Katsoin kuin katsoinkin molemmat.
Auringonnousu oli aikakauden raskaalla ja hitaalla paatoksella ja raamatullisella ihanteellisuudella raskautettu katsottava nykypäivän kerrontaan tottuneelle. Hyvyyden ja pahuuden ongelma esitettiin naiivisti, mutta merkillisen kiehtovasti kuitenkin.
Elämän keinulauta heilahteli suloisesti. Sen elävöitti jännittävä kuvaus maaseutu-kaupunkiakselilla. Mieletön määrä ihmisiä ja ilm. rahaa oli käytetty katuen liikenteessä ja huvittelukeskuksessa, turhuuden turuilla, jossa sikakin humaltui.
Muutamia hauskoja kohtauksia oli, kuten kansantanssiesitys ja valokuvaamossakäynti.
Puhallus oli lajityyppiä josta en välitä, veijaritarina. Minun oli vaikea seurata niiden
kaverusten juttuja kun puhuivat kieltä jota en osaa.
Mahtavat tyypit oli löydetty karikatyyreiksi hyviksistä ja pahiksista. Se pääroiston apuri oli löytö muutaman ilmeen miehenä. Kuin ilmetty Leo Jokela.
En tiedä mistä seitsemän oscaria annettiin, ilmeisesti vuonna 1973 ei kilpailu ollut kova.
Tivoli ja sika löytyi tässäkin leffassa. Jotenkin liikuttavaa kun kun ilotalon emäntä laittoi karusellin tytöille pyörimään, ilm. sunnuntaiaamuna.
Roolituksen ansiot olivat ilmeiset, paitsi R. Redford.
