Körttifoorumi
Keskustelu => Seuratupa => Aiheen aloitti: seppos - 14.08.16 - klo:18:29
-
Emilia Karhu Os Kivistö
1 t ·
Tämän aamun Helsingin Sanomissa oli äärimmäinen kiinnostava, puhutteleva, viisas ja monipuolinen Sonja Saarikosken teksti otsikolla: Tulin uskoon ja tuputin Jeesusta teinitytölle – mitä ihmettä rippileirillä tapahtui? Herätti minussa valtavasti ajatuksia. Kirjoitin pitkästä aikaa blogiin!
Ydinkysymykseni on: Mihin tyssää Suomen kirkossa tai sen herätysliikkeissä matka aikuiseen uskoon? Hyvin harva aikuinen ihminen kai pystyy edes kuvittelemaan, että hän koskaan voisi ihmisen kielellä rautalangasta vääntäen määritellä ainoan oikean totuuden. Aikuiselle elämä, Jumala, Jeesus, pelastus, usko, toivo ja rakkaus ovat sanoja, joiden yksiselitteinen määrittely lienee sitä mahdottomampaa, mitä enemmän ikää ja elämänkokemusta karttuu. Monille oppineille kirkon työntekijöille tämä on itsestäänselvyys. He ovat saaneet mahdollisuuden jo teologisessa tiedekunnassa tai muussa opinahjossa ja keskinäisissä keskusteluissaan käydä läpi epäilevät kysymykset. Heillä on ollut mahdollisuus perehtyä historian faktoihin ja tulkintojen
moninaisuuteen. Hiljaisuuden viljely on tuonut monille vapauden katsoa opillisia lausumia yhä uudelleen toisin. Miten tämä sama oikeus taattaisiin tavallisille seurakuntalaisille, myös niille innokkaille isosille isosvuosien jälkeen?
Tämä on lainaus facebookin sivulta K24 eli Kotimaa lehti
-
Tuli mieleeni, että vastuullisuus voisi kuulua ns "aikuiseen uskoon" ja myös jonkinlainen itsensä tunteminen.
Pyrkimys ainakin lähimmäisyyteen ihmisten keskellä.
Ja vastuullisuus saattaisi olla sitäkin, että ilman paljoja defenssejä uskaltautuu olemaan Vapahtajan jalkojen juuressa ja samoin ihmisten kanssa.
Ei puolustelisi itseään eikä liikoja selittelisi, jos toimii väärin, vaan osdaisi ottaa vastuun sanoistaan ja teoistaan.
Toki anteeksi antamus on olemassa.
Se on tärkeintä, kuitenkin.
-
Uskoon sisältyy paradokseja, joista yksi on se, miten olla 'aikuisella tavalla lapsen kaltainen'. Tähän liittyy myös se, miten kasvattaa nuoria kristittyjä siihen 'lapsenomaiseen täysi-ikäisyyteen'. Lapsellisuudesta pitää päästä ajoissa eroon ja minun mielestäni turhasta nuorekkuudestakin.
-
Olen viime aikoina miettinyt itseni tuntemista, hyväksymistä, sitä että näkisin itseni
Jumalan luomana ainutlaatuisena rakastettuna ja kelpaavana ihmisenä, rinnalla kulkijana.
Lapsen lapset olemuksellaan ja ilollaan ja luottamuksellaan puhuttelee, koskettaa,
ovat kyllä esikuvia aikuisellekin.
Pahimmillaan aikuinen on hiljaa kun pitäisi puhua...huutaa kun pitäisi olla hiljaa...
Jospa edes kuulisin ja näkisin.
-
Hyvä kun otit tämän aiheen esille. Kun olin kirjoittamassa tästä itse rupesin levätäkseni värkkäämään sitä Laura-tarinaa, josta sitten äkkiseltään tulikin työn tapainen.
Uskon " aikuisuudesta" eräs selvitys on Fowlerin hyvin laaja tutkimus. Hän on saanut laadittua hahmotelman, jonka mukaan uskonkehitys vie aikaa, vaatii persoonallisuuden kypsymistä ja pelottomuutta eräänä persoonallisuuden piirteenä, itse ajattelen kyllä sen pelottomuuden oheen tai täydentäjäksi toisinaan hyvin riittävän senkin että saa entisestä nenosta tarpeekseen.
Usko kasvaisi kohti jotakin jota hän nimittää " universaaliksi uskoksi" . Tällöin sen merkitys ihmiselle on suuri, niin suuri että hän ei voi käytöksellään enää asettua sitä vastaan, mikä hänelle on eettisesti oikein. Tapahtuu ilmeisesti itsestään niin, että kenellä on nälkä hän saa syödä, outo otetaan huoneeseen jne. Fowler pitää tätä harvinaisuutena, mutta enpä tiedä. Hän näkee vain ihmiset jotka kuolivat uskonsa tähden, eikä jokainen vain joudu samaan tilanteeseen elämänsä aikana.
Sen luulen hyvinkin pitävän paikkaansa että useimmat pysähtyvät johonkin kristilliseen " kotipesään" jossa ei ole muuta vikaa, kuin usein sydämetön ymmärtämättömyys toisin kokevia, näkeviä, ajattelevia kohtaan. Kotipesässä on lämmin olla, eikä mitään muuta ongelmaa kuin tuo. Kotipesässäkin voi kasvaa.
Tuo universaali usko vaikuttaa samalta kuin " Kristus saa muotoa meissä". Lapsenkaltaisuudesta ajattelisin kyllä jokseenkin kuten jo kirjoitin muualle: Siinä ei tehdä numeroa eikä konstikkuutta Jumalan lahjoista eikä muuteta vaatimukseksi sitä, mitä meiltä ei mitenkään voida vaatia, kaikki pelastustamne koskeva.
Näyttäisi vähäsen siltä että meiltä edellytetään toisen ihmisen armahtamista. Siten, kuin se opetettiin ajassa jossa ei sossu huolehtinut kenestäkään, emme niinkään tutkistelleet tunne-elämäämme kuin tekojamme, ja jossa anteeksianto oli teko. Sen hyväksyminen, että viimeiset tulevat ensimmäiseksi, että tuhlaajapojalle teurastettiin syöttövasikka, että viime hetkellä viinitarhaan ennättäneet saivat saman palkan kuin koko päivän raataneet. Ehkä nuo koko päivän raataneet olivat sokeat näkemään, mitä he puolestaan saivat verrattuna niihin jotka haalittiin kokoon viime hetkellä.
-
Tahtoisin itse ymmärtää kuinka usko kasvattaa ihmisen persoonallisuutta. Usko, niin luulen, saattaa vinoutua, kehittyä neuroottiseksi ja ihmisen sielunelämän pelkojen, kateuden, tuhoavuuden saastuttamaksi. Mutta voiko se auttaa ihmistä näistä eteenpäin ja näiden ylitse? Masentuneen kohti toivoa ja ahdistuneen kohti rauhaa?
-
Minulla on voimakas aavistus, että kristillinen usko ilmeisesti ilmeneekin vain jatkuvana Herran nimen avuksi huutamisena.
Ja tähän ei kovin helposti päästä (jos ollenkaan) tai siinä pysytä ilman neurooseja, kieroutumia, vaikeuksia, onnettomuuksia, sairauksia, oikeaa tai sairaalloista synnintuntoa, .....
Näyttää myös olevan niin, että jostain syystä nuo edellä luettelemani kaidan tien kulkijan (tai kaidalle tielle pyrkivän ihmisen) parhaat ystävät eivät välttämättä johdakaan ihmistä Raamatun Jeesuksen Kristuksen luo apua huutamaan, mutta ne, jotka ne sinne johtaa, niistä on valtava apu tuolle kulkijalle.
Ounastelen, että ilo, lottovoitto, terveys yms. eivät ole välikappaleita ihmisiä johtamaan kaidalle tielle ja jos ovat, niin äärimmäisen harvoin.
-
Rohkean sanoa omalta kohdaltani, että k y l l ä usko voi, ja on auttanut, ainakin minua
ahdistuksista toivoon ja rauhaan. Uskossa kasvu on juuri tätä, kuten Köpi hyvin kuvasi,
vaikeuksien matka valoon.
Kyllä se tie voi olla toisenlainenkin. Hiljaista kasvamista armossa jo lapsuudesta.
Jossakin vaiheessa tälläkin tavoin Kristus kirkastuu ja sisäistyy.
Mutta valmista minusta ei tule omin toimin.
-
Kyllä se tie voi olla toisenlainenkin. Hiljaista kasvamista armossa jo lapsuudesta.
Jossakin vaiheessa tälläkin tavoin Kristus kirkastuu ja sisäistyy.
Taitaa se niin olla, että eri ihmisiä vedetään eri tavoin ahtaalle portille.
-
Siksi minä, ja oletan muidenkin körttien vastustavan kastettujen kristittyjen evankelioimista so. käännyttämistä omaan seurakuntaan tai ryhmään.
Muu kristillisistä arvoista pohjaava avustustyö on sitä mitä Jeesus meille opetti.
-
Siksi minä, ja oletan muidenkin körttien vastustavan kastettujen kristittyjen evankelioimista so. käännyttämistä omaan seurakuntaan tai ryhmään.
Tämä on uudempi ilmiö. Ruotsalaisen, Laguksen ja kumppaneiden aikana tuota ajatusmallia kauhisteltiin.
-
Ruotsin maalta en taida tuntea ed. mainitsemien körttiveljien ajalta paremmin kuin vain Roseniuksen. Ei olisi tuo Roseniukseltakaan läpi mennyt, vaikka olisi kesken unien herättänyt.
Minulla on sellainen mututuntuma, että Suomessa Ruotsalaisen aikoina herätysliikkeisiin kuulumattoman papiston joukossa tuolle ajatukselle olisi hymähdetty hyväksyvästi. Papisto ei pitänyt siitä, että heränneet uskoivat, että kaste ei riitä, ellei ihminen elä aktiivisessa kääntymyksessä.
-
Historiatietojen mukaan Paavolla oli tapana välillä kysellä ihmisten pelastusvarmuusasioita ja että mihin pelastusvarmuus perustuu, mikäli joku hänelle vastasi omaavansa pelastusvarmuuden.
-
Kyllä. " Onko passi kunnossa ? " Hän kysyi mielestäni sitä ystäviltään papeilta ja niiltä jotka tulivat hänelle asioistaan kyselemään. Ketään ei pantu , kai, esim. seuroissa siitä todistamaan, vaan se oli kahdenkeskistä ' kamarikeskustelua'.
En tietenkään ole mikään asiantuntija, tutkija tms. Vaan tämän olen ymmärtänyt
lukemistani kirjoista.
-
Siksi minä, ja oletan muidenkin körttien vastustavan kastettujen kristittyjen evankelioimista so. käännyttämistä omaan seurakuntaan tai ryhmään.
Muu kristillisistä arvoista pohjaava avustustyö on sitä mitä Jeesus meille opetti.
Varmaankin evankeliointi on saanut erimerkitystä aikojen saatossa?
Nykyään evankeliointi kait mielletään käännyttämiseksi omaan seurakuntaan tai johonkin ryhmään sisälle ja muut ulkopuolella ryhmän tarvitsevat evankeliointia, jotta tajuaisivat tulla oikeaan ryhmään.
Varmaankaan Paavo ei tarkoittanut sitä, vaan puhui enemmän muusta, kuin pelastamisesta omaan joukkoon.
Paavon puheet taisivat olla enempi sielunhoidollisia ja neuvvoja varomaan erilaisia kristillisiä tai hengellisiä ääri ilmiöitä joita vaan riittää aina ja Jeesuksen toiseen tulemiseen asti kait.
Raamatun mukaan Paavali ei käännyttänyt jo kastettuja tai kristittyjä vaan ns,pakanoita eli porukkaa, kun eivät tienneet mitään Jeesuksesta.
Nykyäänkin minusta tarvitaan juuri Paavomaista otetta eli painottamista niistä asioista joista Paavo vainaakin piti puheita.
Eräs helluntaiseurakunnan johtaja Helsingin saalemseurakunnasta sanoi minulle, kun kerroin enempi kyllä noitten körttien joukkoon sopivani kuin teidän porukkaan, että ei helluntailaisuus ole enään samaakuin ennen, emme nostata käsiä ja vaadi kaikenlaista. Se aika on liikkeessämme vähenemään päin.
Kai se kun on ihmiset ovat nähneet niin paljon ylilyöntejä kristillisissä piireissä, että alkavat pikku hiljaa näkemään mikä on outoa ja mikä terveempää?
Toinen juttu on, että ihmiset näkevät asioita sen verran kuin näkevät.
Eli jos joku ei muusta tiedä kuin lestadiolaisuudesta ja sitä hänelle aina opetetaan, niin mikäs siinä on kukaan sanomaan hänelle, että olet väärässä, jos toinen ei muusta tiedä ja puollustelee omia näkemyksiään pontevasti.
Toinen on körtti ja näkee asiat sen mukaan.
Voipi olla monessa väärässä, mutta on nyt körtti ja jos joskus mieli muuttuu, niin se on sitten joskus.
-
Mielestäni evankeliointi tarkoittaa Jeesuksen lunastustyöstä kertomista.
Käännyttäminen, pakottaminen, pelottelu, kalastelu...ym...ym...ei ole evankeliointia.
-
Kyllä. " Onko passi kunnossa ? " Hän kysyi mielestäni sitä ystäviltään papeilta ja niiltä jotka tulivat hänelle asioistaan kyselemään. Ketään ei pantu , kai, esim. seuroissa siitä todistamaan, vaan se oli kahdenkeskistä ' kamarikeskustelua'.
En tietenkään ole mikään asiantuntija, tutkija tms. Vaan tämän olen ymmärtänyt
lukemistani kirjoista.
Eiköhän tuo kysellyt välillä julkisesti, välillä yksityisesti.
Taisi olla niin, että Roseniukselta kyseltiin julkisesti asiaa, vaikka oli täysin tuntematon mies.
Minäkään en muista, että saiko kuka tahansa seuravieras pitää omia puheenvuorojaan. Veikkaan, että sai, mutta en oikeasti tiedä tai muista lukeneeni.
Sitten kului aikaa. Paavon Eeva- tyttären jälkeläinen, taisi olla hänen tytär, joka sitten 1900-luvun alkupuolella koki körttiläisyyden muuttuneen sen verran paljon Paavon ajoista, että hän ei enää kokenut sitä omakseen. Kyseessä tosin saattoi olla Eevan tyttären tytär.
Nykyään körttiläisyyden valtavirta joidenkin ydinasioiden suhteen on täysin päinvastaisella linjalla,kuin sen oppi-isät ovat.
-
Mielestäni evankeliointi tarkoittaa Jeesuksen lunastustyöstä kertomista.
Käännyttäminen, pakottaminen, pelottelu, kalastelu...ym...ym...ei ole evankeliointia.
Näin mikäli olen asian ymmärtänyt ja veikkaan, että tämä on yleinen ymmärrys asiasta. Viisveisaajan tulkinta yleisestä käsityksestä on mielestäni erheellinen.
-
Raamatun mukaan Paavali ei käännyttänyt jo kastettuja tai kristittyjä vaan ns,pakanoita eli porukkaa, kun eivät tienneet mitään Jeesuksesta.
Kaste tai sen puuttuminen tai tieto tai sen puuttuminen ei mitenkään vaikuttanut Paavalin käännytystyöhön silloin, kun henkilö kuului hänen vaikutuspiiriinsä.
Räikeimmin tämä käy ilmi Galatalaiskirjeessä, jossa Paavali jyrisee kastetuille ihmisille heidän luopumuksensa johdosta ja kertoo myös siitä, minkälainen hänen evankeliuminsa on.
Samaa linjaa hän harrasti muidenkin kastettujen suhteen muissakin kirjeissään. Myös kastamattomia ja ei-kristittyjä hän evankelioi.
-
Mielestäni evankeliointi tarkoittaa Jeesuksen lunastustyöstä kertomista.
Käännyttäminen, pakottaminen, pelottelu, kalastelu...ym...ym...ei ole evankeliointia.
[/quote]Näin mikäli olen asian ymmärtänyt ja veikkaan, että tämä on yleinen ymmärrys asiasta. Viisveisaajan tulkinta yleisestä käsityksestä on mielestäni erheellinen.
Minusta tuo vn:n viimeinen virke valitettavasti vastaa kohtaamaani todellisuutta. Pikkuisen se on lieventynyt 70-luvun aivopesun metodeista, mutta ne näyttää kelpaavan tarvittaessa. Mitä muuta on kun rippikoulu herätetään viimeisenä yönä kolmen aikaan ja heille kerrotaan, että nyt on viimeinen hetki antaa elämä Jeesukselle. Se todellakaan ole evankeliointia. Homma tuntuu tehokkaalta sisäpiiriläisestä, mutta markkinointiin perehtynyt näkee asian täysin toisin.
-
Rippikoululeiri on extreme-kokemus. Nuori on herkässä vaiheessa elämässään. Vanhempien luontainen pyrkimys on kertoa heille, mihin itse uskovat.
Joel Lehtosella on kirja Henkien taistelu. Sitä käymme koko ikämme.
Matka aikuisen uskoon tyssää omien lasten kasvatukseen, jota ansiotyö tukee. Ajan käyttö määräytyy sen mukaan. Elämänkaaren solmumaisia nivelkohtia ovat syntymä, ripari, avioituminen, työ, eläke, vanhuus ja kuolema. Usko kulkee syvänä juonteena solmukohtien välissä, keskellä, taustalla ja yläpuolella.
Mihin me uskomme, on hyvä kysymys. Aikuiseen uskoon matka on yhtä lyhyt kuin matka tuumasta toimeen. Ajatus, sana ja teko ovat aikuisen uskon prinsiipit. Hyvän tekeminen on lähimmäisen asettamista ennen itseä. Itsensä hoitaminen on edellytys palvelemiselle. Rukoile ja tee työtä.
Mihin tyssää matka aikuiseen uskoon? Elämään.
-
Usko on kuin elämän lanka sille joka uskoo. Jos matkan varrella kerrot tai omalla elämälläsi osoitat lähimmäisellesi tai perheellesi elämäsi tarkoituksen niin mitä muuta voit? Onko sillä niin väliä vaikka taivaaseen menisi takaperin tai kontaten. Tuskin sinne "rinta kaarella" kovin moni pääsee.
-
Matka aikuisen uskoon tyssää omien lasten kasvatukseen, jota ansiotyö tukee. Ajan käyttö määräytyy sen mukaan.
Mihin tyssää matka aikuiseen uskoon? Elämään.
Miksi lasten kasvatusta ja ansiotyötä - siis elämää - ei nähdä osana uskon toteuttamista tai ainakin toteutumista käytännössä. Opetetaanko joko ihan tietoisesti tai niin tarkoittamatta uskon olevan jotain arjesta irrallaan olevaa 'hengellistä elämää'?
-
Ehkä usko on ulkoistettu, se kuuluu papeille. Usko käsitetään ehkä palveluina joita ostetaan kirkolta maksamalla kirkollisveroa.
Omakohtainen usko on tuskin edes ajatuksissa ihmisillä jokaa ei usko, kun taas uskovalla se on elämässä aina rinnalla, ja ohjenuorana.
-
Miksi lasten kasvatusta ja ansiotyötä - siis elämää - ei nähdä osana uskon toteuttamista tai ainakin toteutumista käytännössä. Opetetaanko joko ihan tietoisesti tai niin tarkoittamatta uskon olevan jotain arjesta irrallaan olevaa 'hengellistä elämää'?
No sitähän olen yrittänyt saada yhteen pinoon, elämää ja hengellistä elämää, ei se noin voi mennä, ei kukaan jaksa. Samoin tuosta " evankelioinnista" on varmaan tekijän mukaan tervepäistä ja sairaalloista menoa. On hankalaa kun joku käy kadulla kimppuun ja tahtoo ihan väkisin evankelioida, sano siinä sitten vakuuttavasti että tuo vaihe meni ohi itseltäni neljäkymmentä vuotta sitten, please häivy. Itse katselen tosin ettei ole näillä ihan tervettä muukaan mielenpuoli, mutten rupea kadulla liioin ketään terapoimaan.
" Herätys' liikkeet merkitsevät useasti hengellistä heräämistä ja kristinuskon totuuksien sisäistämistä ja siksi sisälähetystä kyllä heränneidenkin parissa on tehty ja toivottavasti sentään edelleen tehdään. Kertomisesta aivopesuun on pitkä matka. Sitä en ymmärtä, miksi sen tulisi merkitä lisätaakkoja kastetuille ihmisille, että tietävät mitä on puolestamme tehty, lähetyskäskyssä kun käsketään kastamaan ja opettamaan. Körttiläisyyttä on yritetty selittää pois herätysliikkeen oninaisuudestaan, " ei se ole herätysliike, se on seuraliike" eli mitä kummaa.
Eikä se ole minun eikä muidenkaan körttien niin yksinkertaista sietää kristittyä joka ei aivan samoin ajattele kuin minä ja minun kuppikuntani. Ei ollut eikä ole. Histan häistä taisivat paremmin hääjuomista kiinnostuneet virnistellä, on ne uskovaiset aika sakkia, juhlissakin tappelevat eli en osaa pitää sitä kuin ikävänä käytöksenä molemmin puolin.
Siinä taitaa olla tosin jokin kypsyneisyyden kompastuskivistä yleensäkin. Lapset kiusaavat toisenlaista. Aikuisilta odotamme aikuisempaa käytöstä vaan mitähän se aina onkaan.
-
"Usko kasvaa armon kokemuksesta."
Aamuhartaus tänään piispa emeritus Juha Pihkala, Tampere
http://areena.yle.fi/1-3508753?autoplay=true
-
Kiitos PekkaV jälleen kerran erinomaisesta linkistä.
Vapauteen Kristus vapautti meidät, se on tullut minullekin tutuksi. Siitä elän, ja sitä kokemusta koetan saarnata puheillani täällä kotona, kirjoittelullani tällä foorumilla ja valitsemillani linkeillä.
Kuunnella sitä musiikkia joka koskettaa, pitää niistä kuvista jotka puhuvat, rakastamalla niitä ihmisiä jotka minulle annetaan, se on minun uskonelämääni. Täyttä, mutta ei täydellistä, siihen en pyri enkä pysty.
Ei minuakaan ole ymmärretty, ei sitä että olen tällaiseksi luotu. On koetettu muuttaa monella tavoin, ei vähiten uskontiellä.
Jos on erilainen kuin ryhmä, ei haluta edes uskovaisena pitää. Sellaiseen ryhmään en halua kuulua.
Kun oman rakkaan ryhmän vihdoin löytää, siihen sitoutuminen on ihanaa.Se muistuttaa avioliittoa.
Ihmisen on hyvä olla yhteisöllinen. Eristäytymisestä on paljon ikävää seuraamusta, senhän saa päivittäin uutisista nähdä ja kuulla.
Otsakkeeseen liittyen olen sitä mieltä että matka aikuiseen uskoon voi tulla tyrmätyksi sekä yhteisön hylkäämisellä, että eristäytymällä siitä.
-
Pitkällä ja rikkaalla kokemuksellasi kerrot kyllä kovin koskettavasti! :039:
-
Kiitos nyt sanoistasi vn, en vaan osaa ottaa niistä mitään kunniaa tai kiitosta.
On vain sanottava mitä sanottavaksi tulee kun on aihe johon voin osallistua.
Tunnen voimakkaasti, senhän jo tiedätte. Silloin kun kuulee tällaista puhetta kuin nyt Juha Pihkalata kuultiin nousevat omatkin kokemukset , tullakseen yhteiseen jakoon.
-
Nykyään körttiläisyyden valtavirta joidenkin ydinasioiden suhteen on täysin päinvastaisella linjalla,kuin sen oppi-isät ovat.
Mitä kaikkea olet näiden oppi-isien (tai heidän kommentaattoreidensa) teoksia lukenut, johon tuon käsityksesi perustat?
-
Raamatun mukaan Paavali ei käännyttänyt jo kastettuja tai kristittyjä vaan ns,pakanoita eli porukkaa, kun eivät tienneet mitään Jeesuksesta.
Pakana = ei-juutalainen tuossa tapauksessa.
Näin selittää Paavali galatalaiskirjeessä:
"minun tehtäväkseni oli annettu evankeliumin julistaminen ympärileikkaamattomille niin kuin Pietarin tehtäväksi sen julistaminen ympärileikatuille. Sillä hän, joka on antanut Pietarille voiman toimia juutalaisten apostolina, on antanut minulle voiman toimia muiden kansojen keskuudessa."
"Me olemme syntyperältämme juutalaisia, emme syntisiä pakanoita. "
-
Kaste tai sen puuttuminen tai tieto tai sen puuttuminen ei mitenkään vaikuttanut Paavalin käännytystyöhön silloin, kun henkilö kuului hänen vaikutuspiiriinsä.
Räikeimmin tämä käy ilmi Galatalaiskirjeessä, jossa Paavali jyrisee kastetuille ihmisille heidän luopumuksensa johdosta ja kertoo myös siitä, minkälainen hänen evankeliuminsa on.
Samaa linjaa hän harrasti muidenkin kastettujen suhteen muissakin kirjeissään. Myös kastamattomia ja ei-kristittyjä hän evankelioi.
Mitä tarkoitat käännytyksellä, evankelioinnilla? Entä luopumuksella? Mitkä kohdat galatalaiskirjeessa niitä edustavat?
-
Hauskaa kun joku toinenkin on hereillä.
Kyösti varmasti vastaa, mutta eikö tuo galatalaisille kirjoitettu viittaa epäselvyyteen ympärileikkauksesta ja luopumus irrottautumista Paavalin julistuksesta jonka mukaan ei-juutalainen kasteen ottaessaan ei tarvitse ympärileikkausta. Galatassa liikkui toisin opettavia " valheveljiä".
Mitähän Kyösti vastaa?
-
^Noin minäkin sen olen ymmärtänyt.
Mutta kyllähän Paavali sitten rupeaa julistamaan uutta lakia; luettelee joukon tekoja, joiden tekijät eivät saa osakseen Jumalan valtakuntaa :-\. Joukossa mukana mm. riidat ja kiihkoilu! Ja kenellä Henki ohjaa elämää, hän ei tietenkään tee tällaisia :018:. Eli tästä voinemme itse kukin päätellä, että ei elämäämme henki ohjaa :045:
Ja sitten jos joku havaitaan tekemässä väärin, on niiden, joita Henki kumminkin ohjaa, häntä lempeästi ojennettava. Kunkin tulee kuitenkin tutkia vain omia tekojaan. Ja sitten on kunkin kannettava oma taakkansa, ja kristittyjen kannettava toistensa taakkoja. :102: Ota tuosta nyt sitten jotakin selvää!
-
Mutta kyllähän Paavali sitten rupeaa julistamaan uutta lakia; luettelee joukon tekoja, joiden tekijät eivät saa osakseen Jumalan valtakuntaa.
Olen ymmärtänyt tuon hiukan toisin päin. Paavali luettelee niiden tekoja, jotka eivät saa osakseen Jumalan valtakuntaa, ikään kuin oireina, joista heidät voi tunnistaa. Voi toki itsensäkin. Osattomuus on syvemmällä kuin näissä teoissa.
-
Olen ymmärtänyt tuon hiukan toisin päin. Paavali luettelee niiden tekoja, jotka eivät saa osakseen Jumalan valtakuntaa, ikään kuin oireina, joista heidät voi tunnistaa. Voi toki itsensäkin. Osattomuus on syvemmällä kuin näissä teoissa.
Ja jokainen rehellinen ihminenhän tunnistaa enimmät noista itsessään, eikö niin? Ja toisissa vielä helpommin :). Sitten voidaankin ruveta osoittelemaan toisia sormella, että koska teet tuollaisia, selvästi et ole Jumalan valtakunnasta osallinen.
Ja onhan tuo laki, se sama jonka pakanatkin tuntevat, ja moraaliset ateistit, ja kaikki myöntävät ettei tuollaisia saisi tehdä.
Ja kyllä sen lain julistusta uskovaisten parissa kuulee: Sinun pitää edes yrittää välttää tekemästä tuollaisia.
Mitähän se on, että Henki ohjaa elämää? Sitäkö vain, että näyttää mitä saa tehdä ja mitä ei, tai mitä pitää? Vai sitäkö myös, että saa voimaa toimia tuon ohjauksen mukaan?
-
^Noin minäkin sen olen ymmärtänyt.
Mutta kyllähän Paavali sitten rupeaa julistamaan uutta lakia; luettelee joukon tekoja, joiden tekijät eivät saa osakseen Jumalan valtakuntaa :-\. Joukossa mukana mm. riidat ja kiihkoilu! Ja kenellä Henki ohjaa elämää, hän ei tietenkään tee tällaisia :018:. Eli tästä voinemme itse kukin päätellä, että ei elämäämme henki ohjaa :045:
Ja sitten jos joku havaitaan tekemässä väärin, on niiden, joita Henki kumminkin ohjaa, häntä lempeästi ojennettava. Kunkin tulee kuitenkin tutkia vain omia tekojaan. Ja sitten on kunkin kannettava oma taakkansa, ja kristittyjen kannettava toistensa taakkoja. :102: Ota tuosta nyt sitten jotakin selvää!
Mikä kirjex? Tuosta ylemmästä sanoisin, niin onkin, on hyvä välillä tarkastaa. Kyllä ohjaa henki, vaan ei aina hyvä tai sitten annamme itse lihalle eli itsekkäälle luonnollemme vallan. Tästä minulla on körttiläisen kirkkoherran kirje tallessa aiheesta mitä on kilvoittelu. Minä kysyin. Totta hän huomasi etten ole kuten hänen nuoruutensa kotkalaiset jo siksikään etten ollut enää nuori.
Nuo olen joskus rivittänyt itse samoin ja tuuminut varmimmaksi jättää jokaisen tutkimaan itseään joka kohdan edessä. Yritän näin.
-
Ai niin, mikä kirje?
-
Sitten voidaankin ruveta osoittelemaan toisia sormella, että koska teet tuollaisia, selvästi et ole Jumalan valtakunnasta osallinen.
Sormella osoitteluhan on kristityiltä kielletty. "Älkää tuomitko, niin ei teitäkään tuomita. Älkää julistako ketään syylliseksi, niin ei teitäkään julisteta syyllisiksi. Päästäkää vapaaksi, niin teidätkin vapautetaan."
-
Mitähän se on, että Henki ohjaa elämää? Sitäkö vain, että näyttää mitä saa tehdä ja mitä ei, tai mitä pitää? Vai sitäkö myös, että saa voimaa toimia tuon ohjauksen mukaan?
Eikö uskon pitäisi riittää? Eikö 10 käskyn noudattaminen riitä? Pitäisikö vielä tehdä jotain?
Ei kukaan ihminen pysty elämään uskonopinsa mukaan. Ihminen on heikko ja vajavainen, ensisijassa hän on syntinen vaikka uskoisi ihan maksimaalisesti. (Mitä sellainen uskominen sitten onkaan) Minusta riittää, että pyrkii elämään niin hyvin kuin voi. Ei ihminen voi pelastukseensa vaikuttaa muuten kuin yrittämällä uskoa. Teot eivät auta. Eivät edes hyvät teot vaikka ne ovatkin rakkauden (fileo, caritas) kannalta tärkeitä. Tietysti uskoaan ja tekojaan pitää arvioida. Voi helposti havaita, kuinka heikosti on toiminut uskonsa mukaan. Hengen ohjaus on jatkuvaa, mutta horjuvaa parannusta.
-
Minä tarvitsen Hengen ohjausta juuri siihen että pystyn elämään niin hyvin kuin voin.
Aina en läheskään pysty , ja silloin en ole kai kuullut ohjausta.
Voi olla, en tiedä, että Jumala tarkoituksella ottaakin välillä Henkensä pois meiltä ja jättää kokeilemaan miten oppi on tarttunut.
Vaikka kuinka luen kymmentä käskyä selityksineen, se ei ole samaa kuin Hengen neuvot ja ohjaukset.
Raamatun mukaan ei tarvitse huolehtia siitäkään mitä puhuu. Sanat annetaan.
Näin Luukas 12;12 kertoo.
Minulle Kolmiyhteisen Jumalan olemuksesta on Henki ja sen toiminta tutuin. En tarkoita sen karismaattista toimintaa kielilläpuhumisineen tms.
Sanoisin, että Henki pitää minua tiellä.
-
"O crux, ave spes unica. Lause on kirjoitettu Kuopion tuomiokirkon alttaritaulun yläpuolelle.
Risti, ole tervehditty, ainoa toivomme.
Kristus, vastasi Aku toimittajalle, joka kysyi, mitä herännäisyys on.
Ristin pystypuun yläpää on Isä, alapää Poika, ylhäällä on järki, alhaalla elinvoima.
Poikkipuu on Pyhä Henki. "Nimeen" lausuttaessa käsi ja mieli pysähtyvät pysty- ja poikkiakselin risteykseen, paikkaan, missä Isä, Poika ja Pyhä Henki ovat yksi ja sama, kolmiyhteinen. "Nimen" tärkeys kiteytyy.
Kun katson ristiä, kohdistan katseeni nimeen, kohtaan, jossa Isä, Poika ja Pyhä Henki ovat yhtä, yksi ja sama. Mieli rauhoittuu. Keskityn. Olen turvassa, en ajattele itseäni, koska kaikki minussa on kiinnittynyt ristin keskiöön. Siksi risti onkin ainoa toivo. Se on myös sitä Akun, niin uskon, tarkoittamassa mielessä. Pelkkä yksisuuntaisuus ihmissuhteissa, etteivät ihmisten tiet risteäisi, on ensinnäkin tietysti mahdoton ajatus, mutta tarkemmin ajatellen arkipäivää, nimenomaan arkea raa'assa merkityksessä, puurtamista ja vaivaa, hetkiä jolloin lähimmäisen tuki puuttuu.
Kun Kristus on keskellämme, Isä, Poika ja Pyhä Henki ovat totta. Kolmiyhteisen Jumalan läsnäolon tuntu on voimakas.
'Ristin luona ankkurissa / Laivan olla pitäisi.' SV 87"
http://foorumi.h-y.fi/index.php?topic=1265.0
Pyhä Henki tekee Isästä ja Pojasta totta ristissä, Kristuksessa.
-
Eikö uskon pitäisi riittää? Eikö 10 käskyn noudattaminen riitä?
Riittää mihin? Ja puhutaanko nyt siitä, mitä Paavali mahtoi tarkoittaa, vai jostakin muusta?
Ei ihminen voi pelastukseensa vaikuttaa muuten kuin yrittämällä uskoa.
Tämä kuulostaa kovasti juuri siltä, että koettaa uskotella itselleen sellaista, mihin ei kuitenkaan oikeasti usko. Teot olisivat niin paljon helpompia, niitä voi vain päättäväisesti tehdä, mutta jos on rehellinen niin ei voi päättää uskoa sellaista mitä vain ei usko. (Mutta tämä oli nyt sivuseikka; kunhan muuten vain tartuin tuohon muotoiluun.)
Hengen ohjaus on jatkuvaa, mutta horjuvaa parannusta.
Eli mitä? Kysyin, onko se sitä, että saa tietää, mikä olisi oikein, vai sitä, että saa myös voimaa toimia oikein? Tämä oli se varsinainen kysymykseni.
-
Ai niin, mikä kirje?
Galatalais-.
-
Sormella osoitteluhan on kristityiltä kielletty. "Älkää tuomitko, niin ei teitäkään tuomita. Älkää julistako ketään syylliseksi, niin ei teitäkään julisteta syyllisiksi. Päästäkää vapaaksi, niin teidätkin vapautetaan."
Eihän se ole tuomitsemista, jos vain osoittaa tosiasioita. Ihan kuten polisi voi todeta rikoksen tapahtuneeksi, mutta jättää tuomion antamisen oikeuslaitokselle.
Ja sitten voihan sen päätellä itsestäänkin: Koska teen näitä juttuja joista Paavali sanoo että Hengen ohjauksessa olevat eivät niitä tee, niin voin päätellä, että en ole Hegen ohjauksessa. Se siitä sitten.
-
Eihän se ole tuomitsemista, jos vain osoittaa tosiasioita. Ihan kuten polisi voi todeta rikoksen tapahtuneeksi, mutta jättää tuomion antamisen oikeuslaitokselle.
Raamatun ohje on muistaakseni mennä rikkomuksen tekijän luo puhumaan asia selväksi. Pitikö ottaa kaksi todistajaa mukaan? Muuten tulisi kai pitää suu supussa.
-
Minä tarvitsen Hengen ohjausta juuri siihen että pystyn elämään niin hyvin kuin voin.
Aina en läheskään pysty , ja silloin en ole kai kuullut ohjausta.
Voi olla, en tiedä, että Jumala tarkoituksella ottaakin välillä Henkensä pois meiltä ja jättää kokeilemaan miten oppi on tarttunut.
Vaikka kuinka luen kymmentä käskyä selityksineen, se ei ole samaa kuin Hengen neuvot ja ohjaukset.
Raamatun mukaan ei tarvitse huolehtia siitäkään mitä puhuu. Sanat annetaan.
Näin Luukas 12;12 kertoo.
Minulle Kolmiyhteisen Jumalan olemuksesta on Henki ja sen toiminta tutuin. En tarkoita sen karismaattista toimintaa kielilläpuhumisineen tms.
Sanoisin, että Henki pitää minua tiellä.
Tässä löytyy paljon sellaista mikä on tuttua. En ehkä ymmärrä riittävästi ajatusta Hengen neuvoista, mutta tuo Jumalan Hengen tuki, siitä taidan ajatella niin samoin että mieleni teki vastata, mitä joskus tulee mieleeni. On kuin tuki, joka ehkä otetaan pois, jotta näen kuka minua tukee. Siinä mennään nurin sitten, jotta ymmärtäisin etten itsessäni ole mitään enkä kykene hyvään tuetta.
Lapsi oppii erillisyytensä tämmöisillä itte tahtoo- yritelmillä joskin oppii myös syömään, kävelemään ja minkä tarvitsee.
En tiedä jääkö ohjaus kuulematta vai tahdonko olla kuulematta.
Pidän suuresti Tippettin oratorion päätösosan sanoista: I would know my shadow and my light, so shall I at last be whole --- tahdon tuntea valoni ja varjoni, siten olen lopulta ehyt.
-
Ihmisen kannalta tärkein asia, jossa ihminen on Hengen johtamana, on se, kun Henki johtaa ihmistä jatkuvaan Jeesuksen nimen avuksi huutamiseen. Pyhä Henki johdattaa ihmisiä Jeesuksen luo.
Lagukselta vaikutteita saaneena olisin taipuvainen ajattelemaan, että pienikin järjen tai tunteen ajatus siitä, että asiani eivät ole Jumalan suuntaan täysin kunnossa, on sitä, että ihmistä vedetään uskon harjoitukseen, eli seurusteluun Jeesuksen kanssa. Ja kun tästä seurustelusta livetään pois, Jumala jälleen lähettää kutsun palata tähän tilaan.
Pyhän Hengen johdossa ihminen alkaa tajuta, mitä on synti, vanhurskaus ja tuomio.
-
Oikein. Mutta... tämä on löydettävä itselleen Pyhän Hengen johdattamana. Ei onnistunut ainakaan minulle vaikka tätä kuinka saarnattiin.
Päinvastoin, tuli tympeä ' astian maku' kun Vapahtajan nimeä liian usein käytettiin.
Jos Kristus ei tule sisällemme, on sitä ihmisten turha tuputtaa.
-
Tämä kuulostaa kovasti juuri siltä, että koettaa uskotella itselleen sellaista, mihin ei kuitenkaan oikeasti usko. Teot olisivat niin paljon helpompia, niitä voi vain päättäväisesti tehdä, mutta jos on rehellinen niin ei voi päättää uskoa sellaista mitä vain ei usko. (
Eli mitä? Kysyin, onko se sitä, että saa tietää, mikä olisi oikein, vai sitä, että saa myös voimaa toimia oikein? Tämä oli se varsinainen kysymykseni.
Yrittää uskoa ei ole uskottelemista itselleen, että uskoo vaan sen tunnustamista, että usko on heikko, aina. Rakkauden teot ovat tärkeitä, mutta ihmisen pelastaa vain Jumala.
Onko Hengen ohjaus sitä, että tietää, mikä on oikein ja saako myös voimaa toimia oikein?
Kyllä kristitty ihminen tietää, mikä on oikein, mikä hyvää ja mikä on kohtuullista. Oikein toimiminen onkin sitten eri asia kuin tietäminen.
Esimerkiksi me voimme sanoa, että olemme ympäristöä kunnioittavia ihmisiä, mutta arkena kuitenkin toimimme toisin kuin millaisia sanomme olevamme. Kun me toimimme oikein, voimme olla itsestämme ylpeitä. Kun me toimimme oikein, voimme saada myös toisilta kiitoksia.
Mutta mehän olemme ihmisiä, emmekä ajattelemattomuuttamme toimi oikein. Tämä takia ihminen on aina syntinen, vaikka hän uskoo, vaikka hän tietää, mikä on oikein ja hyvää vaikka hän yrittää toimia oikein.
-
Minä en osaa enkä voi olla itsestäni ylpeä. Jos joskus onkin jotakin sen suuntaista tulee ajatus kopeudesta , ja sitä en halua olla. Silloin on heti rukouksen paikka.
En myöskään halua, enkä kestä kiitosta. Yritän olla niin, että kaikki hyvä on Jumalalta, miksi siis kiittää minua.
Tähän ei uskoni ole tyssännyt. Katson tämän oppimiseksi.
-
Onko Hengen ohjaus sitä, että tietää, mikä on oikein ja saako myös voimaa toimia oikein?
Kyllä kristitty ihminen tietää, mikä on oikein, mikä hyvää ja mikä on kohtuullista. Oikein toimiminen onkin sitten eri asia kuin tietäminen.
Juu kyllä, aina ei toimi siten minkä tietää oikeaksi, siitä olemme samaa mieltä. Mutta mitä se hengen ohjaus on, sitä et kertonut. Miksi Paavali väittää, ettei Hengen ohjaama tee sellaisia pahoja tekoja, jotka hän luettelee?
-
Mitä kaikkea olet näiden oppi-isien (tai heidän kommentaattoreidensa) teoksia lukenut, johon tuon käsityksesi perustat?
Et ois öppiäinen kysynyt, kohta tulee pitkä litania lähdeteoksia, sen verran tiedänhenkilöä, että hän tutkii kyllä kirjllisuudet, vaikkakin omanlaisten silmälasien läpi ajateltuna :)
vn, kyllä on kirjoittanut syviä viisauksia tossa edellä :) :eusa_clap:
-
Hauskaa kun joku toinenkin on hereillä.
Kyösti varmasti vastaa, mutta eikö tuo galatalaisille kirjoitettu viittaa epäselvyyteen ympärileikkauksesta ja luopumus irrottautumista Paavalin julistuksesta jonka mukaan ei-juutalainen kasteen ottaessaan ei tarvitse ympärileikkausta. Galatassa liikkui toisin opettavia " valheveljiä".
Mitähän Kyösti vastaa?
Kyllä varmaan viittaa epäselvyyteen ympärileikkauksesta ja ehkä yleensäkin lain vaatimista teoista.
Tästä johtuen Paavali joutui jälleen kerran evankelioimaan heitä.
Mitä tarkoitat käännytyksellä, evankelioinnilla? Entä luopumuksella?
"Luopumus"-sanan merkityksen Leena jo kertoikin.
"Evankeliointi" on evankeliumin kertomista.
"Käännytys" luultavasti ainakin sitä, että yrittää saada jonkun kääntymään siihen uskomusmaailmaan, mitä itse edustaa.
Mitkä kohdat galatalaiskirjeessa niitä edustavat?
Galatalaiskirjeen saa luettua läpi vartissa. Jos käyttää vähän enemmän aikaa ja ajatusta, niin jonkin verran kauemmin. Lukaise läpi, niin varmaan löydät vastauksen tuohon.
-
Juu kyllä, aina ei toimi siten minkä tietää oikeaksi, siitä olemme samaa mieltä. Mutta mitä se hengen ohjaus on, sitä et kertonut. Miksi Paavali väittää, ettei Hengen ohjaama tee sellaisia pahoja tekoja, jotka hän luettelee?
Toistan: Hengen ohjaus on jatkuvaa parannuksen tekemistä. ("Mutta Hengen hedelmä on rakkaus, ilo, rauha, pitkämielisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, sävyisyys, itsensähillitseminen.")
-
Tuo parannus ei ole vain oman ihmisyyden kohentumista, vaan se vaikuttaa myös lähimmäisiin ja ympäristöön. Rakkaus, ilo, rauha, pitkämielisyys, ystävyys, hyvyys, uskollisuus, sävyisyys ja itsensähillitseminen ovat näet ihmisestä toiseen tarttuvia asioita.
-
Koen kahtena eri asiana Hengen ohjauksen ja hengenhedelmät.
Olen kokenut monasti ulkopuolista ja ihmeellistä ohjausta aivan arkisissa elämän kuvioissani. Toiset voivat sanoa sitä Sisäiseksi Ääneksi, jolloin se olisi ihmisestä itsestään. Minulle se on muuta.
-
Toistan: Hengen ohjaus on jatkuvaa parannuksen tekemistä. ("Mutta Hengen hedelmä on rakkaus, ilo, rauha, pitkämielisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, sävyisyys, itsensähillitseminen.")
Saatan ajatella puolen vuoden kuluttua ihan eri tavalla tai painottaa muuta, mutta juuri nyt ajattelen ihmisen itsensä voivan juuri näin mahdottoman hyvin.
Ajattelin toisessa yhteydessä " ihmisajatusta" , täällä on puhuttu teoista, vakuutan että on miljoonasti helpompaa puhua ja suunnitella hyviä tekoja kuin saada ne tehtyä!
Tuostakin saattaa tulla ihmisajatus: Minä olen kadotettu ellei tätä näy. Mutta eikö tämä merkitse sitä mistä toisaalla Nuuska kirjoitti " Kristuksen päälleen pukemisena?" Ehkä vähitellen ihminen myös kaipaa tätä, haluaa tämän puolen omakseen, omistaa nämä ominaisuudet? Lopulta niin voi itsekin paremmin kuin vastakohdassaan. Viha, kauna, katkeruus, kostonhimo, kiivaus, kateus, pahat sanat, juoruileminen, väärä todistus lähimmäisestä, nuo päivittäiset ihmisen kumppanit, vievät mielentilaan joka ei takuulla ole terveellinen yhdellekään.
..............
" Hengen johdatus" taitaa merkitä täsmälleen samaa kuin se " Jumalan johdatus" josta kyselin foorumille tullessani. Ajatus torjuttiin melko yksimielisesti. Saatoin käyttää väärää ilmausta.
Itselleni ei ole tapahtunut outoja yhteensattumia, joista uskaltaisin nyt puhua " Hengen johdatuksena" sen sijaan ajatus Jumalasta läsnäolevana omassa vaatimattomassa arjessani on juuri nyt, taakse katsellessani, suuri ja avoin kysymys.
Hän joko on kaikessa tai ei missään, tällä hetkellä ajattelen kyllä näin. Saa nähdä olenko viisaampi puolen vuoden kuluttua. Ajattelen paljon lupausta, " kaiken kääntämisestä parhaaksi niille jotka Häntä rakastavat" ja juurikin niin, etten tee tuosta " rakastamisesta" ehtoa.
-
Aikuinen usko on arkista... me teemme hommia ja yritämme rakastaa toisiamme. Lutherilaisessa teologiassa on se jännä piirre, että me jätämme tällaiset antropologiset kysymykset syrjään esim. miltä minusta tuntuu uskoa, minä hetkinä päivästä on usko luja, onko minulla armon tikapuita vielä kiivettävänä, pyhät ja pahat... etc. Nämä ovat sellaisia kysymyksiä, joilla ei ole mitään teologista arvoarvostelmaa. Teologiassa on Jumalasta kysymys. Minä -teologia ei ole teologiaa ollenkaan. Vanhan vihtahousun keksintöä ne ovat!!
-
Aikuinen usko on arkista... me teemme hommia ja yritämme rakastaa toisiamme. Lutherilaisessa teologiassa on se jännä piirre, että me jätämme tällaiset antropologiset kysymykset syrjään esim. miltä minusta tuntuu uskoa, minä hetkinä päivästä on usko luja, onko minulla armon tikapuita vielä kiivettävänä, pyhät ja pahat... etc. Nämä ovat sellaisia kysymyksiä, joilla ei ole mitään teologista arvoarvostelmaa. Teologiassa on Jumalasta kysymys. Minä -teologia ei ole teologiaa ollenkaan. Vanhan vihtahousun keksintöä ne ovat!!
Komppaan ja vahvasti!
-
Mihin tyssää?
Ehkä meiltä puuttuu lapsen kaltaista luottamusta, iloista odotusta ja toivoa?
Ehkä emme helposti näe elämässämme Jumalan johdatusta ja apua?
Ehkä moni asia selittyy järjen päätelmillä ja tuurilla?
Jumalan johdatus tapahtuu pienissäkin asioissa, vaikka emme näkisikään ja kokisi.
Isommat "vähältä piti" tilanteet jää kyllä mieleen koko elämäksi.
-
Mihin tyssää?
Ehkä meiltä puuttuu lapsen kaltaista luottamusta, iloista odotusta ja toivoa?
Ehkä emme helposti näe elämässämme Jumalan johdatusta ja apua?
Ehkä moni asia selittyy järjen päätelmillä ja tuurilla?
Jumalan johdatus tapahtuu pienissäkin asioissa, vaikka emme näkisikään ja kokisi.
Isommat "vähältä piti" tilanteet jää kyllä mieleen koko elämäksi.
Vaati rohkeutta uskoa. On helpompi olla uskomatta.
-
Muistelen useasti jonkin kesän Herättäjäjuhlilla kuulemaani tarinaa ritarista ja matemaatikko, filosofi Pascalista. Ritari kysyi mikä on tieteellinen todennäköisyys Jumalan olemassaololle. 50% puolesta 50% vastaan, ilmoitti Pascal.
Keskustelu siitä eteni. Oikeastaan ritari ei katsonut voivansa uskoa = elää kristittynä, koska se olisi edellyttänyt monesta pikkuisen paheellisesta nautinnosta luopumista, niin hän tuumi. Pascal myönsi itsekin edelleen piinautuvansa vedonlyöntihimostansa ja kysyi ritarilta kuinka on, löisivätkö he vetoa siitä saattaako Jumalan toimet elämässänsä nähdä jos olettaa näkevänsä. Puoli vuotta ja he palaisivat jälleen teeman äärelle.
Pascal eli kristittynä ja näki Jumalan teot silmiensä edessä, ritari ei sillä kertaa ollut halukas vedonlyöntiin eikä tarina kerro enempää.
Tuumin, jos puoli vuotta eläisin kuten Pascal. Minä saattaisin antaa Jumalan näkyä. Kuinkahan minun kävisi? Minä rupean tänään ja kerron puolen vuoden kuluttua kokemuksistani.
Oitis tulikin mieleen meidän elävän uskossa ei näkemisessä. Minäpäs kokeilen nyt silti. Minä kysyn, sinäkö, Jumala?
-
Ei tyssää. Muuttaa muotoaan. Muuttuu huokailuksi. Jatkuu etsintänä. Uskovaisen ilmimerkit katoavat. Arki painaa päälle. Ei jaksa. Voimia on. Ne kuluvat kuitenkin työhön. Ei ole aikaa.
Annas olla kun pääsen eläkkeelle. Aikuisen usko tulee esiin. Kadotakseen taas. Kammioon. Hiljaisuuteen. Nöyryyteen. Ihmettelyyn. Näkemiseen. Ymmärtämiseen.
Jumala on läsnä.
-
Tunnistan itsessni myös näin.
Uskovaisen ilmimerkit katoavat; Tunteiden huiput ja notkot tasaantuvat. Huolet helpottavat. Ensin näitä ihmettelee, vähitellen tyytyy saamaansa.
Arjen työt ja levot ovat uskoa, arkiuskoa. :039:
-
Potkut reilusti ennen eläkeikää pisti kyllä pienelle paikalle ja miettimään, häpeämään,
piiloutumaan, etsimään, kyselemään.
Jälkeen päin sain huomata että moni asia loksahti kohdilleen, johdatuksen ja varjeluksen
makua.
Eläkevuodet sivuhommineen olleet aika levollisia, kiireetöntä, aika kulunut.
Osin menneitä muistellen, kaivellen, syyllistäen, etsien syitä ja seurauksia...sen koen
todella pahana ja turhana.
Lauluharrastuksen olen uudelleen löytänyt, se tuo iloa ja hoitaa.
Samoin ehkä lukeminen viriämässä...
Kyllähän sitä vielä haaveita, ajatuksia, suunnitelmia, tavoitteita on...
eri asia mihin pystyy.
Tärkeintä lienee sydämen asenne, avoimet silmät ja korvat, valmius olla läsnä...
kysellä ja etsiä edelleen Jumalan tahtoa ja johdatusta, olla hiljaa Ristin juurella.
-
Voiko usko tyssätä omaan itseeni ?
Kun on päässyt rauhalliseen vaiheeseen elämän myrskyistä, hiljaisuuteen jota on toivonut, värittömään erämaahan, on vaarana etten enää usko uskooni.
Kaiken ollessa uutta, tunteiden ja hengen tuulien liehtoessa ja kiehtoessa, luulee uskoaan vahvaksi. Silloin minua viedään lujasti luulouskoon. Mikä lie vie ?
Jos etsii uskon tunnetta ja kokemuksia, se on kuin jännitysnäytelmää, mutta niiden loppuessa pelkää ettei minussa ole uskoa enää lainkaan.
Jos en tietäisi, että tässäkin tilassa, ja juuri näissä kokemuksissa on Herra läsnä, tulisin toivottomaksi.
Hiljaisessa tuulenhenkäyksessähän Hän tulee.
Minä en pidä uskosta kiinni, Jumala pitää kiinni, epäuskossakin.
-
Aamen!
Tuli yksi laulu mieleeni, en löydä.
Enkä sanojakaan tähän, mutta hyvin kerrot.
Kristuksen tulee kasvaa, minun vähetä.
Jumala vaikuttaa tahtomisen ja tekemisen.
Niin, etsimäni laulun nimi "Hiljaisuuteen vie" (Jukka Salminen)
-
Voiko usko tyssätä omaan itseeni ?
Kun on päässyt rauhalliseen vaiheeseen elämän myrskyistä, hiljaisuuteen jota on toivonut, värittömään erämaahan, on vaarana etten enää usko uskooni.
Kaiken ollessa uutta, tunteiden ja hengen tuulien liehtoessa ja kiehtoessa, luulee uskoaan vahvaksi. Silloin minua viedään lujasti luulouskoon. Mikä lie vie ?
Jos etsii uskon tunnetta ja kokemuksia, se on kuin jännitysnäytelmää, mutta niiden loppuessa pelkää ettei minussa ole uskoa enää lainkaan.
Jos en tietäisi, että tässäkin tilassa, ja juuri näissä kokemuksissa on Herra läsnä, tulisin toivottomaksi.
Hiljaisessa tuulenhenkäyksessähän Hän tulee.
Minä en pidä uskosta kiinni, Jumala pitää kiinni, epäuskossakin.
Näinhän se on... mielestäni
-
Muistettiinko me selvittää mitä tämä on tämä aikuinen usko.... Voiko sellaiseen päästä kovin nuori/ kovin nuori uskossaan/ kovin kypsymättä muuten?
-
No enpä muista että olisi selvitetty, kukin kai tulkitsemme omalla tavallamme... :017:
-
Olen miettinyt asiaa jotenkin niin, että suhteessa Jumalaan olemme lapsia, mutta suhteessa toisiimme meidän pitäisi olla kuin itsestään vastaavat täysi-ikäiset. Se ei tarkoita itsensä korottamista eikä myöskään nöyristelyä.
-
Olen miettinyt asiaa jotenkin niin, että suhteessa Jumalaan olemme lapsia, mutta suhteessa toisiimme meidän pitäisi olla kuin itsestään vastaavat täysi-ikäiset. Se ei tarkoita itsensä korottamista eikä myöskään nöyristelyä.
Tässä oli hyvin sanottu.
Mielestäni.
-
Mihin tyssää matka aikuisen uskoon?
Nuorena miehenä ei kotona tullut rakkautta ja jouduin täten ”maailman kiusaamaksi”.
Elämä oli vaarallista, turvaa ei ollut missään.
Mutta seuraava teksti on yksi niistä mikä avasi ”nuoren miehen” matkaa aikuisuuteen. Siitä saan kiittää erästä henkilö joka rakasti... minuakin.
Teksti on lainattu teoksesta:
Armoistuimen Eteen.
Puheita ja kirjoitelmia vuosien varrelta.
Vaasan kirjapaino 1955
s. 11- 12.
Vuosi on 1952 Nilsiän Herättäjäjuhlilla ja juhlasaarnan piti silloin piispa Väinö Malmivaara.
…”Herra oli pitänyt huolen nuoresta miehestä, ja niin hän pitää vielä meidänkin aikoinamme. Jos Herra hylkää meidät, ei meillä silloin ole niitä valittuja aseita, jotka kiertävät kätensä nuorenkin kansan ympärille, vaan nuoriso menee maailman ja kuolee iankaikkisesti. Ei ole enää silloin niiden rakkauden käsivarsia, jotka toivovat, vaikka toivo olekaan, kiertävät kätensä vielä kuolleenkin ympärille ja sanovat: ”Hänessä on vielä henki, hänessä on vielä henki! Herralla on varmaan meidänkin keskuudessamme niitä valittuja aseitansa, joiden kautta Hän pitää erikoista huolta nuorista miehistämme ja nuorista naisistamme, heränneen kansan kalliista lapsista, joita me emme antaisi millään suruttomalle maailmalle. Herralla on vielä keskellämme niitä valittuja aseitansa, joiden korva kuulee silloinkin, kun ihmiset huutavat kalliista nuorisostamme ”Se on nyt mennyt, se on kuollut”, miten niiden sydän nyyhkyttää oman suruttomuutensa tähden. Näilläkin juhlilla on läsnä tätäkin nuorisoa, joka ei ole surutonta, mutta on maailman kiusaama ja niin vaarallisella kohdalla. Rakkaat vanhemmat ystävät! Ei meillä ole enää pitkää aikaa täällä maan päällä vaeltamiseen. Pyytäkäämme loppuaikanamme kiertää käsivartemme, vaikka ne ovat heikot, heränneen kansan nuorison ympärille! Pyytäkäämme tehdä se, sillä Herran käsivarsi on vahva, ja se on pitävä huolen heränneen kansan nuorisostakin!
Ystävät! Antakaa kunnia Jumalalle! Antakaamme Jumalalle kunnia! Ei meistä itsestämme ole mihinkään. On meillä yksi tehtävä kuitenkin, jos Jumala meistä huolen pitää. Meidän on pysyttävä savena savenvalajalle käsissä. Kuulimme eilen illalla täällä juhlakentällä sanottavan, että usko Kristukseen on pysymistä Hänessä, toisin sanoen siis olemista savena Hänen kädessänsä. Siispä älkää menkö maailman käsiin kukaan! Äkää pysähtykö omien kättenkään varaan kukaan, vaan pysykää Herran käsissä, vaikka Hän muokkaisi teitä kovallakin kädellä. Se käsi on sittenkin Armahtajan käsi.
Amen."
Mihin voisi sitten tyssätä jos savenvalaja muokkaa savea?
-
Jonkin verran savea käsitelleenä tiedän ainakin kaksi asiaa, jotka savesta tulee muokatessa poistaa, ettei ruukun dreijaaminen tyssäisi. Toinen on kovat paakut ja toinen ilmakuplat. Vertaukset patoutumiin ja haihatteluun tulevat helposti mieleen. Toiveikkaaseen todellisuudentajuun kai Valaja meitä muokkaa.
-
Olmme keskustelleet eri palstoissa siitä mitä on usko eri tavoin koettuna.
Jos se on tunteisiin pohjaavaa, niin tässä esimerkki:
https://www.youtube.com/watch?v=DZl9o5pgMM4
-
Huh huh ja porukka taputti tuolle esitykselle?
Vaikkakin taitanee olla tyyppi esimerkki, kun täälläkin joskus jotain musiikista ja esityksistä laitoin, että ei, niin jokunen hermostui heti, että et ymmärrä taiteen antamasta jostain.
Mutta kun usko on paljon enemmän ja mysteeri.