Jampe ei taida tässä välttämättä edes viitata Ilmestyskirjaan.
Asia tulee kyllä selkeästi ilmi eripuolilta UTtä.
Totta on, etten viitannut Ilmestyskirjaan. Asia tulee kyllä aika selväksi sekä yleensä UT:stä että myös Vanhyan Testamentin puolelta lukemalla eikä kyse ole edes mistään "tulkinnasta" vaan aika päivänselvästi esillä olevasta asiasta. Jos sitä ei sieltä ole löytävinään, niin pitää lukea Raamattua aika valikoivasti.
Jos Raamattu (lähinnä UT) pitää paikkansa, niin kirkkoon ja maailmaan yleensäkin tosiaankin tulee suuri luopumus. Oikea käännetään vääräksi ja väärä oikeaksi. Kunnioitettavaksi muuttuu se, mitä ennen hävettiin, hävettäväksi se, mitä ennen kunnioitetiin.
Tähän kuitenkin tarkentaisin että ei Raamatausta käy mitenkään ilmi, että "ennen" olisi asiat olleet sen oikeammalla tolalla
,vaan yksinkertaisesti että luopumus oikeasta lisääntyy. Ennenkään ei uskottu oikein mutta julkeus ja röyhkeys lisääntyy kirkon sisällä. Sen takia Raamatussa varoitetaan Antikristuksen istuvan siellä "missä ei pitäisi" eli kirkossa. Tällä en suinkaan tarkoita jotain tiettyä ihmistä tai ihmisryhmää vaan yleisesti sitä henkeä joka vallitsee.
Kristus jopa itsekin pohtii, että mahtaakohan Hän edes löytää uskoa, kun Hän palaa maanpäälle uudemman kerran.
Aivan totta! Ihminen joka päiväunissaan kuvittelee vielä 2000 vuotta tuon edelläsanotun jälkeenkin suurten instituutioiden ja ihmismassojen olevan edelleen tulkinnoissaan oikeilla jäljillä, -on kuin mistään ymmärtämätön sinisilmäinen pikkulapsi joka herttaisen tietämättömänä jatkaa mielikuvitusmaailmassa elämistään.
On siis turha unelmoida että "kirkko pääosin olisi oikealla tiellä". Pikemminkin on syytä olettaa ettei näin ole.
Sepposilta olisin kysellyt, että viittaatko tuossa väitteessäsi nuoreen Lutheriin ,keski-ikäiseen Lutheriin vaiko niihin lausuntoihin, joita hän vanhempana antoi, vaiko kaikkiin hänen ikävaiheisiinsa liittyvään uskomukseen?
Vierastan kovasti tuollaista Lutherin sanoman pilkkomista eri ikävaiheisiin. Sanoma on ja pysyy samana, täytyy vain ymmärtää se, että Luther oli ihminen eikä hänelle(kään) kaikki asiat valjenneet kerralla. Vaikuttaa pikemmin siltä kuin hänen varttuessaan olisi käynyt niin, että elämänolosuhteet ja muut seikat, joiden kautta Jumala hänet johdatti, vaikuttivat hänen myöhemmällä iällä esiintyneeseen lisääntyneeseen terävyyteen sanomisissaan. Sen sijaan eri uskoja hänellä ei eri ikäkausinaan esiintynyt.