On sadon keräämisen aikaa. Koettu kova sade lopetti todennäköisesti mansikoiden syöntini suoraan penkeistä. Viimeiset olivat peniä, mutta todella makeita. Tuli mieleeni lapsuuteni aika Lapuanjoen tangomaassa, kun poikaporukalla kävelimme Isoolle Paanalle, so pohjoiseen menevälle rautatielle syömään kesähelteellä ahomansikoita. Niitä oli paljon ratapenkalla sorastuksen laidassa. Isäni naureskeli, että taitavat kasvaa vaunujen tietyistä putkista tulevien apulantojen voimalla.
Kerta mansikoita ei ole, niin syön sokeriherneitä. Niitä saa tälle kesälle jokainen, joka papuja peltoon sai. Kyllästyttyäni papuihin menen vatukkoon. Kaariina poimii aina kerralla 3 litran astian, ollut näin lopulle kaksi viikkoa. En suinkaan lystäilyäni tähän lopeta. Mustat viinimarjat ovat kypsiä, tertut monimarjaisia ja siten pitkiä. Punaisia viinimarjoja syömme pirtissä kaupan keltaisen kastikkeen kera, on siinä muitakin marjoja. Mustikoitakin saisin metsästä, mutta polkupyörä on minulle sattuneesta vaivastani johtuen sopimaton ajettavaksi. Autoa en halua käyttää, koska se on niin uusi ja Zetori on taas ikivanha, että voi levahtaa ennen marikkoon pääsyä. Ei siis mitään uutta auringon alla, näin on ollut ennenkin ja vastakin on oleva. Maa tiukkuu "maitoa ja hunajaa". Tietenkin paikasta riippuen.
