Kun tämä nyt täällä on, kerron vain, että kyllästyin olemaan yhtä mittaa nälissäni, ajattelemaan ruokaa, ja kokeilin karppausta. Sen verran tiedetään jo nyt, että elimistö käsittelee eri ruoka-aineita hieman eri tavoin. Kun kolesteroli on suvuttaisesti, eli meillä perinnöllisesti korkea, niin hirvittihän minua ajatus rasvan mättämisestä. Mutta kun se harvensi selvästi ateriavälejä, laihduin kuin huomaamatta ja olin virkeämpi, niin innostuinhan itse siitä.
Voi leivän päällä maistuu niin herkulliselta kaikkien Becelien jälkeen, etten enää tyrkkää päälle muuta mättöä, pähkinäjauholeipää parempaa ei ole, jos syön yhden purkin maustettua rahkaa olen jo ähkyssä enkä kaipaa muuta, mutta sitä rasvatonta equisaa saattioi vetää huiviin kolme puolen kilon purkillista.
.....................................
Helpoin selitykseni on tämä: Valmisruokien tekijät ovat lisänneet usein näihin "rasvattomiin" aika lailla sokeria. Meillä ei osata käyttää mausteita vieläkään.
Hiilihydraateista kohoaa nopeasti insuliinipiikki, joka ajaa ravinnon verestä pois tiehensä, ilmiö kiirehtii ilmoittamaan nälkäkeskukselle, jotta täytyy syödä. Jep, se kyllä seuraa kaikesta, mutta noista nopeimmin. '
'
Yksilöllisiä vaihteluja varmaan on. Terviksessä minul oli työtoveri, kollega, joka lounaan jälkeen kalpeni ja tärisi. Hän sai hypoglykemian ateriasta, tilapäisen tietenkin, ja söi jotain pientä makeaa --- se taitaa olla jälkiruoan alkuperäinen tarkoitus. Hän söi ihan kuin minäkin, mutta tarvitsi jotain pitämään veressä sokeria kunnes tärkkelys pilkkoutui --- me lähdettiin lounaan jälkeen joku päivä johkin neuvolaan ja hänen piti ostaa jokin makeinen kioskilta.
Ateria oli varsin tärkkelyspitoinen, perunaa ja leipää ja joku kastike, ei silloin syöty kasviksia eikä salaatteja kuten nyt. .
