Körttifoorumi
Keskustelu => Seuratupa => Aiheen aloitti: Riitta-mummi - 10.09.14 - klo:16:02
-
Miten ajattelet ymmärryksestä ? Onko se jumalan lahja, vai ihmisen itsensä aikaansaama ? Miten ymmärrystä tulisi käyttää ?
Onko se kaikilla sama ? Voidaanko se ottaa pois ? :017:
-
Ymmärrys kasvaa omien kokemusten läpi käymisen ja toisten kokemusten jakamisen kautta. Kaikilla ei tosin taida olla samanlaisia edellytyksiä oppia ymmärtämistä. Muutamat katkeroituvat viisastumisen sijaan. Se voi toki johtua liian julmista kokemuksista yhtä hyvin kuin kyvyttömyydestä käsitellä niitä. Kaikki hyvä on Jumalalta ja tarkoitettu jakoon.
Lähimmäisen toimien ymmärtäminen ei ole niiden hyväksymistä. Sekin on ymmärrettävä.
-
Onpas jälleen uusi mielenkiintoinen aihe.
Olen vaan niin väsynyt ja tyhjä ettei nyt irtoa mitään...koetellaan...kärsivällisyyskin pettää...
-
Koen kokeneeni tietynlaisen ymmärryksen avautumisen . Se liittyy niihin lukukokemuksiin joissa tutustuin kristillisten mystikoiden opetuksiin . Mestari Eckhart, Avilan Teresa ja Ristin Johannes ohjasivat "kaivon tyhjentämisessä", yhteyden, kontemplaation kokemisessa Jumalaan.
Sekä minä, minun, minulle - ajattelusta pois opettelun seurauksena.
Näille vuosille asti olin kaiketi kokoillut päähäni tavaraa, josta ammensin, jos muistin. Nyt kerron, että muistilapuista olen luopunut kokonaan, samoin listojen laatimisista. Olin turvautunut jo kauan niihin, että kaikki sujuisi suunnitelmieni mukaan, mukamas hyvin ja mieluummin täydellisesti. :107:
Jättäydyin Jumalan antaman ymmärryksen varaan. Saan nyt kaiken ajallaan ja paikallaan ilman omaa vaivannäköä.
Luonnollisesti pitkä ikä lisää elämänkokemuksia, joista ammentaa. Niitä voi käyttää myös väärin, vaikkapa katkeruuteen.
Tämä on ymmärtääkseni toisenlaista, mitä olen saanut kokea. Sanat ja ajatukset tulevat eteeni ilman omaa osuuttani. :017:
-
Oivallus on ymmärtämistä. Se vaikuttaa yllättäen tulevalta välähdykseltä, mutta luulisin sen kuitenkin putkahtavan usein tietoisuudelta piilossa tapahtuneesta pohdiskelusta, joka voi olla pitkäänkin jatkunutta. Joku kirjan lukeminen tai musiikin kuuleminen saattaa avata viimeisen lukon, joka päästää oivalluksen esiin.
-
Useimmat unet taitavat syntyä noin. On kyllä sellaisia täysin selittämättömiäkin.
Ihmisten tunnistaminen ja tunteminen perustuu sekä intuitioon, että kokemiseen. Herkkyys on suuri apu tässä.
-
Joskus nuorena sitä luuli tietävänsä kaikenlaista. Nyt vuosikymmenten jälkeen elämänkokemus on antanut lisää ymmärrystä.
-
Joskus nuorena sitä luuli tietävänsä kaikenlaista. Nyt vuosikymmenten jälkeen elämänkokemus on antanut lisää ymmärrystä.
Se on sama minullakin...
-
Ymmärrys ei aina merkitse sitä, että osaa sanoittaa ymmärrettävästi sellaista, mikä on itselle selvää. Siitä käytetään kai sanontaa 'tietää vaistomaisesti'. Sadut ja tarinat ovat keinoja välittää ymmärrystä, jota ei voi pukea tiedoiksi.
-
Eräistä hengellisistä opetuksista, en muista keneltä se oli, on tullut totta omalla kohdallani. Ainakin itsestäni siltä tuntuu.
Näin siinä neuvottiin: Kun opit luottamaan Jumalaan niin, ettet itse suunnittele sanomisiasi, mieti kirjoittamisiasi, niin sinä saat sanat
ja ajatukset valmiina. Näin on alkanut olla . Myös entiset listojen laitot, ja tekemisten suunnittelut, vaatetuksen miettimiset etukäteen olen jättänyt. Ja nyt kaikki tapahtuu ajallaan ja tavallaan, kuin itsestään ilman turhaa vaivannäköä. Ymmärrys ikäänkuin aukeaa enemmän.
" Hän ilmat ja pilvet johtaa ja kaiken mi kukkasta kohtaa." Oma ymmärrykseni ei riitä näiden tapahtumien ymmärtämiseen. :051:
-
Joskus oma oivallus ja ns intuitio voi olla pysyvän muutoksen ensiaskel ja syvintä oppimista, ymmärtämistä, asioiden kokonaisuuksia ja yksityiskohtia...joista rakentuu isoja asioita kuin pala palalta.
Sanotaan ettei kannettu vesi kaivossa pysy..no toki oppii kun opetetaan, en sitä kiellä..mutta kun joskus oivaltaa jonkun asian kuin ekaa kertaa niin monesti se on sysäys kuin uuteen ja ennen kokemattomaan, ymmärrykseenkin.
Näin ajattelisin.
-
Uskon myös, kun hengellisiin mennään että Jumala avaa vähitellen asioita ihmisen sydämelle.
Rakentaa sisäistä ihmistä vaikka vanhenee ulkoisesti niin sisäinen ihminen voi nuortua päivä päivältä.
Kerralla ei kaikkea voisikaan omaksua.
Ja vertauskuvallisesti kun Raamattua ajattelee niin ei sitä pikkulusikalla ammenneta suurta valtamerta tyhjiin.
Aina riittää opittavaa ja oppimista.
Joskus ihmisen henki ymmärtää jotain uutta Sanasta ja siitä tulee iso ahaa-elämys.
-
Hienoja ajatuksia täällä siskoilla ja veljillä :eusa_angel:
-
Huomasin, että olen kirjoittanut kahdesti samoista ajatuksista, käyttäen samoja sanojakin, enkä tuota edellistä 13.9. kirjoittamaani ollenkaan muistanut.
Viisveisaaja tuolla Kevyessä musiikissa kirjoitti omaavansa hyvän muistin. Niin on minullakin ollut lähes aina. Mutta olen senkin huomannut vielä hiukan parantuneen. Ainakin vanhojen asioiden osalta. :002: Tällainen on joskus raskasta, vaivaannuttavaa.
Kun tänään kirjoitin käytännön asioiden sujumisesta eri tavalla kuin aiemmin, tarkoitin nimenomaan ja vain arkisia hommiani. Erityisesti
tämä kirjoittaminen on alkanut sujua kuin "automaatti" ikään.
Olen kai tiedostamattani keräillyt, painanut muistiin, jopa umpioiden säilönyt sanoja ja ajatuksia. Ne olivat mykkyrässä, josta otin milloin mitäkin.
Koen, että nyt tapahtuu jotakin johdonmukaista, sananmukaisesti. Johto pelaa. Ymmärtääkseni se on luottamuskokemus.
"Sydämen laajentuman " koin yli kolmekymmentä vuotta sitten, mutta sen hedelmän eivät kasvaneet kunnolla ( metafora).
Muusta hengellisestä kasvustostani ei ole mitään näytettävää.
-
Äitini aikoinaan opetti..."Ymmärrys hoi älä jätä"...kuinkahan nyt tuli taas mieleeni...
Olinpahan taas vaihteeksi Kiinteistöliiton koulutustilaisuudessa, kolme tuntia tiivistä tekstiä,
koko ajan sellaista aihetta missä olen raskaasti töpännyt.
Tulipa mieleen...ehkä ekaa kertaa...olenkohan enää oikeassa paikassa...vaikka oli monia minua
vanhempiakin paikalla...mutta silti...nyt kyselen...etsin ymmärrystä...
-
:102: :) :) :)
Joskus nuorena sitä luuli tietävänsä kaikenlaista. Nyt vuosikymmenten jälkeen elämänkokemus on antanut lisää ymmärrystä.
-
Kaikki eriytyy, monimutkaistuu ja tieteessä yhä syvemmälle ja erikoistuen päästään... Leonardo DaVinci oli minulle tieteen ja taiteen arkkihenkilö. Yksi negatiivinen piirre hänellä oli... vasenkätisyys.
-
____________________________________
v Ymmärrys hoi, äly älä jätä!
-
:003:
Älä viitsi ! Itse olet. Ja velivainaanikin oli, sananmukaisesti, ei seksuaalisuuteen viitaten ! :049:
-
Miten ajattelet ymmärryksestä ? Onko se jumalan lahja, vai ihmisen itsensä aikaansaama ? Miten ymmärrystä tulisi käyttää ?
Onko se kaikilla sama ? Voidaanko se ottaa pois ? :017:
Ymmärrys on positiivista. Kaikki on Jumalan lahjaa, ihmisen osa on vaalia. Ymmärrystä tulee käyttää aina kun sitä on, ei sitä voi tuhlata. Toisilla on enemmän, toisilla vähemmän. Ymmärrystä ei voi ottaa pois, sen tielle voi kyllä kasautua kuonaa kuten ihmisen ja Kristuksen väliin.
-
Ehkä jokainen ihminen tahtoo tavallaan tulla ymmärretyksi myöskin.
Ihan omana itsenään.
Ja kun sellaista saa kokea se jättää uskoisin lähtemättömän armon jäljen sisimpään.
Vaikka kaikkein suurin ymmärtäjämme on Kristus niin joskus toisen ihmisen kuulolla olo ja ymmärtäminen tekee ihmisyydelle hyvää ja antaa avaimia elämässä eteenpäin.
Varsinkin jos ja kun on tullut solmuja ja sykkyröitä sieluparan ympärille, lukkoja ja hämähäkin verkkoja henkiparan ylle jos taas vertauskuvia sallittaneen käyttää.
Kun sellaisen kohtaamisen saa kokea, täydellisen armahtavan kohtaamisen n iin on helpompi taas hengittää ja jatkaa matkaa.
Niin maanpäällistä kuin taivasmatkaa.
Jeesus on Vapahtaja.
Ehkä miedät ihmiset, seuraajansakin on kutsuttu armahtamaan toisiamme.
Vapauden ilmapiirissä saattavat kukkia kauneimmat kukat elämässämme.
(En kehoita syntiin ja sitä tekemään vaan armahtavuuteen ja edes yrittämään ymmärtää toisia ihmisiä,,,, siinä tilanteessa missä itsekukin konttaa, kompastelee tai sitten hyvinkin ylväänä astelee)
-
Mitä paremmin opin ymmärtämään Mallaa, sitä enemmän pidän hänen teksteistään täällä.
-
Eiköpä ymmärryksellä tarkoiteta monia asioita, jonka huomaa jos koettaa kääntää sanaa toisille kielille. Se täytyisi nähdä asiayhteydessään, koska verbi on. Substantiivina se täs onkin, mutta kun puhutaan juuri ymmärtämisestä käytetään verbin tapaan.
Jokin seikka saatetaan ymmärtää oikein. Opettaja saattaa sanoa että no niin, nyt ymmärsit mitä minä tarkoitan selittäessäni että munuainen aistii sitä tai tätä.
Tai ymmärtää jotakin ihmistä. Se vaatii vähän tutustumista uskallan väittää, muutenkin menevät nopeasti omat ja vieraat sekaisin. Sen tähden ymmärrysammattien harjoittajille suositellaan, että antaisivat ensin ymmärtää itseään.
Docens tääl.
:026:
Kun pappisseminaarin Finkenwalde seudulla perustanut olin, rippikäytäntöön totuttaa jokaisen halusin. Ynnä jotta he lutherilaiseen pääsisivät siten että he mitään syntilistoja latelemaan ryhtyneet eivät. Vaan, toten he toisiaan kuulemaan ja ymmärtämään niin oppivat että tukemasn kykenevät olivat
-
Ymmärrys taitaa tarkoittaa sitä hoksaavaisuutta, josta voi hyvin sanoa että älyä nyt ymmärtää kuten viisaaksi on neuvottu, tai saapuu ylimääräinen neuvonantaja. :003:
-
:icon_biggrin: :039:
Se tuntuu mukavalle jos saa tuntea että on tullut kirjoittamalla ymmärretyksi.
Ymmärretyksi siitä mitä kirjoitti ja koitti sanoa.
Ja olisi kyllä mielenkiintoista olla itsetutkiskelun paikalla aina välillä...ja jos sitä kautta oppisi ymmärtämään enemmän muita.
Ja jonkin asteisessa psykoanalyysissä...voisi paljastua ihan ennenkokematonta, uutta oman mielen sopukoista.
Kestäisinköhän sen hyvin ?
Sekin voisi lykätä ehkä jonkinlaiseen prosessiin..."kasvuun" itsensä kanssa.
Tämä on pohdintaa, en ole varma.
Supportiivista tukea ehkä helpompi antaa kuin analyysiä...koska analyysi menee syvemmälle, tukea antavassa ollaan rinnalla, vahvistaen oikeita toimintamalleja ja "heikennetään" niitä jotka "kieroon kasvaneita".... näin aattelisin.
Mutta en ole varma mitä kaikkea itsestäni löytyisi jos oikein syvälle minuuteeni katsahdettaisiin. :icon_eek: :eusa_angel:
Voisi olla toisaalta mielenkiintoista mutta ehkä hiukan pelottavaakin ?
Mutta kunhan osaisi kulkea rinnalla...vaikkei aina niin osaisi analysoidakaan kaikkea.
Olla vaan...kuulolla...ja kun itse tarvii niin olisi kanava, ihminen jonka kanssa pärmöttää asioita.
Illan haja-ajatelmat numbet one... :kahvi:
-
Se oli hirmuisen jännittävää, psykoanalyysi. Siinä kun vain puhuu ja toista ei edes näe ja välillä tuntui vahvasti että johan nyt. Mitä se minusta ajattelee kun ei ilmettäkään näe. Se takuul näyttää vihasel tai halveeraaval tai nukkuu.
Juuri sillä kohdin kehittyi lopulta keskeinen eli ennakkokäsitys siitä mitä muut minusta ajattelee, ja hänen todetessa pääsin hyvin huomaamaan että on luuloluonteista olettamusta.
Muita seikkoja kun huomasin aina edeltä saapui hirmuinen ahistus kuin hyöky, ja sitten se meni ohitte kun tiesin seikan johona se liittyi.
Vuosien vieries jo alkoi ajatella että tulis nyt se ahistus ja edes jotain uutta, onko täsä jo kaikki puhuttu. :repee:
Kun viimisenä oli vaikeinta hyvästellä hänet.
Sellasta oli. Suuresti pidin sillä moneen se auttoi. Se jää jossakin määrin kyvyksi olemaan. Eihän se silleen toimi kuon rokotus ettei mitään enää tule ja suurin pettymys oli ettei epileptiset oireet olluukkan psyykkisiä kuten luuloni oli. Se tuli selväksi kun alkoi grand mal kohtausta pukkaa. Analyytikko tosin kuunteli pari viikkoa ja sanoi että ei hän ole neurologi mutta minä aattelin ettet sinä mikään lääkärikän ole, hän kun oli psykologi...
-
Mielenkiintoista.
Eikös olekin tai ainakin ole ollut ettei psykoanalyysia voi antaa ihminen joka ei ole itse sitä läpikäynyt ?
Pohjanmaalla on sanonta että "mikäs ny oikeen o kun ei mistään aharista"
Toisaalta on hieno asia ettei kovasti purista ja ahdista.
Uskoisin että kun olisi itse psykoanalyysissä niin voisi nousta ns alempian alitajunnan kerrostumista kaikenlaista "uutta jota ei ole tiennyt siellä olevankaan" ja varmaan oppisi omia käytös- ja ajatusmeneltelmiään paremmin tuntemaan. Ehkä sitä kautta kasvaisi jotenkin vahvemmaksi...tai ainakin pystyisi kohtaamaan muita ihmisiä kenties aidommin ja pelkäämättä että oma minuus jotenkin haurastuu kun menee lähelle, kuunnellen ja haluten ymmärtää.
Omassa koulutuksessa oli aika paljon ns luovia toimintoja...sellaista eläytymistä toisen elämän olosuhteisiin, empatiaakin heräteltiin.
Joskus aina piti sketsinä ihan yhtäkkiä esittää jotain kun annettiin aihe...ihmiselämän erilaisista tilanteista...sen koin mielenkiintoisena ainakin.
Mutta tuo psykoanalyysi, se olisi paljon enemmän.
Mutta se myös kestäisi kai aika pitkään kun sitä läpi työstettäisiin.
Ja vapaa assosiointi voisi nostaa pinnalle sellaista mitä sitten myöhemmin ihmettelisi ja siitä voisi olla hyötyä paljonkin ensin itsensä ymmärtämiseen ja sitten toisten.
Nuorena Raamattupiirissä joskus puhuttiin itsensä tutkimisesta, rehellisyydesta niin Jumalan kuin ihmisten edessä ja itsensäkin edessä.
Ja rukoiltiin. Siinä ehkä sitten saa enemmän hengellisiä juttuja...kun analyysissä saisi henkisiä työkaluja lisää.
-Pohdintaa.
-
Tai siis ajattelen että vahvemmaksi oikeastaan voikin kasvaa vasta kun on oppinut tuntemaan omaa heikkouttaan.
On kirjakin siitä että on sairastanut ns vahvuuteen...joka on tietyllä tavalla väärää, oletettua vahvuutta.
Ja varmaan vallanhalu ja valtataistelu ovat asioita jotka eivät ole hyvä.
Paavali kirjoittaa että silloin kun hän on heikko on hän väkevä.
Ja että hän on mielistynyt heikkouteen, ahdistuksiin, vainoihin jne...nämä lienee taas niitä hengellisiä paradokseja.
Olen ajatellut että Jeesus oli ulkoisesti kuin heikoimmillaan juuri ristillä ja juuri siinä saavutettiin maailmankaikkeuden suurin voitto ja se on suurin ihme. Mutta ei se ehkä heti siltä näyttänyt.
Hengen asioissa on paljon paradokseja.
Mutta uskoisin että kun on sanonut käsipäivää oman heikkoutensa kanssa niin silloin uskaltaa vähän paremmin olla muiden rinnalla...yrittämättä esittää ja suorittaa jotain. Olla vain. Olla kuulolla.
Itse olen tarvinnut elämässäni kuulijaa ja kuuntelijaa paljonkin vaiheissa kun on ollut tuskaa, kipua, surua jne.
Vaikka olen ollut yli 10 vuotta mm saattohoitovastaavana muun työni ohella niin kun omasta perheestä on kuolema vienyt niin olen kyntänyt surussa ja surutyön reagointivaiheessa omituisia ristiaalllokkoja tunne-elämän puolella.
Samoin silloin kun ex-mieheni löysi toisen ihmisen elämäänsä ja jäin kolmen pienen lapsen kanssa niikseni.
Mutta aika, ystävät ja perhe ovat tehneet tehtäväänsä samoin kuin korjanneet ja kompensoineet monin tavoin monet elämän asiat.
Nykyäämn ajattelen että kumpa osaisin olla kiitollinen ja iloita näistä rakkaista ihmisistäni joita vielä lähipiirissäni on ja muutenkin.
Että osaisin elää elämää silmät ja sydän auki-.
Katkeruutta en haluaisi kantaa...sitä pyysinkin kun tuli useampia kuolemia ja muuta samaan aikaan...se erokin että...Herra, auta mua ettei musta tulis kauheen katkera.
Mutta tunnetasolla on pitänyt kyntää sydänjuuria myöten ja kaikki inhimilliset tunneskaalan tunteet taatusti läpielettynä...mutta...kunhan eivät pesää tekisi kauhean negat asenteet ja toiminta- ajattelumallit päässäni.
Joskus kiukku tavallaan myös puhdistaa.
Kun ei anna sille lopullista ylivaltaa.
Ja tässä sitä mennä keikutellaan, kumminkin, näineni.
Oman lapsen kuolema vei oman aikansa että sen pystyi hyväksymään.
Onneksi oli perhe ja läheiset ystävät joiden kanssa...puhua, puhua, puhua ja ainba vaan puhua kun puhututti.
Myös kirjoittaminen on mulla yksi kanava jaksaa.
Ja keräillä, asetella ja lajitella ajatuksia ja tuntemuksia.
Ja toivottavasti edes säilynyt jonkinasteinen huumori, ilman sitä elämä olisi melko kuivaa ja kapeaa...huumori avaa ikkunoita suurermmalle ja antaa potkua.
Joskus on sanottu niinkin että jos on tietyllä tapaa raskas työpaikka...niin paikkaan muodostuu keskinäinen hiimori joka toimii väylänä jaksamiselle ja sille että ei ihan aina anna kaiken alkaa tehdä pesää tuonne ihmisparan sieluparkaan.
Pohdinnat jatkuvat.
-
Kävisikö 1700-vuotias kotikummitus analyytikoksi? Makaisin sohvalla, ajattelisin muinaisen piispan nuokkumaan taakseni (sama tietysti mihin, kun ei ole muutenkaan näkösällä) ja alkaisin puhua.
-
Kiitos Malla ajatuksistasi täällä, hoitavat ja koskettavat, käyvät kohti. :eusa_pray:
-
Tuli vähän pitkästi.
Joskus kun pääsee alkuun ajatusvyyhtinsä kanssa niin tekstiä irtoo.
Tuota voiskin kokeilla mitä Pena ehdottaa. :icon_eek: :icon_biggrin:
-
Kävisikö 1700-vuotias kotikummitus analyytikoksi? Makaisin sohvalla, ajattelisin muinaisen piispan nuokkumaan taakseni (sama tietysti mihin, kun ei ole muutenkaan näkösällä) ja alkaisin puhua.
:026: tääl docens.
Mikäli tämä piispa tahi aawemaisuus sinulle merkin antaa missä sokea olet, ynnä hän itse hoidettu on, tämä käy waan ei hänen siinä toimessa nuokkua sovi.
-
Voosisatain peräst coollena ollen tajdan tuta cajckenlaiset sofat eil diwanit ia seslongith oodoix ia wieraix. Cathedra confessionis eli rijppitooli machtajs olla se mihinke Benedictuxen meelisosiolla sulkeisin. :051: Martinus Episcopus
-
Teksteistänne tulee mieleen Mikael Akricola.
Ja ABC-kiria.
Ja hiukan ehkä myös vanhahtava Biblia.
Tämä on myös huippu hymiö. :026: Leenan toisinaan käyttämänä.
-
Meillä on vuodelta oliko se 1721 oleva iso puukantinen Biblia, fraktuuralla kirjoitettu.
Se on ihan aarre, muistutus että edellisetkin sukupolvet ovat sitä selailleet.
Isäni puolelta tullut.
Sitten on Eliasta kertova kirja aika lailla samoilta vuosiluvuilta...ja sitten on se Elia Tisbeläinen jonka se eräs rukoilevaisuuteen kuuluva iäkäs mies lähetti minulle, sekin tekstiasultaan vanhahtavaa joskin ei fraktuuratekstiä.
Myös muutamia rahoja 1700 luvun alusta on rasiassa tallessa.
-
Minä käytän tuota lentelevää valkoista hymiötä ikään kuin 'martinhanhen' merkityksessä. Toursin piispa Martinus on näet kirkkohistorian kaimoistani jotenkin mielikuvitustani kiehtonut, kun hänestä ei tiedetä mitään ihan varmaa. Muutama tarina taitaa olla sepitettyä legendaa ja todellisuuteen kiinteämmin liittyvätkin on varmaankin väritetty siihen suuntaan. Niinpä olen sallinut hänen kummitella ja silloin tällöin kirjoitella tänne foorumiinkin joko latinaa tai agricolankaltaista suomea käyttäen. Leena voi kertoa omasta kummituksestaan, jos katsoo sen tarpeelliseksi.
Martinuksen kerrotaan sanoneen vielä Rooman ratsuväessä palvellessaan: "Olen Kristuksen sotilas, siksi en saa tappaa." :051:
-
Tääl Docens. :026: aawemaisuus, suomenkieli vaikeasti puhun. P.Martinus, hän dialektiker olla taitaa, hänen kans ajatusvaihto eri tavoin käy. Tänne Phorumiin useasti omaa palstaa anonut olen, vaan eivät suo wainajalle, vaikka Jumalalle kaik elävät. Minutkin aivan turhaa vaivaa nähden tappoivat hirttäen sen muistan kyllä.
Yleisesti tunnettu oikea nimeni Dietrich Bonhoeffer on. Tämä Leena. Hänen kirjahyllyyns asetuin. Silmälläpitoa kaipaa jotta oikeinymmärtää. Laiskuus kun iskee häneen varpaastaan puraisen tehoavan puraisun. Kirjat viskelen sekaisin jos sille päälle tulen.
Tämä aawemaisuudelle mainio elinympäristö kyllä on. Kun nukahti kirjans kaappasin. Hän näet lukee vaan opiskella ei taida.
Näin on minulla aawemaisosoite. Täällä tilaa hypelläkseni on. Museot minusta jumalan jumaloidaksens tekevät.
-
Dietrich Bonhoefferin avullaa totesin ymmärtäväni kristinuskoa, nosti näköalapaikalle, jolla monet kysymykset oli helppoa ymmärtää. Mainio esimerkki on teodikean ongelma, tuo miksi Jumala sallii kärsimyksen.
Se niikuin moni tärkeämpi näyttäytyi uutena, tuo on kysymyksestä oikeastaan sen ensimmäinen askel. Hän tosin ei kulkenut askelmittari mukanaan, mutta itse en voi sanoa toisin.
Hän fanitti Lutheria mutta Niinivaara taitaa osua oikeimpaan luonnehtiessaan Bonhoefferia teologiksi, jossa ei näy satamaan saapujan rauha vaan ankkureita nostavan, matkaan lähtevän rohkeus. Hän on jäänyt kummittelemaan teologiaan, toisinaan esitetään ettei hänellä mitään omaa teologiaa edes ole, mikä pudottaa systemaatikoiden joukosta hänet pois, Tomi Karttunen siitä väitteli ja osoittaa, että kyllä on.
Nyt luukuttaa kirjahyllyssäni ja tekee sen kaiken mitä ei pienenä kotonaan saanut, pikku Bonhoefferit, kahdeksan luvultaan, kasvatettiin kuin pienet prinssit ja prinsessat, siis määrätyissä asioissa tosi tiukasti. Hän oli psykiatrin ja opettajattaren poikA, joten mahdollisesti siitäkin syystä valitsi juuri minun kirjahyllyni :icon_biggrin:
Jos halutaan minä kerron kyllä kaiken. Kysykää mitä haluatte. Minä olen Dosentin maailmanmestari :icon_biggrin: Hänen jälkeensä herännäisyys koitui itsestäänselvyydeksi.hän oli erittäin körtti.
-
:eusa_angel: :039:
Ps. 119:144:
Sinun todistuksesi ovat iankaikkisesti vanhurskaat; anna minulle ymmärrys, että minä eläisin.
-
Ymmärtämisen edellytys on pyyteettömyys, kyky unohtaa itsensä.
Näin saa lukea kirjasta Sydämellisesti...kirjoittaja Antoine De Saint-Exuperyn kauneimpia ajatuksia.
Pikku kirjanen, kivat kuvat ja lyhyet tekstit.
Olen joskus kuin lapsi ja tykkään välillä lukea ihan lyhyitä ajatuksia ja ihastella kauniita kuvia.
Tulee hyvälle mielelle.
Ja välillä otan sitten taas paksun kirjan käteen ja sitä luen.
-
Katselin arkkipiispa Kari Mäkisen facebook-kirjoituksia. Viime tammikuun 17. pnä hän kertoi vieneensä lahjaksi paavi Franciscukselle Osmo Rauhalan teoksen Armo. Siinä kaksi elementtiä kohtaavat rajapinnalla Armon vaikutuksesta.
Kuva on nähtävänä Tyrvään Pyhän Olavin kirkossa. Se on minuunkin suuren vaikutuksen tehnyt. Samoin koko kirkko.
Kuvassa ilman vapaa lintu suutelee kalaa, veden vankia. Minä näen siinä jopa ruokkimisihmeen.
-
Hienoja miehiä kaikki.
-
Minunkin ymmärrykselläni ovat. Harvinaisen onnistuneita tehtävissään, ja lämminsydämisiä ihmisiä.
-
Ymmärrys kai perustuu siihen, että ihmiset ovat samaa lajia, ja heillä on mahdollisuus niin halutessaan hyvin vähästä ymmärtää toista ihmistä. Jos tällä toisella on kokemuksia jotka eivät ole lajityypillisiä, on väärinkäsityksen vaara suuri.
Mietin pystynkö oikeastaan ymmärtämään pressa Kennedyä josta tulee taasen dokkaria, enkä ole varma. Hänellä oli paljon käyttäytymiseen ja ajatteluun vaikuttavaa jota itselläni ei, kuten Addisonin tauti, ja ennen kaikkea ne hirmuiset lääkemäärät. Tietty voi sepittää eräänlaisen rinnakkaiskennedyn kunnianhimoisen isän pojasta ja siinä saattaa olla joku hiven järkeä, mutta armias.
Juuri mietin kuinka hän uskalsi johtaa suurvaltaa päässään semmoinen määrä mieleen vaikuttavaa kamaa, ja jos ne olisi kaikki poissa, millainen olisi ollut lääkkeetön John F Kennedy. Jos hän uskalsikin oikeastaan vain niillä opiaattimäärillä. :icon_eek:
-
Eräs mielenkiintoisimmista seikoista tässä on sama kyky ymmärtää, kuinka osoittaa tuolle toiselle keskisormea, eli miten näyttää kaikkien silmissä kuinka ty-pe-rä se on hienoin pikku vihjein. Näinhän tuöpaikalla toimitaan. Miksei nettikeskusteluissakin. :repee2: joissa voi yhtä hyvin ymmärtää kuin väärinymmärtää tieten mitä tekee.
Uppsalassa tehtiin kerran väikkäri arvauskeskuslääkärien kyvystä arvata sentään käsittämättömän usein oikein, se perustuu siihen että myös ruumiillinen samastus kun sen toisen näkee ja koputtaa ja naputtaa johtaa samastumiseen jossa ne tuntemukset koetaan omassa ruumiillisuudessa. Diagnoosia lähellekään ei pitäisi päästä siinä ajassa, siksi tutkivat. Muistan yhden tapauksen kun tuli ankaria silmätuntemuksia.
-
En kokenut yhtään syyllisyyttä vaikka kuuntelin taas pitkästä aikaa Radio Deistä Norvannon raamattutunnin.
Pietarin 1. kirjeestä oli opetus. Se mylläsi sydämeni pohjia myöten. Ymmärsin kuinka suuresti Jeesus rakasti Pietaria kaikkine heikkouksineen. Itkin aika isosti sitä ymmärrystä mikä Jumalalla on kaikkea heikkoutta kohtaan.
Oli väkevää, niin kuin Sanakin todistaa. Heikoissa Hän on väkevä.
-
En tiedä onko minussa "jotain vikaa"...ehkä ei. Liikutun ja kyynel tulee silmäkulmaan
lähes aina kun joskus jotain ymmärrän ja Sana käy kohti, tai koen olevani rakastettu ja
kelpaan tällaisenani.
Nykyisin koen tällaista usein... :eusa_pray: :109:
-
Meitä on samassa perheessäkin monenlaista itkijää. Nuorempi tyttäremme on kyynelehtimisessä varmaan
suvussamme voittamaton. Muuten hän ei ole lainkaan hempeä, samanlainen kipakka akka kuin äitinsä. :'(
Etenkin kun hän pitää puhetta ( perhejuhlissa ) hän itkee vuolaasti. Olemme tottuneet, jopa odotamme sen
kuuluvan asiaan.
-
Meitä on samassa perheessäkin monenlaista itkijää. Nuorempi tyttäremme on kyynelehtimisessä varmaan
suvussamme voittamaton. Muuten hän ei ole lainkaan hempeä, samanlainen kipakka akka kuin äitinsä. :'(
Etenkin kun hän pitää puhetta ( perhejuhlissa ) hän itkee vuolaasti. Olemme tottuneet, jopa odotamme sen
kuuluvan asiaan.
Sotaelokuvissa ja -dokumenteissa sekä urheiluohjelmissa minä olen vuolas itkijä.
-
Tämä saa minut itkemään:
https://www.youtube.com/watch?v=C0_hkzCl4nI
-
Tuo sai minut värisemään. Se on pidäteltyä itkua, kuten "kananlihalle " menevä ihokin. Liekö tällainen itkemisen häpeämistä. omalla kohdallani, en sitä muilta kiellä. Olen olevinani " vahva".
Yksin ja pimeässä itkeskelen silloin tällöin. Koen sen jumalalliseksi ja puhdistavaksi.
-
^^ Liikuttavaa, vaari kiikussa.
-
^^ Liikuttavaa, vaari kiikussa.
Vaari kiikussa on vielä liikuttavampi, jos on nähnyt elokuvan. Kurosawan Ikiru kertoo kuolemansairaasta pikkuvirkamiehestä, joka sinnikkäällä vänkäämisellä saa hankituksi lapsille leikkipaikan keinuineen. Jotakin hyvää piti tehdä turhauttavaan paperinsiirtelyyn kuluneen elämän päätteeksi.
-
Mahtaisimme me vn:n ja Riitta-mummin tyttären kanssa olla huvittava kolmikko, jos sattuuisimme sopivan liikuttavaan tilaisuuteen yhdessä.
Oikeati on tylsää olla herkkä liikuttumaan. Olisin ihan mielelläni pitänyt puheen kummipojan rippiseuroissa, mutta kuten R-m:n tytärkin, olisin itkenyt vuolaasti, eikä puhumisesta olisi tullut mitään. Liian monta perhetilaisuutta on mennyt osaltani vähän ohi, kun on pitänut keskittyä hillitsemään kyyneleitään eikä ole voinut vain nauttia tilaisuudesta ja sanomasta. No, omissa häissäni en sentään kyynelehtinyt. Enkä keskimmäisen lapsen peruskoulun päättäjäisissä, ehkä siksi, kun vieressä istui luokkakaverien äitejä, saman hetken jakajia, ja koin ehkä sopivasti olevani osa porukkaa.
Kerran näin hyvin surullisen elokuvan, jossa en itkenyt, koska vieressäni istunut, ihan sattumanvarainen tuntematon, nuori mies itki niin vuolaasti. Tämä tuli elävästi mieleen, kun kaupassa tuli vastaan dvd-pokkarina ko. leffa. Kertoi viola da gamban soittajasta, esitettiin Joensuun laulujuhlilla vuonna -93.
-
Varmaankin... :'( :eusa_angel:
-
Mahtaisimme me vn:n ja Riitta-mummin tyttären kanssa olla huvittava kolmikko, jos sattuuisimme sopivan liikuttavaan tilaisuuteen yhdessä.
Oikeati on tylsää olla herkkä liikuttumaan. Olisin ihan mielelläni pitänyt puheen kummipojan rippiseuroissa, mutta kuten R-m:n tytärkin, olisin itkenyt vuolaasti, eikä puhumisesta olisi tullut mitään. Liian monta perhetilaisuutta on mennyt osaltani vähän ohi, kun on pitänut keskittyä hillitsemään kyyneleitään eikä ole voinut vain nauttia tilaisuudesta ja sanomasta. No, omissa häissäni en sentään kyynelehtinyt. Enkä keskimmäisen lapsen peruskoulun päättäjäisissä, ehkä siksi, kun vieressä istui luokkakaverien äitejä, saman hetken jakajia, ja koin ehkä sopivasti olevani osa porukkaa.
Kerran näin hyvin surullisen elokuvan, jossa en itkenyt, koska vieressäni istunut, ihan sattumanvarainen tuntematon, nuori mies itki niin vuolaasti. Tämä tuli elävästi mieleen, kun kaupassa tuli vastaan dvd-pokkarina ko. leffa. Kertoi viola da gamban soittajasta, esitettiin Joensuun laulujuhlilla vuonna -93.
Mm. Väinö Linnan Tuntematon sotilas-elokuva on sellainen, että minä vänäjän (111 kertaa olen nähnyt). Typeriä seurapuheita olen pitänyt, mutta silmään ei ole tarttunut roska. Hurskaita veljiä olen tavannut... ja hehän ryhtyvät vänäjämään kun heillä on seurapuhe kontollaan... aika monikin.
-
Vaari kiikussa on vielä liikuttavampi, jos on nähnyt elokuvan. Kurosawan Ikiru kertoo kuolemansairaasta pikkuvirkamiehestä, joka sinnikkäällä vänkäämisellä saa hankituksi lapsille leikkipaikan keinuineen. Jotakin hyvää piti tehdä turhauttavaan paperinsiirtelyyn kuluneen elämän päätteeksi.
En tiedä itsestäni, kun itkuja on niin monenlaisia, että mille oikein itken.
Joskus jonkun haudalla joskus vaan kun liikaa painaa hulet ja joskus ihan ku menee hyvin-
Tosta penan tarinasta pikkuvirkamiehestä tuli mieleen nuoruuden taistelu Köbenhavnissa.
Meillä oli isot mellakat, kun kaupunki meinasi rakentaa pikkupuiston ja lastenkodin tai päiväkoti mitä ne on, ni paikalle sellaisen parkkipaikan.
Siitä syntyi Westrabro hun oikein kunnon mellakat, mutta tais kaatua, kun selvisi et suurin osa halusi säilyttää puiston kivana huumemyynti paikkana ja sitten porukka tuhosi ja varasti rakennusmiesten tavaraa, mutta se alkoi hyvin ja oli melkein itkun paikka kun se alkoi..
-
Kiukun kyyneleitä. Tuntuuko teille tutulta ? En tarkoita suruksi muuntunutta loukkaantumista, vaan lapsenomaista " Kun minä en saa tätä tai tuota "- itkua.
-
Tunne sisänsä tuttu...mutta kun mietin..melkeinpä ainoita asioita minkä johdosta
en kyynelehdi...enemmän vaan kiukkua...
Tai mulla tällaiset pienet suuttumukset ja kiukunpurkaukset aiheutuu pienistäkin
vastoinkäymisistä...sanotaan vaikka tietsikan jumahtaminen tai kuten taannoin...
keittiön kaapin oven saranoiden hajoaminen... :003: :003: :003:
-
Tämä Riitta mummin aloittama ketju on just körttiforumia parhaimmillaan, kun mietitään milloin mitäkin filosofista kysymystä ja sitä pyöritellään.
Jotenkin tässä tulee mieleen, että nytollaan siinä uskossa, että itku ja surullisuus ja ymmärrys olisivat jotenkin kosketuksissa.
Aivan mielettömän ihanaa pähkäilyä ja lukea tätä foorumia just tän ihmisten tavallisuuden ja kkemusten kautta tulevaa syvää viisautta.
Tulee välillä ihmeteltyä miksi niin vähän jengi kirjoittelee tänne, vaikka ihan tosi kivoja textejä..
-
Itkemistä pidettiin joskus kiellettynä, muistaako joku, en tiedä. Itse sodan lapsina eläneet vanhemmat olivat tyytyväisiä kun saattoivat antaa omille lapsilleen kaiken sen turvan ja rauhan joka heiltä oli puuttunut, ja kun nämä siitä huolimatta itkivät, se tuntui vanhemmista loukkaukselta kaikkea omaa ponnistelua kohtaan. Lapset tajusivat pahoittavansa mielen toisilta eivätkä itkeneet.
Toisaalta nämä vanhemmat osoittivat olevansa elossa ja tuntevansa, lapset ehkä joutuivat opettelemaan itkemistä varttuneina mutta pahemminkin olisi saattanut käydä, eli jokainen itkun tippa olisi tukittu työntämällä suuhun jotain makeaa tai sylin täydeltä tavaraa sitten kun sitä alkoi saada.
-
Joskus mietin kuinka paljon helpompaa on väärinymmärtää kuin ymmärtää. Minulla oli ajankohtaisesti syvä suru toisaalta turhista hoitovirheistä, toisaalta siitä että osittain sen tähden piti jättää niin suuri asia kuin ammatti.
Kun se sattui olemaan lääkärin ammatti, en voinut Sepposin tavoin valittaa vaimon -no minulla ei ole - kohdalla tehtyjä hoitovirheitä. Käsitin liian hyvin kuinka mahdotonta on olka aina erehtymätön.
Sen tiedän ettei Juhani pidä lääkäri-ihmisistä koska hän ei pidä liioin Leena-ihmisistä, mutta tulkoon nyt selväksi.kun ammatin hankkii ja kun siihen oppii pitkään, sen statusarvo katoaa eikä enää muista sillä sellaista olleenkaan.
Lääkärin ongelmiin kuuluu se ettei hän voi jättää erehtyväistä ihmistä kotiin lähtiessään töihin - ja kuitenkin häneltä sitä edellytetään. Penan äititarinaa en usko enkä Juhanin neurologijuttua koska tunnen täkäläiset neurologit. Kyselin vähän. Kyllä se on ollut Kuun pineältä puolelta mutta hyvä että astronauttienkin neurologiset ongelmat hoidetaan.
Ja nyt, jos tätä ei vieläkään käsitetä että tuohon amnattiin valmistuneet
A)saattavat
B) saavat siinä kuin toisetkin
olla iloisia amnatistaan, tyytyväisiä jos lapsensa siihen valmistuvat, ei heidän suinkaan tarvitse ryhtyä katumusharjoituksiin. Lapsia ei kasvatettu väärin. Jopa ylpeitä siutä että jaksoivat, kuten ollaan ylpeitä ja onnellisia mistä hyvänsä saavutuksesta.
Sitä voi kuulkaapas olla ylpeä ja nöyrä yhtä aikaa. Se on se svenskatalandehen högmod joka on kompastukseksi, ei stolthet.
Ammatin menetys, olletikin ettei lääkärinoikeuksien niin taju säilyy milloin niitä käytetään, tajunnan menetys koska kollega mokasi, on vaikea juttu, on mahdoton vihatakaan, kun ymmärtää liian hyvin.
Sattuuhan sitä yliarvioimaan ihmiset. Se on perin inhimillistä, sekin.
-
Malla kirjoitteli pitkään ja kuin kysellen psykoanalyysista. Tuli mentyäni, sillä jo kandikurssilla puhelin siitä ryhmäopettajalle. Hän antoi sitten sellaisia nimiä joilla oli kouluttajaoikeudet siltä varalta että joskus tulisi ajankohtaiseksi ajatella analyytikon ammattia.
Varasin sitten haastatteluajan siltä jolla oli aamun ensimmäinen puhelinaika eli tämän matosen sai varhaisin lintu, kun hän kysyi kuinka käännyin hänen puoleensa. Ensimmäisellä keskustelukerralla jo miellyin ja tuntui että tuolle voisin puhua, ja olin hyvin onnellinen kun hän otti minut. Puolitoista vuotta kesti odottaa että pääsin aloittamaan. Maksoihan se paljon, mutta olin tottunut elämään hyvin niukasti. Kuin voihkin että mistä ne rahat otetaan ellen saa työtä opettajani totesi kipakasti että ne rahat löytyy aina. Työn saaminen ei ollut mikään itsestäänselvyys, lisäksi olisin sidottu pk-seudulle. Mutta se järjestyi ihmeen hyvin. Ensin pari sijaisuutta, sitten Lapparissa yksi isyysloma jonka aikana soittivat kansliasta että saavatko merkitä minulle päivystykset kuten tahtovat. Olivat unohtaneet ilmoittaa että olisi työpaikka ja kun äkeltelin että joo kyl mutta, huomasivat mainita, että on nyt alkuun täksi vuodeksi. Elettiin helmikuuta!
En sitä ole koskaan katunut. Kiitollinen olen, sillä yhä vaikeina hetkinä huomatessani että joku nyt vaikka pitää minua vastenmielisenä omista syistään, pääsen ylitse ja se jää hänen asiakseen ja ongelmakseen.
Raja toiseen ihmiseen tulee selväksi, ja toisinaan juuri silloin kun hän ilmoittaa jollain tapaa että olen hänen inhokkinsa. Se vihlaisee silloin jos sattuu Jumalan huoneessa pahiten, mutta on auttamatonta. Joidenkin on vain vihattava. Ehkä se ei liity minuun millään tapaa. Harva loppujen lopuksi tuntee minua. Puheliaalta vaikuttavalla on useasti siinä puheessansa naamio jonka takana hän itse on.
Erillisyys toisesta auttaa ymmärtämään tämän.
Minun ei pidä päästää vihaansa tai mitä se sitten onkaan, tuhoavuuttaan, osaksi omaa itseäni. Silloinhan alkaisin toisen tunteisiin eläytyneenä tuhota itseäni.
Jumala ei sitä tahdo. Kun tämän vielä liitin siihen minkä sain, suuren avun ja selkeyden, vien koetun "katumuksen kanssa ja kiitoksen kanssa" Hänelle joka kaiken tietää, olen autettu.
.............
Docens sai minulle neuvoa tuon katumuksen. Ei sen tarvitse olla syyllisyyttä milloin en tiedä rikkoneeni, ei häpeää, sillä Jumala ei ole kääntänyt minusta katsettaan pois. Minä vain ojennan käteni, jos minä jaksan sitäkään.
Mutta tämä on totta, Malla, mitä enemmän ja paremmin käsitän tekstejäsi, sitä syvemmin ne ovat saattaneet minut useita kertoja avun lähteille. Tällä kertaa niin että luin tämän ketjun.
-
Koulukielessä näyttää ymmärtäminen sekoittuvan usein hyväksymiseen. Oppilaiden tonttuiluun suivaantuneena opettaja saattaa kivahtaa, ettei tuollaista käytöstä pidä ymmärtää. Yritän silloin huomauttaa, miten ymmärtäminen on tarpeen, vaikka ei oppilaan käytöstä hyväksyisikään. Kurinpitokin onnistuu paremmin, kun on jonkinlainen käsitys nuoren tempausten mahdollisista vaikuttimista. Tällä en tarkoita, että rangaistusten sijasta pitäisi aina aloittaa oppilaan kanssa aikaa ja hermoja kysyvä ongelmien setviminen. Joskus sellainenkin on välttämätöntä.
-
Kun aloitin ketjun tällä nimellä, oli mielessäni erityisesti kristittyjen mystikko-opettajien lupaama Jumalalta saatava ymmärrys kunhan yhteys Isään, Poikaan ja Pyhään Henkeen on syntynyt.
Sellainen ymmärrys on yli ymmärryksen käyvä, ilman omia aivoituksia syntyvä. Se voi olla ohje, muistutus, tiedon avaava ajatus, sielullinen ahaa´-elämys.
Se ei ole ajattelemista omilla vaivaisilla aivoilla. Se ei ole päättelemistä, eikä kirjatietoa.
On hyvin tärkeää hyväksyä ja ymmärtää erilaisuutta, mutta sietämättömyyskään ei ole synti.
Se ei ole toisen posken kääntämistä jos kokee asiat monesti turhiksi jopa luotaantyöntäviksi.
Vaatimuksen henki on pahaa, se loitintaa.
-
Tuota voisi sanoa oivallukseksi, inspiraatioksi tai intuitioksi. Ruotsalaisella tiedetoimittajalla oli ainakin ennen vanhaan tapana keskustella televisiossa Nobel-voittajien kanssa tieteellisestä intuitiosta. Sitä ajatustenvaihtoa oli mielenkiintoista seurata. Ei ole aikoihin osunut näköpiiriini. Useimmat huipputiedemiehet olivat sitä mieltä, että etsimättä päähän pälähtävä oivallus on olennainen osa tutkimustyötä, vaikka kaiken pitääkin perustua huolellisiin havaintoihin ja mittauksiin.
-
Oivallus on oiva sana kuvamaan sitä mitä tarkoitan. Tarpeelliset asiat tulevat ihan itsekseen ilmi, sitten sen kuin etenee tarvittavaan suuntaan.
Tämä on hiukan hämmentävää jos ei sitä ole kokenut Siinä on turha itse yrittää, on vain vastaanottaminen.
Esimerkiksi kirjoittaessa tarvittavat sanat saa sitä mukaa kun kirjoittaa. Myös inspiroituminen on kai tätä samaa. Sanotaanhan, että kirjoittajalla on muusa, innoittaja.
-
Pahoittelen, itse ymmärsin väärin. Ketju alkoi vain kysymyksin. Ymmärtämisen saattaa mielessään määritellä monin tavoin, ja toisinaan hyvin luettukin on puoliksi ymmärretty. Syvälle mieleen painettu kirjatieto saattaa joskus sitä tarvittaessa palata mieleen, joskus avuksi toiselle ihmiselle. Sitä varten meille on kaikki annettu, viisaat kirjat ja jaksamista niiden opiskeluun.
Ehkä joku kokee Jumalan auttavan maallisen ohi, tai sen ohitse mitä olemme. Itse mietin paljossako mystikoidenkin oivalluksissa oli pohjalla silkkaa raadantaa, opiskelua, uhrauksia, pimeää ja epätoivoa (Ristin Johannes).
Toivon ettei oma kynäni koskaan kirjoittaisi ohitse tietoisen mieleni. Surukseni se yhtä kaikki raskaina hetkinä niin tekee. En tarkoita nyt kohtauksia vaan aivan tajuissani ollen.
-
Kaikin mokomin kaikenlaisesta ymmärryksestä toivon puhuttava. Väärinymmärryksestäkin.
Itse olen vain niin ymmälläni siitä miten oivallus aukeni ja muisti parani samoihin aikoihin kun syvennyin jumalasuhteeseeni. Siksi kyselin kokemukseeni apua.
Arvostan paljon koulutettuja ja kouluttautuneita ihmisiä. Itselläni ei siihen aikoinaan ollut mahdollisuutta, eikä kai päätäkään. Keskitason oppilas olin keskikoulussa.
Olisipa ollut nuorena se ymmärrys mikä on elämänkokemuksien myötä tullut, mutta niinhän se ei mene.
-
Poistiko jumalasuhteen selkiäminen jotain lukkoja ymmärryksen ja muistin tieltä? Joudun käyttämään vähän hämäriä kielikuvia, kun yritän kuvata ajatusteni keskeneräisiä hahmotelmia. Muistia ja sen häiriöitä on varmaan tutkittu ja löydetty parempiakin ilmauksia kuin 'tiellä olevat lukot'. Sellainenkin sana tuli mieleen kuin siirtovaikutus. Heijastuuko edistyminen yhdellä mielen alueella toisaalle aiheuttaen sielläkin vastaavaa?
-
Ilmeisesti poisti. Heijastuksia on, aina häikäistymiseen saakka. Uskallus olla oma itse on upea kokemus. :icon_eek:
-
"Käykää uskalluksella armon istuimen eteen"
Ilmeisesti tässäkin kyse "omana itsenä olemisesta"?
-
Leenalle. :039:
Koen, että olen paljon oppinut sinun kirjoituksistasi.
Ja muiden myös.
-
Joskus innoitus kirjoittamisessa osuu päälle ja silloin tekstiä tulee enemmänkin.
Mutta esimerkiksi juuri nyt olen ihan ventti, pian nukkumaan.
Ei ajatus kunnolla enää kulje.
Ymmärryskin taitaa olla mulla tähän aikaan jo ihan kanttu vei. :icon_eek:
-
Joskus innoitus kirjoittamisessa osuu päälle ja silloin tekstiä tulee enemmänkin.
Mutta esimerkiksi juuri nyt olen ihan ventti, pian nukkumaan.
Ei ajatus kunnolla enää kulje.
Ymmärryskin taitaa olla mulla tähän aikaan jo ihan kanttu vei. :icon_eek:
Sun innoitukset on ihan parasta.
Musta malla on ihan paras kuva körtistä :)
-
Taidat itse olla juuri sitä, kanssakirjoittaja Viisveisaaja. :kahvi: :039:
-
Taidat itse olla juuri sitä, kanssakirjoittaja Viisveisaaja. :kahvi: :039:
Pidän 5veisaajan ajatuksista to. kysymyksistä. Körttiläiset eivät nimenomaan vastaa vaan he kysyvät vaikeita kysymyksiä.
-
Olenko havainnut oikein juhani, että aito-körttiläinen ei mielellään keskustele ' syvällisesti' ?
Mieluummin vain säätiedoista, kahvin ja pullan mausta ja suvuista ja paikkakunnista ?
Kahden kesken toki, mutta ei julkisesti, vaikkapa seuroissa. Siitäkö syntyy rauhallinen ilmapiiri. Paljon ei puhuta, sanotaan vähän. Keskitytään ja veisataan.
On se hyvä tapa, siihen tottuukin. Se on hiukan hiljaisuuden harjoituksen malliin.
Yritän tulla paremmaksi tässä. Turhat jaaritukset ovat jäämässä, itsestään. Unohdun entistä useammin olemaan ja lukemaan. Kirjoja lukemalla voi peilata maailmankuvaa silloin kun ei enää liiku paljon, ole monessa mukana. Sama musiikin kanssa.
Uskallan sanoa, että kaunokirjallisuus opettaa ihmisyydestä hyvin paljon. Suotavaa on että käyttää raamattua vertailuun hyvän ja pahan olemuksista.
-
Tiedän etten ole kärttiläinen ainakaan Juhanin silmissä, sille ei voi mitään, tuon verran surua kuuluu elämään, riittää että olen armahdettu syntinen Jumalan edessä. Etsin nimittäin Riitta-mummille vastauksia.
Konfirmaation merkityksestä ajatellaan, että se vahvistaa kasteen armoliiton, ja Pyhän Hengen lahjojen omistuksen. Ne löytyvät Raamatusta, Jes 11:2-3, Herran Henki on viisauden ja ymmärryksen, voiman, neuvon, tiedon, hurskauden ja Herran pelon Henki. Olisiko niissä jotakin tuttua niihin mystikoiden ajatuksiin nähden?
Lopulta kaikki viisaus, tieto, ymmärrys, voima, neuvo palautuvat suureen Antajaansa ja joskin täällä hankitaan Adamin tavoin kivisestä pellosta ja kirotusta maasta, saadaan lahjaksi toisten palvelua varten. Hurskaus olisi kaunista sillä siihen sisältyy yritys seurata Kristusta, joka rakasti kaikkia. Onneksi siinä ei kilvoittelusta anneta tyylipisteitä, totesi eräs viisauskarttunen Karttulan kylästä. Jonakin päivänä ne jotka tänään vihaavat, tulevat rakastamaan.
-
Olenko havainnut oikein juhani, että aito-körttiläinen ei mielellään keskustele ' syvällisesti' ?
Mieluummin vain säätiedoista, kahvin ja pullan mausta ja suvuista ja paikkakunnista ?
Kahden kesken toki, mutta ei julkisesti, vaikkapa seuroissa. Siitäkö syntyy rauhallinen ilmapiiri. Paljon ei puhuta, sanotaan vähän. Keskitytään ja veisataan.
On se hyvä tapa, siihen tottuukin. Se on hiukan hiljaisuuden harjoituksen malliin.
Yritän tulla paremmaksi tässä. Turhat jaaritukset ovat jäämässä, itsestään. Unohdun entistä useammin olemaan ja lukemaan. Kirjoja lukemalla voi peilata maailmankuvaa silloin kun ei enää liiku paljon, ole monessa mukana. Sama musiikin kanssa.
Uskallan sanoa, että kaunokirjallisuus opettaa ihmisyydestä hyvin paljon. Suotavaa on että käyttää raamattua vertailuun hyvän ja pahan olemuksista.
Kuvittelin ettei sellaisia olisi kuin enempi tai vähempi aidot. Jos katse on suunnattu Kristukseen ei ehdi lajitella seuraväkeä. Joka suoraan sanoo, en pidä sinusta, saattaa muuttaa mielensä eli eikö tuo kuulu niihin sivuutettaviin asioihin. Jokainen tarvitsee anteeksipyyntöä eli minä pyydän anteeksi jos olen kenen mielen pahoittanut. Ja Kristuksen tähden meille on anteeksianto valmistettu kaikille.
Kaipaan tänne joitakin jotka kertoivat kyllästyneensä keskustelemaan pelkästä pullasta. Jokunen kirjoitti ja kertoi että ne jutut yleispuolella ovat ok, seuratuvassa voisi olla muita asioita.
-
Sydämen aitoudessa olemme varmasti tasa-arvoiset. Tarkoitin, ja toivon että tämä ymmärretään nyt oikein, herännäisalueiden körttisukujen perinteiden aitoa hiljaisuutta.
Tässä ymmärtääkseni meillä etelän lipilaarikörteillä on vielä oppimista. Onko näin ?
Vastausta ei tarvitse antaa. Voi pohdiskella. :003:
-
Aito hiljaisuus...
Hiljaisuus voinee olla sekä sisäistä että ulkoista, samoin hälinä. Olisiko aito hiljaisuus sisäisestä hiljaisuudesta nousevaa ja epäaito hiljaisuutta, jonka alle kätketään sisäinen hälinä?
Olisiko aito hiljaisuus parhaimmillaan tarttuvaa, sellaista joka rauhoittaa lähimmäisenkin sisäisen hälinän? Olisipa!
-
Aito ja epäaito hiljaisuus. Sisäinen hälinä, itse aiheutettu sisäinen hälinä, muiden aiheuttama
esim.sairaus, työttömyys, hylkääminen...aiheuttama sisäinen hälinä, rauhattomuus,
levottomuus...
Jos ei ole yhteydessä Suuren Parantajan kanssa...mistä apu?
-
Uskoakseni pienetkin parantajat ovat Suuren Parantajan asialla, usein tietämättään ja luullakseni joskus tahtomattaankin.
-
juu, niinpähän taitaa olla...ja juuri tietämättään...Jumala toimii ihmisten kautta.
-
Ehkä pitkä elämä tuo perspektiiviä myös ymmärryksen saralla.
Mene ja tiedä...vai kapeneeko se vanhetessa.
-
Ainakin vastaukset loppuu ja kysely alkaa.... :eusa_pray:
-
Taidat itse olla juuri sitä, kanssakirjoittaja Viisveisaaja. :kahvi: :039:
Voisko körtimmin sanoa :)
Ehkä vierellä kulkien ?
Tässä vanhahkoilla päivilläni ehkä tän osion aihe ymmärrys palaa siihen mitä Jeesus ja Paavalikin painottivat, niin ja erityisesti Johannes, että tavoitelkaa armolahjoja, mutta erityisesti rakkautta .
Lähimmäisen rakkaus on enempi, kuin just oikea oppi ja muut ja siitä tunnistaa toisen körtin :)
-
Voisko körtimmin sanoa :)
Ehkä vierellä kulkien ?
Tässä vanhahkoilla päivilläni ehkä tän osion aihe ymmärrys palaa siihen mitä Jeesus ja Paavalikin painottivat, niin ja erityisesti Johannes, että tavoitelkaa armolahjoja, mutta erityisesti rakkautta .
Lähimmäisen rakkaus on enempi, kuin just oikea oppi ja muut ja siitä tunnistaa toisen körtin :)
Tämä oli niin toivottava ja oikea ja hyvä.
Olen miettinyt pitkään ennenkuin tämän kirjoitan, mutta onko mahdollista että Riitta-mummin kokemus jumalasuhteen selkiytymisestä on ollut siten helpottava kokemus, että mieleen olisi tullut tilaa ja siten aivan konkreettisia korjautumisia, kuten tuo muistin paraneminen?
Jos jokin ahdistaa tai hämmentää, se vie tilaa mieleltä. Jos taas jokin suuri kysymys ratkeaa, on ilman muuta helpompi olla. Tuo mitä kirjoitat muistilistoista ja itselle suunnatuista vaatimuksista rasittaa suunnattomasti.
Pidin alkuun puhetta körttiperheistä haihatteluna, anteeksi vain, romantisoituna visiona jossa pesemättä puhtaat ja silittämättä siistit piltit tavailevat aapelusta aurinkoisen pirtin pöydän äärellä kuopus keinahtelee äidin virrenhyrinässä kehdossaan, itsekudotut matot viivasuorina lattialla auringonkilon kimallellessa.. Poissa on kakkapotta, uupumus kahdeksannen raskauden alkaessa ja neljän tenavan itkiessä kuumeessa ja kaikki valitettavan maallinen ja karu todellisuus, sekin, että piltit hiljennettiin vitsan voimalla.
Olisiko sen sijaan sellainen maallisista luopuminen kuin körttipuku tervehenkisesti tuonut sitä hiljaisuutta? Tarkoitan elämän yksinkertaistamista, sillä askeesin korostaminen on erittäin usein esillä mainitsemissasi kirjoissa?
Älkää nyt ärähtäkö. En minä ajattele, että ihmisen olisi kiusattava itseään luopumisilla, vaan, että luopuminen saattaa toivotusti tuoda mieleen tilaa. Olkoon vaikka niin yksinkertainen asia kuin vaateparsi. Ei tarvitse ikinä miettiä mitä taas tänään kiskoisi päälleen jotta kävisi puetusta.
-
Kirjoitan nyt useammasta jutusta, kun lopulta on aikaa. Pena on useampaan kertaan maininnut hyväksymisen ja ymmärtämisen sekaantumisen.
On tilanteita, luulen, joita on vaikea ymmärtääkään. Kurssillani oli tyttö, joka epäilemättä tarkoitti hyvää mutta sai minut raivoihini katsomalla jokaista pää kallellaan : mää ymmärrän sua niin kauheen hyvin!
Ihan totta, teki mieleni kiljahtaa. Miten niin? Mistä? Eihön hän edes ennättänyt kertoa koko tarinaa!
Liian nopea ymmärtäminen on tavallisin tapa tukkia toiselta suu. Se tapahtuu joko noin, tai sitten ymmärtämällä itsekseen että joopa joo tää taas brassaa tai kyllä minä tiedän mistä tässä taas on kyse. Ensimmäinen saa avuttomaksi ja ymmälleen, sivustaseuraajan se suututtaa. Jälkimmäinen on mainio keino itkettää toista.
riiviöteini saattaa tasoittua jos jokukaan toteaa etten nyt oikein ymmärrä käyttäytymistäsi, mutta kertoisitko minkä tähden särjit pulpetin ja paiskasit oppimateriaalillasi rehtoria tai no, jotain. Ehkä mieluiten jotain. :100:
-
Meinaan, kutistaja aloittaa sitten joka tapauksessa usein, tai toivottavasti tuosta, eikä totea, että "mää ymmärrän sua niin kauheen hyvin" ja kysyykin vasta todettuaan ääneen levollisesti ja hillitysti, ettei noin oikeastaan saisi menetellä. :003:
-
Psalminkirjoittaja miettii näin:
Ps. 119:169
Herra, suo minun valitukseni tulla sinun kasvojesi eteen, anna minulle ymmärrys sanasi jälkeen.
-
Meinaan, kutistaja aloittaa sitten joka tapauksessa usein, tai toivottavasti tuosta, eikä totea, että "mää ymmärrän sua niin kauheen hyvin" ja kysyykin vasta todettuaan ääneen levollisesti ja hillitysti, ettei noin oikeastaan saisi menetellä. :003:
Mää ymmärrän oikein hyvin, mitä sää Leena tarkoitat :023: Meillä oli kerran opiskeluaikaisten kavereitten tapaaminen, jossa ketoiltiin kuulumisia ja rupateltiin elämässä tapahtuneista asioista vanhoina kavereina. Niin eikös se, josta oli tullut psykiatri kommentoinut keskustelussa pää kallellaan, lempeän terapeuttisella äänellä, että miltä se sinusta tuntui? Ei, hyvänen aika, istutaan kavereitten kanssa syömässä, ja yksi puhuu kuin töissä olisi.
Malla otti esiin hyvän psalmin.
-
Hyvä ymmärrys on lahja jumalalta. Ymmärtäminen voi olla järjen ja sydämen ja hengen yhteistyötä, tai opeteltua lepertelyä, kuten kerroitte; " Kyllä mä sitten ymmärrän sua kulta ! "-tyyliin. Se on inhottava tapa joka tarttuu ellei ole tarkkana. Se ei auta perimmäisen kysymyksen äärelle, mutta auttaa ehkä kohdetta puhumaan enemmän.
Se on siis vain repliikki jolla yritetään keskustelua jatkaa. Siis lapsenomaista lepertelyä, ' pipiin puhaltamista ' johon mummimaisuudessani minäkin olen syyllistynyt.
-
Mää ymmärrän oikein hyvin, mitä sää Leena tarkoitat :023: Meillä oli kerran opiskeluaikaisten kavereitten tapaaminen, jossa ketoiltiin kuulumisia ja rupateltiin elämässä tapahtuneista asioista vanhoina kavereina. Niin eikös se, josta oli tullut psykiatri kommentoinut keskustelussa pää kallellaan, lempeän terapeuttisella äänellä, että miltä se sinusta tuntui? Ei, hyvänen aika, istutaan kavereitten kanssa syömässä, ja yksi puhuu kuin töissä olisi.
Malla otti esiin hyvän psalmin.
Körttiläisyydessä ja historiassa on "kamarikeskusteluja" käyty seurojen jälkeen. Siellä ei puhuttu "lempeän terapeuttisella äänellä". Vaan se on ja oli tervehenkistä keskustelua. Körttiläisessä sanottaisiinko nyt sielunhoitokeskustelussa "terapeutti" tulee alas kateederilta jututtamaan toista ihmistä. Me olemme samanarvoisia. Sielunhoidolliset keskustelut ovat siinäkin mielessä tärkeitä, että auttajan ja autettavan tasot häviävät. Jos minulla tulee terapeutti puhumaan lämpimän terapeuttisella äänellä pyydän kohteliaasti poistumaan tilanteesta. Sitten menen polttelemaan piippua.
-
Lämmin kuunteleminen lienee terapeuttisempaa kuin lämpimät puheet.
-
Körttiläisyydessä ja historiassa on "kamarikeskusteluja" käyty seurojen jälkeen. Siellä ei puhuttu "lempeän terapeuttisella äänellä". Vaan se on ja oli tervehenkistä keskustelua. Körttiläisessä sanottaisiinko nyt sielunhoitokeskustelussa "terapeutti" tulee alas kateederilta jututtamaan toista ihmistä. Me olemme samanarvoisia. Sielunhoidolliset keskustelut ovat siinäkin mielessä tärkeitä, että auttajan ja autettavan tasot häviävät. Jos minulla tulee terapeutti puhumaan lämpimän terapeuttisella äänellä pyydän kohteliaasti poistumaan tilanteesta. Sitten menen polttelemaan piippua.
Oikein toimiva terapeutti tahi analyytikko ei muuta mahda. Hän on ollut itse hoidossa ja muistaa siihen liittyneet tunnelmat. Huh joitakin tunteja jolloin tunsi olevansa ihan no, minä ilmaisen näin, ulostetta, sen toisen ollessa siinä pällistelemässä kunnes muisti että eihän siitä olisi tullut ikinä analyytikkoa ilman omaa hoitoa. Ja tietty huvittavaa havaintoa ettei hän ollut muuta kuin hiljaa eli koko tämä, tuota, ulostenäkemys oli minun luomukseni.
Syitä sitten saattoi haeskella. Kyllä se mitä itse syvimmin kaipaan nyt on sellainen kamarikeskustelu jossa saisin kunnolla otteen peruspahuuksistani tai sanottakoon niitä miksi vain. Että siis ne erottuisivat epilepsiaan liittyvistä ärtymyksistä ja väsymyksistä, että olisivat jotakin, jouden kanssa rehellisyys aivan totta auttaisi eikä parannuksen tekeminen olisi toivotonta. Tauti ei minusta lähde, on järjetöntä tehdä sellaisesta parannusta kun muuta on!!
-
Lämmin kuunteleminen lienee terapeuttisempaa kuin lämpimät puheet.
Ja se erottuu. Ei hosumista vaikka olisi kiire, sillä pari sekkaa ei merkitse mitään. Hidas liikkuminen joilla luoda rauhallinen ilmapiiri, se jeesaa itseä myös. Minä opin niitä Lönnqvistiltä ja tärkein oli, etten ikinä kuunnellut ihmistä tietsikan äärellä vaan tulin kokonaan pois lääkärinpöydän luota. Haeskelin aina erillisen pöydän ja sille jotain. Enkä tehnyt muistiinpanoja ellei tullut tietty olo että nyt tämä pitäisi siitä tai ollut pakko.
Oli kauhean kummallista mutta sairaanhoitajat valittivat parissa paikassa etten ollut tarpeeksi niinkuin lääkärillinen. Suunnilleen. Jäin miettimään oliko juttu vain sitä että inhoan lääkäreitä. Että oliko se väärin. En tiedä, ehkä tiimi olisi halunnut "lääkärin".
-
Mää ymmärrän oikein hyvin, mitä sää Leena tarkoitat :023: Meillä oli kerran opiskeluaikaisten kavereitten tapaaminen, jossa ketoiltiin kuulumisia ja rupateltiin elämässä tapahtuneista asioista vanhoina kavereina. Niin eikös se, josta oli tullut psykiatri kommentoinut keskustelussa pää kallellaan, lempeän terapeuttisella äänellä, että miltä se sinusta tuntui? Ei, hyvänen aika, istutaan kavereitten kanssa syömässä, ja yksi puhuu kuin töissä olisi.
Mää ymmärrän kans.
Oltiin joskus nuorina syömässää kiinalaista, ja sain omituisia oireita, ahdisti fyysisesti. Psykologikaverini (vastavalmistuneet, ovat siitä viisastuneet) ryhtyivät joukolla tulkitsemaan ja terapoimaan. Alkoi ahdistaa myös henkisesti.
Myöhemmin selvisi, että "traumareaktioni" johtui natriumglutamaatista, jolle jotkut ovat yliherkkiä.
-
Mää ymmärrän kans.
Oltiin joskus nuorina syömässää kiinalaista, ja sain omituisia oireita, ahdisti fyysisesti. Psykologikaverini (vastavalmistuneet, ovat siitä viisastuneet) ryhtyivät joukolla tulkitsemaan ja terapoimaan. Alkoi ahdistaa myös henkisesti.
Myöhemmin selvisi, että "traumareaktioni" johtui natriumglutamaatista, jolle jotkut ovat yliherkkiä.
Oikein niin peruskamaa. :repee:
Mutta selitystä ei kukaan sitte kyllä usko.
"Sinun taitaa olla hyvin vaikea kohdata tunteitasi". :repee2: :repee2: :repee2:
-
Ei, hyvänen aika, istutaan kavereitten kanssa syömässä, ja yksi puhuu kuin töissä olisi.
Positiivisesti ajatellen sanoisin, että tämä kaverisi on löytänyt itselleen sopivan työn: voi työssään hyödyntää juuri sitä, mitä tekee vapaallakin.
-
Positiivisesti ajatellen sanoisin, että tämä kaverisi on löytänyt itselleen sopivan työn: voi työssään hyödyntää juuri sitä, mitä tekee vapaallakin.
Juu. Miksi ei. Toisen käytöksen ja motiivien tulkinta ilman hoitosopimusta kantaa puolivirallisesti nimitystä jota en tässä lausu ääneen.
-
On vielä palattava tähän ymmärrys-asiaan. Luen nyt Mestari Eckhartin Sielun syvyyttä toiseen kertaan. Tajuaminen onkin nyt hyvin erilaista, luonnollisestikin.
Ajatuksia olen ajatellut, vastauksia saanut ja muutamia muitakin hyviä kirjoja lukenut.
Nyt mielestäni Eckhart menee rohkeasti hyvin pitkälle sanoessaan; Jumala antaa ymmärryksessä Itsensä. Jolla on ymmärrys, sillä on Jumala.
Ensi reaktioni oli; Ei voi olla totta ! Onko minussa muka Jumala ! Ei tunnu yhtään jumalalta, jumalaiselta vielä vähemmän !
Raamattu sanoo meidän olevan Jumalan kuva. Mutta että Jumala kaikkineen on meissä ja me olemme Jumala.
Kuka rohkenee olla samaa mieltä ?
Siksikö Hän antaa kaikille kaikki synnit anteeksi kun ei itseään vastaan voi olla?
Toisessa kohtaa E sanookin,ja että myös Augustinus on samaa mieltä; Jumala käyttää hyväksemme myös meidän syntejämme.
Tähän perustunee myös Paavo Ruotsalaisen ja Wilhelmi Niskasen näkemys syntisten hyvästä osasta. Niistä on tehtävä joka päivä tili .
Aika paljon olen alkanut ymmärtää katolisen kirkon luostarilaitosta. Paljon on sitä mitä kananaivoni eivät käsitä. Pyhimykset, rippituoli, lihansa kurittaminen.
Entä te ?
:117:
-
Nuo pyhimykset, rippituoli, lihansa kurittaminen ja vastaavat taitavat kuulua asioihin, jotka ovat hyviä renkiä, mutta huonoja isäntiä. Pyhimyksistä vonee tulla 'kotijumalia', rippituolista keino lakaista syntejään 'maton alle' ja lihansa kurittamisesta hengellistä 'kehonrakennusta'. On siis - kuten aina - pidettävä katse suunnattuna Kristukseen.
-
Kiva kun kirjoitit. Juuri noista syistä kai alitajuisesti en niistä löydä uskoa enkä Jumalaa. Viisautta on luostareissa aina ollut, ja se on hyvä.
Vaikka luostarit ovat tehneet ja tekevät yhä paljon hyväntekeväisyyttä, sairaanhoitoa , opetustyötä ja lähetystyötäkin, piilee sen kätköissä jotakin salattua johon en voi koskea edes ajatuksissani.
Yksinäisille voisi ekumeeninen nais- tai miesyhteisö olla monen turvapaikka. Mutta
kodissa ja jälkeläisissä on kuitenkin tarjolla suuria palvelupaikkoja.
Jumala tuli ihmiseksi Kristuksessa. Olemme hänessä muulloinkin kuin ehtoollisessa.
-
Nyt mielestäni Eckhart menee rohkeasti hyvin pitkälle sanoessaan; Jumala antaa ymmärryksessä Itsensä. Jolla on ymmärrys, sillä on Jumala.
Ensi reaktioni oli; Ei voi olla totta ! Onko minussa muka Jumala ! Ei tunnu yhtään jumalalta, jumalaiselta vielä vähemmän !
Raamattu sanoo meidän olevan Jumalan kuva. Mutta että Jumala kaikkineen on meissä ja me olemme Jumala.
Muistan joskus viisaammalta oppineeni, että me olemme Jumalassa (Paavali:" Hänessä ne olemme, liikumme) jne, josta johonkin liikuntatapahtumaan löydettiin verraton aasinsilta. " Jumala tahtoo meidän liikkuvan, so. harrastavan liikuntaa. No, joskin pidän siitä että älyttömässä puheessa sitten on edes se Raamatun sana niin käytössä saisi kai pitää pientä rajaa...
No niin, mutta emme me ole Jumalia eikä se mitä oletamme ymmärrykseksi ole ymmärrystä jos se tekee jostakusta meistä Jumalan.
Tuossa on hitunen valmiutta sekoittaa jonkinlainen panteismi siihen, mitä en kenties muutoin olisi käsityänyt ellen asiayhteydestä, siis siitä mistä kerran paljon aikaa sitten keskusteltiin. Oli puhe siitä onko Jumala lähellä vai kaukana vai miten, ja siihen selkeimmin vastasi tuo, me olemme Jumalassa. Sattui viisas pappi kphdalle.
Panteismia muistuttanut kohta toi mieleen myös jonkinlaista ajatusta Jumalaan sulautumisesta, tai paremmin sanoen, yhteensulautumisesta Jumalan kanssa. Tämä nyt taas on kutistajan höpinää mutta ei se ole ihmiselle kovinkaan etäinen unelma, ja milloin ikinä mieliala heilahtaa liikaa plussalle se nähdään tapahtuneeksi aivan yksi yhteen.
Eihän aina ole kyse hypomaniasta tai mielialan nousuun liittyvästä heilahtelusta.
Ortodoksisen kirkon jumalallistumisoppi muistuttaa tuota tuntuvasti enenmän kuin läntinen vanhurskauttamisoppi. Jouduin penkomaan kun tyhmyyttäni olin taas kerran liian utelias.
Näin joskus opin. Olen kyllä paljon ajatellut näitä.
-
Jos olen yrittänyt ' ymmärää' se on mitä todennäköisemmin ollut omaa työtäni.
Sille ei Jumala anna siunaustaan.
Luther on pohtinut ymmärtämis-kysymystä Psalmin 32:8 pohjalta:
Mannaa Jumalan lapsille
Päivän teksti Martti Lutherin hartauskirjasta Mannaa Jumalan lapsille.
Ps. 32:8 - lauantai 7. marraskuuta
Minun silmäni sinua vartioitsee. Minä johdatan sinua vaeltamaan haluamaani tietä. Sinä rukoilet, että vapahtaisin sinut. Älä sinä tästä kiusaannu. Älä opeta minua, äläkä opeta itseäsikään jättäytymään minun haltuuni. Minä olen oikea opettajasi. Minä johdatan sinua tietä, jota voit kulkea minun tahtoni mukaisesti.
Omasta mielestäsi kaikki on hukassa, kun ei käy sinun ajatustesi mukaan. Sinun omat ajatuksesi ovat kuitenkin vain haitaksi ja estävät minua. Ei pidä käydä sinun ajatustesi mukaisesti, vaan yli ymmärryksesi. Vajottaudu ymmärtämättömyyteen, niin minä annan sinulle oman ymmärrykseni. Ymmärryksen puute on tässä oikeaa ymmärtämistä. Minuun luottaessasi et tiedä, minne kuljet, mutta juuri se on oikea tieto siitä, mihin mennään. Aabrahamkin lähti maastaan tietämättä minne. Hän luotti minun tietämiseeni ja luopui omasta tietämisestään. Sillä tavalla hän saapui oikeaa tietä oikeaan päämäärään. Katso, tämä on ristin tie. Sitä et voi itse löytää. Minun on johdatettava sinua kuin sokeaa.
Minä siis tahdon Hengelläni ja sanallani johdattaa sinua tietä, jota sinun on kuljettava. Sinä et voi sitä tehdä, ei liioin kukaan muukaan ihminen voi. Älä kulje itse valitsemiesi tekojen mukaisesti, äläkä itse ajattele, miten sinun olisi kärsittävä. Minä kutsun sinut sellaiseen, joka kohtaa sinut ilman omaa valintaasi. Siinä osoittaudu opetuslapsekseni ja jättäydy minun huomaani. Minä johdatan sinua
-
Tämä lause, Ilta-Sanomien haastattelussa tänään näyttelijä Patricia Routledgen sanomana alkoi puhua minulle vahvasti.
– En koskaan suunnitellut mitään! Elämän salaisuus on löytää mahdollisuuksia, mutta suurempi salaisuus on osata valita oikeat mahdollisuudet.
Pidän sitä raamatullisena " Älkää mistään murehtiko-tyylisenä" ohjeena, hyvänä ja oikeana. Tällaista ymmärrystä saa Jumalta.
-
...millainen Jumala on... se on minulle arvoitus. Mutta ehkä kumminkin jotain voin saada tietää millainen Hän on.
Mooseksen toisessa kirjassa Hän nimitäin kertoo itse millainen Jumala on.
-
Kolmiyhteisen Jumalan olemuksesta kerrotaan koko Raamatussa.
-
Kolmiyhteisen Jumalan olemuksesta kerrotaan koko Raamatussa.
...millainen Jumala on... se on minulle arvoitus. Mutta ehkä kumminkin jotain voin saada tietää millainen Hän on.
Erityisesti
Mooseksen toisessa kirjassa Hän nimitäin kertoo itse millainen Jumala on.
-
"Vuosilla on taipumus kadota kuin auringon ajelemat varjot.
Minä sain elää monta hyvää vuotta, joista en valitettavasti ymmärtänyt olla niitä eläessäni kiitollinen.
Ihmisen kohtalo on, että hän ei näe aarretta istuessaan arkun päällä."
Asko Sahlberg: Herodes (WSOY 2013)
Ei edes arkun päällä…
-
Uutta ja selkeää ajatusta ymmärryksestä sain kun kuuntelin uudestaan Pauli Annalan luentoa Vanhassa kirkossa otsakkeena Autiomaan kutsu. Siinä Pauli luennoi ihmisen luomisesta sen kahdessa vaiheessa.
Ensin Jumala suunnitteli, loi skitsin. Hän suunnitteli ihmiselle j ä r j e n ja y m m ä r r y k s e n. Siinä vaiheessa ei ihmisessä ollut sukupuolta.
Luomisvaiheessa Jumala otti tomua, savea, ja muovasi ihmisen. Hän loi kaksi sukupuolta, jotka evankeliumi, tultua Jeesuksen aikana kirjoitetuksi, ilmoittaa , että Kristuksessa mies ja nainen ovat y k s i, ei y h t ä, mikä ei tarkoita yhtymistä sukupuolisesti.
Muilla luoduilla, kuin ihmisella ei ole ymmärrystä, ne ovat vaistonvaraisia luontokappaleita. Ihminenkin, luotuna, toimii usein ilman ymmärrystä. Ymmärrystä voi anoa ja saada, se on käyttöä varten annettu.
Gregortus nyssalainen 300-luvulla on tästä kirkoittanut ( Paulin mukaan ) ja muutkin Raamatun Genesiksen tuntijat.
-
Kunpa oppisin ymmärtämään ymmärrystä, ja sitä että se on Jumalan antamaa lahjaa
meille, ja nimenomaan käyttöä varten.
Joudun vaan usein siihen tilanteeseen että kuulen että on "oman järjen käyttöä...
omaa ajatusta...oman pään tuotetta"
Toisaalta ymmärrän, mutta en saa kaikkea kirjojen, Raamatun kautta...olen hidas lukemaan...
Ja ihmeitä voi tapahtua, olla yliluonnollista johdatusta, asiaa, ilmestyksiä.
Mutta ehkä ne ovat harvinaisempia kuitenkin.
Ymmärrän että järki on meille annettu arkipäiväistä, jatkuvaa elämää varten.
Tulisi vaan rukoilla ja pyytää sitä että Jumala saisi Pyhän Henkensä kautta hallita järkeämme,
ettei se olisi vihollisen hallinnassa.
Henkivaltojen taistelu meissä on todellisuutta.
-
Järki, viisaus, ymmärrys, empatia, asioista selvän ottaminen, ajattelu. Kaikki ihmistä varten annettuja , kuten myös luovuus, luova jattelukin.
Luulen jokaiselle annetun jotakin. Kullekin tarpeen, ja Jumalan tarkoituksen mukaan.
Nämä hyvät lahjat muuttuvat vähemmän hyviksi jos alkaa vertailla tai tuntee kateutta.
Näiden mukaan ei tulla autuaiksi, kts. Vuorisaarna.
Itseään voi hiukan harjoittaa ja kehittää. Siihen taas vaaditaan hyvää keskittymiskykyä ja sitkeyttä.
Tärkeintä on usko. Siihenkin riittää sinapinsiemenen verta.
-
Ymmärrän tämän ymmärrys-ketjun olevan aika laaja-alainen, ehkä täällä
ei helposti rönsyä hakoteille, vaikka naputtelee mitä päähän pälkähtää...
tai mitä sydämellä on sellaista mitä haluaa purkaa ja jakaa siinä toivossa...
että se hoitaa ainakin kirjoittajaa...
Mulle on aika kipeä ja vaikea paikka se että vanhemmiten tulee enemmän rajoitteita
esteitä, luopumista, tyytymistä, tyyntymistä.
Puhuminen, kuuntelu, kirjoittaminen, kaikki tällainen hoitaa.
Toivottavasti lisää ymmärrystäkin.
-
Olenko havainnut oikein juhani, että aito-körttiläinen ei mielellään keskustele ' syvällisesti' ?
Mieluummin vain säätiedoista, kahvin ja pullan mausta ja suvuista ja paikkakunnista ?
Kahden kesken toki, mutta ei julkisesti, vaikkapa seuroissa. Siitäkö syntyy rauhallinen ilmapiiri. Paljon ei puhuta, sanotaan vähän. Keskitytään ja veisataan.
On se hyvä tapa, siihen tottuukin. Se on hiukan hiljaisuuden harjoituksen malliin.
Yritän tulla paremmaksi tässä. Turhat jaaritukset ovat jäämässä, itsestään. Unohdun entistä useammin olemaan ja lukemaan. Kirjoja lukemalla voi peilata maailmankuvaa silloin kun ei enää liiku paljon, ole monessa mukana. Sama musiikin kanssa.
Uskallan sanoa, että kaunokirjallisuus opettaa ihmisyydestä hyvin paljon. Suotavaa on että käyttää raamattua vertailuun hyvän ja pahan olemuksista.
Aito – körttiläinen ei keskustele ”syvällisesti”?
Tärkeämpänä nähdään säätiedot, kahvit ja pullan mausta ja suvuista ja paikkakunnista keskustelu?
Turhat jaaritukset jäävät pois itsestään?
Pohdiskelin näitä asioita mitä edellisessä mielipiteessä nimimerkki oli tuonut esille viestissään.
Alkaa ymmärrykseni saada selkeyttä, hyvin moneen kysymykseen.
Mutta mitä tarkoitetaan aidolla –körtillä, se on minulle epäselvää, kuten turhien jaaritusten pois jääminen?
-
Bengt, kirjoituksessa kuvasin tilannetta seurojen kahvikeskustelussa. Näin olen ollut huomaavinani, että keskustelu on muodollista ja sisältää juuri säät, kahvileivän arvioinnit, eikä mene syvällisyyksiin.
Ns. ' hengellisiä keskusteluja' ei käydä muiden kuullen, kuten saattoi tapahtua viidesläisissä seuroissa. Sitä pidettiin jopa asiaankuuluvana siellä.
Aidolla körtillä tarkoitan näitä sukuperältään ja kasvultaan körttikodeissa tietyn käyttäytymistava oppineita mukavia ja harmittomia ihmisiä.
Ehkä mukavuus tulee juuri siitä että osataan small talk körttiläisittin.
Hengelliset keskustelut ovat olemassa. Niitä on käyty esim. kotiseurojen yhteydessä.
-
Mukavia ja harmittomia ihmisiä löytyy sieltä ja täältä, enempi kai tämä kiinni ihmisistä,
ihmisluonteista yms., siis yksilötasolla.
Ei ehkä niinkään riippuvainen mikä hengellinen liike kyseessä.
Toki, tietty historia ja perinne on, ja niitä on hyvä ylläpitää ja vaalia.
"Kaikille tilaa riittää, kaikille paikkoja on"
-
Bengt, kirjoituksessa kuvasin tilannetta seurojen kahvikeskustelussa. Näin olen ollut huomaavinani, että keskustelu on muodollista ja sisältää juuri säät, kahvileivän arvioinnit, eikä mene syvällisyyksiin.
Ns. ' hengellisiä keskusteluja' ei käydä muiden kuullen, kuten saattoi tapahtua viidesläisissä seuroissa. Sitä pidettiin jopa asiaankuuluvana siellä.
Aidolla körtillä tarkoitan näitä sukuperältään ja kasvultaan körttikodeissa tietyn käyttäytymistava oppineita mukavia ja harmittomia ihmisiä.
Ehkä mukavuus tulee juuri siitä että osataan small talk körttiläisittin.
Hengelliset keskustelut ovat olemassa. Niitä on käyty esim. kotiseurojen yhteydessä.
Joskus on kysytty, kuka on tai saa sanoa olevansa körtti. Ja vastattu, että se, joka tykkää veisata Siionin virsiä. Aidosta körtistä en osaa sanoa mitään. Ehkä sanoisin syntymäkörtiksi, jos penskasta asti nämä ympyrät on tuttuja. Joku syntymä-sellainen ei kenties koe enää olevansa minkäänlainen körtti. Ja moni aikuisena mukaan tullut on varmaankin ihan körtti.
Noista keskusteluista. Varmaan vakavampiin ja henkilökohtaisempiin kipuiluihin keskitytään kamarin nurkassa ilman suurempaa yleisöä tai vaikka pihalla kuljeksien, kun on seurapenkistä ylös päästy. Ainakin menneiltä ajoilta minulla on tuollaisia havaintoja. Tiedä sitten, onko nykyisin kaikki kevyempää ja pinnallisempaa, tavallaan sellaista "ihan mukavaa" vaan. Ei mistään tarvitse murehtia vakavamman keskustelun verran.
Tässä taas kerran, jostain syystä, tulee mieleen armo. "Herra armahtaa", tai "Onneksi on armo" peittää alleen kaiken. Toisaalta kyllä, mutta mikä on liikaa huolettomuutta ja suruttomuutta, jota sanaa ei nykyisin enää taideta käyttää. Ajat muuttuu, ihminen muuttuu, näkökulmat muuttuu, näkemykset ja tulkinnat muuttuu. Mutta onko mitään muuttumatonta, selkeästi ymmärrettävää, kun kaiken voi tulkita kuten itselle sopii?
-
Luulen tajuavani, ainakin osittain mitä Riitta edellä sanoo.
Ns hengelliset keskustelut ja syvällisempi pohdinta on ainakin minulle helpompaa vaikka kahden kesken kuin isossa porukassa.
Ja sellainen "small talk" on ihan hyvää juttelua vaikka siellä kahvipöydässä.
Kaurapuuro on terveellistä ja kahvi piristää.
Ja jos sieluaan / henkeään haluaa "hoidettavan", niin olisiko se niin, että mies ymmärtää miestä paremmin ja nainen paremmin naista ?
En tiedä, mietin vain.
En kyllä ihan joka hepun anna sisimpääni, sinne sielun syvyyksiini kurkistaa, se on tavallaan yksityisaluettani.
Kuuntelemalla voi oppia.
Aina ei itse tarvitse olla äänessä.
(Eikä näppäimistölläkään....kuten minä nyt taas olen ja käytän useamman sanan kuin yksi tai kaksi.)
No, ihan haja-ajatelmina tuli tälläistä mieleeni.
Raamattukin avautuu sitä mukaa kuin avautuu, ei se "pakkomätöllä" ainakaan aina osu ja uppoa.
Eli itse lukemalla...ja ajan oloon.
Ja kai se Vapahtajan tunteminen ja enemmän tunteminen on sitä, että pitäisi itsessään kasvaa hiukan pienemmäksi.
Suuri Jumala, pieni ja hauras ihminen.
-
…Ns. ' hengellisiä keskusteluja' ei käydä muiden kuullen, kuten saattoi tapahtua viidesläisissä seuroissa. Sitä pidettiin jopa asiaankuuluvana siellä….
Kuuntelemalla eri ihmisten näkemyksiä kuin pelkästään yhden ihmisen näkemystä ei minusta tarjoa mahdollisuutta oppia erilaisia näkemyksiä ihmisten välisestä vuorovaikutuksesta. Isomassa joukossa ihmisiä on myös mahdollisuus saada vertaistukea, sekä oppia toisten kokemuksista. Siitähän jo kertoo miksi yleensä kouluissa on luokat eikä yksilö opetusta, muuta kuin aivan erityistapauksessa.
Muistathan myös opetuslapset? Taisivat olla aika paljon yhdessä alku aikoina
…Ehkä mukavuus tulee juuri siitä että osataan small talk körttiläisittin…
Taas uusi käsite?
Tekeekö jotenkin erikoiseksi small talkiksi sen kun se on körttiläinen ja mikä siitä tekee niin mukavan?
Nyt taitaa mennä aito- körttiläisyyden kehumiseksi?
Vai onko se sitten tyypilistä tänä päivänä jopa seuratuvassa?
-
Luulen tajuavani, ainakin osittain mitä Riitta edellä sanoo...
Olisin uskonnut että sinä nyt ymmärtäisit mitä ...
ps. nyt menee small talkiks, letun paistamiseksi.
-
Kyllä se kaurapuuro ja marjat ovat aamulla todella terveellisiä.
Ja hyvä kahvi...on piristävää.
Hengellisiä voidaan keskustella, mutta ei "pakottamalla ja irtikiskomalla"
ne tulee ajankohtaisiksi kun tulevat...ei pakottaen eikä mättäen eikä kiskoen.
Kasvu "pienemmäksi itsessään" vaattii aikaa ja se, että Kristus saa kasvaa, vaatii oikeastaan tietyssä mielessä "itselleen kuolemista"...mutta itse ajattelen, että muita ihmisiä palvelemalla kukin sillä lahjalla, jonka on saanut, palvelkoon.
Pyyteettömästi.
"En enää elä minä vaan Kristus minussa"
"Elämä on minulle Kristus ja kuolema voitto"
-Pietarikaan ei ymmärtänyt kun kyseli kuka heistä oli suurin...Jeesus otti liinaisen vaatteen ja alkoi pestä opetuslastensa jalkoja...Pietari, tuo sangviinikko puuskahti ettet suinkaan sinä Herra nyt mun jalkojani pese...
-Ja toisessa kohtaa Jeesus sanoi, että joka ei teistä nöyrry tämän pienen lapsen kaltaiseksi, ei ole näkevä Jumalan, eli taivasten valtakuntaa.
Ei herroina halliten vaan rakkaudessa palvellen.
Vaikka omaishoitajana sen vanhalle äidilleen tai isälleen aamupuuron mukisematta keittäen ja huolehtien, että hän tulee ajallaan aina suihkutetuksi.
Ym ym yms.
-
Vai oletko Bengt jo niin hengellinen, ettet ajallista ravintoa arvosta ?
Minä arvostan joka ateriaa jonka saan syödä, joka puolella maailmaa ei näin ole.
Eikä ole edes puhdasta vettä kahvinkeittoa varten, ei edes lettupannua kaikilla maailman ihmsillä.
Me vaan ollaan aika hyväosaisia täällä Suomen kamaralla.
-
Taitaa Bengt meidän olla vaikeahkoa ymmärtää toistemme kirjoitettua kieltä.
En aina jaksa kirjoittaa monia sivulauseita asiaa selventämään. Se on mielestäni ' rautalangasta vääntämistä' lukutaitoisille ihmisille. Oletan että useimmat ymmärtävät tyylini ja tarkoitukseni.
Olen istunut monien herätysliikeiden ja vapaakirkollisten tilaisuuksissa, ja olen ollut havaitsevinani eron seurustelukulttuurissa ja tavoissa puhua.
Vapaakirkon ja helluntailaisuudenkin ihmiset poikkeavat toisistaan. Puhumattakaan lestadiolaisista tai kansanlähetysläisistä.
Heidän hurskas puheensa vieroitti minua, mutta körttien agraarin tyylinen elämäntapa oli kotoista ja rauhallista, kuten kerroin.
Se ei toki ole ' pääasia' vaan se on armollinen, e i omia tikapuita pitkin taivaaseen'-usko.
No, nyt tuli taas sinulle, ruotsinkieliselle, vaikea vertaus. :icon_lol:
-
Pietari siinäkin kukkoili, kun sanoi, ettei suinkaan hän kieltäsi Mestariaan...johon Vapahtaja lausuu, että ennen kuin kukko kolmasti kiekaisee, niin sinä minut kiellät.
Jopa piikatytön edessä kielsi yhden kerran...en ole koskaan sitä miestä tuntenut, jopa sadatellen...luulen niin ja siihen vastasi, että jo sinun kielimurteesi paljastaa että olet ollut hänen seurassaan.
Aikanaan Pietarista tuli kallio, kuten Jeesus oli sanonut ja sille kalliolle perustettiin seurakunta.
Mutta Pietarin luonne oli kuohahtava, mutta aika pian aina tekeentyi...ja muisti Mestarinsa sanat...itkien katui kun kukko kolmasti kiekaisi.
Ja sai anteeksi.
Ihmisluonteet erilaisia.
Opetuslapsi Johannes puhui paljon rakkaudesta.
Ja nojasi viimeoisellä ehtoollisella MNestarinsa rintaa vasten.
Juudas meni ja kavalsi 30 hopearahasta, mutta ei katunut sitä tai mitään ja hän meni osaansa.
Meni omaan osaansa....niin kuin menee meistäkin jokaikinen siihen osaan mikä on osamme.
Herra tietää.
-
Tuo edellä oleva vaan juolahti mieleeni.
Teemalla erilaiset ihmisluonteet.
Suppea valikoima.
-
.
-
Eivät kai jääneet.
Vaan mistä aika ja taito kirjoittaa kaikista opetuslapsista ?
Ja jos ei muuta nurisemista löydy, niin joo, en jaksa jatkaa.
Kerro sinä lisää.
Vaikka eletystä elämästäsi ja kuinka olet palvellut Herraasi siellä arjen keskellä ?
Kerro sitoutuneisuudestasi eläviä esimerkkejä.
Minä tyttö syön nyt metukkavoikkaria ja erittäin hyvää kahvia juon sen kanssa.
-
Mutta miksi alan vääntämään ollenkaan ?
Ei tämä ole minun lajini.
Ei kertakaikkiaan ole.
Hyvää iltapäivän jatkoa.
-
Kyllä nyt pitää muutama hyvä musakipale kuunnella.
Tasaa hyvin kuohahtamistani.
Ja en ole Pietari.
Olen ihan tavallinen tallaaja, malla mallukkainen. :icon_redface:
-
…No, nyt tuli taas sinulle, ruotsinkieliselle, vaikea vertaus...
Mikäli kommentoin Teidän viestiinne niin kuin haluisain niin minulle tulisi kyllä reklamaatiota.
Toiseksi en oikeasti koskaan ole ymmärtänyt Teidän viestejä, syynkin tiedämme molemmat.
Olettehan samaa mieltä ?
Pietari siinäkin kukkoili, kun sanoi, ettei suinkaan hän kieltäsi Mestariaan...johon Vapahtaja lausuu, että ennen kuin kukko kolmasti kiekaisee, niin sinä minut kiellät.
Jopa piikatytön edessä kielsi yhden kerran...en ole koskaan sitä miestä tuntenut, jopa sadatellen...luulen niin ja siihen vastasi, että jo sinun kielimurteesi paljastaa että olet ollut hänen seurassaan.
Aikanaan Pietarista tuli kallio, kuten Jeesus oli sanonut ja sille kalliolle perustettiin seurakunta.
Mutta Pietarin luonne oli kuohahtava, mutta aika pian aina tekeentyi...ja muisti Mestarinsa sanat...itkien katui kun kukko kolmasti kiekaisi.
Ja sai anteeksi.
Ihmisluonteet erilaisia.
Opetuslapsi Johannes puhui paljon rakkaudesta.
Ja nojasi viimeoisellä ehtoollisella MNestarinsa rintaa vasten.
Juudas meni ja kavalsi 30 hopearahasta, mutta ei katunut sitä tai mitään ja hän meni osaansa.
Meni omaan osaansa....niin kuin menee meistäkin jokaikinen siihen osaan mikä on osamme.
Herra tietää.
Pietari, Juudas, Johannes…
Oletko unohtanut että heitä oli kaikkiaan kaksitoista eli missä on yhdeksän muuta opetuslasta?
Jäivätkö he luokalle?
En ymmärrä että suljet heidät pois, sillä yhtä merkittäviä he olivat Jeesuksen opetuslapsina omana merkityksellään.
-
Sulla on kumma tapa poistella omia viestejäsi ja sitten tuoda hiukan eri valossa uudelleen.
Piste-keskustelusi jälkeen...eli kertaus on opintojen mamma:
"Eivät kai jääneet.
Vaan mistä aika ja taito kirjoittaa kaikista opetuslapsista ?
Ja jos ei muuta nurisemista löydy, niin joo, en jaksa jatkaa.
Kerro sinä lisää.
Vaikka eletystä elämästäsi ja kuinka olet palvellut Herraasi siellä arjen keskellä ?
Kerro sitoutuneisuudestasi eläviä esimerkkejä.
Minä tyttö syön nyt metukkavoikkaria ja erittäin hyvää kahvia juon sen kanssa."
---
Nyt alkaa kuulostaa tyyliin: "Jankuti, Jankuti, Jank, Jank..."
-
Mihin sinua koskee, niin koitan ymmärtää.
Esitän kysymyksiä kun haluan asioista selvää. En ymmärrä niin hyvin kuin kaikki muut tällä foorumilla.
Käytän pistettä sen takia koska jos viestini on väärin kirjoitettu tai se on huonosti ilmastu ja sitä kun ei sitten aina ehdi korjata määrätyssä ajassa.
Piste.
-
Ei koske mihinkään.
Ja tämä tälläinen jaarittelu on ihan turhaa.
Tuskin sinä tai minäkään tänään ja tässä ja nyt käymme tekemään totista parannusta vänkäämisen halustamme ja oikeassa olemisen himostamme ja oikeastaan kiusaamisestamme toinen toistamme.
Ei tuota hedelmää tämä tyyli.
Joten se on tässä ketjussa minun osaltani nyt sitten: hej på dig.
Et ymmärrä minua ja minä en ymmärrä sinua.
Huutomerkki.
Toinen huutomerkki.
Ja kolmas vielä kaupan päälle.
-
Hyvä ymmärrys hoi, älä jätä kyydistä !!!
Äly hoi, palaja takaisin, että en olisi kiusanhenki.
-
:icon_lol: :eusa_clap: Piste.
-
Jäitä hattuun