Malla kirjoitteli pitkään ja kuin kysellen psykoanalyysista. Tuli mentyäni, sillä jo kandikurssilla puhelin siitä ryhmäopettajalle. Hän antoi sitten sellaisia nimiä joilla oli kouluttajaoikeudet siltä varalta että joskus tulisi ajankohtaiseksi ajatella analyytikon ammattia.
Varasin sitten haastatteluajan siltä jolla oli aamun ensimmäinen puhelinaika eli tämän matosen sai varhaisin lintu, kun hän kysyi kuinka käännyin hänen puoleensa. Ensimmäisellä keskustelukerralla jo miellyin ja tuntui että tuolle voisin puhua, ja olin hyvin onnellinen kun hän otti minut. Puolitoista vuotta kesti odottaa että pääsin aloittamaan. Maksoihan se paljon, mutta olin tottunut elämään hyvin niukasti. Kuin voihkin että mistä ne rahat otetaan ellen saa työtä opettajani totesi kipakasti että ne rahat löytyy aina. Työn saaminen ei ollut mikään itsestäänselvyys, lisäksi olisin sidottu pk-seudulle. Mutta se järjestyi ihmeen hyvin. Ensin pari sijaisuutta, sitten Lapparissa yksi isyysloma jonka aikana soittivat kansliasta että saavatko merkitä minulle päivystykset kuten tahtovat. Olivat unohtaneet ilmoittaa että olisi työpaikka ja kun äkeltelin että joo kyl mutta, huomasivat mainita, että on nyt alkuun täksi vuodeksi. Elettiin helmikuuta!
En sitä ole koskaan katunut. Kiitollinen olen, sillä yhä vaikeina hetkinä huomatessani että joku nyt vaikka pitää minua vastenmielisenä omista syistään, pääsen ylitse ja se jää hänen asiakseen ja ongelmakseen.
Raja toiseen ihmiseen tulee selväksi, ja toisinaan juuri silloin kun hän ilmoittaa jollain tapaa että olen hänen inhokkinsa. Se vihlaisee silloin jos sattuu Jumalan huoneessa pahiten, mutta on auttamatonta. Joidenkin on vain vihattava. Ehkä se ei liity minuun millään tapaa. Harva loppujen lopuksi tuntee minua. Puheliaalta vaikuttavalla on useasti siinä puheessansa naamio jonka takana hän itse on.
Erillisyys toisesta auttaa ymmärtämään tämän.
Minun ei pidä päästää vihaansa tai mitä se sitten onkaan, tuhoavuuttaan, osaksi omaa itseäni. Silloinhan alkaisin toisen tunteisiin eläytyneenä tuhota itseäni.
Jumala ei sitä tahdo. Kun tämän vielä liitin siihen minkä sain, suuren avun ja selkeyden, vien koetun "katumuksen kanssa ja kiitoksen kanssa" Hänelle joka kaiken tietää, olen autettu.
.............
Docens sai minulle neuvoa tuon katumuksen. Ei sen tarvitse olla syyllisyyttä milloin en tiedä rikkoneeni, ei häpeää, sillä Jumala ei ole kääntänyt minusta katsettaan pois. Minä vain ojennan käteni, jos minä jaksan sitäkään.
Mutta tämä on totta, Malla, mitä enemmän ja paremmin käsitän tekstejäsi, sitä syvemmin ne ovat saattaneet minut useita kertoja avun lähteille. Tällä kertaa niin että luin tämän ketjun.
