Luterilaisuuden keskeisimmät äänenpainot ovat:
Yksin Raamattu.
Yksin Kristus.
Yksin armo.
Yksin usko.
Usko on Jumalan lahja. Sitä ei oteta, se annetaan. Ihminen ei voi vaikuttaa sen saamiseen.
On muistettava: Jumala pelastaa kenet tahtoo.
Tässä mennään taas näiden munkkilatinoiden puolelle. Toistetaan
litanoja, joita ei itsekään ymmärretä.
Ihminen ei siis voi uskoa vaan usko annetaankin Jumalan toimesta?
Entä jos ihminen ei usko? Syytämmekö Jumalaa siitä, ettei tämä
ao. ihminen ole saanut Jumalan antamaa lahjaa. Olemmekin päätyneet rakastavasta Jumalasta julmaan Jumalaan, joka pelastaa kenet tahtoo riippumatta uskosta.
Olen sitä mieltä, että ihminen uskoo tai on uskomatta. Ihminen tekee hyviä tekoja tai on tekemättä. Jumala on antanut ihmiselle ajatuksen, elämisen ja tekemisen autonomian.
Olen siis sitä mieltä, että ihminen joka uskoo, haluaa tehdä hyviä tekoja vaikka hyvät teot eivät ihmistä pelastakaan. Hyvät teot ovat seurausta kristillisestä uskosta. Jos hyviä tekoja ei olisi, miten voisi olla uskoakaan, sillä arvojen pitäisi näkyä tekemisessä. Jos kristilliset arvot eivät näy uskovan tekemisessä, ei ao. henkilö kannatakaan tosiasiassa niitä.
Sitten on todettava kuitenkin, että ihmiset ovat erehtyväisiä. Kukaan ei voi olla absoluuttisen hyvä. Kukaan ei voi tehdä absoluuttisen hyviä tekoja. Mutta, kun ihminen pyrkii vilpittömästi hyvyyteen, hän saa armon Jumalan edessä.