Normijoulu peruuntui, mutta meistä jokainen oli siihen varautunut. Taitaa peruuntua paljon monelta.
Täällä ollaan ja vettä siis sataa, ilmastoipakolaisuus jäi nyt toistaiseksi. Mietin, minne muuttaisin siis yhä, en jää niin kaipaamaan Helsinkiä, ala-Malmia sen sijaan kovasti, kaikkea tässä käsillä kuin lapsuusvuosien Kotkassa, tuttuja naapureita ja pihasiilejä.
Kun maaliskuu koitti ja lopetti sateet, seisoin terassilla ja nojasin muuriin joka aamu kahvimuki kädessä. Eräänä aamuna suloinen tuuli tuoksui käsittämättömästi, kielomatto pihassa oli puhjennut kukkaan, tuomet puistossa ja sitten sireenit. Rakastin pihaamme ja tuntui kuin ne kaikki aamut olisivat yksi ainoa pitkä unohtumaton herääminen pahasta unesta.
