^Stinissen puhuu myös syömisestä:
Syöminen voi olla kiitos- ja ylistysuhri. - - Aterian perustyyppi on siis taivaallinen ateria, ja eukaristia on taivas siirrettynä maan päälle. Arkiset ateriamme saavat merkityksensä varsinaisesta ateriasta ja ovat koko olemukseltaan suunnattuja sitä kohti. Elää nykyhetkessä syödessään merkitsee, että ihminen käsittää tai aavistaa jotakin tästä suuresta yhteydestä. Silloin meidän ei tarvitse ripotella tuhkaa ruokaan rukoillaksemme innokkaammin, itse ruuan hyvä maku saa rukouksen pulppuamaan esiin. Silloin ateriasta tulee todella iloinen tapahtuma: taivaaseen avautuu ikkuna, ja sen kautta virtaa jotakin taivaallista iloa, joka putoaa suoraan pöytäämme.
Tuo "nykyhetkessä eläminen" tuossa on hänen mielestään yksi mietiskelevän, Jumalaa etsivän elämän ominaispiirteitä, ja yksi keino siihen pyrkimisessä on juuri tehdä huolella kaikki arkinen minkä tekee, sillä kaikki se on Jumalan rakkautta ilmentävää sakramenttia ja symbolia, eikä mitään toisarvoista maallista.
Itse kyllä jossakin määrin myös elän syödäkseni... tai eihän näitä kahta voi erottaa. Kyllä ruoka on osa sitä koko elämän täyteyttä ja rikkautta, itse elämää, ja niiltä osin ihan itsetarkoituksellista. Kyllähän sen kautta voin myös osoittaa ja ottaa vastaan huolenpitoa ja rakkautta. Jos kävisi niin onnettomasti, että ruokatorveni tuhoutuisi ja joutuisin johonkin letkuruokintaan, niin vaikka fyysisesti saisinkin tarpeeksi ravintoa sitä "elämistä" varten niin kyllä elämäni, se itse elämä, aterioiden verran kaventuisi. Eritoten nyt kun en ole pariin vuoteen käynyt kylässä muiden luona kuin äitini, niin ihan vaikka kylässä tarjotut pullakahvit voisivat olla aika kova juttu.
