Koti on monelle tosiaan se rakkain paikka maan päällä.
mm äitini ajattelee siten ja olen minäkin sitä mieltä.
Eilen oli äidillä syntymäpäivä, hän on virkeä, jalat vain hiukan väsyvät ja turvottaa niitä, on sydämen vajaatoiminta...siihen lääkitys ja nesteenpoistolääkitys, silti iltaisin hiukan limppuina jalat...mutta kotona tykkää olla.
Itse ajattelen, että mitä tahansa voin tehdä ja auttaa velipojan kanssa, niin äiti saa olla kotona.
Muuten hän on aika terve ikäisekseen kyllä ja mieli pirtsakka.
---
Kun kuolema tulee oman kattohirren alle, kun laskee kukkaset rakkaimpansa haudalle...ne on niitä aikoja kun tuntuu, että ihan kaikki ympärillä pysähtyy.
Mutta elämä ei vaan pysähdy, se jatkaa kuluaan eteen päin.
Kun shokkivaihe on ylitetty, alkaa reakointivaihe surussa ihan samoin kuin kriiseissäkin, eli läpityöstämisen aika.
Joskuss e kestää melko kauankin...
Kunnes tavallaan tulee se ns uuden suunnan vaihe...että jo jotenkin on kösitellyt asiaa, asioita...tavallaan jo hyväksyy että kuolema vei rakkaan ihmisen...että liikenneonnettomuus vaan tuli ja poika siinä kuoli, että pitää vaan hyväksyä, että elämä jatkuu ja se, että jokainen me täältä lähdetään, mutta järjestystä ei tiedä kuin Jumala yksin...joskus lähtee ikuisuusmatkalle joku nuorimmasta päästä.
Aina ei tunne Jumalan logiikkaa.
Joskus kuulee sanottavan, ettei Jumala tee virheitä.
Olen jo aikaa sitten jättänyt isot kysymykset kysymättä Jumalalta.
Ja olen ajatellut, että Jumala itse antoi rakkaimpansa, kun lähetti Poikansa sijastamme kuolemaan, että me hänen kauttansa eläisimme.
Tosin joskus joku lause voi jossain kriisin, surutyön vaiheessa tuntua ikävältä fraasilta.
Kuin tyhjiltä sanoilta ja sanonnoilta.
Mutta, elämä jatkuu.
Ja läheinen muutti entistä enemmän sydämeen asumaan, siellä hän kulkee mukana kaikkine kauniine muistoineen, suloisine lapsen kasvoineen...ja kun nuorimmat lapset jo aikaa sitten ovat ohittaneet esikoisen iässä.
Elämä ja iankaikkisuus.
Siellä ei ole enää aikaa, ei kipua, ei surua, ei kyyneleitä, ei sairautta, ei raihnautta.
Siellä kaikki entinen on poissa ja uusi on sijaan tullut.
Kerran, iäti....siellä taivaan Isän kodissa, siellä kauniilla ikuisilla laidunmailla.
Sinulle rakas veljeni 1944 ja Kaariinallesi Jumalan hyvyyttä kaikessa.
Samoin Riitta sinulle ja Matillesi...ja Leena-ystävällesi.
Kirjoitin nyt pitkästi.
VOi loikkia ohi....ja lukea sen, mitä lukee...
Joskus tulee tekstiä enemmän kuin toisella kertaa.
Mutta ystävät, kaikkinaista hyvää elämäänne.
