Mikä oikeus meillä on määritellä "Jumala-lähtöinen uskonnollisuus"?
Ei meillä varsinaisesti, ei minulla ainakaan, mutta kaiken hengellisyyden näkeminen vain ihmislähtöisenä vähättelisi Pyhän Hengen työtä. Raamattu ja kirkon perinne antavat jotain suuntaviivoja Hengen työn tunnistamiseksi. Jumalinen murhe on niistä yksi, muttei minulla ole keinoja sen tunnistamiseksi. Sen
puutteen kyllä tunnistan itsessäni, muiden sieluista en tiedä. Voihan johtua vain minun kylmyydestäni, etten tunnista sitä nykykörttiläisyydessä kuin hetkittäin, mutta toisaalta tietty ristiriita minua hengellisesti ruokkivan perinteen ja nykykäytännön välillä on ihan järjelläkin havaittavissa.
Ehkä Jumala puhuu vain hiljaisuudessa, vain ikävässä.
Ehkä, ja joka tapauksessa enimmäkseen näissä. Mutta miten ilmenee se hiljaisuus jossa Jumala todella pääsee ääneen, ja miten sen erottaa siitä hiljaisuudesta jossa ihmisen omat tunteet puhuvat?
Vaistoan kyllä tiettyjä suoritusvaatimuksia ja karsintarajoja viesteissäsi... Ovatko ne pohjimmiltaan ihmisestä vai Jumalasta?
Suoritusvaatimuksia en usko esittäneeni kuin liikkeellemme, en yksittäisille ihmisille. Kerropa missä vaistoat niitä, niin voin tarkistaa käsitystäni niissä kohdin.
Karsintarajani kulkee tässä jumalisessa murheessa, synninsurussa. Mutta se ei ole mitään, mitä Jumala meiltä vaatisi, vaan minkä hän antaa! On erittäin inhimillistä käsittää "alaspainuminen", "synnintunto" jne. vaatimuksiksi. Körttiläisiä Paavosta alkaen on syytetty "tekojen uskosta".
Jos ja kun teen synnintunnosta itselleni saati toisille vaatimuksen, se on ihmisestä. Jos synnintunto saa painaa minut alemmas, lähemmäs Kristusta, niin se on Jumalan työtä. Sinun mielestäsi - ehkä - tämä on niin alastomaksi riisuttu malli, että siinä paleltuu
Pidän omaakin malliani aika riisuvana. Sen tarkoituksena olisi riisua:
1. Ketä? Ihmistä.
2. Mistä? Omasta varmuudesta.
3. Millä? Synnintunnolla.
Tämä voi toteutua sinunkin mallissasi. Huonona pidän sellaista mallia, joka pyrkii riisumaan
1. Mitä? Kristillisyyttä.
2. Mistä? Inhmillisesti ottaen ikävästä aineksesta.
3. Millä? Järjellä ja/tai tunteilla.
Tähän kaavaan omakin mallini on ikävä kyllä aina luiskahtamassa.
minun mielestäni vasta riisuttuna ja heikkona usko on todellinen ja vahva.
Erittäin hyvin sanottu! Me olemme ihan samaa mieltä tästä! Todellinen ja vahva on usko, joka on riisuttu inhimillisestä suorittamisesta. Mutta riisutullakin uskolla, jopa epäuskolla, on jokin sisältö. Luottamus? Toivo? Jokin muu?
Mystissävytteinen ja epämääräinen tulkinta toki.
Epämääräisiähän meidän tulkintamme aina ovat, ja minunkin mielestäni mystiikka kuuluu herännäisyyteen. Mutta pelkkään mystiikkaa uskon sisältö ei kai voi olla, vaan hetkittäin myös hyvin selkeitä ja kirkkaita asioita.