Minä olen tehnyt uskonratkaisun ja tulin uskoon sekä uudestisynnyin 5.9.1963. Minä olen 47-vuotias.
Olen itse olettanut tehneeni vapaantahdonratkaisun, tulleeni uskoon ja uudestisyntyneeni 14.8. 1973 kello 21.55. Tämä on totta. Kuitenkin se, mitä tapahtui, oli rehellisen muistoni mukaan ensimmäinen ja orastava oivallus ja pakokauhu siitä, että
uskoon ei voi tulla, tavaton epätoivo ja tunne että minua on petkutettu riparilla, satunnainen (?) katseen osuminen isosten ja opettajien huoneeksi varatun, räjähtäneen kaatumaisillaan olevan huvilan lasiverannan seinälle kiinnitettyyn postikorttiin jossa oli risti, ja omalaatuinen kokemus siitä että jokin minussa rukoili: Eikö tämänkään tähden? Minä en ollut kuin hirveän nöyryytetty. Mutta tuohon liittyneen valtavan rauhan muistan. Tuollaista kutsutaan numinoosikokemuksiksi, niitä esiintyy kaikissa tutkituissa uskonnoissa, ja litroittain on virrannut Kymijoessa vettä, ennen kuin olen osannut antaa tuolle kokemukselle sen arvon joka sille kuuluu. Se oli tunne-elämys. Silläkin tavoin Jumala saattaa auttaa, rohkaista tai lohduttaa, jopa opettaa, mutta nyt, kun siitä on kulunut neljännesvuosisata ja rapiat, yhä rukoilen, että ymmärtäisin ristin merkityksen, että tuntisin Jeesuksen. Viime kesänä Kiuruvedellä tuijotin eteeni, ja olin täysin tietoinen siitä, ettei tuo kokemus minua pelasta pätkän vertaa.
Siitä huolimatta olen vilpittömän pahoillani, jos tämä tuntuu jokun toisen kohdalla hänen vakaumuksensa mitätöimiseltä, sillä se eiu ole sellaiseksi tarkoitettu, ei missään tapauksessa! Ainut mitä voin, on kertoa jotakin hyvin henkilökohtaista, josta kenties olisikin ollut viisasta vaeta.
En usko että siinä uudestisynnyin, sillä siihen liittyy muita tarinoita, vastaavia, ihan liian kanssa. Kasteeseeni turvaudun. Tuo oli nuoren ihmisen jo olemassa olevan uskon syvenemistä, ja jo sellaisena suuriarvoinen lahja.
