Nimimerkin merkitykset

[Leena]

Jäinpä tässä mietiskelemään yhtä jos toistakin. Tällaisella sivustolla, jolla ei ihmistä tunne, niitten hoitotieteilijöitten tutkimusten mukaan yhtä kaikki muodostetaan mielikuva toisesta. Minkälainen se on, onko se kiva vai ihan sietämätön, nöyrä vai koppava, meikäläisiä vai marsilaisia.  Onko sillä pääntietoa vai sydämenuskoa. Kaikenlaista. Välillä sekin unohtuu, ettei tämä ole päiväkirja, vaan kommunikaatiota.

Siksipä mietin, että teinpä itse typerän tempun kun valitsin nimimerkin joka viittaa johonkin affektiin elikkä kuvailee tunne-elämää.  Jokuhan on joskus sanonut että uskon affekti on ikävointi tahi kaipaus,  ja niin se saattaa varsin hyvin ollakin. Mutta ottaa se nimimerkikseen saattoi olla harkitsematonta. Sillä en minä nyt muita enemmän enkä sen kummemmin varmaan kaipaa kuin uskokaan. Sen armon varassa ollaan, josta hiljakkoin mietin, että mahtaako olla perin jumalallinen ominaisuus, kun sitä itseltä löytyy niin vähän ja Hän sitä ihan tavaramerkkinään pitää. Se ilmoitettu tunnetila hieman värittää kaikkea mitä tämä tyyppi kirjoittaa, enkä ihmettelisi vaikka se jopa ärsyttäisi - mikäs ihmeen tyyppi täällä nyt ihan ikävöi.   

Sama teksti saattaa saada ihan eri värin jos päällä lukee "vihaava" "harkitseva" "toivova" "riemuitseva". Jos "harkitseva" kertoo nähneensä sinivuokon niin sitä kyllä vaistomaisesti lukee eri mielellä kuin jos "ikävöivä" sen näkee.... se harkitseva tyyppi kai mietti että mikäs sininen kukkanen ja onkos tullut kevät, ja ikävöivä  :'(ruikuttaa jotakin omaa ruikutustaan, joko tahtoi sen maljakkoonsa tai taivastelee taas jotakin paratiisin yrttitarhoja.

Toinen juttu koskee sitä tosiasiaa että me taidamme useinkin hiljaksiin toivoa kohtaavamme ihmisen joka olisi "ihan kuin minä". Sen kanssa olisi paljon jaettavaa. Ja jos nyt on vaikka paljon elämässä ollut murheita ja on ikävöinyt - no mikä se olisi - vaikka hengellistä kotia tai omaa joukkoa johon kuulua, niin sitäpä saattaa ajatella, että tuo ikävöivä varmasti kanssa ikävöi samaa, on kiertänyt maat ja mannut, päätynyt tänne ja on ihan kuin minä. Ja kun se sitten ei olekaan, itsestä tuntuu kuin olisi tullut huiputetuksi. Se on epäreilua. Ja tekee kipeää törmätä tuohon, että et sinä minustamuuta tiedä kuin sen vähän minkä olen kertonut. Joku viisastieteilijä on sanonut että kolmesta kovasta on ihmisen selviydyttävä - yksi on kuolema - mutta yhtä kova haaste on se että on erillinen toisesta, ja erilainen. Se on vaikeaa välillä jokaikiselle, sillä se suistaa melkoiseen yksinäisyyteen.  Toivottelee että olisipa minulla sielunsisar tai veli joka olis ihan identtinen...

Me kuitenkin ollaan niin erilaisia kuin lumihiutaleet - ja lähes yhtä tilapäisiäkin.

Eikä voi kuin sanoa että oma syy - mitäs otin nimen, jolla on liikaa informaatioarvoa ja tunnesisältöä. Taisi olla ikävä ilta vaan.

Mitenkäs olisi Seppos, jos vaihtaisin. Olisin ihan vaikka senniminen kuin millä minut ympäristöni tuntee?  Se olisi jollakin tapaa reilumpaa,  eikä toitottaisi joka lukijalle  että sillä on semmoinen tai tämmöinen suuri tunne?    Tämä olisi kuulunut Sepposin yksityispostiin - mutta jos nimi vaihtuu niin täytyyhän ihminen tunnistaa ja syyt tietää. Ajattelin kysyä tätä vasta Kiuruvedellä mutta varmuuden välttämiseksi - ellen pääse tai jotain. Jos se ei onnistu niin eipä se mitään sitten.

[Pirska]

Ihan turhaa on vaihtaa nimimerkkiä. Enemmän vaikuttaa se, mitä kirjoittaa kuin se, mikä on nimimerkki. Itse muistan, kun alussa ajattelin, että mikä ihmeen Pyryharakka. Sieltähän se huumorinainen nimimerkin takaa on kummasti hahmottunut, kun hänen tekstejään on tullut luettua. Samoin muutkin nimimerkit ovat tulleet tutuksi ennen kaikkea sen perusteella, mitä he ovat kirjoittaneet.

Veikkaan, että jos minä vaihtaisin nimimerkiksi vaikkapa Justiinan, niin porukka voisi tunnistaa minut tyylistäni.
                                 

[Pyryharakka]

Justiinsa niin, Justiina  Olen samaa mieltä.
Minäkin nykäisin aikalailla hihasta tuon nimimerkkini. Se on sellainen äitini käyttämä termi ilakoivista lapsista. Käytin sitä aikanaan vain siksi, ettei vanha lapsuudesta opittu sana unohtuisi. Sittemmin tällä foorumilla olen saanut selityksenkin tuolle sanalle. Huomasin, että se itse asiassa sopiikin minuun hyvin. Harakathan nauraa. 
Muuten olen sitä mieltä, ettei nimi miestä pahenna, jos ei mies nimeä. (lue mies=henkilö)

[mt]

Olen tietotekniikassa sen verran vanhan liiton miehiä, että minulle nämä fooruminimimerkit ovat käyttäjätunnuksia. Ja niissähän oli ennen tiukat säännöt, vähintään ja enintään niin ja niin monta merkkiä, eikä ääkkösiä eikä isoja kirjaimia eikä erikoismerkkejä jne.

Toinen nimimerkin ominaisuus on anonymiteetti. Se on tarpeen erityisestä tällaisella foorumilla, jolla käsitellään usein asioita, jotka ovat monella arkaluontoisia, kuten uskonto. Ja liittäähän tämä foorumi jo nimestä lähtien ihmisen tavalla tai toisellä kristinuskon piiriin. Se on monelle kova juttu.

Arvostan anonymiteettiä myös siitä syystä, että muiden nimettömyys hillitsee omia ennakkoluulojani. On hyvä keskittyä kirjoituksen sisältöön eikä kirjoittajaan. Tosin ajan oloon kirjoitusten perusteella muodostuu henkilöistäkin jonkinlainen käsitys, jossa on niin paikkansa pitävää kuin pitämätöntäkin. Tästä ennakkoluulojen hillinästä olen saanut hyvää opetusta Wikipediassa, kun olen ollut kiitollinen saamastani hyvästä opastuksesta. Jos olisin tiennyt, että yläasteikäinen siinä kirjoittelee, olisi ehkä nenäni kääntynyt pystympään.

Olen osallistunut erilaisiin verkkokeskusteluihin jo 80-luvun puolivälistä alkaen (ennen internetin avautumista), joskus nimellä, joskus nimimerkillä. Nimimerkkien keksiminen on ollut aina vaikeaa, niinpä ne ovat olleet käyttäjätunnuksen luontoisia. Minulle hyvä nimimerkki on sellainen, joka ei merkitse mitään. Paikannimet, etunimet ja muut sellaiset sisältävät aina oheismerkityksiä, erilaisista fiktiosta peräisin olevista erisnimistä puhumattakaan.

Mt

[sadetta]

Välillä sekin unohtuu, ettei tämä ole päiväkirja, vaan kommunikaatiota.

Aivan.

Siksipä mietin, että teinpä itse typerän tempun kun valitsin nimimerkin joka viittaa johonkin affektiin elikkä kuvailee tunne-elämää. 
----------------
Se ilmoitettu tunnetila hieman värittää kaikkea mitä tämä tyyppi kirjoittaa, enkä ihmettelisi vaikka se jopa ärsyttäisi - mikäs ihmeen tyyppi täällä nyt ihan ikävöi.   

Sama teksti saattaa saada ihan eri värin jos päällä lukee "vihaava" "harkitseva" "toivova" "riemuitseva". Jos "harkitseva" kertoo nähneensä sinivuokon niin sitä kyllä vaistomaisesti lukee eri mielellä kuin jos "ikävöivä" sen näkee....
----------------
Me kuitenkin ollaan niin erilaisia kuin lumihiutaleet - ja lähes yhtä tilapäisiäkin.

Eikä voi kuin sanoa että oma syy - mitäs otin nimen, jolla on liikaa informaatioarvoa ja tunnesisältöä. Taisi olla ikävä ilta vaan.

En tiedä typerästä teosta tai syyllisyydestä tässä kohtaa.. Ei etukäteen aina tiedä, mitä vastaan tulee. Mahdollisimman mauton, hajuton ja näkymätön varmaan herättää mahdollisimman vähän mitään. Tai tietysti silloinkin voi kysyä, että miksi näin..

Minusta nimimerkki on pelkkä nimimerkki. En ole ajatellut sitä silmälaseina tai suodattimena henkilön jokaisen kirjoituksen kohdalla. Toisin olisi, jos eri kirjoituksiin pitäisi liittää 'nimimerkiksi' (otsikoksi/sivuhuomautukseksi) jokin siihen sopiva sana/lause.

[Leena]

On takuulla totta, että rustailipa tekstiä sitten Miina, Niina tai Stiina, niin vähät nimestä,  viis siitä, oliko asialla vaikka Eveliina. Minun tulisi puolestaan oppimani perusteella käsittää, millaiset piiloviestit ihmisten kokemusmaailmaan vaikuttavat etenkin milloin he eivät toisiaan näe.  Oli harhaanjohtavaa puhua tunnekokemksesta ensi sanassaan ja niinhän nyt käy. Kun se vielä on niin perin tunteellinen. Olisi edes Utelias Uuno. Vähän huumorilla - ja realistisemminkin.

Voihan olla, että tekstien sisällöt ovat muutoinkin "ikävöiviä" mutta selailin niitä - enpä sanoisi. Ja kyllä ne ovat jaettavaksi tarkoitettavia, kun tuota henkilökohtaisemman sävyistä tekstintuottoa saa - itse asiassa pitäisi -  rustata muutenkin riittävästi. Varsin moni on ollut suora kysymys, esimerkiksi. Jaa niin, voi olla että olen kirjoittanut liikaa, mutta on niitä aktivisteja muitakin. Se on kyllä totta, että liian usein silloinkin kun minun pitäisi olla kirjoittamassa muuta, enkä viitsi, avaan foorumisivuston ja petkutan itseäni.  lTiitiäinenkö se lopputyötä pakertaessaan viittasi samaan...tulee pistäydyttyä täällä ja aika kuluu...hän sai sen kuitenkin purkkiin. 

Viis koko asiasta muutoin, mutta on seikka johon alan kyllästyä.  En tahdo lukea täältä uutisia viimeisimmistä mielenmaailmani ja uskonelämäni tapahtumista.  Ikävöivä kokee nyt niin ja näin...Ikävöivä on nyt ymmärtänyt sitä ja tätä...Ikävöivä on huomannut etteivät armo ja johdatus olekaan itsestäänselvyyksiä...(enpä muista maininneeni kokemusta muusta). Ikävöivä on nyt löytänyt oman hengellisen kotinsa.   No kai sitä jatkaa kommentointia, kun, on jo ennen kuin ensimmäistäkään sanaa on kirjoitettu,  kirjoittelija on ilmoittanut olevansa "Ikävöivä!"

Kun minun mielestäni asiasisältöisestä tekstistä alkoi ropista tunteenomaista vastausta, ennen muuta "tämähän on kuin minun elämästäni" , paiskasin kuulkaa ihan hätäpäissäni oman elämäntilanteeni tänne vain alleviivatakseni, että ei se ole. Sinä olet siinä, minä olen tässä.  Se oli varmaan typerä ratkaisu, mutta se näytti toimivan ainakin hetkisen! . Todettakoon nyt, että eihän siinäkään ole mitään merkillistä. Vastoinkäymisetkin kuuluvat elämään, ja se voi silti olla erittäin hyvää. Alan suorastaan lähestyä Saliksen ajatusta itse taotusta onnesta. Tsempata täytyy. Ja kristittynä eläminen on rohkeana ponnistelemista. Se kommentti  ei todella ollut päiväkirjaa, se oli tarkoitettu jaettavaksi! Halusin tietää onko tuo asenne sovitettavissa köyhäkurjasyntisen alatien rahjustukseen.  Että vaatiiko se sielläkin rohkeutta, matkanteko.

[Leena]

Olen tietotekniikassa sen verran vanhan liiton miehiä, että minulle nämä fooruminimimerkit ovat käyttäjätunnuksia. Ja niissähän oli ennen tiukat säännöt, vähintään ja enintään niin ja niin monta merkkiä, eikä ääkkösiä eikä isoja kirjaimia eikä erikoismerkkejä jne.

Toinen nimimerkin ominaisuus on anonymiteetti. Se on tarpeen erityisestä tällaisella foorumilla, jolla käsitellään usein asioita, jotka ovat monella arkaluontoisia, kuten uskonto. Ja liittäähän tämä foorumi jo nimestä lähtien ihmisen tavalla tai toisellä kristinuskon piiriin. Se on monelle kova juttu.

Arvostan anonymiteettiä myös siitä syystä, että muiden nimettömyys hillitsee omia ennakkoluulojani. On hyvä keskittyä kirjoituksen sisältöön eikä kirjoittajaan. Tosin ajan oloon kirjoitusten perusteella muodostuu henkilöistäkin jonkinlainen käsitys, jossa on niin paikkansa pitävää kuin pitämätöntäkin. Tästä ennakkoluulojen hillinästä olen saanut hyvää opetusta Wikipediassa, kun olen ollut kiitollinen saamastani hyvästä opastuksesta. Jos olisin tiennyt, että yläasteikäinen siinä kirjoittelee, olisi ehkä nenäni kääntynyt pystympään.

Olen osallistunut erilaisiin verkkokeskusteluihin jo 80-luvun puolivälistä alkaen (ennen internetin avautumista), joskus nimellä, joskus nimimerkillä. Nimimerkkien keksiminen on ollut aina vaikeaa, niinpä ne ovat olleet käyttäjätunnuksen luontoisia. Minulle hyvä nimimerkki on sellainen, joka ei merkitse mitään. Paikannimet, etunimet ja muut sellaiset sisältävät aina oheismerkityksiä, erilaisista fiktiosta peräisin olevista erisnimistä puhumattakaan.

Mt

Viisautta.

[mies valaan vatsasta]

Nimimerkkien keksiminen on ollut aina vaikeaa, niinpä ne ovat olleet käyttäjätunnuksen luontoisia. Minulle hyvä nimimerkki on sellainen, joka ei merkitse mitään. Paikannimet, etunimet ja muut sellaiset sisältävät aina oheismerkityksiä, erilaisista fiktiosta peräisin olevista erisnimistä puhumattakaan.

Nimimerkkeihinhän voi sisältyä ihan tahattomastikin erilaisia merkityksiä. Sana, joka itselle on merkityksetön, saattaa toiselle antaa hyvinkin voimakkaita mielikuvia.
Jo esimerkiksi nimimerkki "mt" antaa nopeasti vaikutelman asiallisesta ja rauhallisesta kirjoittajasta.

Toisaalta hankala sanoa, kumpi olikaan ensin: muna vai kana? Eli muodostinko tuon kuvan ennen käyttäjän viestien lukemista ja avatar-kuvan katsomista? Ehkä tämä kokonaisuudessaan on muodostanut mielikuvan, jonka sitten liitän itse nimimerkkiin.

Omaa nimimerkkiäni en hirveästi miettinyt. Eräs tuttava kutsui minua aikanaan aina etunimeni "mieheksi valaan vatsasta". Tosin termi on siinä mielessä kyseenalainen, että olin silloin, ja olen kai edelleen enemmänkin poika kuin mies ikäni puolesta.

Kokonaisuutena tuo nimimerkki on osoittautunut hauskemmaksi kuin mitä luulisi:

Sitä on vaikea lyhentää, harva viitsii kirjoittaa sitä kokonaan omiin viesteihinsä. Olen nähnyt "valaanvatsamiestä", "Joonaa" ja lyhennettä "mvv".
Toisaalta tuo "valaan vatsasta" on ollut monitulkintainen. Sana "vatsasta" on elatiivimuotoinen substantiivi, joka perusmerkityksessään merkitsee liikettä pois jostain tai jonkin sisältä. Liike suuntautuu ulos, joten sanasta ei voi sikäli päätellä, joko liike on tapahtunut, vai tapahtumassa.
Toisaalta sen voi tulkita, myös samalla tavalla kuin "mies huuteli talosta".

Vielä hauskan lisän nimimerkin "analysointiin" voisi tuoda huomio sen viittauksista:
Mies valaan vatsasta viittaa Raamatun profeetta Joonaan (siis kaimaani). Alkuperäinen heprealainen muoto on "Jonah", josta myöhemmin tuli kreikassa "Jonas". "Jonah" tarkoittaa kyyhkystä, joka puolestaan on Raamatussa myös tyhmyyden ja päättämättömyyden vertauskuva.

[Pena]

Kyyhkynen valaan vatsasta? Pena on Benedictuksesta Pentin kautta vääntynyt. Siunattu. Siunailtu?

[Pirska]

On takuulla totta, että rustailipa tekstiä sitten Miina, Niina tai Stiina, niin vähät nimestä,  viis siitä, oliko asialla vaikka Eveliina.---

Vaikka viina niin ihan sama.

Voihan olla, että tekstien sisällöt ovat muutoinkin "ikävöiviä" mutta selailin niitä - enpä sanoisi. Ja kyllä ne ovat jaettavaksi tarkoitettavia, kun tuota henkilökohtaisemman sävyistä tekstintuottoa saa - itse asiassa pitäisi -  rustata muutenkin riittävästi. Varsin moni on ollut suora kysymys, esimerkiksi. Jaa niin, voi olla että olen kirjoittanut liikaa, mutta on niitä aktivisteja muitakin. Se on kyllä totta, että liian usein silloinkin kun minun pitäisi olla kirjoittamassa muuta, enkä viitsi, avaan foorumisivuston ja petkutan itseäni.  lTiitiäinenkö se lopputyötä pakertaessaan viittasi samaan...tulee pistäydyttyä täällä ja aika kuluu...hän sai sen kuitenkin purkkiin. 

Ei täällä ole mitään kirjoituskiintiöitä, paljonko saa tai pitää kirjoittaa. Jokainen saa kirjoittaa tai olla kirjoittamatta ihan sen verran kuin haluaa.

Viis koko asiasta muutoin, mutta on seikka johon alan kyllästyä.  En tahdo lukea täältä uutisia viimeisimmistä mielenmaailmani ja uskonelämäni tapahtumista.  Ikävöivä kokee nyt niin ja näin...Ikävöivä on nyt ymmärtänyt sitä ja tätä...Ikävöivä on huomannut etteivät armo ja johdatus olekaan itsestäänselvyyksiä...(enpä muista maininneeni kokemusta muusta). Ikävöivä on nyt löytänyt oman hengellisen kotinsa.   No kai sitä jatkaa kommentointia, kun, on jo ennen kuin ensimmäistäkään sanaa on kirjoitettu,  kirjoittelija on ilmoittanut olevansa "Ikävöivä!" ---

En nyt jaksa alkaa kaivaa esimerkkejä, mutta ihan samalla tavalla täällä on mainittu meitä muitakin nimeltä. Jotenkin muistin varassa on tällaista: "Älähän Pirska nyt kaiva esille sitä ryhmysauvaasi. Kylläpäs se nyt pirskahtelee. Pirska sanoi ilkeästi. Onko olemassa joku pirskalaisuus? Pirska rakastaa lakia." Paljon toki hyvin positiivistakin mukana. Mainitsin vain siksi nämä negatiiviset esimerkit, jotta tulisi selväksi, että kyllä meistä muistakin nimimerkeistä on mainintaa.

Nimimerkeistä vielä sen verran, että onhan täällä myös vaivattu sielu ja  vaivainen mato enkä kuvittele kumpaakaan kovin vaivaiseksi. Edellinen on harkitseva viisas sanankäyttäjä ja jälkimmäinen on niin harvoin foorumilla, etten oikein muista mitään kommentteja.

[PekkaV]

Kiinnostuneita pyydän tutkimaan foorumin aiempia kirjoituksiani, joissa on selvityksiä "satman"in synnystä ja merkityssisällöistä.

[Pirska]

Vielä lisäisin, että kannattaa tutkia, paljonko karjalaisenkyösti on saanut palautetta. Minusta tuntuu, että hänellä taitaa olla foorumin ennätys palautteen saamisessa, karjalaisenkyösti sitä ja karjalaisenkyösti tätä.

[Tiitiäinen]

Sen verran on pakko kommentoida, että tavallaan ymmärrän sen, että ihminen kaipaa itselleen "kaksoisolentoa", jotta olis helpompi olla, niin miekii joskus kuvittelin haluavani. Nykyään olen olen vahvasti sitä mieltä, etten haluaisi kohdata täysin samanlaista ihmistä, samalla aaltopituudella saa olla, mutta että täysin niinkuin minä? Kiitos ei! En sietäisi hänen seuraansa varmaan hetkeäkään. Ittensäkin kanssa on välillä ihan tarpeeksi. Ja sitäpaitsi rakastan olla yksilö ja uniikki, en halua että kukaan muu olisi täysin kuin mie, silloin en enää olisi korvaamaton niille ihmisille, jotka miuta rakastaa. Mutta tää on vain miun omituinen ja ehkä vinksahtanukkin näkemys asiasta.

Ja Apulanta muotoili jotenkin näin " jokainen on joskus yksin, hyljättynä itsekseen, mutta onnetarten lempilapset sen ovat itse valinneet.."
Toki jokainen on varmasti yksinäinen, itse koen välilläni olevani hyvinkin orpo piru. Ja joskus angstisina kausina olen ollut täysin vakuuttunut siitä, ettei kukaan ikinä pysty ymmärtämään miuta...ja toivonu, että joku joskus olis kuin minä, joku joka ymmärtäis. Nyt olen huomannut, että miulla on rakkaita ystäviä, jotka todella ymmärtää ja samalla pitää miuta täysin omituisena(ei aikuinen nainen voi pitää kirkkaan oranssia pipoa, jossa on korvat, Anni ne kuuluu lapsille!). Ja omilla rakkailla ystävillänikin on varmasti omat omituisuutensa, jota en voi käsittää (ei hernerokkaan kuulu laittaa ketsuppia!) Ja hyvin menee silti...toki on ihanaa, että on ihmisiä, joiden kanssa voi jakaa kokemuksia ja joiden kanssa on hetkiä, jolloin ajatukset osuu täysin yhteen. Mutta erilaisuus on kiehtovaa...erilaisuudessa on se juju...  

Ja oma nimimerkkini on seurausta siitä, että luokkakaveri kutsui meitä luokan pienikokoisia tyttöjä Tiitiäisiksi..sitä paitsi olen todellakin metsän pieni peikko. Anni on sen verta yleinen nimi, että varmasti kaikille assosioituu mieleen joku miun lukuisista kaimoistani, itse olen kokenut, että aina tulee uuteen ihmiseen verrattua ihmisen kaimoja, heidän eroavaisuuksiaan ja yhtäisyyksiään...Välillä jopa karttaa ihmisiä, joilla on sama nimi kuin  jollain itsensä tuntemalla ihmisellä, jota syystä tai toisesta ei voi sietää...typerää, mutta niin se vain on...

[juhani]

en kerro nimimerkin "juhani" jänniä juttuja...

[Riitta-mummi]

Minä en siinä hötäkässä keksinyt muuta kuin sen mikä olen. Oli niin olevinaan vaikeaa se rekisteröityminen. Hauskaa on se että olen Paavo Ruotsalaisen vaimon kaima.

En ollut sitä ennen koskaan ajatellut nimimerkkiä tai sen merkitystä. Mielikuvituksen puutetta osoittanee sekin että minun sähköpostiosoitteeni on pankkirouva@.......