Minäkin ajattelin juuri juhania. Ja eilenkin kun katsoin sen taltioinnin jossa isä-Jaakko puhui. Se oli muuten ensimmäinen kerta kun näin hänet elävänä.
Juhanin muoto on runneltu samalla sairaudella kuin isänikin. Hän sai aivoverenvuodon 47-vuotiaana. Puhe palautui, mutta toinen käsi surkastui ja jäi koukkuun, eikä jalka pelannut kuin vaivaisesti. Kuitenkin hän oli minulle hyvin rakas aina kuolemaansa 60-vuotiaanasaakka. Niin juhanikin.
Jumppu, kaikki Suuret Jaakot, Johannekset ja muut uskonsankarit pitävät pikkuveljeni (oletus) pienellä paikalla.
Nautimme siitä mitä meille on suotu. Kuten jalkapallo (miksei suurellakin J:llä).
Asiani on, että nautin körttiläisyydestä siksi että täällä viimeinen on ensimmäinen.
