Kirjoittaja Aihe: Kristillisyys ja tunteet  (Luettu 6734 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Poissa karjalaisenkyösti

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 5163
Kristillisyys ja tunteet
« : 20.09.17 - klo:08:48 »
Varsinkin vanhemmalla sukupolvella voi olla kokemuksia siitä, kuinka lastenleireillä on iltaisin voimakkaastikin tunnelmoitu rukouskokouksissa. Myös erilaisissa ns. karismaattisissa tilaisuuksissa on laulettu ylistyslauluja ja voimakkaasti tunnelmoitu.
Ymmärtääkseni tätä ns. karismaattisten kokoontumisten tunnelmointia ilmenee nykyäänkin Suomessa.

Toiset kritisoivat tämänkaltaista tunnelmointia ja myös perustelevat kritiikkinsä.

Kritiikki tätä tunnelmointia kohtaan, jota toisinaan kuulen, mielestäni on usein siinä mielessä väärää, että se ei kohdistu oikeaan osoitteeseen. Siinä ikäänkuin haukutaan väärää puuta.

Ihmisyyteen kuuluu tunnemaailma. Tunteiden kokeminen on tervettä, enkä oikein uskalla väittää sinänsä huonoksi asiaksi sitä, jos ihminen yrittää hakea tunnelmia omaan elämäänsä. Tunteiden hakeminen kristillisyyden piiristä tuskin on sen huonompi asia, kuin jos hakisi sitä vaikka kuorolaulun tai urheilun piiristä.

Varsinainen ongelma mielestäni tunteiden ja kristillisyyden yhdistämisessä on se, että tunteet näkemykseni mukaan kovin helposti selitetään hengellisiksi ilmiöiksi. Tunne on kuitenkin vähintäänkin pääsääntöisesti täysin puhdas "sielullinen" ilmiö. Tämä sielunmaailman ilmiö kohtaa ihmistä esim. kun hän laulaa pidempiä aikoja vaikkapa virsiä tai muita hengellisiä lauluja kovaan ääneen. Voimakas tunne saattaa kohdata esim. körttiseuroissa jonkun ihmisen, kun hän tajuaa jonkun syvän hengellisen salaisuuden, esim. jotain Kristuksen ristinkuokuoleman merkityksestä.  Jokin fyysinen toiminta tai hengellisen totuuden avautuminen voi saada ihmisessa aikaan sielunmaailman voimakkaita tunteita. Hengellinen totuus on puhtaasti hengellinen mutta siitä seuraava psyykenmaailman hyvänolontunne on kaikesta päätellen pääsääntöisesti puhdas psyykenmaailman ilmiö.
Laulaminen taasen on ainakin fyysistä toimintaa, mutta siitä voi seurata psyykenmaailman ilmiöitä.

Mielestäni on tervettä ensinkin hyväksyä se, että kaikenlaiset tunteet ja niiden ilmaiseminen on sallittua ja jopa toivottavaa ja ennen kaikkea tervettä ja raitishenkistä, jos selitetään asia oikealla termillä: kyseessä on ihmisyyteen kuuluva psyykenmaailman toiminta, eli että kyseessä ei ole hengellinen ilmiö.

Mielestäni suurin (ja ehkä ainut) ongelma tunteiden ja kristillisperäisten kokoontumisten yhdistelmässä on juuri se, että tunteet ymmärretään väärin: niitä pidetään hengellisinä ilmiöinä. Väärä selitys sitten oirehtii ainakin siten, että joku vähemmän tunteva kokee syyllisyyttä vähätunteisuudestaan tai luulee olevansa Jumalan hylkäämä, koska ei tunne mitään ja joku toinen, joka tuntee, luulee olevansa Jumalan suosikki siksi, koska tuntee hienoja tuntemuksia.

Minun mielestäni terve opetus tällä saralla voisi olla sellainen, että varsinkin, jos on kyse karsimaattisesta voimakkaista tunteista koostuvasta tilaisuudesta, tilaisuuden juontaja kertoisi yleisölle, esim näin:
"Hyvät ystävät, seuraavaksi laulamme tunnin väkeviä ylistyslauluja. Laulamista tunnetusti seuraa monien kohdalla erilaisia voimakkaitakin hyvänolon tunteita. Nämä tunteet ovat psyykenmaailman ilmiöitä ja sellaisinaan täysin sallittuja ja äärimmäisen hyviä. Hengellisyyttä niistä tunteista ei kenenkään pidä etsiä. Laulakaa ajatuksella, koska laulun sanoissa saattaa löytyä hyvää kristillistä hengellistä aineistoa".

Kun kristisoidaan kristillisyyden piirissä esiintyviä tunteita, pitäisi juuri kristisoida tätä hengellisyyden ja sielullisuuden sekoittamista (ja sitä pitää myös voida kritisoida, jos evankeliumi puuttuu seuroista tai massatilaisuudesta). Sielullisuutta sellaisenaan ei pitäisi kristisoida, koska sellainen kristiikki on epätervettä.

Eli tuntekaamme vapaasti hienoja tuntemuksia hengellisissä tilaisuuksissa, jos niin haluamme, mutta laittakaamme asiat oikeisiin lokeroihin. Hyvä asia väärässä lokerossa voi muuttua todella vahingolliseksi painajaiseksi.

Hakomaan Auri joskus puheli mansikoista ja bensasta ja niiden väärästä käytöstä. Molemmat ovat hyviä ja tärkeitä asioita. Mutta jos laittaa mansikat bensatankkiin ja juo takapenkillä bensaa, käy huonosti.
« Viimeksi muokattu: 20.09.17 - klo:08:57 kirjoittanut karjalaisenkyösti »

Paikalla Pena

  • Nettitoimikunta
  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 21965
Vs: Kristillisyys ja tunteet
« Vastaus #1 : 20.09.17 - klo:09:47 »
Kokemus uskoontulosta lienee monelle voimakas myönteinen tunnemyrsky.
Olen ollut huomaavinani, että siihen voi jäädä kiinni, muodostaa jonkinlaisen riippuvuuden. En osaa muuten selittää takavuosien missioturismia. Aktiiviset seurakuntalaiset matkustelivat linja-autolasteittain eri paikkakuntien evankeliointikampanjoihin liittyäkseen yhä uudestaan niiden jonoon, jotka jättävät elämänsä Kristukselle. Minuakin pyydettiin mukaan. Kun sanoin käsityksenäni, ettei kampanjoita järjestetä jo Kristukseen uskovia varten vaan Hänestä osattomille, minuun katsottiin vähän kieroon.

Poissa Riitta-mummi

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 33612
Vs: Kristillisyys ja tunteet
« Vastaus #2 : 20.09.17 - klo:09:55 »
Kiva kun otit tämän asian esiin.  Minua  ei vaivaa tunteellisuus luonteenpiirteenä eikä esim. musiikin vaikutuksena mieleen.
Sielu on Jumalan asunto meissä, ja sinne on mielestäni väärin ohjata mitään ihmisen tekemää.
Olen kokenut inhottavana kun Pitkänäperjantaina saarnamies nostatti kokouksessa surua huutamalla nauloista ja verestä saaden muutamat hurmoksiin.

Jos vertaa Siionin virsiä ja uudistettua virsikirjaa vaikkapa Radio Dein hengellisen musiikin toivekonserttiin, huomaa suuren eron. Sanoma jää tunnelmoinnin alle.

Vaarallisinta on hyvien tunteiden hakeminen. Jos aina tarvitsee toisen ihmisen 'olkapäätä' ollakseen lohdutettu, se on Kristuksen sysäämistä sivuun.

Hyvät rakkaudentunteet tulevat itsestään silloin kun se on meille annettu armonvilaus.
Elämän näen pientareelle piirtyvän...
Lopulla matkaa ikäväni ymmärrän;
Ihmisen on määrä kotiin päästä kerran      (Kaija Pispa)

Poissa vn

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 21724
Vs: Kristillisyys ja tunteet
« Vastaus #3 : 20.09.17 - klo:11:23 »
Kiitos Kössi hyvästä kirjoituksestasi.
Tuo mitä kerrot laulamisesta, musiikin kuuntelusta, tuntuu läheiseltä ja tutulta, omakohtaiselta.
Mielestäni se että saa Kristuksen läheisyyttä...ilman että välissä on puhuja tai laulaja...
voi kyllä herättää ja nostaa tunteita...vai onko joku muu nimitys esim. seuraaville...
lepo ja rauha Herrassa...ylistävä ja kiitollinen mieli...

Poissa öppiäinen

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 6305
Vs: Kristillisyys ja tunteet
« Vastaus #4 : 20.09.17 - klo:15:22 »
Kokemus uskoontulosta lienee monelle voimakas myönteinen tunnemyrsky.
Olen ollut huomaavinani, että siihen voi jäädä kiinni, muodostaa jonkinlaisen riippuvuuden. En osaa muuten selittää takavuosien missioturismia. Aktiiviset seurakuntalaiset matkustelivat linja-autolasteittain eri paikkakuntien evankeliointikampanjoihin liittyäkseen yhä uudestaan niiden jonoon, jotka jättävät elämänsä Kristukselle. Minuakin pyydettiin mukaan. Kun sanoin käsityksenäni, ettei kampanjoita järjestetä jo Kristukseen uskovia varten vaan Hänestä osattomille, minuun katsottiin vähän kieroon.

Tuo on sitten hassu ilmaisu. Ikään kuin elämä olisi jotenkin oma, ja sen voi sitten jättää mihin tai kenelle huvittaa. Lainaahan se on, ei omaa.

Sukua tuolle ajatukselle on se toinen, jossa maailma ilmiöineen on jotenkin itsekseen olemassa, ja sitten Jumala korkeintaan ihmeitä tekemällä puuttuu vallitseviin asioihin siellä.

Kukahan entinen arkkipiispamme jossakin (=upea lähdeviite, eikös!) kertoi uskoontulostaan
tms. (en muista mitä termiä käytti), ja kuinka myöhemmin luki kuinka tuollaiset kokemukset ovat ihan normaalien psykologian lakien mukaan ymmärrettävissä olevia tunnekokemuksia. Ja kuinka vielä myöhemmin ymmärsi, että tottakai Jumala toimiikin juuri siten, täysin normaalien ilmiöiden kautta. Suunnilleen noin.

Voihan niihin tunnekokemuksiin jäädä koukkuun, mutta onko se välttämättä vaarallista? Toisekseen sitä koukkua on kyllä muuallakin tarjolla kuin herätyskokouksissa. Onhan sitä esim. retriittiaddikteja.

Jos tunne on liian "sielullista" niin mitä usko sitten olisi? Eikö totenapitäminen, mielipide, ajattelu myös ole sielullista? Tapojen noudattamisesta nyt puhumattakaan? Tai tahdosta, päätöksesta että toiminpa nyt tällä tavoin. Onko luottamus jotain muuta kuin sielullista, tai se ojentautuminen?

Luulenpa, että herätyskokouksen tunnemyrskyjen lietsominen on joidenkin vähän ehkä avuttomien ihmisten vilpitön pyrkimys saada aikaan sitä mitä pitävät hyvänä, ja, koska ihmisiä vain ollaan, siihen sisältyy sitä kivaa kutinaa siitä, että Minä olen tärkeä, Minut on Jumala valinnut välikappaleekseen.

Mikä siinä sitten on vaarallista? Sekö, että tunnemyrskyn laannuttua joku sen kokenut pettyy? Toinen taas käsittää että ollakseen uskova pitäisi koko ajan kokea samaa haltioitumista ja ahdistuu kun ei koekaan?

(Kyllä myös "Kristuksesta osaton" on hassu ilmaisu. Eikö ne ole niitä, jotka eivät ole vielä huomanneet olevansa Kristuksesta osallisia?)
Mä mitään usko... kunhan kysyn vaan.

Poissa seppos

  • Ylläpitäjä
  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 16857
    • http://www.samila.1g.fi
Vs: Kristillisyys ja tunteet
« Vastaus #5 : 20.09.17 - klo:16:14 »

(Kyllä myös "Kristuksesta osaton" on hassu ilmaisu. Eikö ne ole niitä, jotka eivät ole vielä huomanneet olevansa Kristuksesta osallisia?)

Tuo oli hyvä.

Valitettavasti vain moni evankelionniksi kutsuttu tapahtuma löytyy aivopesun aakkoset kirjasta, eikä sillä ole mitään tekemistä Jumalan armotyön kanssa. Kyse on täysin ihmistyöstä. En sano kaikki, kun niin ei ole. Nämä asiat kannattaa oppia erottamaan toisistaan. Kun rippikoulu herätetään yöllä antamaan elämä Jumalalle on kyse aivopesusta ei mistään muusta.
Jumala on arjessa
Tekno- ei teologi

Poissa Riitta-mummi

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 33612
Vs: Kristillisyys ja tunteet
« Vastaus #6 : 20.09.17 - klo:17:54 »
Jos usko on tunteiden varassa, se on luin lastu laineilla. Viidesläisetkin varoittivat uskoontulon jälkeen jäämästä ensimmäisten tunteiden varaan, ja kohtaaman uskon arkisuuden. Siis ' maitoruokien' ja pullamössön nauttimisen jälkeen alkaa kovan ruisleivän pureminen.

Ikavintä tämä on heille jotka tosissaan etsivät yhteyttä armolliseen Jumalaan ja pelastustietä, kun jäävät tuudittelemaan ja haaveilemaan ja unelmoimaan.
.
Jumala tulee ja ottaa omansa tahtonsa mukaan. Hän tekee työtään, muuttaa ihmistä alkuperäiseksi luomakseen. Ihmisen ei tarvitse itseään pyhittää kelvatakseen perillepääsyyn.

Elämää varten ovat muut tunteet; ilo, riemu, nauru, suru, vihatuminen, ärtyminen.
Ne ovat kuin taulun värit, saatu itseltään Mestarilta.

Kun elämä ja usko kulkevat käsikädessä, sehän on sitä parasta !
Elämän näen pientareelle piirtyvän...
Lopulla matkaa ikäväni ymmärrän;
Ihmisen on määrä kotiin päästä kerran      (Kaija Pispa)

Paikalla Pena

  • Nettitoimikunta
  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 21965
Vs: Kristillisyys ja tunteet
« Vastaus #7 : 20.09.17 - klo:17:57 »
Tunnemyrskyt ovat tarpeellisia joillekin meistä. Joillekin älyllinen oivaltaminen on tärkeämpää. Joku tarvitsee käytännön toimintaa tärkeän asian parissa. Olemme erilaisia.

Menneisyyden tunteet ja tunnelmat voivat olla koko elämää kannattelevia kokemuksia, jos niihin ei uudestaan pyritä takaisin. Elämä on eteenpäin menemistä.

Poissa Viisveisaaja

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 8307
Vs: Kristillisyys ja tunteet
« Vastaus #8 : 21.09.17 - klo:14:12 »

Olen joskus nähnyt ja kuullut sellaisen opetuksen, että on juna ja veturina siinä on oma tahto, sitten hiilivaunu seuraavana järki ja kolmantana tulee sitten niitä vaunuja ja ne on tunteet.

Tunteethan tulee useasti juuri tehtyjen valintojen ja tekojen jälkeen.
Joillakin kyllä ensin on tunne ja sitten teko.

Kait muakin useasti tunteet vie.
Esimerkiksi uimahallille tai treenaamaan ei tule mentyä, jos ei tunnu siltä.
Saunaankin useasti vie ensin se ajatus ja tunne saunan antamasta fiiliksestä.

Tik toc.

Paikalla Pena

  • Nettitoimikunta
  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 21965
Vs: Kristillisyys ja tunteet
« Vastaus #9 : 21.09.17 - klo:17:35 »
Tunteet ovat toisaalta seurausta tapahtumista, toisaalta tekojen käyttövoimaa. Minä vertaisin tunteita polttoaineeseen, tahtoa koneeseen ja järkeä ohjaukseen.

Poissa Riitta-mummi

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 33612
Vs: Kristillisyys ja tunteet
« Vastaus #10 : 21.09.17 - klo:19:14 »
En kiellä tunteita. Jokaisella, paitsi ehkä psykopaateilla, en siitä tiedä juuri mitään, luulisi ainakin jotakin tunneskaalasta löytyvän. On myös tunnevammaisia, ne ovatkin jonkin verran tutumpia.

Tunteet maustavat elämää, mutta jos usko jää tunteiden varaan se on sääli.
Olen kirkossa itkenyt kun pappi on liikuttavasti osannut tunteisiin vedota, mutta sekään ei ole uskoani vahvistanut. Vain hetki, ja taas se tunne meni !

Kun puhdas sielu kokee Jumalan rakkautta, se ei ole tunne-asia, vaan uskon täyttymys.

Tähän käsitykseen olen tullun kokemisen ja lukemisen kautta. Lukemisesta ja sen mukaan ojentumisesta on ollut valtava apu kaikessa elämisessä.

Toistan taas, puhun itsestäni, en opeta.
Elämän näen pientareelle piirtyvän...
Lopulla matkaa ikäväni ymmärrän;
Ihmisen on määrä kotiin päästä kerran      (Kaija Pispa)

Poissa karjalaisenkyösti

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 5163
Vs: Kristillisyys ja tunteet
« Vastaus #11 : 22.09.17 - klo:07:47 »
Toistan taas, puhun itsestäni, en opeta.

Körttifoorumilla on sellainen pelko, jota minä pidän hassuna, ja se pelko on opettamisen ja opetuksen saamisen pelko.
Itsellänikin on pelkoja, jotka eivät ole aivan normaaleja, joten sitä kautta minun on helpompi ymmärtää myös muiden ei-normaaleja pelkojha.

Jos aloittaisin tekstini, että "nyt minä annan opetusta", niin saisin tekstiryöpyn niskaani, että "mitä sinä olet opettamaan meitä, älä yritä nousta korokkeelle". Tuo opetukseen liittyvä pelko vain on eräs oire, joka saa voimansa ihmisen ylpeydestä, joka tosin pukeutuu nöyryyden kaapuun.

Puhun suoraan ja toivon kovasti, että en loukkaisi Riittaa mitenkään. Tämä ongelma on yleinen körttifoorumilla. Toki sitä muuallakin esiintyy, mutta ei niin voimakkaassa määrin.

Mikä minä olen vastustamaan sitä, jos joku opettaa minua? Olenko minä niin tärkeä ja ylevän etevä, etten tarvitsisi opetusta? Kuvittelenko minä, että joku, jota luulen minua tietämättömämmäksi, ei pystyisi minua opettamaan?

Minun näkemykseni on se, että mitä enemmän ihminen onnistuu pääsemään eroon opetuspelosta, sitä paremmat mahdollisuudet hänellä on kasvaa ja kehittyä ihmisenä sekä myös viisastua.

Kyllä minullekin tulee välillä mieleen ajatus, että mitä tuo yrittää minua opettaa, minähän en ole tuota huonompi, ennemminkin parempi. Vaan tuo ajatus on monessa mielessä vahingollinen. Se mm. yrittää estää minua kasvamasta ihmisenä. Minun tehtäväni on yrittää nujertaa tuo ajatus ja yrittää saada tuon toisen ihmisen "opetuksesta" jotain itselleni, jotta saisin kasvatettua tietojani, taitojani tai saada jonkun uuden näkökulman asiaan.

Emmekö voisi laskeutua kukin korokkeiltamme ja olisimme ennemminkin kiitollisia siitä, että joku suostuu meitä opettamaan ja jakakaamme myös meidän hallussamme olevaa tietoa muille, älkäämme sitä pantatko.

Kuka tahansa voi antaa minulle hyödyllistä opetusta riippumatta siitä, mikä hänen yhteiskunnallinen asemansa, ikänsä, sukupuolensa, sukupuolinen suuntautumisensa, syntisyytensä, synnittömyytensä, terveydentilansa, älykkyysosamääränsä yms. on.
« Viimeksi muokattu: 22.09.17 - klo:07:52 kirjoittanut karjalaisenkyösti »

Poissa karjalaisenkyösti

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 5163
Vs: Kristillisyys ja tunteet
« Vastaus #12 : 22.09.17 - klo:07:53 »
Ainakin minua saa jokainen foorumilainen opettaa, olen loppuun asti sen tarpeessa.

Poissa öppiäinen

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 6305
Vs: Kristillisyys ja tunteet
« Vastaus #13 : 22.09.17 - klo:10:51 »
Körttifoorumilla on sellainen pelko, jota minä pidän hassuna, ja se pelko on opettamisen ja opetuksen saamisen pelko.

Puhun suoraan ja toivon kovasti, että en loukkaisi Riittaa mitenkään. Tämä ongelma on yleinen körttifoorumilla.

Millä tavoin se (jos sitä on) on ongelma?

Jossittelu siksi, etten ole niin varma että kysymyksessä on pelko. Voihan se olla ihan vain vastenmielisyyskin. En pidä silakkalaatikosta, mutta en minä sitä silti pelkää.

Tai sitten ihan periaatteellinen vakaumus pakottaa pidättäytymään jostakin ei-pelottavasta.
Mä mitään usko... kunhan kysyn vaan.

Poissa öppiäinen

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 6305
Vs: Kristillisyys ja tunteet
« Vastaus #14 : 22.09.17 - klo:11:06 »
Minullahan on opettajanpätevyys, sitä hankkiessani jouduin harjoitustehtävänä kirjaamaan käsityksiäni oppimisesta, ja muistaakseni sanoin siinä, että oppimista tapahtuu opetuksesta riippumatta ja jopa siitä huolimatta :icon_lol: (ne opinnot eivät tätä käsitystäni onnistuneet muuttamaan). Vaikeahan sitä tosin on vetää rajaa, milloin väitelauseiden esittäminen on opettamista ja milloin ihan vain keskustelua.

Mutta olisiko tämä opettamis-asia pikemmin oman ketjunsa aihe kuin tämän, jossa tunteista piti puhua? (Ai kun niin tekisi mieli vielä jatkaa aiheesta...)
Mä mitään usko... kunhan kysyn vaan.