Ystäväni 1944, uskallan sanoa, että on sinulla varma taivaspaikka.
Itsestämme aina tunne ja tiedä...mutta meillä on Vapahtaja, joka sen meille on ansainnut Golgatalla.
Äsken jäi kesken ajatteluni täällä, kun ystäväni M-L soitti, häneltä kuoli ainoa poika (siis ainoa lapsi heillä) 20.2.2017 eli tänä vuonna...laaja-alaiseen aivoverenvuotoon.
Reijolla ja M-L suru, suunnaton suru tuli ihan vasten kasvoja iskien.
Täällä saa surra ja itkeä...kun sen aika aina välillä koittaa ihmisen elämänkaarella.
Mutta tuntui mille tuntui, Vapahtaja on sijaamassa tilaa meille siellä lopullisen rauhan ja anteeksiannon maassa, tai taivaan kodissa.
Teitä rukoushuokauksissani muistaen.
Teitä kaikkia, joista tuossa edellä kirjoitin, siis heitä myös.
Suru on rajua.
M-L sanoi tässä joskus kesällä, että tuntuu kuin millään ei olisi enää mitään väliä.
Ja eräs ystävä joka menetti vaimonsa vakavan sairauden johdosta, sanoo joskus, että elämä tuntuu kuin "arpapeliltä, ettei ole aina mitään logiikkaa"
En osaa mestaroida kenenkään tuntemuksille.
Mutta luotan ja jätän meidät kaikki yhteisessä kammiohuokauksesssani jälleen rakastavan Taivaan Isän käsiin, hyvän Vapahtajan huomaan.