusaama ja niin vaarallisella kohdalla. Rakkaat vanhemmat ystävät! Ei meillä ole enää pitkää aikaa täällä maan päällä vaeltamiseen. Pyytäkäämme loppuaikanamme kiertää käsivartemme, vaikka ne ovat heikot, heränneen kansan nuorison ympärille! Pyytäkäämme tehdä se, sillä Herran käsivarsi on vahva, ja se on pitävä huolen heränneen kansan  nuorisostakin!

Ystävät! Antakaa kunnia Jumalalle! Antakaamme Jumalalle kunnia! Ei meistä itsestämme ole mihinkään. On meillä yksi tehtävä kuitenkin, jos Jumala meistä huolen pitää. Meidän on pysyttävä savena savenvalajalle käsissä. Kuulimme eilen illalla täällä juhlakentällä sanottavan, että usko Kristukseen on pysymistä Hänessä, toisin sanoen siis olemista savena Hänen kädessänsä. Siispä älkää menkö maailman käsiin kukaan! Äkää pysähtykö omien kättenkään varaan kukaan, vaan pysykää Herran käsissä, vaikka Hän muokkaisi teitä kovallakin kädellä. Se käsi on sittenkin Armahtajan käsi.
 
Amen."

Mihin voisi sitten tyssätä jos savenvalaja muokkaa savea?

[Pena]

Jonkin verran savea käsitelleenä tiedän ainakin kaksi asiaa, jotka savesta tulee muokatessa poistaa, ettei ruukun dreijaaminen tyssäisi. Toinen on kovat paakut ja toinen ilmakuplat. Vertaukset patoutumiin ja haihatteluun tulevat helposti mieleen. Toiveikkaaseen todellisuudentajuun kai Valaja meitä muokkaa.