Vuonna 1990 vasen olkapääni revähti. Minulla oli tapaturma vakuutus. Vakuutusyhtiöltä tuli päätös: "Liian heikko rakenne, ei korvata mitään."
Terveyskeskus lähetti keskussairaalaan. Siellä tutkittiin ja todettiin, että kiertäjäkalvosimessa on 4 cm reikä, mutta ei tehty mitään.
Sanottiin vain: "Teihin yhteiskunta ei sijoita penniäkään, saatte tulla toimeen miten haluatte." Sanoin tuolle osaston ylilääkärille: "Olen elänyt 50 vuotta, eikä kukaan ole sanonut minulle asiaa noin yksinkertaisesti, että ymmärtäisin sen ensimmäisellä kerralla." Ojensin käteni ja sanoin hyvästit.
Sellainen kohtelu oli silloin maalaisia kohtaan, eikä se ole parantunut sen jälkeenkään.
Menin yksityislääkärille. Leikkaus sovittiin 21.12.1992. Leikkaus ja kuntoutus olisi maksanut n. 20000 km.
Leikkaukseen oli aikaa noin kuukausi. Istuin ja katsoin televisiota illalla. (silloin oli vielä televisio) Ohjelma tuli Helsingistä, eräässä kirkossa
toimivasta rukousryhmästä. Lopuksi annettiin osoite johon saisi kirjoittaa. Otin osoitteen. Samana iltana kirjoitin kirjeen, kerroin sairauteni ja
pyysin esirukousta puolestani.
Vein kirjeen seuraavana päivänä postiin, enkä puhunut kotiväelle mitään. Kolmen päivän päästä laittauduin nukkumaan. Oli tuskallista.
Laitoin käteni asentoon, jossa sitä vähiten särki. Yht`äkkiä alkoi olkapäässä tuntua kuin hyvin pieniä nuppineuloja olisi pistelty siihen. Tajusin, että Jumala hoitaa nyt leikkauksen ja leikkauksessa on oltava liikkumatta. Nukahdin siihen.
Herättyäni aamulla, kääntelin kättäni ja se kääntyi mihin asentoon tahansa, eikä mitään kipua tuntunut. Noin kahden viikon kuluttua tuli kirje rukousryhmältä, siinä kerrottiin, että ovat rukoilleet puolestani. Olivat myös saaneet lupauksen parantumisestani.