Ai mutta. Kertailin ketjua ja Pena määrittelee siinä pyhiinvaelluksen oikein. Itse en enää muistanut, mutta noinhan se meni sanasta sanaan. Oletettiin lisäksi, luonnollisesti, että matkalle lähdettiin, ei pelkkänä suorituksena vaan juuri oikeassa mielentilassa. Siihen kuului silloin tärkeä ruumiin kurittaminen sekä oikean mielentilan etsiminen.
Ruumiin kurittamisesta tuskin voi puhua jos Norwegian lennättää Italiaan ja Roomasta bussi kuljettaa kirkolta kirkolle mitä vähän kiipeillään jos ei autolla pääse perille.
Matkalaisissa on muuten paljon surullista väkeä joille hengellinen merkitys on erittäin suuri. Moni on törmännyt armottomiin ihmisiin ja etsii armollista Jumalaa. Moni tietää olleensa armoton myös itse. Näistä toisinaan syntyy spontaanistikin lyhyitä keskustelunpätkiä vaikka väki on usein mieluummin hiljaa.
Just mielentila on minustakin se pointti.
Ihan sama minne menee, mutta kun ottaa sen asenteen, että menen sinne ja muistelen sitä tai meen ja sytytän kynttilän, kokon tai juon ryypyn ja muistelen tai mitä nyt sit mieleen pulpahtaa, niin se on tärkeintä.
Se pyhiinvaellus voi alkaa jo kauan enen matkantekoa, kuten mulla saatan miettiä, vaikka Johannes kastajaa ja mietin ja metin ja sitten päätän, että teen matkan jonnekkin Patmokseen tai vaikka lähisaareen.
Matkalla mietin henkisiä syviä ja olen omassa transsissani ja paikan päällä sitten joku rituaali ja rukous.
Se on mulle sopivaa pyhiinveallusta, varmaan kaukana alkuperäisistä.
