Körttifoorumi
Keskustelu => Kirjoitelmia ja päiväkirjoja-herännäisyyden hengessä => Aiheen aloitti: Riitta-mummi - 17.04.15 - klo:07:10
-
Teodikean ongelma, pahan ongelma
Jokaiselle ihmiselle on selvää oikeudenmukaisuuden hyvää tekevä vaikutus. Niin myös vääryyden kipeät kokemukset, jota esiintyy mittakaavassa: minimistä äärettömyyteen.
Koska meille on sallittu sirunen pahaa, voimme antaa sen kasvaa aina maailmanlaajuiseksi.
Jumalalla on valta vähentää sitä antamalla ohjeita hyvään, myös tuhota paha kokonaan.
Jumala kuulee pyyntömme. Pyydetään Hänen oikeutensa toteutumista.
Olemme Hyvyyden voiman suojassa kun uskomme Häneen.
-
Teodikean ongelma, pahan ongelma
Jokaiselle ihmiselle on selvää oikeudenmukaisuuden hyvää tekevä vaikutus. Niin myös vääryyden kipeät kokemukset, jota esiintyy mittakaavassa: minimistä äärettömyyteen.
Koska meille on sallittu sirunen pahaa, voimme antaa sen kasvaa aina maailmanlaajuiseksi.
Jumalalla on valta vähentää sitä antamalla ohjeita hyvään, myös tuhota paha kokonaan.
Jumala kuulee pyyntömme. Pyydetään Hänen oikeutensa toteutumista.
Olemme Hyvyyden voiman suojassa kun uskomme Häneen.
Niin. Taisin jo kertaalleen selittää mistä teodikeassa olikaan kysymys.
Hieman. Pikkipikkiriikkisen muusta.
Miten Hän tuhoaa pahan kokonaan? Huonenna kello kolme? Moniko meistä sen jälkeen on elossa?
..................
Jospa viritämme erikseen ihan oman keskustelunsa pahuuden tutkimisesta? :kahvi:
Tällä kertaa koetan ymmärtää vaatimattomasti vain sellaista asiaa, kuinka me koemme sen, ettei elämä aina silitä meitä ihan myötäkarvaan. Milloin, kuinka ja kuka voi hyväksyä vastoinkäymisiä ja miten suuressa määrin.
Kukaan ei pidä kärsimyksestä.
Raamattu puhuu siitä myös merkityksellisenä asiana, mutta en ole huomannut että lievittäminen, sairaiden parantaminen, oikeidenmukaisuuden puolesta taisteleminen, yleensä mikään mitä Jeesus täällä teki olisi kielletty. Meitä taidetaan kutsua seuraamaan, vai miten se meni.
....................
Lopulta kyse on ihan muusta kuin hyvästä ja pahasta. Miten vain saisin selitettyä käsitettävästi mistä?
Totta pahaa tapahtuu. Se vain on niin helppoa summata: Pahaa! En huoli! Äkkiä Jumalan puoleen, että ottaa pois---- tietenkin hyvän tahtonsa mukaan, luonnollisesti.
Minä kysyn, miten me osaamme suhtautua siihen, mitä odotamme Jumalalta, mihin olemme valmiita itse ja ennen kaikkea, missä määrin oma käsityksemme Jumalasta vaikuttaa kokemistapaamme.
:kahvi:
-
Siis teodikea ei ole pahan ongelma. :kahvi:
-
Pahan ongelma on hyvin vaikea, laaja, se kattaa kaiken mahdollisen ja sitä on aikojen saatossa tarkasteltu yhteiskuntakriittisesti, psykoanalyyttisesti, filosofisesti kai ennen muuta ja vaikka kuinka. Se koskettaa koko ihmiskuntaa, luonnonsuojelijoista ihmisoikeustaistelijoihin, kentällä kärsimystä lievittävistä ihmisistä teoreetikoihin.
Se koskettaa yhtäläisesti ateistia kuin kristittyä bahailaista krishnaliikkeessä pörräävää, muslimia juutalaista ja vaikka mihin uskovaa tai siis todella ei mihinkään. Freud oli ateisti, Einstein oli ateisti ja kumpikin teki hyvin paljon hyvää.
Katselen itse suppeasta eli kristityn näkökulmasta aivan eri kysymystä.
Kun ihminen kysyy: Miksi Jumala salli tämän tapahtua... Missä Jumala oli Auscwitzissa, hän esittää joko pahan ongelman hyvin laajana joko tosissaan tai Juttutuvassa olusilla historialliskriittisessä seurapiirissä kun ensin on oltu YKY:ssä ja nyt ihan rohkeasti mennään juomasn tuopilliset :003: hän esittää kysymyksen jota kutsutaan teodikean ongelmaksi.
Se poikkeaa pahan ongelmasta yhdessä kohdin.
Kysyessään jotakin Jumalasta sillä lähtöolettamuksella, että Jumala siis on olemassa ja ihmisistä kiinnostunut.
Tarvitseeko tuon jälkimmäisen pitää paikkaansa? Vaikka Jumala olisikin olemassa, mikä meissä on Hänelle niin mielenkiintoista? Olemmeko me kiinnostavia? No ihmettelen vähän, enkä aivan vähääkään. Mielestäni emme ole. Historia todistaa päinvastaista, sillä Kristustodella taisi nousta kuolleista.
Mutta siitä eteenpäin meillä jokaisella on omat tilauslistamme, käsityksemme hyvästä ja pahasta.
Joskus saa jo eläessään todeta, miten jokin hyvin järkyttävä kokemus myöhemmin onkin muuttunut sellaiseksi ettei sitä antaisikaan pois. Eli hyvä ja paha ovat laajempia käsitteitä, minä koetan ymmärtää ihmisen ja Jumalan suhdetta, suunnilleen. Ja siihen kytkeytyvää kokemusta että on hyvä tai ei ole hyvä olla. Tai kaikki on niin väärin niin väärin. Kiinnostaa tietää, kun ensin myllersi ihmisten jumalakäsityksissä, liittyykö niissä jokin siihen, miten valmis on "ottamaan Jumalan kädestä myös pahaa" ja ehkä rakastamaan Häntä siinä, missä Hän on kohdattavissa. Täydessä tämänpuolisuudessa. Siksi ette ikinä näe päälläni paitaa jossa julistan olevani kahden maan kansalainen.
Ja vastuusuhteet todella kulkevat toisin päin, niin ajattelen.
Miksi me kysymme, mussä Jumala oli Auschwizin kauhujen keskellä?
Hän kysyy kerran minulta missä sinä olit!
-
Tämän aamun radiohartaudessa luettiin Jeremian kirjan kolmatta lukua. Siinä teodikean ongelma kuvataan ihmisiin pettyneen Jumalan sanoin: " -- Minä ajattelin: Annan sinulle ensimmäisen sijan ihmislasten joukossa, lahjoitan omaksesi kauniin maan, ihanimman koko maailmassa. Ajattelin, että sinä sanot minua isäksi etkä koskaan käänny minusta pois. Mutta niin kuin uskoton vaimo pettää miestään, niin sinä, Israelin heimo, olet pettänyt minua, sanoo Herra. Paljailta kukkuloilta kuuluu ääni, israelilaisten itku ja rukous. He ovat kulkeneet vääriä teitä, ovat unohtaneet Herran, Jumalansa. -- Palatkaa takaisin, te luopuneet lapset, minä parannan teidät luopumuksestanne!"
-
Tämän aamun radiohartaudessa luettiin Jeremian kirjan kolmatta lukua. Siinä teodikean ongelma kuvataan ihmisiin pettyneen Jumalan sanoin: " -- Minä ajattelin: Annan sinulle ensimmäisen sijan ihmislasten joukossa, lahjoitan omaksesi kauniin maan, ihanimman koko maailmassa. Ajattelin, että sinä sanot minua isäksi etkä koskaan käänny minusta pois. Mutta niin kuin uskoton vaimo pettää miestään, niin sinä, Israelin heimo, olet pettänyt minua, sanoo Herra. Paljailta kukkuloilta kuuluu ääni, israelilaisten itku ja rukous. He ovat kulkeneet vääriä teitä, ovat unohtaneet Herran, Jumalansa. -- Palatkaa takaisin, te luopuneet lapset, minä parannan teidät luopumuksestanne!"
Niin, ajattelen toisinaan kyllä aikaa jona Docens totesi ihmiskunnasta, että se on täysikasvuinen koska ei enää tarvitse Jumalaa selittämään olemassaoloaan. Ja jos yritetään etsiä sellaiseen Jumalalle jokin ihmisenmentävä aukkokohta, niinkuin nyt "puuttuva rengas" tai "pahuus" niin Hänet saa ahtaa yhä kapeampaan rakoon.
Mutta ei siihen taideta tarvita edes tuota vähää. Joka tapauksessa. Ihmisen "täysi-ikäistyminen". Ja siis huomatkaa nyt että vain tiedoiltaan, ja sekin oli sanonta, tapahtui hirveitä asioita vain siksi ettei Jumalaa enää ns tarvittu mihinkään.
Ei esimerkiksi kertomaan, mitä saa tehdä ja mitä ei.
-
Mikä itseäni harmittaa, on " miksi" - kysymyksen torjuminen. Ajattelen, että olisi päin vastoin äärettömän hyväksi kysellä. Miksi Jumala välittää meistä? Mikä itsestäänselvyys se on? Eikö se jo herätä triljoona ajatusta? :kahvi:
Eikä kukaan kysy, mitä Jumala haluaa meille itse olla! Ja kun ajattelen että se lopulta olisi ydin ainakin yhdessä terrierissä vaikka maailmassa on monta terieriä, tietysti.
---- Puhuvat villakoiran ytimestä minä vaihdoin sen hyvin mielivaltaisesti terrierin ytimeksi koska jos terrieri ei olisi niin haukkuherkkä täällä asuisi yksi----- :003:------ vai sanonko kaksi :003: :003:
-
---- Puhuvat villakoiran ytimestä minä vaihdoin sen hyvin mielivaltaisesti terrierin ytimeksi koska jos terrieri ei olisi niin haukkuherkkä täällä asuisi yksi----- :003:------ vai sanonko kaksi :003: :003:
On näitä hiljaisiakin. Tuossa tuo lojuu kieppinä sohvalla. Kai silläkin ydin on.
-
Kun minullekin teologiset termit ovat useimmiten googlailun varassa, hain tietoa wikipediasta:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Pahan_ongelma
Kirjoitin suoraan tämän; Teodikian ongelma, pahan ongelma. Yksinkertaisena ole ajatellut että Jumalalla ei ole ongelmia. Meillä toki on vaikka kuinka paljon. Päälimmäisinä Hyvä ja Paha.
-
Kirjoitin suoraan tämän; Teodikian ongelma, pahan ongelma. Yksinkertaisena ole ajatellut että Jumalalla ei ole ongelmia. Meillä toki on vaikka kuinka paljon. Päälimmäisinä Hyvä ja Paha.
Kuka tai mikä on luonut Hyvän ja Pahan? Minusta Luojalla on pienoinen ongelma ja myös jonkinlainen vastuu, jos hän on luonut Hyvän oheen Pahan. Jos ei ole luonut, hän ei ole Kaikkivaltias vaan jonkin kilpailevan seuran pomo.
"Vapaa tahto" on alati kätevä poisselitys, mutta kun sekin tahtokin on luotu. Tai jos ei ole, mistä se ilmestyi? Miksi Armollinen Johtaja ei rajannut heti alussa pois luomiensa olentojen törttöilymahdollisuuksia?
-
Moni asia jää vastausta vaille.
-
Moni asia jää vastausta vaille.
Näin on, vajavaisen kokemukseni mukaan.
Juuri siksi kummastuttaa, kun monet oppineet tulkit tietävät Jumalan olevan millon mitäkin: armollinen, vihainen, rakastava, anteeksiantamaton, lempeä, julma, kostava, pitkävihainen, isällinen, etäinen, rankaiseva, lohduttava, kärsivä, kaikkitietävä, puhelias, mykkä. (Joskus tulee mieleen, että omaksi kuvaksemme me Hänet loimme.)
-
Kuka tai mikä on luonut Hyvän ja Pahan? Minusta Luojalla on pienoinen ongelma ja myös jonkinlainen vastuu, jos hän on luonut Hyvän oheen Pahan. Jos ei ole luonut, hän ei ole Kaikkivaltias vaan jonkin kilpailevan seuran pomo.
"Vapaa tahto" on alati kätevä poisselitys, mutta kun sekin tahtokin on luotu. Tai jos ei ole, mistä se ilmestyi? Miksi Armollinen Johtaja ei rajannut heti alussa pois luomiensa olentojen törttöilymahdollisuuksia?
Minkä pahan?
Senkö pahan, mitä minä saan aikaan?
Hänen kannattaisi kai sitten tärskäyttää minut muussiksi. :icon_eek:
Tahdon vapaudesta on väännetty kättä vuosisadoittain, eikä tuloksiin ole päästy. Sen verran kai vapautta on, että voin esimerkiksi varastaa työnantajaltani aikaa aika tavalla ja käyttää sen juoruiluun, joka melko usein on yhtäsamaa kuin väärien todistusten lateleminen lähimmäisistämne. Niiden seuraukset ovat toisinaan olleet ikävä kyllä sellaisia, että ovat aiheuttaneet paljon paljon pahaa.
Meistä ei luotu enkeliolentoja, syytä en tiedä.
Mutta kas. Docens täällä jumputtaa mennä pomppiessaan löytäneensä Jumalan, joka kaiken aikaa kantaa eli kärsii maailman tuskia. Minä lähetin ennen pääsiäistä sen runon.
Asia ei ole noin yksinkertainen, että miksi ei luotu ja miksi luotiin. Paitsi tietty jos uskoo alkukertomusten kirjaimelliseen totuuteen.
Tavallaan uskon kyllä. Ehkä Jumala todella näyttää meille kuvia opettaessaan meitä. Jotakin hyvin pahaa tapahtui jossakin vaiheessa joskus, ja sen voi varmasti kerran sitten tuolla puolen kysyä että niten se kaikki oikein meni. Jumalan kaikkivaltius ja hyvyys ei ole kadonnut hetkeksikään, ihmisen kyky saada aikaan vähästäkin pahaa kertoo sitten oman tarinansa meistä. Olenko minä sitten nuka ainoa jonka kokemasta ja suoraan puhuen kärsimästä pahasta on koitunut hyvää? Siis ihan oikeasti toisille? Mahdoton uskoa.
Riitta-mummi, googlettaminen ei kannata. Minä jo kerran totesin että informaatioyhteiskunta on paremmin mielikuvitusyhteiskunta. Mikä on, ettei minun selitykseni teodikeasta kelvannut? Ihan ihan ihan totta. En keksinyt sitä itse. Luin monta kirjaa! Mutta olihan tuo iskevä ja kauniskin tavallaan, valitettavasti vain väärä ja harhaanjohtava. :kahvi:
-
Näin on, vajavaisen kokemukseni mukaan.
Juuri siksi kummastuttaa, kun monet oppineet tulkit tietävät Jumalan olevan millon mitäkin: armollinen, vihainen, rakastava, anteeksiantamaton, lempeä, julma, kostava, pitkävihainen, isällinen, etäinen, rankaiseva, lohduttava, kärsivä, kaikkitietävä, puhelias, mykkä. (Joskus tulee mieleen, että omaksi kuvaksemme me Hänet loimme.)
Erittäin totta!
Hyödyttää kysyä itseltään.
Ja Häneltä itseltään myös!
Jeesus totesi, joka on nähnyt ninut on nähnyt Isän. Tai sinnepäin. Ei nyt sentään voi sanoa että Jumalasta ei voi tietää yhtään mitään. Hän kun poikkesi täällä itse. Kolmisen vuotta ehti korjailla ja neuvoskella, kun ihmisille riitti kerta kaikkiaan.
-
Jumalan kaikkivaltius ja hyvyys ei ole kadonnut hetkeksikään, ihmisen kyky saada aikaan vähästäkin pahaa kertoo sitten oman tarinansa meistä.
Mistä tämä tieto? Maailmaa katsoessa, vaikka ihan läheltäkin, hyvyys tai kaikkivaltius tuntuu kadonneen aika moneksi hetkeksi. Hyvis ei luo pahiksia.
Ehkä ainoa, osapuilleen looginen vaihtoehtoehto, on jättää selitysyritykset ja hyväksyä se, että "näin vaan on". Silloin ei tosin ole sijaa selittelijöillekään.
-
Mutta tuo mitä Liina kirjoitti on juuri sitä, minkä äärellä puurran hiki tukassa ainakin sitten kun olen känyt reputtamassa kertaalleen tämän pirskatin kreikan. >:(. Minä vihaan pronomineja.
Siis. Millainen on luomani Jumala? Mitä tilauksia on Hänelle minulla? Mitäs jos Hän ei niitä tyydytä?
Kehittyykö uskoni vähän aikuisemmaksi vai miten käy?
Tapahtuuko kerran kuten siinä Oikarisessa että rupean tiedustelemaan, että jestapoo. On ihan olemassaoleva Jumala tämän minun kehitelmäni lisäksi. Saisikohan siihen kontaktia ja miten?
Tahtooko se minusta jotain? :icon_eek: Mitäs sitten? :icon_eek:
-
Mistä tämä tieto? Maailmaa katsoessa, vaikka ihan läheltäkin, hyvyys tai kaikkivaltius tuntuu kadonneen aika moneksi hetkeksi. Hyvis ei luo pahiksia.
Ehkä ainoa, osapuilleen looginen vaihtoehtoehto, on jättää selitysyritykset ja hyväksyä se, että "näin vaan on". Silloin ei tosin ole sijaa selittelijöillekään.
Ei ole mutta tutkijallepa on. Selittelijöistä olen saanut erittäin tarpeekseni. Docens nämä ajatukšet herätti, ja jos joku haluaa sen työn jonka perustalta jatkoin tähän suuntaan niin minä kyllä lähetän kun annatte osoitteen :icon_biggrin: en vain oikein voinut olla jatkamatta. Siitä käy paljon selville. Nyt ryhdyn taas kerran interrogatiivioronomibeihin joita siis ihan oikeasti vihaan.
Ne olisi saanut jättää luomatta. >:( Mutta ihmiset puhui sillä tapaa tyhmästi pari vuosituhatta sitten ympäri Välimeren.
-
Täytyy täydentää että olen suuresti utelias ja aika varma siitä että tämäpä löytyy. Kun ei selittää voi nitä ei voi, on mahdollista piirtää kuva, niin sanoakseni. :icon_biggrin: Siitä tulee kovasti ihmisennäköinen. Hyvä, että Jumala viitsi vaivautua tänne.
-
Jeesus totesi, joka on nähnyt ninut on nähnyt Isän.
En ole nähnyt. Kuka on? Ja miten näkymättömän, salatun, näkeminen olisi mahdollista tai miksi se olisi oleellista?
Johonkin tarpeeseen Raamattu luotiin eli kirjoitettiin, mutta mihin ja kenen?
-
En tiedä liittyykö aiheeseen mitenkään...
Minä joudun kyllä taistelemaan ja kilvoittelemaan koko ajan sen kanssa, että aiheutan
itselleni ja läheisilleni monenlaista vaivaa ja harmia.
En osaa ajatella että miksi synti ja paha on olemassa että näin pääsee käymään.
Kyllä olen taipuvainen syyttämään itseäni ja yritän oppia ja tehdä parannusta.
Oppia ikä kaikki...kehdosta hautaan.
-
Mutta tuo mitä Liina kirjoitti on juuri sitä, minkä äärellä puurran hiki tukassa ainakin sitten kun olen känyt reputtamassa kertaalleen tämän pirskatin kreikan. >:(. Minä vihaan pronomineja.
Kautta koiran, kreikka ei ole pirs-katin!
-
En tiedä liittyykö aiheeseen mitenkään...
Minä joudun kyllä taistelemaan ja kilvoittelemaan koko ajan sen kanssa, että aiheutan
itselleni ja läheisilleni monenlaista vaivaa ja harmia.
Kyllä se varmaan liittyy aiheeseen.
Toiset, uskonnottomat, vain käyttävät toisenlaisia verbejä ja sanoja, mutta aivan samanlaiset pyrinnöt heilläkin on. Että olisi niinku parempi olla, mm. mielen- ja maailmanrauhan takia, avulias ja reilu kuin ikävä ja ilkeä. Vähäisen kokemukseni perusteella luotan enemmän uskonnottomiin tovereihini (jotaka eivät siis ole ateisteja, koska kysymys Jumalasta tai jumalista ei ole heille oleellinen) kuin vaikkapa tuttuihin pappeihin. Korostan: kyse on vain hyvin subjektiivisesta kokemuksesta, ei yritys vähätellä ketään, saati sanoa mitään yleispätevää.
-
Kautta koiran, kreikka ei ole pirs-katin!
Minä vihaan.....
Mutta tulin vielä sanomaan Riitta-mummille että tietty, kyllähän teodikean voi tiivistää noin iskevästi. Siinä vain käy silloin se tapaturma että pahan ongelma jää olemaan edellyttämättä Jumalaa millään tavalla. Se on siten kelpaamaton. Teodikea on itsessään kysymys ja haluaa tietää muuta.
Ei tiedä eikä tule tietämään. Mutta ymmärrys lisääntyy. Totta Mooses! Jos minulla täsdä hiljotellen, miten ihmeessä muka vain minulla? En usko.
-
Minä vihaan.....
Kyl se hyvin menee.
Ἐὰν ταῖς γλώσσαις τῶν ἀνθρώπων λαλῶ καὶ τῶν ἀγγέλων, ἀγάπην δὲ μὴ ἔχω, γέγονα χαλκὸς ἠχῶν ἢ κύμβαλον ἀλαλάζον.
-
Ἐὰν ταῖς γλώσσαις τῶν ἀνθρώπων λαλῶ καὶ τῶν ἀγγέλων, ἀγάπην δὲ μὴ ἔχω, γέγονα χαλκὸς ἠχῶν ἢ κύμβαλον ἀλαλάζον.
Hoksattuani muutamasta avainsanasta (ihminen, enkeli, rakkaus ja symbaali), mikä lause tämä on jäin miettimään rakkauden ja pahuuden suhdetta. Onko pahuus yksinkertaisesti rakkauden puutetta? Silloin rakkaus pitää ymmärtää aktiiviseksi toiminnaksi eikä vain tunteeksi. Pahuuden puuttuminen ei taida riittää alkuunkaan rakkauden määritelmäksi.
Eilisiä luonto-ohjelmia seuratessani (delfiinit pyydystivät kaloja ja miekkavalaat delfiinejä) mietin pahuutta luonnossa. Pedot elävät tappamalla, sitä ei voine pitää pahuutena. Onko kilpailijan kimppuun käyminen tai oman lajin vieraiden pentujen surmaaminen jo sitä? Joskus luin kuvauksen leijonasta, joka tappoi hyeenan hitaasti kiduttaen. Se vaikutti pelkältä ilkeydeltä. Oliko sillä joku luonnollinen tarkoitus? Kissan leikki saalishiirellä voidaan ymmärtää saalistustaitojen harjoituksena.
-
Leena! Kun joudun eksyksiin näiden vaikeiden sanojen kanssa ja haluan ymmärtää mistä puhutaan, käytän google apuna. En luulekaan siitä mitään perinpohjaista tietoa löytyvän. Löytyykö kirjoistakaan vaikka lukisi tuhansia sivuja. Siihen en aio ryhtyä.
Tässä oppia saanut ja oppimaton ovat aivan eri kategoriassa.
Jumala on kaikkivaltias Luoja minulle. Hän on viisaudessaan sallinut myös pahan olemassaolon. Siksi hän antoi meille Vapahtajan, Kristuksen.
Tämän enempään en kykene. Jumala ilmoittaa itsestään monin tavoin. Hän puhuu myös suoraan sydämelle ja sielulle. Sanassaan ja ilmankin.
-
Teodikea sanana tarkoittaa suurinpiirtein 'Jumalan oikeutta'. Ongelma muodostuu Jumalan rakkauden ja Hänen kaikkivaltiutensa paradoksista. Miten kaikkivaltias sallii kärsimyksen, jos Hän on hyvä ja rakastava? Näen, että lain ja evankeliumin, totuuden ja armon tai oikeuden ja laupeuden väliset jännitteet ovat tätä samaa.
-
Elämme jännitteiden keskellä armonvilausten ryydittäminä.
Ristin kantamiseen suostuminen tuo rauhan.
-
Jumala kielsi enimmäisiä ihmisiä syömästä tiedon puusta, nimenomaisesti hyvän ja pahan tiedon puusta Edenissä. Ikiaikainen uteliaisuus haluaisi tietää kaiken. Ei käy, sanoi Jumala.
Vain Hän tietää.
Myös totuuden vaatiminen salatuimpaan saakka on vastoi Jumalan tahtoa. Sikäli ymmärrän Penan vastakkain asettamat totuuden ja armon.
Pekan perikörttiläinen armonvilaus on ytimessä. Sehän on myös tuntemisen kautta tuttu. :049:
-
Silloin rakkaus pitää ymmärtää aktiiviseksi toiminnaksi eikä vain tunteeksi.
Minäkin olen mieltänyt agape-rakkauden näin.
-
Jumala kielsi enimmäisiä ihmisiä syömästä tiedon puusta, nimenomaisesti hyvän ja pahan tiedon puusta Edenissä. Ikiaikainen uteliaisuus haluaisi tietää kaiken.
Kuka tai mikä loi ikiaikaisen uteliaisuuden? Ja hyvän ja pahan tiedon puun?
Kuka tai mikä kattaa lapsille pöytään kakun ja sanoo, että jos syötte paheellista kakkua terveellisen pettuleivän sijaan, vihastun ikiajoiksi ja vielä lapsenlapsenlapsennekin(jne.) saavat tuta hirmuisen suuttumukseni?
-
Emme voi, emmekä saa tietää. Emmehän tiedä mistä syöpä tai virukset tulevat, mutta luotamme hoitohenkilökuntaan, toivottavasti.
Vaikka minä saisin kaiken tiedon....
https://youtu.be/XfCFawm1zlo
-
Emmehän tiedä mistä syöpä tai virukset tulevat, mutta luotamme hoitohenkilökuntaan, toivottavasti.
Jos Kaikkivaltias on kaikkivaltias, hän on luonut nekin.
En todellakaan luota hoitohenkilökuntaan.
-
Kuka tai mikä loi ikiaikaisen uteliaisuuden? Ja hyvän ja pahan tiedon puun?
Kuka tai mikä kattaa lapsille pöytään kakun ja sanoo, että jos syötte paheellista kakkua terveellisen pettuleivän sijaan, vihastun ikiajoiksi ja vielä lapsenlapsenlapsennekin(jne.) saavat tuta hirmuisen suuttumukseni?
Arvelen tyytyväni siihen mitä tiedetään ihmisen kasvuun liittyvistä ongelmista. Jos joku putkahtaisi valmiina tähän maailmaan, joutumatta pikkuvauvasta matkustamaan hamaan hautaan, kysyisin itse kai samaa.
Ei sunkaan sitä kakkua kiellettykään. Meillä on yksi ainoa kertomus viimeisestä tuomiosta ja kiinnittäisin huomioni mieluummin siihen. Minulla oli nälkä.... Ja söitte itse koko kakkunne vaikka saitte lopulta vatsanpuruja.
Tehokkain tapa kieltää etsimästä tietoa on todeta että "vaikka minulla olisi kaikki tieto...". Kuka sen sanoo, ettei tiedon hankkinut rakastaisi ehkä enemmänkin kuin hän joka ei ymmärrä? :kahvi:
-
Emme voi, emmekä saa tietää. Emmehän tiedä mistä syöpä tai virukset tulevat, mutta luotamme hoitohenkilökuntaan, toivottavasti.
Vaikka minä saisin kaiken tiedon....
https://youtu.be/XfCFawm1zlo
Noh, näin kroonikkona tai paremmin sanoen tyypillisenä aivovauriolapsena täytyy todeta kohdanneensa sekä luotettavia että tietämättömiä, ja ne jälkimmäiset olivat joks epäluotettavia. :003:
Liinalle piti tuon menemän.
Kyllähän tiedetään mistä syöpä tulee, ei siinä ole epäselvää. Viruiset asuttivat tämän paikavn ensimmäisenä joten eipäs puhuta pahaa esi-isistä :003: Tosin puhun minä niistä pääasiassa pahaa.
-
Kuka tai mikä on luonut Hyvän ja Pahan? Minusta Luojalla on pienoinen ongelma ja myös jonkinlainen vastuu, jos hän on luonut Hyvän oheen Pahan. Jos ei ole luonut, hän ei ole Kaikkivaltias vaan jonkin kilpailevan seuran pomo.
"Vapaa tahto" on alati kätevä poisselitys, mutta kun sekin tahtokin on luotu. Tai jos ei ole, mistä se ilmestyi? Miksi Armollinen Johtaja ei rajannut heti alussa pois luomiensa olentojen törttöilymahdollisuuksia?
Sanotko pahaksi sitäkin, kun nuo eläimet tuolla tappavat toisiaan aika tuskallisillakin tavoilla? Repivät elävältä, mutta eivät tapa vaan jättävät kitumaan ja haaskalintujen jatkonokittavaksi?
Ei sitä kai oikein törttöilyksikään voi kutsua, kun poikasilleen siinä vain koettavat ravintoa hankkia. Sellaiseksi maailma luotu että kipua on.
Minusta kuulostaa jotenkin itsekeskeiseltä tai suuruudenhullulta ajatella, että paha - sitä minkä joku elävä olento voi kokea pahaksi, ei-toivotuksi olotilaksi itselleen - olisi vain ihmisperäistä. Kyllä sitä oli jo ennen ihmistä olemassa.
(Pahoittelen sitä että tämä ei varmaan mitenkään liity käytyyn keskusteluun, jota en edelleenkään ole ehtinyt perehtyen lukea.)
-
Sellaiseksi maailma luotu että kipua on.
Juuri näin.
Ja: jos maailma oletetaan luoduksi, joku/jokin on sen luonut juuri tällaiseksi, tuskien tantereeksi. Kaikkivaltiuden näen tuossa kuvassa, armoa en.
-
^Olisiko ollut parempi jättää luomatta? (En väitä asiasta juuta enkä jaata, ihan vain kysyn.)
Jobin kirjan loppupuolella tätä taidetaan käsitellä, kysytään Jobilta, olisiko hän sitten tainnut luoda paremmin. Mutta tätä en sano todistaakseni yhtään mitään. Job on sitä paitsi sikäli vähän tylsä henkilö että taisi murehtia lähinnä omia vastoinkäymisiään, ei muuta.
Eipä sitä kai kellekään oikein voi todistaa, että siinä jotain armoa on. Joko kokee niin tai sitten ei. Parhaimmillaan voi koettaa elää muita kohtaan armollisesti. Jotkut kyllä suuttuvat siitä kun toinen ei koe Jumalaa armolliseksi tai ylipäätään usko sellaisen olemassaoloonkaan. Minusta se on aika hassua.
-
Juuri näin.
Ja: jos maailma oletetaan luoduksi, joku/jokin on sen luonut juuri tällaiseksi, tuskien tantereeksi. Kaikkivaltiuden näen tuossa kuvassa, armoa en.
Kyllä on armoa... ainakin mielestäni.
-
Kyllä on armoa... ainakin mielestäni.
Ihmisä kuolee Välimerellä hirvittävissä olosuhteissa, kiitos ihmiskauppiaiden. Missä siinä on armo? Siinäkö että kauppiaiden kapteenikaveri pelastuu?
Ihmisiä kuolee luonnonkatastrofeissa, hirvittävissä oloduhteissa (uusin: Nepal). Missä siinä on armo?
Jne. Jne. Jne.
Eikö armo kuulu kaikille? Jos ei, miksei? Onko tässä jokin orwellilainen idea: "Kaikki ansaitsevat armon, mutta toiset ansaitsevat sen enemmän kuin toiset"?
Mun mielestä olisi melkein parempi olla jättänyt koko kasa luomatta, koska tulos on näin armoton.
-
Ei se mene noin suoraviivaisesti. Silloin Jumalan ei olisi pitänyt luoda luonnon monimuotoisuutta, ei meriä, ei tuulta, ei tulivuoria. Eikä ihmistä, alituisesti parempaa etsivää, seikkailevaa .
Ei valinnanvapautta, eikä ymmärrystä. Mikä olisi silloin maailma ?
Jumalan armon ja varjeluksen kysymykset eivät ole ihmisen ratkaistavia.
-
^^Ja sinäkin kuolet. Emme tietenkään vielä tiedä, miten. Kai sitä vähän voi miettiä sitä kautta, olisiko parempi, ettei omaa elämää olisi ollut olemassakaan.
Välimeren kuolemiin taitaa olla muitakin syyllisiä kuin ihmiskauppiaat. Ahneena paskiaisena olen osallinen, tiedostan tilanteen, mutta en tunne mitään kummempaa syyllisyyttä, ja, mikä olennaisempaa, en tee mitään.
Nämä eivät ole perusteluja armon olemassaolon puolesta, sillä ei sitä voi todistaa. Joko kokee että sitä on tai sitten ei, mutta ei kai se oma vika ole, kokee kummin hyvänsä. Mutta jos valittaa kaikkivaltiaan armottomuutta, eikö pitäisi itse pyrkiä edes vähän parempaan?
-
^^Ja sinäkin kuolet. Emme tietenkään vielä tiedä, miten. Kai sitä vähän voi miettiä sitä kautta, olisiko parempi, ettei omaa elämää olisi ollut olemassakaan.
Kyllä. Ja kyllä.
-
Ei se mene noin suoraviivaisesti. Silloin Jumalan ei olisi pitänyt luoda luonnon monimuotoisuutta, ei meriä, ei tuulta, ei tulivuoria. Eikä ihmistä, alituisesti parempaa etsivää, seikkailevaa .
Ei valinnanvapautta, eikä ymmärrystä. Mikä olisi silloin maailma ?
Pikkasen parempi?
-
Kuolemat ovat enemmän tai vähemmän hirvittäviä, mutta niitä edeltää elämä, jossa on usein ollut joitakin hyviäkin hetkiä, iloa sun muuta sellaista.
Mikä se muuten pistää ihmisen hankkimaan lapsiakin, jos ajattelee että ihan turhaa hommaa koko eläminen. (Kristityn nyt varsinkin, kun aina on se riski, että oma lapsi päätyykin helvettiin.) Siinä vaiheessa kun ottaa omiin käsiinsä (tai muihin elimiin) oikeuden luoda uusia eläviä olentoja, menettää valitusoikeutensa maailman pahuudesta.
-
Yritin rajata tätä siihen, mitä ihminen tekee tai voisi tehdä.
Mitä tuskalliseen kuolemaan tulee, ainoat havainnot joilla ei ole mitään tekemistä suvunjatkamisen tai yksilön säilymisen kanssa ovat aika outoja; kuolinhetkellä vapautuvat massiiviset endorfiinimäärät jotka varmastikaan eivät vie kipua pitkästä sairaudesta kuten syövästä, mutta äkillisestä kylläkin. Täällä on kysytty onko kokenut ihmeen. Harvemmin, mutta mikäli tätä havaintoa ei kukaan kumoa niin siinä on ihmeteltävää aivan tarpeeksi. Yhtä todennäköistä olisi että vapautuva välittäjäaine olisi glutamaatti, kaikkein agitoivin (samperi minä en osaa suomeksi tuota sanaa) ja no, joka tapauksessa tuskaisen ja ahdistavan olon tuottava, tai melkein mikä hyvänsä muu, niitä riittää. Mistä syystä juuri kipua lievittävä ja tyynen hyvän olon antava aine vapautuu kuolinhetkellä?
Suomessa on, ainakin paikoin, oikein hyvää terminaalihoitoa, jossa saa valita tahtooko pysytellä hereillä vai nukkua morfiinilla viimeiset viikkonsa tai päivänsä. Tuntemani ovat valinneet morfiinin, mutta siksi etteivät ole jaksaneet kipuja sekä kuolemanpelkoa.
Tästä ei pitänyt tulla kivun ja terminaalivaiheen tekstiä, ajattelin kirjoitta a aivan muuta, mutta luin nuo edelläolevat. Käsittääkseni endorfiinien purkaus todettiin ainakin ensin koe-eläimillä. En tiedä kuinka eläimen kuolema tapahtuu, sen vain, miten lemmikkieläimet käyttäytyvät. Ne. haluavat vetäytyä omiin oloihinsa, nukkuvat paljon eivätkä syö. Hieman kuin morfiinin käyttäjät.
.........................
Olin kirjoittamassa teodikean kohtaamisesta. Tarkoituksenani ei missään tapauksessa ole ollut mollata pappeja typeryydestä tai arvostella siitä, etteivät he hoksaa hoitaa ihmistä noin kertaheitolla kuntoon kun tämä valittaa miksi juuri minä tai minkä takia juuri minun omaiseni. Jeesus Kristus paransi sanalla tai kosketuksella, ihmiselle ei ole suotu aivan yhtä mittavaa lahjaa ja siihen on tyytyminen.
Minua vain - ainoastaan - kiinnosti.
Sen tähden kyselin, kuinka yleensä koetaan tuolla tavalla käyttäytyvä henkilö.
Ja aivan tutulla tavalla, eli pahuksen ärsyttävänä. Oletettavasti vähintään viisi henkilöä tietää ainakin seitsemän ihmistä jotka eivät koe tuolla tavalla. Mainiota. Ärtymys nyt kuitenkin on ihan terve ja normaali tunne, joka herää valittelevan, masentuneen ja lapsekkaasti käyttäytyvän ihmisen seurassa. Sellaisia tunteita nimitetään vastatunteiksi. Ne ovat toisin ajoin tympeitä, ja niihin voi suhtautua kolmella tapaa.
Antaa tulla ja sanoo mitä ajattelee. Tai nälvii.
Hillitsee itsensä mutta kiroilee jälkeenpäin ja oppii välttämään kyseistä valittajaa.
Antaa sen tunteen olla, eli jättää viestintuojan ampumatta. Tämä kuuluu vain hoidollisiin yhteyksiin.
Joku on siis, ja tavallisesti juuri vastoinkäymisen tai menetyksen edessä, kysymässä "miksi Jumala antoi tämän tapahtua" , siis jos on. Hän saattaa kysyä muutakin. Mutta tuo ensimmäinen on niin yleinen että se on kuin valmiina korvassa ja siihen sitten lähdetään vastaamaan.
Kannattaakohan, sillä Jumalan puolesta ei voi vastata yhteenkään kysymykseen, siitä olen aivan vakuuttunut. Maailmaa, elämää eri muodoissaan ja ihmismieltä voidaan ymmärtää, eikä sitä kaiketi ole kielletty. Saatan olla täydellisen väärässä, kun ajattelen että noin kysyvän henkilön kohdalla ollaan hyvin tärkeällä paikalla, ja erehtyä kokonaan ajatellessani, ettei kannattaisi kenties yrittää vastata yhtään mitään. Mutta luvata kuunnella.
En oikein ymmärrä mitä tekemistä tällä on ylpeyden tai nöyryyden kanssa ; nämä asiat on minulle opetettu, ja jokainen oppisi tätä tietä kulkien saman. Tiedän ihmisen taantuvan ja masentuvan ja tiedän millaiselta tuntuu olla tuntikaudet sellaisessa seurassa. Parhaiten pärjää jos ajattelee tämän oman tunteensa kertovan jotakin siitä, mitä tuo toinen käy läpi.
Hänen jumalakäsityksensä vaikuttaa hirveän lapselliselta ja minäkeskeiseltä, minulle vastattiin. Varmasti ja se on kuten pitääkin. Traumaattisessa tilanteessa pitääkin vähän taantua. Muuten ei jaksa sitäkään vähää. Tällaisia kyselevällä nyt kuitenkin on jonkinlainen ajatus Jumalasta joka puuttuu ihmisen elämään, ei niin kovin itsestäänselvää enää.
Kysyn itseltäni, ja ajattelen niitä havaintoja joita on tehty jumalakuvan ja persoonallisuuden eheyden välillä, onko täyttä haihattelua luulotella, että teodikeakysymyksen esiin putkahdus saattaisi avata tien ihmismieleen, saattaisiko sen hoitaminen eheyttää koko ihmisen ja tietenkin, onko koko tuo jumalakäsitys muutettavissa ja korjattavissa siinä tapauksessa että se edustaa vain ihmisen pikku palvelijapoikaa tai pelottavaa kostajaa.
Jos antaisi sen kaikessa rauhassa olla lapsellinen, enintään kertoisi ihmisten aina kyselevän samaa, ja tarjoaisi aikaansa kuunnella mitä muuta ihminen ajattelee Jumalasta, mihin ne ajatukset perustuvat, ja tahtoisiko ihminen juuri tästä kysellä enemmän. Seurakuntapapilla ei ole tällaiseen aikaa. Mutta jos olisi?
Joensuussa asuessani kuulin kehiteltävästä ns sakraalipsykoterapiasta, jonne pyydettiin puhumaan masennuksesta ja syyllisyydentunnosta kai koska siellä nyt ei paljon parempia ollut tarjolla jos Pentti Ikonen Ilomantsista oli jo sanonut ei. En mennyt minäkään, koska ajatukseni olivat muualla ja koko teema tuntui vieraalta siellä. No, kuulin siitä kuitenkin jotain. Tätä en, mutta niiden juttujen pohjalle koko ajattelu on kasvanut.
En oikein pitäisi ylpeytenä sitä että haluaisi käyttää toisten hyödyksi jotakin oppimaansa. Eikö niin pitäisikin tehdä? Jos ei voi palvella siinä tehtävässä johon koulutettiin kannattanee lukea vielä vähän ja kuunnella, löytäisikö osaamalleen muualta tarvetta. Ehkä se ei ole körttiläistä, mutta kristitty kaiketi on kutsuttu työskentelemään toisten hyväksi niin pitkään kuin hänelle tekeminen tarjotaan --- ja se on jotakin, joka todella vasta antaa elämälle merkityksen.
...........................
Jos ja kun pahin on ohi, saattaa ihmisen käsitys itsestään ja Jumalasta sekä tämän aika erikoisen suhteen merkityksestä olla muuttunut.
Fowlerin havaintojen mukaan tällaiset liikahdukset eteenpäin seuraavat tavallisesti järkytyksiä, kärsimystä pettymystä, no, mitä hyvänsä mistä kukaaan ei kohdallaan pidä. Minä en tiedä miksi, tämä on pelkkä empiirinen havainto. Yleensä välivaiheessa pudotaan hieman epämääräiseen tyhjiöön jossa ei saada kiinni mistään, ja sellaista tilannetta varten ajattelisin hyväksi hengellistä auttajaa tai terapeuttia tai nimitettäköön sitä sitten miksi hyvänsä, mahdollisesti sen siirtymävaiheen hämmennystä lievittämään. Kai se menee itsekseen, koska on mennyt tähän astikin. Paranee influenssakin mutta kirotun paljon miellyttävämpää on sairastaa jos saa edes välillä kipuihin lääkettä. Lisäksi monia huojentaa jo tieto siitä, ettei hänelle ole tapahtumassa mitään epätavallista.
................
Jos ihan lähtökohtiin palaisin, niin Hyrck jakoi ne jumalakäsityksensä karkeasti kahteen nippuun sen mukaan kuinka pitkälle perusluottamus oli päässyt kehittymään. Siinä välillä oli se ambivalentti vaihe, jona kokemus on, että en oikein tiedä ollaanko joskus tavattu vai menisikö kuitenkin tervehtimättä ohi.
Tuo "miksi" , eli teodikean kysymys, ei siis ehkä syvimmältään odota vastausta. Ainakaan se ei voi saada vastausta. Pikemminkin kai vastakysymyksen, eli minkälainen Jumala toimii näin. Mietin onko mahdollista, että turvallisuuden rakennuttua uudestaan, jotain muutakin olisi rakentunut uudestaan.
Vastuukysymykset kääntyvät. Jumala on se joka kerran kysyy: Miksi sinä annoit tuon tapahtua? Se ei, merkillistä kyllä, lisääkään sitten enää syyllisyyttä tai raivoa: Ai minäkö? Siis minun elämälläni ei ollut mitään muuta merkitystä, kuin että se tapahtui toisia varten?
Ei ollutkaan!
Elämän todellinen merkityksellisyys elää ja toteutuu vasta siinä, sillä ihminen luotiin toista varten. Siitä huolimatta jään kyllä ymmälleni kun vastataan että jaha. Siis minun tulisi kituuttaa kuudentoista neliön yksiössä järsimässä homeista limpunsyrjää, kaikki kun oli annettava toisille. No niin kai sitten jos tuollaiset olosuhteet näyttävät ihanteellisimmilta sille, että ihminen löytää omat lahjansa ja asettaa ne käyttöön. Kukaan ei osaa kaikkea, ei saa kaikkea, mutta tympein kokemus useimmille sittenkin on se ettei elämällä ole mitään merkitystä. Ei homeinen limpunsyrjä.
Eli mikäli joku ottaa teodikean esille rehellisesti, käytännöllisesti (sillä teoretisoida voi maailman tappiin) saatetaan mene tiedä elää hengellisen kasvun kannalta hyvin tärkeää hetkeä ja tarvita siihen apua. Kasvu on tässä kuten kaikessa Jumalan työtä, mutta toinen ihminen voi siinä toimia kuin tukikeppi herneenvarrelle. Ei keppi kasvun kanssa ole tekemisissä mutta herneellä on mukavammat oltavat...
Sitä en ymmärrä mistä syystä tämä pitäisi tulkita omavoimaiseksi ihmislähtöiseksi pyhitysportaiden rakenteluksi, kun kysymys on aivan muusta. Eihän kai kukaan siinä omin neuvoin taivaan portaita kiipeä, jos Jumala ottaa opetettavakseen. Kenet ottaa ja kenet milloinkin, ei kai ole ihmisen valittavana sekään.
-
Tännehän rapisi muutakin, kiitoksia.
Mitä tulee Välimeren hukkumiskuolemiin niin ne kuuluvat sarjaan, jossa ihminen on vastuuvelassa Jumalalle, ei päinvastoin. Jonkun taskut siinä täyttyvät, eikä Eurooppa viitsi liikahtaa mukavuusalueeltaan harkitakseen parempia ratkaisuja. Jokuhan suositteli konekiväärejä rannalle jotteivat ainakaan rantaudu.
Joskus kun ajattelin ensimmäistä SOS-lapsikylää Sveitsissä aloin jopa ajatella niitä neljättä viidettä kuudetta talvea teltoissa asuvia pakolaisia ja miettiä lapsellisuuksia. Voisiko rakentaa kansainvälisiä SOS-perhekyliä jossa ihmiset voisivat saman tien päästä kiinni normaaliin elämään? Aivan kelvollisia asuinrakennuksia, koulutaloja, terveyskeskuksia, ja pakolaisille mahdollisuus itse rakentaa? Siis leiri aluille ja sinne tarvittavat konsultit alkuun?
Pakenijoissa on monen lajin osaajaa. Lapset pitäisi kouluttaa, kriisit eivät menekään ohitse vuodessa tai kahdessa eli ihmisten on jäätävä pitkäksi aikaa niihin telttakyliinsä.
Mitäkö sitten niille hökötyksille kun maassa on rauha?
Kun maassa ei ole ikinä rauha. Ei koskaan.
Minne niitä pykättäisiin ja minkä maan kansalaisia pakolaisista tulisi?
Minne pykättiin SOS-lapsikylät?
Voisiko niistä kaupungeista ihmisten työllä saada niin viihtyisiä että saattaisivat niihin jäädä? Työskennellä niissä? Muuttaa halutessaan kotimaahan jos siellä rauhoittuu. Vaikka jäiväthän ne chileläisetkin tänne. Joku saattaa käydä vilkaisemassa yhden isovanhemman synnyinmaata noin turistimatkalla.
Pakolaisuudesta on joka tapauksessa tulossa eräs kohtalaisen pysyvä kansalaisuuden muoto. Pakolaismaata ei kai voi unelmilla perustaa?
Miltä kuulostaisi kansainvälinen pakolaiskylä jossakin no, missä? Ei mikään puolivankilamainen tilapäiskeskus jossa odotetaan oleskelulupia vaan valmis tämä-on-nyt-kotinne, ruvetkaahan rakentamaan taloja ettei tarvitse luukuttaa konteissa, siis työpaikka, koulupaikka ja muuta mitä tarvitaan. Puhutaan nyt alkuun vaikka tulkin välityksellä ja sovitaan myöhemmin millä kadulla puhutaan mitäkin vaikka suomen kielen ohella. Työtä ja työntekijöitä.
Unelmissa voi toteuttaa kaiken.
-
Ja joku sellainen saattaisi keksiä jotakin, mitä ulkomailla ostetaan.
Antaessaan saa
Kadottaessaan löytää
Antaessaan anteeksi saa anteeksi
Kuollessaan nousee ikuiseen elämään.
-
En tiedä liittyykö aiheeseen mitenkään...
Minä joudun kyllä taistelemaan ja kilvoittelemaan koko ajan sen kanssa, että aiheutan
itselleni ja läheisilleni monenlaista vaivaa ja harmia.
En osaa ajatella että miksi synti ja paha on olemassa että näin pääsee käymään.
Kyllä olen taipuvainen syyttämään itseäni ja yritän oppia ja tehdä parannusta.
Oppia ikä kaikki...kehdosta hautaan.
Liittyy asiaan kiitos ja herättää lisäkysymyksiä. Hyvä on kilvoitella jotta ei niin tekisi. Hyvä toisaalta miettiä syyttääkö itseään suotta, onko tottunut keskittymään omaan pahuuteensa. Milloin on ja milloin ei. Eräs juttu, et ole koskasn kirjoittanut tänne häijysti etkä tunkeilevasti, minä varmasti olen ainakin häijysti, eli sinulla on eräs juttu hallinnassa. Kieli.
-
Hoksattuani muutamasta avainsanasta (ihminen, enkeli, rakkaus ja symbaali), mikä lause tämä on jäin miettimään rakkauden ja pahuuden suhdetta. Onko pahuus yksinkertaisesti rakkauden puutetta? Silloin rakkaus pitää ymmärtää aktiiviseksi toiminnaksi eikä vain tunteeksi. Pahuuden puuttuminen ei taida riittää alkuunkaan rakkauden määritelmäksi.
Tällä tavoin ajattelen. Samoin kuin anteeksianto on rakkauskin aktiivista tekemistä. Toisinaan tietysti tekemättä jättämistä, esimerkiksi jos voin levittää jonkun mainetta tahraavan perättömän tarinan, ja tekisi mieleni, ja jätän sen kuitenkin tekemättä, on kai sitten rakkaus saanut voiton.
Tunteilla ei ole juuri ollenkaan tekemistä näiden valintojen kanssa.
Tämä lähti liikkeelle niistä jumalakäsityksistä ja ne puolestaan liittyivät alkuaan ihmisen varhaisiin kokemuksiin.
Jos pysyttelee vielä vähän siinä näkökulmassa, niin niitä varhaisen vaiheen jumalakäsityksiä väritti semmoinen mielen maailma jota hallitsi kateus, ja juuri se suuri tuhoava. Pikkuhimot vain näyttävät pieniltä koska ne toisin ajoin saadaan hallintaan.
Kehityksen edetessä mielen maailmaa hallitsee kiitollisuus, josta puolestaan kumpuaa antelias rakkaus. Tai rakastava anteliaisuus.
Koska ihmisen kasvu ei ikinä jää niin yksinkertaiseksi että ei menetettyä saisi korjattua ovat muutamat tutkijat seuranneet niitä ihmiselämän kehityksen taitteita ja haasteita, jotka tulevat myöhemmin eteen. Niihin liittyy piirteitä joissa nämä kysymykset kohdataan toistamiseen, ja jumalakäsityskin taitaa sisältää monia sisäkkäisiä käsityksiä ja kuvitelmia. Milloin sitten päästään lähelle jotakin, mitä Jumala ON, sitä ajattelen.
Jokin teodikeasta näyttää kuin liukenevan olemattomiin sillä kohden kun kateus vaihtuu kiitollisuudeksi. Vastuusuhteet kääntyvät päälaelleen, ja armo saa uuden merkityksen koska maailma on siinä jamassa kuin on. Ihminen ei enää tivaa noin periaatteesta Jumalalta "miksi minulle kävi näin"ja käytännössä tuska rauhoittuu, koska on saanut rauhallisen ajan ja tilan käsitellä nämä kaikki erikseen, minulle, näin, Jumala.
Tai jos hän kysyy muuta, niitä sitten.
Sitä ajattelen. Niillä kohdin kohdataan ihminen ja Jumala. Ihmisen kärsimys mutta myös Jumalan kärsimys maailmassa, sillä kohdin täytyy sielunhoitajankin kohdata samat kysymykset. Ei liene ihmistä ilman sellaisia kokonaan. Eli mikäli näkee kysyjän jumalakäsityksen "kauhean lapselliseksi" taitaa joutua kohtaamaan oman lapsellisuutensa. Kohtaamalla eli jaksamalla sietää sitä voi auttaa suuresti, ehkä enemmän kuin luulisi.
Mitä sitten on Jumalan kärsimys maailmassa? Docens kirjoitti siitä melko paljon.
Kreikka oli ja on kivaa. Tuntui ettei tällä iällä vain enää opi mutta oppihan. Joutui ehkä pänttäämään enemmän kuin nuorena, sanovat, että ei niin unohdakaan. Välillä tuntui että aivot kiehuvat, kirjaimellisesti. Jatkokurssille kun vielä ottaisivat.
-
Tämä lähti liikkeelle niistä jumalakäsityksistä ja ne puolestaan liittyivät alkuaan ihmisen varhaisiin kokemuksiin.
Jos pysyttelee vielä vähän siinä näkökulmassa, niin niitä varhaisen vaiheen jumalakäsityksiä väritti semmoinen mielen maailma jota hallitsi kateus, ja juuri se suuri tuhoava. Pikkuhimot vain näyttävät pieniltä koska ne toisin ajoin saadaan hallintaan.
Kehityksen edetessä mielen maailmaa hallitsee kiitollisuus, josta puolestaan kumpuaa antelias rakkaus. Tai rakastava anteliaisuus.
Tarkoitatko yksilöä vai kulttuuria vai molempia? Tuon kehityksen voi mielestäni nähdä Raamatun jumalakuvassa. Silloin se liittyy heprealaisten kehittymiseen paimentolaisheimosta kuningaskunnan kautta osaksi hellenististä maailmaa ja Rooman imperiumia. Globalisaatiosta puhuminen olisi toki liioittelua.
-
kyllä tällä kertaa yksilöä, mutta yksilöthän tuovat ryhmään mukanaan sekä vahvuutensa että heikkoutensa. Toisinaan kokonainen kansakunta hurraa täydelle jästipäälle, ja silloin saadaan aikaan hirvittäviä asioita, viime vuosisata siitä oli näyttävä esimerkki. Ryhmän suuri ongelma on se, ettei se aina seuraa hyvää ja konstruktiivista esikuvaa.
Yhdessä shamaanikirjassa oli ymmärretty oikein perusväärin primaariprosessi-nja sekundaariprosessiajattelu. Joukossa tyhmyys tiivistyy, ja lähdetään sille primaariprosessiajattelun tielle, jossa kirjaroviot ja ikkunoiden särkeminen kuten muunlainen hyvin välitön ja nopea tyydytyksen hakeminen johtaa lopulta sotaan. Ihmisellä on aina, siis kaikilla ja aina taipumus taantua halkomiseen, jossa joku on täydellisen pahaa ja toinen täydellisen hyvää. Sellainen on niin helppoa, ja merkillisin inhimillinen piirre on taipumus luovuttaa yliminästään ja vaihtaa se siihen mitä ryhmä sallii tai kieltää. Eli siis yliminällä tarkoitetaan melkein- omatuntoa. Jotakin josta jokin ihmisessä sanoo: tuo on väärin, mutta jonka kuunteleminen on rasittavampaa kuin ryhmän tarjoama yhteenkuuluvuus ja yhteisyyden voittoisa tunnelma.
Tuota on mahdollista varmaan tarkastella monista näkökulmista.