Viikko on vierähtänyt pieniä juhlavalmisteluja hiukan joka päivä tehden, niin ei kiire ole yllätänyt. Koristeita olen kaivanut ullakon kätköisä, kynttiläjalkoja kiillotellut. Valkoiset kynttilät vaihdoin tänään punaisiin. Lanttu- ja porkkanalaatikot panin uuniin tänä aamuna seitsemän jälkeen. Se kävi aiemmin keittämistäni soseista joutuin.
Joulumieli meni piiloon hetkeksi kun satojen muiden kanssa kävimme yhtáikaa samassa kaupassa. Mitään liikennesääntöjä ei täpötäydessä ruokakaupassa noudateta. Ei sentään tarvinnut tapella kalatiskillä, eikä kauneimmista joulutähdistä.
Piparjuuriraastetta en meinannut millään löytää, mutta ystävällinen hyllyjen täyttäjä viisasi sillipurkkien yläpuolelta sen minulle.
Perunasäkit ja virvoitusjuomat eivät mahtuneet jääkaappeihin. Onneksi on lauha keli, ja nostimme ne ulkovarastoon.
Kuistilla jäähtyvät, ja säilyvät sopivasti laatikotkin.
Nukuttiin päiväunet ja juotiin torttukahvit. Kävin vielä kerran läpi työjärjestyksen, ja totesin että hyvässä mallissa kaikki on.
Kuinka sitä nuoren työssäkäyvänä ehtikään ! Meillä on sentään lähes aina oltu suuremmalla sakilla. Nyt ei sentään tule yövieraita.
Tämä on meillä Matin kanssa 50. yhteinen joulu. Ja aina olemme viettäneet sen omassa kodissamme.