Meinasin tuolla suruttomuuden puolella alkaa kommentoimaan sitä viittausta körttien yhteiseen uskonnäkökulmaan, mutta totesin, että ajatukseni liittynee silti enemmän tähän topiciin.
Olen näitä seuratupajuttuja lueskellessani miettinyt sitä, minkä syyn nojalla luen itseni körttikansaan kuuluvaksi. Yksi syy, joka on ainakin omalle kokemukselleni tärkeä on kieli ja puhuminen. Körtti saa olla puhumatta uskosta (vrt. muut uskonnolliset erityisryhmät) mutta toisaalta saa puhua siitä, jos haluaa (vrt. suomalaiset). Lisäksi körttiläinen kielenkäyttö on varsin minälähtökohtaista, mutta toisaalta körttiläisyys merkitsee minulle myös yhteisöä.
Tästä pääsemme erääseen herkulliseen jännitteeseen, nimittäin yksilön suhteeseen yhteisöön. Minä olen täysin egoistisesti sysännyt monena hetkenä uskomisen yhteisön niskaan. Lienen siis huono körtti, mutta tämä ilmaus lienee myös kontradiktio. Körtti saa vapaasti olla varma helvettiin päätymisestään toisin kuin monen muun liikkeen oikeaoppiset. Ehkäpä tämän voisi jotenkin ilmaista niin, että körtti kantaa synnin yksin, mutta saa elää yhdessä toisten kanssa.
Lopulta totuus on kuitenkin se, että myöhäiset filosofoinnit takkiksella ja Carcassonnerevanssit ovat maailman parhaita asioita.
